Monthly Archives

heinäkuu 2014

Zetor

Anoppien nosturin nokkaan hinaamisen lisäksi juhannusaaton päiväohjelmaamme kuului myös lounas Helsingin keskustassa. Avoimena olevan ravintolan löytäminen ei kuitenkaan ollut ihan helppo homma, ja huolellisen googlettamisen jälkeenkin löysin vain pari ravintolaa, jotka ovat auki juhannusaattona.

Valitsimme niistä Zetorin. Olimme samaisessa traktoriravintolassa myös vuosi sitten juhannuksena äidin kanssa, ja ravintolan Suomi-teema tuntui sopivan hyvin juhannukseen. Zetorista on saanut aina hyvää ruokaa ja tunnelma siellä on hauska. Zetoriin siis!

Minä ja Henkan äiti tilasimme poronkäristystä perunarieskalla, Henkka otti ison traktorimiehen pihvin ja äippä valitsi listalta villisikamakkaraa. Ruoka oli jälleen kerran hyvää, aika tuhtia ja erittäin maukasta. Annos oli niin iso etten jaksanut sitä kokonaan, joten nälkäisenä täältä ei tarvitse poistua.

Herkuttelun jälkeen katsoin kelloa ja totesin, että meidän pitäisi tappaa vielä vähän aikaa ennen juhannuksen yllätysnumeroa. Päätimme tilata kahvit ja jotenkin se sopi täydellisesti juhannuksen Suomi-tunnelmaan. Kyllähän me nyt vielä kahvit juodaan. Santsikupinkin olisi saanut pyydettäessä.

Mummolassakin kokoonnuttiin aina yhdessä kahvipöydän ääreen, vaikka olisi kuinka ollut sadonkorjuuaika tai muuten vaan kiire. Kaikki istuivat yhdessä pöydän ääressä, juotiin sumppia ja syötiin pullaa tai vaniljajäätelöä mansikoilla. Kahvihetken jälkeen kukin palasi töihinsä. Kuka navettaan, kuka peltotöihin, mummo käsitöiden pariin ja joku sai tehtäväkseen lämmittää pihasaunan.

Me muksut ryntäsimme takaisin pihan leikkeihin. Keräsimme marjoja samaan aikaan jalkojamme pusikossa vaanivien kyykäärmeiden pelossa tömistäen. Saatoimme myös mennä aittaan kiusaamaan enoa, syömään vanhentuneita lääkkeitä (niin ei olisi saanut tehdä), lyömään toisiamme tai sitten suuntasimme navettaan ratsastamaan lehmillä.

Jos postia ei oltu vielä haettu, saatoimme hoitaa sen yhdessä pienen vasikan kanssa, jonka otimme narun päähän kuin koiran ja viipotimme kauas isomman tien varteen postilaatikolle vasikkaa ulkoiluttaen. Jos vastaan tuli auto tai traktori, menimme vasikan kanssa metsään, jotta auto mahtuu ohitse. Matkalla saatoimme tuhota pari muurahaispesää ja kaivaa pesän sisuksista löytyvät munat ulos. Kauheita kakaroita.

Kaikki nämä hauskat muistot mummolan maatilalta tuli mieleen Zetorissa ruokaillessa. Täällä on vähän samanlainen tunnelma, vaikka onhan ravintola kuitenkin ihan eri asia kuin mummon mökki syvällä Savon sydämessä.

Kun juhannuskahvit oli juotu, lähdimme valumaan kohti Lasipalatsin aukiota ja Dinner in the Skyta. Matkalla saatoimme jammailla äidin kanssa hetken Zetorin tanssilattialla ja ratsastaa puuhevosilla. Sukuvika kun ruuvi puuttuu päästä.

