Reseptit,  Yleinen

Intialainen chili-kookoskastike lihalle

Intialaisen ruoan kokkaamisessa parasta, heti lopputuloksen syömisen jälkeen, ovat keittiön valtaavat ihanan mausteiset tuoksut. Tätä lihakastiketta keitellessäni minua jopa harmitti, ettei omakotitalossa ole rappukäytävää, jonne tuoksut leviäisivät naapureita härnäämään. Höh, nyt kukaan ei tiedä, että meidän keittiössä kokataan jotain hyvää. Paitsi että tietää, koska kirjoitin sen Twitteriin. Pakkohan sitä on jonnekin lesoilla.

Nojoo, palataan siihen reseptiin. Oikeaoppisemmin tähän pitäisi kai käyttää vaikkapa lammasta, mutta koska meillä oli nautaa, käytimme pyhän lehmän intialaisen ruoan valmistamiseen. Hupsheijaa. Chiliä tähän voi tyrkätä reilustikin jos tykkää. Kookosmaito taittaa kuitenkin pahimman terän pois. Itse pidän pienestä chilin potkusta, joka jättää tilaa myös muille mausteille ja juuri sopiva tulisuus tuli, kun ruokaan laittoi yhden kokonaisen chilin siemenineen päivineen.

Intialainen chili-kookoskastike

– 1 kg naudan lihaa (meillä oli sisäpaistia). Tai lammasta.
– öljyä
– yksikyntinen valkosipuli
– punainen chili (siemenineen tai ilman)
– 2 sipulia
– juustokuminaa
– kurkumaa
– inkiväärijauhetta (tai tuoretta inkivääriä)
– suolaa
– purkki kookosmaitoa
– korianterijauhetta
– kanelia
– kardemummaa
– garam masalaa
– tuoretta korianteria
– basmatiriisiä

Pilko liha kuutioiksi ja ruskista palat kattilan pohjalla. Pilko valkosipuli, sipuli ja chili ja kuullota niitä öljyssä. Lisää juustokuminaa, kurkumaa, inkivääriä ja suolaa sekä tarvittaessa öljyä, jotta mausteet eivät pala kattilan pohjaan. Anna muhia hetki pienellä lämmöllä.

Lisää liha sekä vettä tai lihalientä niin, että lihat peittyvät melkein kokonaan. Lisää tässä välissä myös korianterijauhetta, kanelia ja kardemummaa. Jätä pulputtamaan kannen alle. Muhittele kastiketta pitkään, niin että lihasta tulee mureaa ja neste haihtuu ainakin puoleen. Meillä meni tähän tunnin verran tai vähän ylikin.

Lisää lopuksi kookosmaito ja kiehauta nopeasti. Mausta kastike garam masalalla ja tuoreella korianterilla. Tarjoile basmatiriisin kera.

Kommentit pois päältä artikkelissa Intialainen chili-kookoskastike lihalle