Liharuoat,  Reseptit,  Yhdysvallat,  Yleinen

Philly Cheese Steak letut

Kaikki muistavat lapsuuden lettukestit kun lettipäiset tytöt ja pellavapäiset pojat jonottivat lettuja lautaset ojossa. Letun päälle kauhottiin mansikkahilloa, ehkä vähän vaniljajäätelöä, kermavaahtoa ja joskus pelkästään sokeria. Lettuja ahmittiin ilolla ja kun edellinen oli syöty, mentiin aina hakemaan uusi lettu. Joskus jopa kisattiin siitä, kuka syö eniten lettuja. Silloin tuli usein huono olo.

Me päätimme pitää lettukestit aikuiseen makuun. Makeiden lettujen sijaan paistoimme tällä kertaa oluella maustettuja suolaisia lettuja. Täytteeseen saimme idean New Yorkissa aikoinaan ensimmäistä kertaa maistamistamme Philly Cheese Steak -patongeista. Valmistamamme naudasta, juustosta, sipulista ja herkkusienistä koostuva täyte oli taivaallista ja sopi täydellisesti suolaisen letun kaveriksi.

Lettukestit jos jotkut ovat mukavaa ajanvietettä isommallakin porukalla. Yksi pilkkoo, toinen tekee lettutaikinan ja kolmas toimii lihamestarina. Lettuja voidaan paistaa useammalla pannulla ja sillä aikaa kun lettuja paistetaan, voivat muut kattaa pöydän, avata olutpullot ja laittaa kaiken valmiiksi pian koittavaa ruokailua varten. Lettukestit voi alkaa!

Philly Cheese Steak letut
noin 8 lettua

Olutletut:

– litra maitoa
– 3 kananmunaa
– 1 rkl siirappia
– 5 dl vehnäjauhoja
– 2 dl ohrajauhoja
– ripaus suolaa
– 2 dl olutta
– voita paistamiseen

Vatkaa maito, munat ja siirappi kulhossa niin että munien rakenne menee kunnolla rikki. Lisää sitten jauhoja vähitellen. Mausta ripauksella suolaa ja jätä tekeytymään vähintään puoleksi tunniksi. Lisää olut taikinaan juuri ennen paistamista ja paista letut pannulla voissa.

Philly Cheese Steak täyte:

– n. 1 kg naudanlihaa (mikä vaan käy, meillä oli naudan etuselkää)
– 3 sipulia
– 400 g herkkusieniä
– 3 rkl worchestershire-kastiketta
– 2 dl olutta
– 0,5 dl soijakastiketta
– juustoa (cheddaria, goudaa tai provolonea. Meillä oli cheddaria.)
– persiljaa

Laita liha pakastimeen jotta sitä on helpompi leikata. Leikkaa kohmeisesta lihasta ohuita siivuja ja anna olla huoneenlämmössä, kunnes liha lämpenee.

Ruskista liha ja pilko sipulit. Lisää sipulit pannulle lihan kaveriksi ja anna muhia kannen alla puolisen tuntia. Lisää pannulle sitten olut, worchestershire ja soijakastike. Lisää worchestershireä ja soijakastiketta maltilla ja maistele välillä. Ohjeen määrät ovat vain suuntaa antavia. Suu kertoo kyllä oikean määrän kunhan muistat maistella ruokaa maustamisen aikana. Lisää myös mustapippuria ja tarvittaessa hieman suolaa.

Anna muhia kunnes neste vähenee ja lisää loppuvaiheessa pilkotut herkkusienet. Kun sienet ovat sopivan kypsiä (pehmeitä pienellä purutuntumalla) on kastike valmis.

Paista lettu, lisää sen päälle lihatäytettä ja lihatäytteen päälle juustoa. Pidä lettua täytteineen kannen alla pienellä lämmöllä niin kauan, että juusto on sulanut. Tähän menee vain hetki. Viimeistele persiljasilpulla ja nauti Budweiser-oluen kanssa. Taputtele vatsaasi tyytyväisenä niin kuin onnistuneiden lettukestien jälkeen on tapana tehdä.

2 kommenttia