Norjalainen kurkkusalaatti

Joskus sitä kaipaa jotain todella yksinkertaista lisuketta. Jotain joka syntyy näppärästi ja sopii vähän kaiken kanssa. Norjalainen kurkkusalaatti on juuri tällainen lisuke, joskin sen täytyy tekeytyä jääkaapissa jonkun aikaa. Se on etikkaisuudessaan myös hieman ärtsy, tosin pahimman terän voi taittaa lisäämällä sokeria tai laittamalla etikkaa hieman vähemmän.

Norjalainen kurkkusalaatti raikastaa rasvaisia ruokia ja on omiaan myös hieman makeiden ruokien kanssa. Me söimme salaattia muun muassa rusinoilla ja aprikoosilla maustetun riisipilahvin kanssa, ja makeahko riisi sopi hyvin yhteen kirpeiden kurkkujen kanssa.

Norjalainen kurkkusalaatti

– kurkku
– 1 dl valkoviinietikkaa
– 1 dl vettä
– 5 tl sokeria
– 0,5 tl suolaa
– ripaus pippuria
– persiljaa

Kuori ja viipaloi kurkku. Laita viipaleet kannelliseen astiaan. Kippaa kurkkujen päälle valkoviinietikka, vesi, sokeri, suola ja pieni ripaus pippuria. Laita kansi kiinni, ravista hyvin ja jätä jääkaappiin tekeytymään ainakin yön yli. Voit käydä ravistelemassa astiaa aina välillä.

Siivilöi kurkkujen liemi pois, kippaa viipaleet tarjoiluastiaan ja ripottele kasa persiljaa päälle. Valmis!

Ravintola Näsinneula

Viettäessämme pari kesäistä lomapäivää Tampereella emme voineet olla vierailematta Näsinneulassa ja sen näköalaravintolassa. Olen käynyt ravintolassa kerran aiemminkin joskus vuosia sitten ja nyt halusin palata sinne Henkan kanssa. Koska olemme kiertäneet jo Puijon tornin ravintolan sekä Tallinnan TV-tornin ravintolan, oli Ravintola Näsinneula luonnollinen jatke taivasseikkailuillemme.

Särkänniemi oli mennyt jo kiinni ja viimeiset huvittelijat odottelivat kyytiä bussijonossa, kun hurautimme portista sisään huvipuistoalueelle. Astuimme Näsinneulan aulaan ja tallustelimme hisseille, joissa hissikammoinen koki viime käynnillään aika huimia sykelukemia ja melkoista paniikkia. Ilokseni sain kuitenkin huomata, että hissikammo on helpottanut, eikä Näsinneulan hississä tarvinnut jännittää yhtään.

Sisälle ravintolaan astuessamme meitä tervehti upea näky. Isot ikkunat paljastivat kauniin kesäisen järvimaiseman, jonka yllä aurinko alkoi pudota pikkuhiljaa alemmaksi. Iloinen tarjoilija toivotti meidät tervetulleeksi ja ihailimme hetken ravintolan rauhaisaa tunnelmaa ennen kuin meidät ohjattiin pöytään.

Upeat maisemat vangitsivat huomiomme ja kamerat räpsyivät kun kuvasimme ilta-auringossa kylpevää Tamperetta. Vatsassa kurniva nälkä sai meidät tarttumaan ruokalistoihin ja päätimme tilata sekä Tampere-menun että Finlandia-menun. Ihan ensiksi nautiskelimme kuitenkin alkudrinkit, jotka olivat varsin mainion makuisia. Oma lempparini oli punainen mansikka-raparperijuoma.

Ensimmäisenä pöytään tuotiin keittiön tervehdyksenä toimiva kylmä tomaattikeitto, joka sopi täydellisesti kuumaan kesäpäivään. Söin aterian aikana tavoistani poiketen jopa kaksi leipäpalaa, sillä ihana suolakiteillä viimeistelty spelttileipä vei kieleni mennessään. Leipiä oli neljää erilaista ja muutkin maistamamme leivät olivat hyviä.

