Italia,  Marche,  Senigallia,  Ulkomaat,  Yleinen

Summer Jamboree – Aikamatka 50-luvulle Italiassa

Kun googlettelin blogireissuni kohdetta Senigalliaa, en voinut olla törmäämättä sanoihin Summer Jamboree. Kyseessä on useita päiviä kestävä festivaali Senigalliassa ja sitä vietetään tänä vuonna 2.-10. elokuuta. Koska blogimatkamme oli tosiaan jo kesäkuussa, emme päässeet kokemaan festivaalia paikan päällä, mutta jotain siihen liittyvää oli kuitenkin ujutettu ohjelmaamme.

Nyt etenkin kaikki fiftarityylin ja 50-luvun ystävät huomio! Summer Jamboree on tosiaan iso vuosittainen tapahtuma upeassa Senigallian rantakaupungissa ja tuolloin kaikkialla on aistittavissa 50-luvun tunnelmaa. Kaikki pukeutuvat fiftarityyliin, kaupungissa pauhaa 50-luvun musiikki, aukiolle pystytetään kojuja, joissa festivaalivieraille tehdään 50-luvun kampauksia ja koko kaupunki tanssii 50-luvun tahtiin. Kuulostaa ihan sairaan hauskalta ja sitä se kuulemma myös on.

Suuntaa siis ihmeessä elokuussa Senigalliaan jos fanitat 50-lukua tai jos pidät muuten vaan teemabileistä ja hauskasta meiningistä. Mikäli Senigallia kutsuu sinua muuna ajankohtana ja Summer Jamboree jää väliin, pääset tunnelmaan myös Summer Jamboreen isännän Angelo Di Liberton Graffiti -puodissa, jossa mekin vierailimme. Herra itse poseeraa ylläolevassa kuvassa ja osaa sanoa suomeksi moi!

Graffiti sijaitsee kaupungin keskustassa osoitteessa Via Corfu 3. Putiikki on auki ympäri vuoden ja Angelo esittelee upeaa kauppaansa mielellään. Sen eteen on nähty vaivaa, hauskoja yksityiskohtia on joka puolella, asiaan kuuluva musiikki soi taustalla ja putiikkia kierrellessä aika kuluu kuin siivillä. Taaksepäin. Kohta huomaat olevasi 50-luvulla.

Putiikissa on iso kasa 50-luvun vaatteita, kenkiä ja asusteita, mutta myös paljon muuta hauskaa vanhaa tavaraa. Huoneen takaosassa on 50-luvun kampaamo vanhoine kampaamotuoleineen, peileineen, aikakauslehtineen ja kosmetiikkapurkkeineen.

On myös tikapuut vanhanajan lentokoneeseen, upeita tauluja ja vaikka mitä hauskaa. Täällä näkee, että Angelo on todella omistautunut asialleen ja rakastaa 50-lukua. Mies kertoo meille intohimostaan ja yllyttää meitä kokeilemaan puodista löytyviä vaatteita. Osa meistä innostuu ideasta ja minä olen tietenkin yksi heistä. Pukuleikkejä, jee!

Angelo viipottaa ympäri kauppaa ja auttaa meitä valitsemaan asuja. Hän tuo minulle tummansinisen mekon, jonka kapeaa vyötäröä katson pienoisella kauhulla. Eihän tuo mahdu päälleni, mitä jos arvokas puku repeää käsissäni? Vaan hyvinpä Angelo tiesi asiansa, puku istuu täydellisesti.

Seuraavaksi herra valitsee minulle kengät. Hän vilkaisee jalkaani ja sanoo sen olevan kokoa 37. Jep, nappiin meni. Pian edessäni on siniset korkokengät, jotka istuvat jalkaani ehkäpä vielä täydellisemmin kuin ylläni oleva sininen mekko. Vau. Mies asettelee hiuksiini vielä valkoisen tekokukan ja niin fiftarilookini on valmis. Mitäs pidätte?

2 kommenttia

  • Hellevi

    Onko silloin ollut tuollaisia koruja? En muista saaneeni ristiäislahjaksi ainuttakaan. Kengät on hienot, mekkoja olen nähnyt kauniimpiakin.

    • Martina

      Mä ymmärsin että kaikki on peräisin 50-luvulta, mutta noi korut näytti munkin mielestä aika nykyaikaisilta. Samoin ne hiuskukat.