Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Mlejnice, Praha

Mikä siinä onkin, että aina kun saapuu perille matkakohteeseen, on ihan julmettu nälkä. Vatsa kurnii kuuluvasti, vaikka olisi juuri syönyt lentokoneessa mahansa täyteen ja napsinut päälle vielä eväskarkkejakin. Prahaan saavuttuamme täytimme vatsaamme myös tuopillisilla olutta matkalla hotellille. Silti hotelliin kirjauduttuamme oli nälkä niin kova, että etsimme heti ensitöiksemme sapuskaa.

Kyseessä ei muuten ollut ihan mikä tahansa sapuska, vaan Mlejnice-ravintolan kehuttu leipägulassi. Kiitos etenkin Hulille vinkistä! Gulassia myydään vähän joka paikassa pitkin Prahaa, mutta väittäisin vailla pätevää vertailupohjaakin, että Mlejnicessä se on kaikkein parasta. Mlejnicen gulassi tarjoillaan koverretun leivän sisällä ja sen maku on ihan mieletön. Vahva, mausteinen, syvä, herkullinen, maukas, tuhti, lihaisa…muun muassa näillä sanoilla kuvailimme suussamme muhevana maistuvaa gulassia. Tätä kannattaa ehdottomasti maistaa Prahan matkalla!

Toiseksi annokseksi otimme porsasta, joka oli hauskasti letin muotoinen ja keskelle lettiä oli tuikattu valkosipulinkynsiä. Annoksen luvattiin maistuvan valkosipulille ja sitä se totisesti tekikin. Opimme jo tässä vaiheessa, että tsekkiläinen ruoka on täynnä makuja. Tavalliselta kotiruoalta näyttävät liha-annokset on maustettu hyvin ja ruoka on todella herkullista. Tämä päti kaikkiin ruokiin joita maistoimme matkamme aikana.

Mlejnice ihastuttaa myös söpöllä sisustuksellaan. Vanhaa aikaa henkivä ravintola on täynnä kivoja yksityiskohtia. Pöytinä toimii muun muassa vanhat laatikolliset pöydät ja Singerin ikivanhat ompelupöydät. Seinillä on hevosen länkiä ja muita vanhoja esineitä ja katosta roikkuu jos jonkinlaista ruosteista kelkkaa, puukauhaa ja muuta härpäkettä.

Myös palvelu pelaa hyvin ja hinnat ovat edulliset, vaikka ravintola sijaitseekin hyvin keskeisellä paikalla lähellä Vanhankaupungin aukiota. Tai no, keskeinen sijainti on hieman tulkinnanvarainen luonnehdinta, sillä vaikka ravintola on lähellä aukiota, ei sitä ole ihan helppo löytää. Ravintola majailee nimittäin kapealla sivukujalla (osoitteessa Kozna 488/14), eikä sen ohi kulje juurikaan ihmisiä. Tänne ei ihan sattumalta eksy, vaan paikka täytyy tietää.

”Mlejnicessä monta on ihmeellistä yksityiskohtaa, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä bloggaajaa..”

Koska Mlejnice oli niin ihana, poikkesimme ravintolaan matkan aikana vielä uudelleenkin, vaikka yleensä haluamme käydä reissuillamme aina uudessa ravintolassa. Lähtöpäivänä hotellin aamiainen jäi väliin, sillä allekirjoittanut makasi pari tuntia kaksinkerroin sikiöasennossa vatsapöpön kourissa. Onneksi lääke auttaa ja neljän tunnin kuluttua join punaviiniä jokiristeilyllä lähes elämäni voimissa. Autuas on hän, joka ottaa Imodium-paketin matkalle mukaan (ja tyhmä on hän, joka mainitsee sanat Imodium ja vatsapöpö ravintola-arvostelussa). Tarkennettakoon vielä, ettei Mlejnicellä ollut mitään tekemistä kipeän vatsani kanssa.