Tampere-menu alkoi haudutetulla Paijan viljaporsaalla ja Finlandia-menun alkuruokana toimi miedosti suolattu lohi muikunmädin kera. Minä ihastuin pehmeään lohiannokseen kun taas Henkka piti enemmän porsaasta. Oikein herkullisia annoksia molemmat.

Ennen kuin siirryimme pääruokaan maistelimme raparperin ja ranskankerman makuja jäätelön muodossa. Aurinko alkoi laskea yhä alemmas ja kuikuilimme jatkuvasti alas bongaillen Tampereen keskustan tuttuja rakennuksia, Näsijärven tyyntä rauhallisuutta ja Pyhäjärveä, jolla risteilimme aiemmin päivällä. Tornista näkyy jopa Valkeakoskelle asti ja pyörivä ravintola takaa sen, että jokaisesta pöydästä pääsee ihailemaan maisemia kaikkiin ilmansuuntiin. Yksi kierros kestää 45 minuuttia ja sen aikana upea auringonlaskukin ehtii osua jokaisen kohdalle varmasti.

Finlandia-menun pääruokana oli ihanaa Kaldoaivin poronvasaa kahdella tapaa. Annos oli lisukkeineen upea ja esitteli mielestäni Suomea parhaimmillaan. Erittäin kotimainen meininki oli myös Tampere-menun järvikuha-annoksessa, joka oli, ei enempää eikä vähempää kuin paras koskaan syömäni kala-annos. Rapea kuha ja raikas hernerisotto oli niin hyvää, etten olisi halunnut vaihtaa annoksia lainkaan, vaan olisin voinut syödä koko kalan itse. Toisaalta halusin toki maistaa myös poroa ja antaa Henkankin nauttia herkullisesta kuhasta, joten tottakai lautasia vaihdettiin taas puolessa välissä. Viimeistään tässä vaiheessa olimme erittäin vakuuttuneita.

Ennen jälkiruokia maistelimme vielä lähijuustoja itsetehdyn hillon ja näkkärin kera. Ihanan iloinen ja luonteva tarjoilijamme piti meistä hyvän huolen ja haluankin antaa ekstraplussan tummatukkaiselle tarjoilijatytölle. Hän oli aivan mahtava.

Herkullinen ilta päätettiin jälkiruoilla. Finlandia-menun makeana päätöksenä toimi porkkanakakku, jota piristivät ihanat lakritsin maut. Tampere-menun jälkiruokana maistelimme taasen makean toffeen ja pirteän mustaherukkajäätelön liittoa. Nam.

Kun jälkiruoat oli lusikoitu viimeistä pisaraa myöten, oli aurinko jo vaipunut horisontin alapuolelle ja Tampereen keskustaan alkoi syttyä yhä enemmän valoja. Tammerfestien esiintymislavalla Ratinassa vilkkuivat värivalot ja Näsijärvellä seilaavat veneet suuntasivat kohti rantaa. Me päätimme kävellä hotellille kaikessa rauhassa, sulatella herkullista ateriaamme ja ihailla ihanaa Tamperetta.

Näsinneulan juurella pysähdyimme hetkeksi ihmettelemään hiljaista huvipuistoa ja googlasin nopeasti, mitä tornin laella olevat valot tarkoittivatkaan. Ainiin, niistä voi katsoa minkälaista säätä Tampereelle on luvassa. Mitä enemmän Näsinneulan laella näkyy keltaista valoa, sitä aurinkoisempaa on luvassa. Vihreä valo taasen lupailee sadetta.

Odotukset Näsinneulan ravintolaa kohtaan olivat korkealla, mutta siitäkin huolimatta ne täyttyivät, elleivät jopa ylittyneet. Kotimaisiin makuihin pohjautuva ruoka oli mainiota, ja vaikka Finlandia-menu onkin ravintolan suosituin kokonaisuus, veti Tampere-menu sille mielestäni varsin hyvin vertoja. 124 metrin korkeudesta avautuvat maisemat olivat henkeäsalpaavan upeat ja saivat meidät ihastumaan Tampereeseen taas astetta enemmän.

