Praha,  Tsekki,  Ulkomaat,  Yleinen

Praha ja absintti

Praha on mystinen kaupunki. Kun pimeys laskeutuu sen vanhoille kujille, lähtee mielikuvitus laukkaamaan ja sumun keskellä voi ainakin luulla näkevänsä menneiden aikojen haamuja. Prahassa järjestetään opastettuja kummituskierroksia, mutta me emme osallistuneet tällä kertaa sellaiselle. Se jäi odottamaan seuraavaa Prahan matkaa.

Sen sijaan tutustuimme absinttiin, joka on niin ikään omiaan lisäämään Prahan mystisyyttä. Tsekkiläisen absintin on sanottu aiheuttavan ties mitä luovuus- ja hulluuskohtauksia, näkyjen näkemistä ja muuta sekavaa. Tiedättehän kun se vihreä keiju tulee lentelemään näköpiiriin?

Ai ette.

No jatketaan silti. Puheet absintin vaikutuksista lienevät tuulesta temmattuja ja usein absintin aiheuttamissa sekoiluissa on ollut kyseessä ihan vaan juoppohulluus, eikä sillä ole ollut mitään tekemistä sen kanssa, onko lasissa ollut absinttia vai vodkaa. Mystiset tarinat ovat silti hauskoja ja on kiva ajatella absintin olevan jotenkin poikkeuksellinen juoma. Joihan päästään pimahtanut Vincent Van Goghkin absinttia. Ehkä kaikki sekoilu olikin absintin syytä?

Oli miten oli, Prahassa absintti on edelleen vahvasti läsnä. Absinttikauppojen hämäryydestä voi ostaa tuliaispulloja kotiin ja absinttibaareista saa maistiaisia. Myös absinttijäätelöä on saatavilla. Matkamuistokojuissakin on paljon absinttiin liittyvää krääsää, joten ilmeisen tärkeästä juomasta on kyse.

Me tutustuimme absinttiin vanhassakaupungissa Jilska-kadulla sijaitsevassa Absintherie-baarissa. Baarin lisäksi samasta osoitteesta löytyy myös Absintti-museo, mutta me pitäydyimme vain muutamassa nurkkapöydässä nautitussa absinttidrinkissä. Ne maistuivat yllättävän hyvälle, eivätkä aiheuttaneet mitään kummallisia reaktioita. Ne vihreät keijuthan ilmestyvät katukuvaan muutenkin aina iltaisin.

Ai eikö?

Kävimme myös Mala Stranan puolella eräässä absinttikaupassa ostamassa muutaman pienen tuliaispullon. Kovaäänistä musiikkia soittavasta hämärästä putiikista olisi saanut myös absinttidrinkkejä, mutta me jätimme ne sillä kertaa väliin. Sinä iltana ei muuten ollut keijujakaan.

4 kommenttia