Väliin jääneen aamiaisen ja jokiristeilyn välissä piipahdimme Mlejnicessä täyttämässä tyhjinä ammottavat vatsamme. Minä tilasin varovaisesti sipulikeiton, joka maksoi muistaakseni hurjat pari euroa. Tai vähän alle, en muista ihan tarkkaan. Halpaa se kuitenkin oli, hinta-laatusuhteeltaan varsin erinomaista ja maukas keitto palautti huteravointisen tytön takaisin elävien kirjoihin. Voi sitä tunnetta kun voimat palaavat ja alkaa taas hymyilyttää. Se on kerrassaan ihanaa.

Henkka tilasi toisella vierailullamme kanaa valkosipulikastikkeen ja perunakrokettien kera. Totuttuun tapaan sekin oli herkullista. Kokemustemme perusteella ravintolan listalta voi tilata mitä vaan ja se on hyvää, mutta suosittelemme kuitenkin ennen kaikkea sitä leipägulassia mikäli tienne vie Mlejniceen.

Kinuskikissan helpot suosikit

Kinuskikissan blogi on ihan niitä ensimmäisiä blogeja, joita muistan alkaneeni seurata joskus aikoja sitten. Tutkin blogin sivuilla tuntikaupalla toinen toistaan herkullisempia kakkuja ja leivonnaisia ja selasin varmaan koko blogin läpi.

Kinuskikissa on jo legenda. Aina kun googletan jonkin uuden leivontareseptin, päädyn lähes poikkeuksetta Kinuskikissan sivuille. Ja mikäs siinä, sillä sieltä kokeilee reseptejä mielellään ja huoletta. Kaikki kokeilemani herkut ovat onnistuneet, joten uskokaa kun kerron, että Kinuskikissaan voi luottaa.

Kun sain Kinuskikissan helpot suosikit -kirjan käteeni henkäisin ihastuksesta. Koko kirja täynnä herkullisia leivonnaisia ja vieläpä helppoja sellaisia! Ensisilmäykseltä en kyllä uskonut, että nämä reseptit olisivat helppoja. Eiväthän ne voi olla.

Kakut ja leivonnaiset näyttävät kirjan kuvissa niin upeilta ja monimutkaisilta, ettei normileipuri voi selviytyä näistä. Mutta reseptejä tarkemmin tutkiessa saan ilokseni huomata, etteivät reseptit olekaan liian vaikeita. Kyllä nämä varmasti onnistuvat hieman kokemattomammaltakin leipurilta.

Kirjan kuvat ovat tosiaan upeita, niin kuin bloggaajien keittokirjoissa on tapana. Tätäkin kirjaa on vain mukava selailla ja ihailla kauniita kuvia. Kuvat myös inspiroivat leipomaan ja kokeilemaan kirjan reseptejä. Liian nälkäisenä kirjaa ei kannata avata, sillä se on silkkaa kidutusta.

Kinuskikissan helpot reseptit pitää sisällään monipuolisesti erilaisia reseptejä. On suolaisia ja makeita herkkuja, upeita kakkuja, söpöjä leivonnaisia, pieniä makeisia ja mehevän näköisiä leipiä. On niin klassikoita kuin uusia kekseliäitäkin juttuja kanelipullasta popcorn-kakkuun. Tästä kirjasta täytyy päästä pian leipomaan jotakin!

Kirja saatu arvostelukappaleena.

Praha Lassen silmin

Kuten Facebook-tykkääjämme ja Instagram-seuraajamme jo tietävätkin, vietimme vuosipäiväämme tänä vuonna Prahassa. Mukana oli myös sininen matkamaskottimme Lasse, joka on jo kokenut reissaaja sekä matkabloggaaja. Nytkin otus on jo tehnyt oman matkapostauksensa valmiiksi, kun me vasta käymme läpi kuvia ja hahmottelemme postausluonnoksiamme. Päästetään siis Lasse ääneen ja katsotaan mitä mieltä hän oli Prahasta:


Praha oli mahtava. Joka paikasta sai halpaa kaljaa ja sitä pääsi usein nauttimaan upeiden maisemien kera.


