Rakkaudesta Helsinkiin: Vallila

Lupailin pitkin talvea, että suosittu Rakkaudesta Helsinkiin -sarja saa jatkoa taas kesällä, kun säät suosivat ulkona liikkujaa, ja minä ja äiti pääsemme jalkautumaan Helsingin kaduille. Puhuimme ensimmäisestä Helsinki-kävelystä jo varhain keväällä, mutta lopulta sääjumalat, hammasleikkaukseni ja muut sattumukset lykkäsivät ensimmäisen kävelyn peräti heinäkuulle asti. Olimme yrittäneet käydä jo sitä ennenkin tutustumassa Vallilaan, mutta rankkasade pilasi suunnitelmamme ja päädyimme lopulta katsomaan Stockmannille hääpukuja. Hups.

Nyt kuitenkin heinäkuun alussa sovimme taas treffit kaupungille ja aiemmin päivällä päällemme ryöpsähtäneistä sadekuuroista huolimatta kävelyretki onnistui, pysyimme kuivina ja opimme taas paljon uutta maamme pääkaupungista. Kohteenamme oli tällä kertaa tosiaan Vallila, ja sama vanha virsi toistui tämänkin kaupunginosan kohdalla, kuin niin monen muunkin paikan kohdalla aiemmin.

Erehdyin nimittäin taas kerran ajattelemaan, että kyllähän minä nyt Vallilan tunnen kun liikun siellä lähes päivittäin, olen opiskellut monta vuotta Vallilassa ja kulkenut pitkin poikin alueella. Olin jälleen kerran väärässä, sillä kun katsoo kunnolla ympärilleen ja poikkeaa hieman tutusta reitistä, löytää väistämättä uusia aarteita. Tällä kertaa löysimme muun muassa ihanan piknikpuiston kallion laelta ja suuren puistomaisen sisäpihan, jossa tuntui kuin olisi maaseudulla eikä keskellä kaupungin vilinää. Saanko esitellä teille Vallilan:

Ensimmäinen kohteemme sijaitsee osoitteessa Hämeentie 39. Hassusti kolmen eri korkeudella kulkevan tien puristuksessa oleva vanha punatiilinen rakennus ei kuulu opaskirjamme reittiin, mutta meitä kiinnosti tietää mikä rakennus on miehiään tai naisiaan. Niinpä otin googlen esiin ja se kertoo, että talo on vanha Valtionrautateiden viljamakasiini ja se on valmistunut aivan 1900-luvun alussa. Nykyään rakennus on kaupungilla varastokäytössä.

Sörnäisten vankilan ohi olen kulkenut varmaan jo satoja kertoja. Vankilan ensimmäinen osa valmistui vuonna 1881, jonka jälkeen sitä on laajennettu useasti. Viimeisin laajennus on tehty 1990-luvulla. Sörnäisten vankilassa on ollut lusimassa paljon tunnettuja vankeja, kuten esimerkiksi Juha Valjakkala eli Nikita Fouganthine. Nykyään vankilassa on noin 300 vankia, jotka rakentavat rekisterikilpiä ja liikennemerkkejä. Vankilan pihalla loikkii keväisin myös pieniä mustia pupuja. Olen ihaillut niitä monesti kävellessäni töihin.

Vallilan kirjasto ja sen yhteydessä oleva Päiväkoti Runo rakennettiin sopimaan mahdollisimman hyvin sekä tien toisella puolella olevaan Puu-Vallilaan, että uudempiin kerrostaloihin. Mielestäni tässä on onnistuttu hyvin, vaikkei rakennus silti mitenkään erityisen kaunis ole. Ympäristöönsä sopiva kuitenkin, joten tavoite saavutettu. Rakennus on valmistunut vuonna 1991.

Seuraavaksi ylitimme Mäkelänkadun ja suuntasimme kohti ihastuttavaa Puu-Vallilaa. Ihan ensiksi etsimme Päijänteentie 29:ssä sijaitsevan Helsingin kahvipaahtimon, jonka ovesta astuimme sisään ja pysähdyimme ihastelemaan persoonallista kahvilaa. Onpa söpö paikka!

