Miami,  Ulkomaat,  Yhdysvallat,  Yleinen

Miamin ravintolat

Miami, ja jo pelkästään Miami Beachin alue, on täynnä erilaisia ravintoloita. Vaikka olemme viettäneet jo kaksi lomaa Miamissa, olemme ehtineet koluta vasta murto-osan paikan ravintoloista. Olemme kuitenkin onnistuneet löytämään jo muutaman suosikin ja suositeltavan arvoisen paikan.

Tässä olisi siis lista ravintoloista, jotka totesimme käymisen arvoiseksi viime Miamin lomallamme. Osassa olimme käyneet jo edellisellä reissulla, mutta toisaalta kaikki edellisen reissun ravintolat eivät mahtuneet tähän postaukseen.

Poisjääneistä mainitsemisen arvoisin on Bubba Gump Shrimp Co., josta ainakin kaltaiseni Forrest Gump -fani tykkäsi niin paljon, että tein ravintolasta oman postauksen kauan sitten aikana ennen Rantapallossa bloggaamista. Siksi vanhassa postauksessa olevat kuvat ovat pieniä ja rivivälit hieman vinksallaan, mutta jos se ei häiritse, niin käy lukemassa postaus täältä.

Ja tässä sitten ne viime reissun Miami Beachin ravintolat:

Jerry’s Famous Deli
1450 Collins Avenue

Jerry’s Famous Deli oli meille tuttu jo edelliseltä Miamin reissultamme. Collins Avenuella sijaitseva ravintola sijaitsee aivan molempien reissujen hotellimme Haddon Hallin vieressä, joten se on ollut luonteva valinta aamiaiselle tai pienelle välipalalle silloin, kun ei huvita lähteä hakemaan ruokapaikkaa kauempaa. Niin ja emmehän me toki olisi palanneet ravintolaan useita kertoja, ellei sieltä saisi hyvää ruokaa.

Suurin ongelma Jerry’s Famous Delissä on se, että siellä on aina tosi vaikea valita mitä haluaa syödä. Lista on niin laaja, että jopa aamiaista pähkäillessä saa kulumaan tovin jos toisenkin. Jokaiselle löytyy siis aivan varmasti jotain syötävää. Palvelu on ystävällistä ja paikka perusviihtyisä. Ulkona on myös pieni terassi, mutta me olemme syöneet aina sisätiloissa.

Aamiainen Jerry’s Famous Delissä oli herkullinen. Minä valitsin lautaselleni paistettua kananmunaa, pari siivua pekonia sekä raejuustoa. Lisäksi otin herkullisia hedelmiä, jotka taisin lopulta jakaa Henkan kanssa. Muut maistoivat myös paikan kahvia, paistettua perunaa ja paahdettua leipää, ja kaikki näyttivät olevan ilmeisen tyytyväisiä aamiaisiinsa.

Olemme käyneet ravintolassa myös peräti kaksi kertaa ”pienellä välipalalla” ja tehneet molemmilla kerroilla saman virheen. Olemme tilanneet muka jotain pientä naposteltavaa, emmekä edes toisella kerralla muistaneet tai tajunneet miten hervottoman kokoisia annokset ovat. Kevyt salaattikin oli suunnilleen pesuvadin kokoinen, pieni nachoannos riittäisi kahdelle hengelle pääruoaksi ja välipalasandwichinkin voi jakaa suosiolla kahteen pekkaan, eikä sitä meinaa silti jaksaa syödä kokonaan.

Ensi kerralla muistamme tilata ensin yhden annoksen puokkiin ja sitten toisen jos jää vielä nälkä. Tämä pätee siis muihin kuin aamiaisannoksiin, sillä aamupalat olivat sopivan kokoisia ja niitä kannattaa tilata normaalisti jokaiselle oma annos. Myös juomat ovat olleet hyviä ja kaikki on toiminut tässä ravintolassa moitteettomasti. Suosittelemme jos etsit perusravintolaa tai hyvää aamiaispaikkaa.

Deco Sandwiches
1361 Washington Avenue

Jerry’s Famous Delissä oli toki mainio aamiainen, mutta vielä parempaa aamupalaa saa Deco Sanwhichesista. Ravintolassa tarjoillaan ruokaa ja juomia ympäri vuorokauden, mutta me kävimme siellä vain aamuisin. Ensimmäisellä kerralla ihastuimme paikkaan niin, että palasimme sinne heti seuraavana aamuna.