Maisemista puheen ollen, Prahassa oli paljon näköalapaikkoja.


Kiipesin itseni läkähdyksiin asti erilaisiin torneihin ja niistä aukeaviin maisemiin tutustuessa.


Maistelin myös paljon ruokia ja löysin monta lempiravintolaa Prahasta.


Paras niistä oli tämä..


..hetkinen, kuulostaa siltä, että lähetykseni on tulossa..


..kyllä vain, tilasin juuri kolme tuoppia kaljaa! Juna tuo ne pöytään tuossa tuokiossa.


Mmm, olutta. Oli tavallista olutta, vehnäolutta ja vaikka mitä olutta.


Kävin tutustumassa myös olutmuseoihin..


..joissa parasta olivat tietenkin maistiaiset!


Toisessa museossa oli vielä enemmän maisteltavaa. Tässä muutama maistiaisolut. Join niitä yhteensä kymmenen.


Oluen lisäksi maistelin myös viinejä ja yllätyin siitä miten hyviä viinejä Prahassa saa. Kuvan viinit olivat hieman kalliita, joten pitäydyin edullisemmissa paikallisissa viineissä, jotka olivat oikein herkullisia.


Ihastuin myös erääseen pieneen viinibaariin.


Oluen, viinin, ruoan ja näköalapaikkojen lisäksi tutustuin tietenkin myös muihin Prahan nähtävyyksiin. Tässä kuvassa olen Prahan linnan kuninkaallisessa puutarhassa.


Tästä tuli mieleen, että yleisiä vessoja on Prahassa paljon, ne on hyvin merkitty ja ne ovat siistejä. Pääsymaksu on pieni, pitää vaan muistaa pitää aina muutama kolikko mukana.


Sain uusia ystäviä, kuten tämän vanhan herran, joka piti minusta hyvän huolen. Katsokaa nyt miten hellä ote.


Osa uusista ystävistäni asui hieman epämääräisissä oloissa.


Eräänä iltana lähdin tämän isännän bileisiin.


Siellä tarjoiltiin absintista tehtyjä drinkkejä.


Se oli hyvin hämärää aikaa..


Viimeisenä päivänä kävin vielä jokiristeilyllä ja totesin Prahan olevan yksi lempikaupungeistani!

Helppo lohicarpaccio

Oikeaoppinen lohicarpaccio valmistetaan raa’asta kalasta, mutta on hetkiä, jolloin nopeampi versio on tarpeen. Silloin carpaccion voi tehdä valmiista graavilohesta, niin kuin me teimme eräänä kesäisenä arki-iltana, kun teki mieli lohicarpacciota, mutta aikaa ei ollut riittävästi ja nälkäkin kurni jo vatsassa.

Helppo lohicarpaccio

– graavilohta ohuina siivuina
(- parmesaania)
– kapriksia

Sinappikastike:
– 2 rkl sinappia
– 2 tl sokeria
– 0,5 dl oliiviöljyä
– 1 rkl valkoviinietikkaa (tai omenaviinietikkaa jota me käytimme)
– valkopippuria
– cayannepippuria

Tee ensin kastike. Vatkaa sinappi ja sokeri kunnolla sekaisin niin että sokeri sulaa sinapin joukkoon. Lisää öljy koko ajan vatkaten. Lisää myös valkoviinietikka ja mausteet.

Asettele lohi lautaselle. Lisää sinappikastike ohuina raitoina ja kippaa päälle kaprikset sekä parmesaani ohuina lastuina. Valmis! Tarjoile kylmän valkoviinin kera.

Rakkaudesta Helsinkiin: Viher-Meilahti

Meilahdesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen ahdistava betonimöhkäle nimeltä Meilahden sairaala. Sairaala-alue on niin iso, että se kattaa ison osan Meilahtea, eikä kaupunginosa ole näyttäytynyt silmissäni lainkaan houkuttelevana. Päinvastoin, sairaalat karmivat selkäpiitäni, enkä mielelläni hengaile niiden lähistöllä.

