Helsinki,  Kotimaa,  Ravintolat,  Yleinen

Meripaviljonki, Helsinki

Moni junamatkustaja ja Töölönlahdella iltalenkkinsä kipittävä on varmaan jo huomannutkin Eläintarhanlahdelle Säästöpankin rantaan kohonneen kelluvan rakennuksen. Rakennus kantaa nimeä Meripaviljonki ja se on Helsingin ainoa kelluva ravintola. Ravintola aukeaa huhtikuun 8. päivä 2015 ja se tarjoilee sesonginmukaisia pohjoismaisia makuja kalapainotteisesti.

Me kävimme testaamassa ravintolan ennakkoon ja ihastuimme heti sisään astuttuamme Meripaviljongin ainutlaatuiseen tunnelmaan. Lasi-ikkunoiden tarjoamat panoraamanäkymät hallitsevat ravintolan kulloistakin maisemaa, joka vaihtuu luonnollisesti vuoden- ja vuorokaudenajan mukaan.

Testi-iltana ravintola kylpi ensin kirkkaassa kevätauringossa, muuttui sitten tunnelmallisemmaksi auringonlaskun sävyjen värjätessä koko ravintolan ja ennen lähtöä ihailimme vielä kaupungin yöllisiä valoja, jotka heijastuivat kauniisti merenpinnasta. Todella ainutlaatuinen miljöö ja jo siksi niin ihana paikka.

Vielä ihanamman ravintolasta teki kuitenkin se pääasia, eli herkullinen ruoka. Tuoreet merenantimet ovat pääosassa, mutta listalta löytyy myös muita pohjoismaisia makuja. Kotimaisuus ja sesongit näkyvät listalla ja ainakin meidän makuumme menu kuulosti niin hyvältä, ettemme meinanneet oikeasti osata päättää mitä tilaisimme. Olisimme halunneet maistaa kaikkea.

Ennen ruokien tilaamista ehdimme ihastella ikkunapöydän maisemien lisäksi hauskoja lautasia, joissa seikkaili muun muassa sammakoita, ja jotka totesimme ruokailun edetessä todellisiksi taideteoksiksi yhdessä lautasille aseteltujen ruoka-annosten kanssa. Kauniilta näytti myös alkudrinkkini, jonka tumma sävy kätki taakseen mustikkalikööriä ja kuohuviiniä. Maku oli juuri niin muikea miltä kuulostaakin. Suosittelen.

Lopulta saimme kuin saimmekin päätettyä mitä annoksia maistamme tänä iltana ja tilasimme alkuruoaksi kampasimpukoita ja Hakaniemijuustoa. Paistettujen kampasimpukoiden kaverina sammakkolautasella oli vihreää parsaa, maa-artisokkaa ja Tahitin vanilja-voikastiketta. Hakaniemi-punahomejuuston kanssa tarjoiltiin sydänsalaattia, kirsikkaa, päärynää ja ihania sokerisuolattuja saksanpähkinöitä. Kerrassaan herkullisia makuyhdistelmiä molemmat!

Pääruoaksi tilasimme kalaa. Ensimmäiseksi valitsimme (lue: valitsin) listalta leppäsavustetun merilohen sen kanssa tarjoiltavien korvasienten ansiosta, jotka ovat suurta herkkuani. Mukana maistelimme myös kevään ensimmäisiä varhaisperunoita. Kevät maistui myös kuha-annoksessa, jossa piparjuuren kera paistetun kalan kaverina oli ihanan raikasta sitrusperunaa ja viinivaahtokastiketta. Täydellistä.

Näin upea illallinen oli suorastaan pakko päättää makealla herkulla ja testasimme listalta sekä hauskan poksuvaa mesimarja creme bruleeta että syntisen suklaista kultasuklaaleivosta. Herkullisia molemmat, kuten koko illallinen.

Tarjoilija yritti kysellä illan päätteeksi parannusehdotuksia, mutta vaikka kuinka yritimme miettiä, emme keksineet yhtään mitään parannettavaa. Kaikki maistamamme annokset olivat herkullisia, miljöö ihana ja palvelu pelasi moitteettomasti. Olimme hyvin, hyvin tyytyväisiä oloomme keskellä tavallista tiistai-iltaa. Tällaisia iltoja lisää, kiitos!

Meripaviljonki aukeaa suurelle yleisölle tosiaan heti huomenna, joten ei kun vaan pöytävarausta tekemään. Suosittelemme lämpimästi! Ravintola on auki seitsemänä päivänä viikossa, ympäri vuoden, lounaasta illalliseen. Miten olisi vaikka merelliset vappuherkuttelut kelluvan ravintolan suojissa?

Lue lisää Meripaviljongista ravintolan nettisivuilta.

Kommentit pois päältä artikkelissa Meripaviljonki, Helsinki