Yhteistyössä Ravintola Näsinneula.

Rakkaudesta Helsinkiin: Vallila

Lupailin pitkin talvea, että suosittu Rakkaudesta Helsinkiin -sarja saa jatkoa taas kesällä, kun säät suosivat ulkona liikkujaa, ja minä ja äiti pääsemme jalkautumaan Helsingin kaduille. Puhuimme ensimmäisestä Helsinki-kävelystä jo varhain keväällä, mutta lopulta sääjumalat, hammasleikkaukseni ja muut sattumukset lykkäsivät ensimmäisen kävelyn peräti heinäkuulle asti. Olimme yrittäneet käydä jo sitä ennenkin tutustumassa Vallilaan, mutta rankkasade pilasi suunnitelmamme ja päädyimme lopulta katsomaan Stockmannille hääpukuja. Hups.

Nyt kuitenkin heinäkuun alussa sovimme taas treffit kaupungille ja aiemmin päivällä päällemme ryöpsähtäneistä sadekuuroista huolimatta kävelyretki onnistui, pysyimme kuivina ja opimme taas paljon uutta maamme pääkaupungista. Kohteenamme oli tällä kertaa tosiaan Vallila, ja sama vanha virsi toistui tämänkin kaupunginosan kohdalla, kuin niin monen muunkin paikan kohdalla aiemmin.

Erehdyin nimittäin taas kerran ajattelemaan, että kyllähän minä nyt Vallilan tunnen kun liikun siellä lähes päivittäin, olen opiskellut monta vuotta Vallilassa ja kulkenut pitkin poikin alueella. Olin jälleen kerran väärässä, sillä kun katsoo kunnolla ympärilleen ja poikkeaa hieman tutusta reitistä, löytää väistämättä uusia aarteita. Tällä kertaa löysimme muun muassa ihanan piknikpuiston kallion laelta ja suuren puistomaisen sisäpihan, jossa tuntui kuin olisi maaseudulla eikä keskellä kaupungin vilinää. Saanko esitellä teille Vallilan:
Continue Reading

Suklaavaahtokarkit

Sitruunaruoho-blogin arkistoista löytyi hauskoja suklaakuorrutettuja vaahtokarkkeja ja minä pöllin idean surutta ilahduttamaan meidän juhannustamme. Ostin kasan isoja valkoisia ja vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja, kaivoin kätköistä sinne unohtuneen taloussuklaan ja ostin lisäksi lemppariani valkosuklaata, sekä valitsin suupalojen koristeeksi kauniin värisiä nonparelleja.

Askartelin namut valmiiksi aamulla ja illalla jähmettyneet karkit otettiin hyvissä ajoin esiin jääkaapista, jotta ne ehtivät vähän lämmetä ennen tarjoilua. Jääkylmä vaahtokarkki ei ole kaveri edes juhannuksena, etenkään kun tämän vuoden juhannuksena ei muutenkaan ollut erityisen lämmin.

Suklaakuorrutetut vaahtokarkit sopisivat söpösti myös vaikkapa kastejuhlan tarjoilupöytään, kotibrunssille, piknikille tai pieneksi naposteltavaksi kuohuviinin kanssa. Meillä näitä syötiin tosiaan läpi juhannusviikonlopun ja taisinpa minä napsia muutaman namun suuhuni myös aamiaiseksi. Koska mä voin ja koska ne oli niin houkuttelevan näköisiä.

Suklaakuorrutetut vaahtokarkit

– vaahtokarkkeja
– suklaata
– nonparelleja

Sulata suklaa varovasti mikrossa, kattilassa tai vesihauteessa. Dippaa vaahtokarkki suklaaseen ja ripottele nonparelleja päälle koristeeksi. Anna jähmettyä rauhassa ennen tarjoilua.