Tanska,  Yleinen

Bosch Baking Day, Kööpenhamina

Sarjassamme mitä en seitsemisen vuotta sitten blogia perustaessani olisi voinut kuvitellakaan Keltaisen keittiön blogin tuovan elämääni, oli tämä Kööpenhaminan reissu, johon meidät kutsui Bosch. Kyseessä oli iso Boschin uusien Serie 8 -uunien lanseeraustilaisuus, jonka yksi osa oli ruokabloggaajien leikkimielinen leipomiskilpailu.

Paikalla oli joukkueet Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta ja itse kilpailun lisäksi matkaohjelmaan kuului elämyksellinen illallinen kisapäivän aattona. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin, nyt körötellään bussilla kisapaikalle Oksnehalleniin. Katsotaanpa kuulkaa oikein kuvien kera, mitä siellä maaottelussa tapahtui:

Edellisenä iltana hotellihuoneeseen oli toimitettu essut, jotka nappasimme yllemme kilpailuun.

Team Finlandin pöytä löytyi siitä.

Ja tilaisuus sai alkaa! Ensin kuulimme hieman Boschin uusista uuneista. Niiden lanseerauksestahan tässä oli kyse.

Sitten estradille astui hieman mieskomeutta huippukondiittori Nikolaos Strangasin muodossa. Toim. huom. Osa meistä pääsi jopa pussailemaan Nikolaoksen kanssa. Ikäväkseni täytyy myöntää, etten se onnekas ollut minä..

Ensimmäiseksi meidän tuli pyöritellä oikeanlainen kanelipulla. Meidän mielestämme oikeanlainen pulla on suomalainen pulla, joten sovelsimme ohjeita ja teimme sekä ohjeiden mukaisia pullahyrriä että supisuomalaisia korvapuusteja. Kuvan mukaisesti taktiikkamme näytti olevan, että yksi leipoo ja muut kuvaa. Reilu meininki.

Siinä aikaansaannoksemme.


Valitettavasti taaemmalla tarjottimella olevat norjalaisten pyörittelemät pullat olivat kauniimpia ja voittivat tämän osakilpailun. Aivan oikeutetusti tosin, kuten kuvasta näkyy.

Sitten oli seuraavan tehtävän esittelyn vuoro.

Näistä raaka-aineista pitäisi koota jälkiruoka-annos.

Ja ei kun suunnittelemaan. Tehtäisiinkö tähän sellainen metsäpolku?

Tuumasta toimeen. Mitä useampi kokki, sitä parempi soppa, vai?

Ylpeinä veimme voittaja-annoksemme arvioitavaksi. Eikö olekin kaunis metsäpolku?

Kaikella kunnioituksella kilpakumppaneita kohtaan, mutta Ruotsi hei, mikä on toi lippu ja voiksi vatkattu kermakasa? Olisitte edes yrittäneet. Ei liene vaikea arvata mikä annos diskattiin heti kondiittorin toimesta.

Metsäpolkumme pääsi hienosti finaaliin asti, mutta maku ratkaisi ja se oli Tanskan annoksessa enemmän kohdallaan. Kuulemma. Saanen epäillä..

No ei vaan. Voitto meni oikeutetusti Tanskalle ja tärkeintähän on hyvä yhteishenki, mukava meininki, herkulliset jälkiruoat (ja Ruotsin häviö). Tämä oli hauskaa!

Suomen joukkueeseen kuuluivat meidän lisäksemme Sillä Sipuli, Siskot kokkaa, Sivumaku, 365 days with Ida, Hannan soppa, Hellan ja viinilasin välissä, Herneetkin rokkaa, Jotain maukasta ja Kaikki äitini reseptit. Kiitos hulvattoman hauskasta seurasta ja kiitokset myös Jonille, joka ei ehkä osannut arvatakaan miten hämmentävää porukkaa joutuisi pääsisi luotsaamaan!

11 kommenttia

  • Jerry / Pako Arjesta

    Olipa hieno juttu :)! Hyvä Suomi! Kunniakkaasti pärjäsitte, vaikka voittoa ei tullutkaan. Ja pakko myöntää, että repesin totaalisesti tuon ”(ruotsin häviö)” lisäyksen luettuani :P. Ihmeellistä, mitä kaikkea blogin kautta voikaan saada aikaan, kun pääsee tällaisiin juttuihin :).

    • Martina

      Päätettiin porukalla, että Suomi oli henkinen voittaja. Se on hyvä juttu, ja Ruotsin häviö on myöskin hyvä juttu. 😀 Ja tällaiset tapahtumat vasta hyviä juttuja ovatkin! Ihan mahtavaa että meille bloggaajille järjestetään kaikenlaista kivaa. Välillä pitää ihan nipistää itseään, että ihanko oikeasti blogini on tuonut minut tänne! 🙂

      • Jerry / Pako Arjesta

        Oikea asenne :D!

        Ja itselleni tulee vähän väliä noita samanlaisia blogiajatuksia. Kun join skumppaa Paviljongin sviitissä ja katselin järvimaisemaa ikkunasta, en voinut olla hymyilemättä ja ajattelematta, minne kaikkialle blogi voikaan viedä :).

        • Martina

          Ja minne kaikkialle blogit tulevat vielä viemään meidät! Tuntuu että homma vaan kiihtyy, bloggaajat otetaan entistä vakavammin ja meille järjestetään enemmän kivoja tapahtumia. Kun vertaa vaikkapa parin vuoden taakse tai sinne vuoteen 2008, jolloin perustin blogini, on blogimarkkinointi kehittynyt ihan valtavasti! Ja hyvä niin. 🙂

  • Nanna

    Voi hitsi, kivaa oli. Ja hauska tutustua teihin Martina ja Henkka. Joka on muuten ensimmäinen mies, joka ei ole johtanutharhaan kaupunkisuunnistuksessa.

    (Henkisten) Voittajien on helppo hymyillä!

    • Martina

      Kiitos samoin, olit huippuhauskaa seuraa, kuten kaikki muutkin (henkisten) voittajien joukkueessa!

      Henkan kanssa on hyvä suunnistaa tällaisen suuntavaistottoman urponkin, joka on onnistunut eksymään muun muassa vaatekauppaan, alle kilometrin etäisyydellä kodistaan ja lukuisiin muihin paikkoihin. On hyvä että toinen meistä osaa ilmansuunnat ja tietää miten päin karttaa pidetään. 😀 Vielä kun Henkka innostuisi ratsastamisesta niin saisin suunnistajan mukaan maastoretkille!

  • Merituuli

    Kiitokset teillekin seurasta! Oli kyllä hauska reissu! Mullakin on nyt muuten semmonen puhelimen mukanakulkeva laturi, kiitti vinkistä! t: se joka pääsi pussailemaan

    • Martina

      Kiitos sinullekin! Oon kyllä vähän kateellinen siitä pussailusta.. 😀 Ja eikös ookin näppärä se laturi! Ei tarvitse aina etsiä pistorasioita.