Söimme aamiaiseksi paikan nimen mukaisesti sandwicheja ja aamiaiseksi riitti aivan hyvin yksi annos puokkiin. Philly Cheese Steak oli parasta, mutta myös toinen maistamamme vaihtoehto, jonka täytteitä en enää muista, oli oikein hyvää.

Sandwichien lisäksi ihastuimme hurjasti paikan ihaniin jääkylmiin hedelmäjuomiin ja maistoimme kahden aamun aikana kaikkia neljää juomaa. Paksussa jäähileisessä juomassa oli paljon aitoja hedelmiä ja marjoja ja maku on näin ollen aivan ihana. Otimme juomat yleensä mukaamme kun kävelimme takaisin hotellille, sillä iso kylmä juoma ei tuntunut loppuvan koskaan. Ja sehän on ihan mahtavaa. Seuraavana helteisenä päivänä Miamissa suuntaan kyllä ehdottomasti Deco Sandwichesiin hakemaan kylmän hedelmäjuoman.

Sandwichien ja juomien lisäksi ravintolasta saa perinteisempää aamiaista kananmunineen, bageleineen, paahtoleipineen ja pekoneineen. Listalta löytyy myös erilaisia pikkunaposteltavia katkaravuista quesadilloihin ja wingseihin. On myös kunnon pääruokia pihveineen, salaatteja, keittoja, burgereita ja wrapeja.

Tiramesu
721 Lincoln Road

Tiramesusta saa Miami Beachin parasta pastaa. Uskallan väittää näin, vaikken ole syönyt pastaa muualla kuin Lincoln Roadilla sijaitsevassa Tiramesussa. Ihastuimme paikkaan jo edellisellä reissullamme ja suuntasimme sinne nytkin pitkän matkustuspäivän päätteeksi, kun halusimme nopeasti jotain hyvää syötävää. Tiramesuun voi aina luottaa.

Tiramesun nettisivujen mukaan ravintola on kiinni kesällä 2014 ja aukeaa syksyllä 2014 uudessa osoitteessa. Kurkkaa siis ravintolan nettisivuilta ylhäältä löytyvän linkin takaa mistä ihana pastapaikka löytyy, jos olet suuntaamassa Miamiin syksyllä 2014 tai sen jälkeen.

Yardbird
1600 Lenox Avenue

Yardbird on nimensä mukaisesti kanaruokiin erikoistunut ravintola rauhallisella paikalla lähellä Lincoln Roadia. Paikalle ei välttämättä eksy vahingossa, joten ota osoite talteen mikäli mielit maukasta kanaruokaa.

Me nautimme Yardbirdin aurinkoisella terassilla lounaan, johon kuului erittäin herkullista kanaa lisukkeineen, joista maustettu vesimeloni jäi parhaiten mieleen. Myös terassilla nauttimani kettusiideri maistui ihanalta helteisenä päivänä. What does the fox say?

Fogo de Chao
836 First Street

Fogo de Chaon hulvattoman hauskalla konseptilla toteutetusta pihviravintolasta olen kirjoittanut oman postauksen, joka löytyy täältä. Ihan mahtava paikka! Jos pidät liharuoista, on sinun ehdottomasti suunnattava Fogo de Chaoon. Kerää vähän nälkää etukäteen, sillä ruoka ei todellakaan lopu kesken.

Havana 1957
405 Espanola Way

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä minun on vielä pakko mainita ihana kuubalainen teemaravintola Havana 1957 vaikkemme syöneetkään siellä mitään. Vietimme kuitenkin pitkän tovin ravintolan baaritiskillä kuubalaista kahvia siemaillen ja jaoimmepa myös ison purkillisen ehkäpä maailman parasta mojitoa.

Mojito tarjoiltiin tosiaan hauskasti tyhjistä lasipurkeista ja keskellä purkkia nökötti sokeriruoko, joka maistui makealta kun sitä puraisi. Ravintolassa on läsnä kuubalainen meininki tarjoilijoiden asuista pienimpäänkin yksityiskohtaan asti. Hurmaava paikka, suosittelen käymään ainakin drinkillä! Ravintolan edustalla on myös pieni terassi, jossa mojito maistuisi varmasti maukkaalta.

Kommentit pois päältä artikkelissa Miamin ravintolat