Tilasimme kahvit, voileivät ja nappasimmepa vielä pienet kakkupalatkin mukaamme hauskaan ruuvipenkkipöytään, tai mikä lie se olikaan viralliselta nimitykseltään. Kahvi oli herkullista, leivät todella maukkaita ja itsetehdyt kakkupalat meheviä. Nam. Täältä voi hakea kahvia ja pientä purtavaa myös mukaan. Suosittelen ehdottomasti!

Kahvihetken jälkeen kiertelimme vanhojen talojen seassa, vilkutimme ikkunassa vartioivalle kissalle ja koukkasimme salaa jonkun talon takapihalle ihailemaan maisemia. Löysimme keskeltä Puu-Vallilaa myös viihtyisän puiston ja kiipesimme kallioisen puiston korkeimmalle kohdalle katselemaan maisemia. Mikä ihana piknik-paikka! Täällä on todella aistittavissa kaupungin monimuotoisuus: Toisella puolella puistoa on rivissä suloisia vanhaa aikaa henkiviä puutaloja, kun taas toisella puolella näkyy rumat Teollisuuskadun rakennukset, McDonaldsin kyltit ja harmaita kerrostalojen kattoja. Yäk.

Ensimmäiset Puu-Vallilan talot rakennettiin 1910-luvulla vastaamaan kaupungin kasvavaan asuntopulaan. Suurin osa asunnoista oli pieniä yhden huoneen sekä hellahuoneen yhdistelmiä. Ulkohuussit sijaitsivat pihan perällä.

Helsingissä on ollut toki enemmänkin puukaupunginosia kuin vain ne muutamat, jotka ovat vielä pystyssä. Monelle tullee yllätyksenä, että nykyään niin ruma Länsi-Pasila oli aikoinaan yhtä suloinen puukaupunginosa kuin Puu-Vallila, Puu-Kumpula ja Puu-Käpylä. Se tuhottiin kuitenkin täysin niin kuin moni muukin puukaupunginosa 1960- ja 1970-luvuilla. Onneksi osa puutalojen asukkaista protestoi vahvasti talojen maan tasalle jyräämistä, ja niin muun muassa Puu-Vallila sai jäädä, ja nyt se on suojeltua aluetta.

Vallilan ammattikoulun pihalla on huuhkajapatsas nimeltä Valkan Vallu. Pylvään nokassa keskellä koulun pihaa nököttävä huuhkaja on uskomattoman ruma, mutta siihen liittyy hauska perinne. Keväällä koulujen päättyessä huuhkaja on nimittäin tapana lippalakittaa. Hauskaa, se pitäisi joskus nähdä. Mikä ihmeen Mantan lakitus? Ensi keväänä mennään katsomaan Valkan Vallun lippalakitusta!

Samaisen koulun takaseinässä pitäisi olla vuonna 1994 tehty graffitityö, joka kuvaa Vallilaa. Teos on kuitenkin varmaan maalattu yli, sillä emme löytäneet sitä. Sen sijaan rakennuksen takaosa näytti siltä, että se on äskettäin maalattu uusiksi, joten tämä taideteos on ilmeisesti jäänyt ikuisesti historiaan.

Ensi-Kodin pihassa on peräti kaksi taideteosta. Toinen on pääovella sijaitseva patsas äidistä ja lapsesta, joka on kuulemma täynnä symboliikkaa. Esimerkiksi patsaan naisen selän kääntäminen symboloi jotain, mutta mitä? Sitä opaskirjamme ei kuitenkaan suostu kertomaan. Meistä nainen näytti hieman häpeilevältä ja hämillään olevalta. Ehkä hän halusi myös suojella lastaan kääntämällä selkänsä kadulla seisoville pällistelijöille.

Toinen Ensi-Kodin pihassa oleva taideteos koostuu viidestä naispatsaasta. Torsot kuvaavat naiseuden ja äitiyden muutoksia naisvartalossa. Patsaiden nimet ovat Raskaus, Neitsyys, Uupumus, Mitä nyt ja Naiseus eli Uusi tasapaino.

Seuraavaksi ylitimme taasen Mäkelänkadun ja astelimme minulle niin tutun koulun pihaan. Pihassa oleva kolmea tyttöä kuvaava patsas on nimeltään Nuorten leikki. Ihmishahmojen mittasuhteita on venytetty, jotta vauhdin hurma tehostuisi.