Sain kuitenkin oppia tämänkertaisen Helsinki-kävelymme aikana, että Viher-Meilahti on aivan eri asia kuin sairaalan ympäristö. Viher-Meilahti on nimensä mukaisesti vihreän vehreä keidas ja monelle Seurasaaressa kävijälle se lienee tuttu, sillä Seurasaaren silta lähtee Viher-Meilahdesta. Viher-Meilahdessa on vanhoja huviloita ja maamme ylimmän johdon asumuksia, kuten Mäntyniemi ja Kesäranta.

Ihan ensimmäiseksi kiertelimme Meilahden arboretumissa, jossa on lukuisia erikoisia kasveja, ruusupuutarha ja vaikka mitä ihanaa. Kasvit on merkattu nimikylteillä ja vehreällä alueella on ihanan rauhaisa tunnelma siitäkin huolimatta, että lähes kaikki kasvit olivat vierailupäivänämme jo kukkineet ja heinäkuun superhelteet olivat tehneet tuhojaan. Täällä olisi ihana vain vaeltaa ympäriinsä, mutta koska meillä oli reppu täynnä eväitä, oli meidän jatkettava matkaa ennen kuin helle tuhoaa eväämme.

1700-luvun lopulla rakennettu Meilahden huvila oli hieman ränsistyneessä kunnossa, mutta söpö ja kaunis rakennus se on silti. Talon luona oli hyvä henki ja kartanon päärakennuksessa oleva kahvila houkutteli hieman, mutta kuten jo sanoin, oli meillä jotain parempaa tiedossa piknik-eväiden muodossa. Kannattaa kuitenkin käydä kurkkaamassa kahvilaa mikäli hiippailette Viher-Meilahdessa päin.

Tamminiementie 6:ssa sijaitsevan Taidemuseon takaa rannasta löytyy Helsinki Arch -niminen taideteos, joka oli valmistuttuaan vuonna 1983 Ateneumin edessä. Teos siirrettiin sieltä nykyiseen paikkaansa Meilahteen ja kaarevassa teoksessa voi vaikka juosta kipittää pellavapää hulmuten, niin kuin eräs pikkutyttö teki vieraillessamme taideteoksen luona.

Matkalla opaskirjamme mukaiselle seuraavalle kohteelle näimme mielenkiintoiset kiviportaat, jotka johdattivat mäen päälle. Kävimme katsomassa mitä siellä on ja löysimme kyltin, joka kertoi paikalla sijainneen joskus Villa Solhem -nimisen rakennuksen. Nyt siitä oli jäljellä enää jäänteet. Mikäköhän lie tämänkin rakennuksen kohtalona on ollut?

Waarannon huvilan muistan nähneeni ennenkin matkallani Seurasaareen. Vuonna 1901 rakennettu huvila oli yksityisomistuksessa vuoteen 1969 asti. Nyt huvilan omistaa kaupunki ja siellä voi viettää mukavia kahvihetkiä Villa Angelica -kahvilan puutarhassa. Waarannon huvilan alakerrassa on pidetty aikoinaan myös jumalanpalveluksia ennen kuin Munkkiniemen kirkko valmistui.

Viher-Meilahden alueella kahviloita riittää, sillä myös Tomtebo -nimisessä huvilassa on kahvila. Huvilan rakennutti vuonna 1893 Gustaf Nyström, joka on suunnitellut muun muassa koristeellisen Säätytalon sekä Kansallisarkiston. Nykyään Tomtebossa on kahvilan lisäksi myös kansantaidenäyttelyitä sekä kansantanssiesityksiä.