Tästä minä olen kävellyt niin monta kertaa ohi, että patsaan luona tuli ihan nostalginen olo. Tästä on kipitetty kiireessä pakkasta pakoon sisään kouluun ja maleksittu kaikessa rauhassa kohti bussipysäkkiä keväisenä iltapäivänä. Tässä kävellessä on jännitetty tulevaa koetta tai käyty mielessä esitelmää, iloittu hyvin menneestä tentistä ja hypitty ihastunut hymy kasvoilla kotimatkalle. Tästä on kuljettu koulun komeimman miehen käsipuolessa kohti koulua ja sieltä pois. Tässä kävellessä on kärsitty myös sydänsuruista ja onpa tässä korkattu joskus siiderikin. Voi niitä villin viattomia opiskelija-aikoja.

Koulun vieressä olevat rakennukset ovat myös väistämättä tuttuja opiskeluajoilta. Kiinteistö Oy Mäkelänkatu on 160 metriä pitkä keltainen rakennus Mäkelänkadun varrella. Muistan joskus kävelleeni talon vierusta ja ihmetellyt, eikö tämä talo lopu koskaan. Rakennus on kaupunginarkkitehti Gunnar Taucherin käsialaa aivan kuten moni muukin 1920- ja 1930 -luvun helsinkiläistalo. Kiinteistö Oy Mäkelänkatu on hyvä esimerkki 1920-luvun työväen asuntoarkkitehtuurista.

Toinen iso työväen asunnoiksi vuonna 1926 valmistunut rakennus sijaitsee osoitteessa Sturenkatu 40 ja on nimeltään Asunto Oy Sture. Se oli valmistuessaan Helsingin suurin asuinrakennus ja sen alakerrassa sijaitsi kauppahalli aina vuoteen 1973 saakka.

Asunto Oy Sturen naapurissa osoitteessa Somerontie 14 sijaitsee mielenkiintoinen ja kaunis rakennus, joka on pitänyt parhaillaan sisällään asunnot jopa 700 asukkaalle. Nykyään asuntoja on suurennettu, väliseiniä on kaadettu ja rakennuksessa asuu runsaat 200 asukasta.

Hauskinta Asunto Oy Sammatissa on sen jättimäinen sisäpiha, jolle astuessa tuntuu kuin saapuisi aivan toiseen maailmaan. Vehreällä sisäpihalla on aivan hiljaista, grillitila kutsuu herkuttelemaan yhdessä, pihakeinu odottelee keinujia ja pyykit kuivuvat pitkillä pyykinkuivaustelineillä. Puistomaisen suurpihan sanotaan olevan jopa Pohjoismaiden suurin sisäpiha. Voi hyvinkin olla. Mene ja tiedä.

Paavalinkirkko valmistui vuonna 1930 ja sen pääsisäänkäynnin yläpuolella komeilee kukas muukaan kuin itse Paavali. Minusta mielenkiintoisempaa kuin Paavalin tuijottaminen oli bongata talvisodan pommituksista jääneitä jälkiä, joista näkyvin lienee pääsisäänkäynnin oikeanpuoleisessa pylväässä oleva kuoppa.

Paavalinkirkon vieressä olevan puiston nimi on tietenkin Paavalinpuisto ja sen penkeillä istuu jos jonkinlaista kulkijaa. Uskokaa kun kerron, tästäkin on kuljettu opiskeluaikana useasti ja jossain vaiheessa jopa tunnistin tietyt spurgut, jotka huutelivat penkeiltään joka-aamuisten aamukaljojensa kanssa. Jotenkin se opiskelumotivaatio kasvoi kun katsoin penkeillä lojuvia rassukoita ollessani itse matkalla kouluun. Tuollainen minusta ei tule koskaan. Parempi käydä koulut kunnolla.

Spurgujen lisäksi puistossa on nyrkkeilijäpatsas, joka kuvastaa Gunnar “GeeBee” Bärlundia. Gunnar rankattiin vuonna 1934 maailman kolmanneksi parhaaksi nyrkkeilijäksi ja noihin aikoihin menestynyt nyrkkeilijä hylkäsi Suomen ja muutti Yhdysvaltoihin. Jäbä kuoli Floridassa vuonna 1982.