Tamminiemen mahtava huvila näkyy kauas Munkkiniemen puolelle asti ja on varsin vaikuttavan näköinen alue myös tieltä päin. Tamminiemen tunnetuin asukas on talossa melkein 30 vuotta viihtynyt Urho Kekkonen ja nykyään rakennuksessa toimiikin Urho Kekkosen museo. Huvila oli ensin Amos Anderssonin asunto, mutta vuodesta 1940 se toimi presidentin virka-asuntona. Kuten taisi tulla jo selväksi, Urho Kekkonen viihtyi talossa mainiosti, samoin tekivät Risto Ryti ja Mannerheim. Juho Kusti Paasikivi sen sijaan ei viihtynyt hienossa huvilassa. Mikähän sitäkin vaivasi? Oliko mies liian nirso kun ei tällainen huvila kelvannut arvon herralle?

Avoimen portin takaa aukeaa polku, jonka päässä on Ljunganmo -niminen huvila. Helsingin kaupunki omistaa tämänkin huvilan ja sitä vuokrataan yksityistilaisuuksiin. Jugend-huvilan omisti vuosina 1912-1970 Tilgmanin kirjanpainajasuku.

Seurasaarentien ja Tallbonkujan risteyksestä löytyy paikka, jolla sijaitsi aikoinaan Maila Talvion sekä hänen miehensä J.J. Mikkolan asuintalo. Huvila on nyt jo purettu, mutta sen paikalla on Laila Pullisen veistämä Maila Talvion muistomerkki, jota kutsutaan myös Itämeren tyttäreksi.

Tarkkaan vartioidun Mäntyniemen vieressä sijaitsee suloinen Tallbon päiväkoti. Upea vuonna 1884 rakennettu huvila sijaitsee kauniilla paikalla meren rannalla ja pihakin näyttää siltä, että kyllä minä siellä mielelläni leikkisin, jos olisin vielä lapsi. Tai no, ketä mä huijaan, leikkisin siellä mielelläni yhä edelleen, vaikken olekaan enää virallisesti lapsi.

Mäntyniemi, eli vuonna 1993 valmistunut presidentin virka-asunto on tosiaan sellaisten aitojen ja vartiointien takana, ettei sinne pääse kurkkimaan, ja jo alueen ulkopuolella hortoilu tuntuu jotenkin kielletyltä. Jatkoimme siis suosiolla matkaa kohti viimeisiä reittimme kohteita.

Toivolan talo on kaunis ja söpö sekä myös melkoisen iso vanha huvila. Sen historiakin on vähintään mielenkiintoinen huvilassa asuneen Maria Åkerblomin ansiosta. Jo nuorena palvelustyttönä hän näki joitain ihmeellisiä näkyjä ja niiden seurauksena Åkerblom päätti ryhtyä unissasaarnaajaksi. Hän keräsi satoja opetuslapsia, joiden kanssa hän asutti Toivolan huvilaa. Heillä oli siellä oma pieni lahko, joka ei ollut juurikaan tekemisissä ulkomaailman kanssa. Lahkolla oli huvilan alueella oma ruokakauppa, leipomo, puusepänverstas ja kuulemma jopa pari leijonanpentua lemmikkinä. Tervettä meininkiä. Nykyään talo on yksityisomistuksessa.

Viimeinen reittimme kohde oli pääministerin virka-asunto Kesäranta, jota ei niin ikään näe juurikaan tieltä käsin. Talon hassun muotoinen torni näkyy kuitenkin muun muassa Seurasaareen. Vierailumme aikana talon aitojen sisällä näkyi remontin jälkiä. Kenties Stubb on halunnut rempata asunnosta mieleisensä muutettuaan sinne? Ja hei, vähänkö täällä on hyvät lenkkimaastot Stubbin lenkkeillä. Ihanat tiet pitkin vehreää Viher-Meilahtea suorastaan kutsuvat lenkkeilemään, joten en ihmettelisi yhtään jos lenkkipukuinen pääministeri tulisi täällä vastaan. Minä ainakin kipittäisin täällä varmaan joka päivä jos asuisin lähistöllä.