Antigua,  Karibia,  Karibian risteily,  Ulkomaat,  Yleinen

Antigua – Kokemuksia Karibian risteilyltä

Antigualle jalkautuessamme meidän ei tarvinnut miettiä lainkaan päivän ohjelmaa. Pääsimme nimittäin osallistumaan ilmaiseksi laivayhtiön järjestämälle retkelle, jolla kierrettäisiin saaren tärkeimmät nähtävyydet. Siihen menisi lähes tulkoon koko päivä, joten meidän ei tarvinnut kuin saapua sovittuun aikaan sovittuun paikkaan ja sieltä meidät ohjattaisiin bussin kyytiin, joka kierrättää meitä ja muita risteilyturisteja pitkin saarta.

Itse en ole yleensä ollut tällaisten isolle porukalle järjestettyjen retkien ystävä, vaan kierrän matkakohteessa mieluummin omin päin tai pienemmällä porukalla. Toisaalta laivayhtiön retkellä kaikki on helppoa ja valmiiksi mietittyä, eikä tarvitse kuin osata seurata opasta ja painaa mieleen monelta bussi jatkaa taas matkaansa. Puolensa ja puolensa.

Saavuimme tosiaan aamulla sovittuun aikaan laivan aulaan, jossa meille jaettiin rintaan liimattavat nimikyltit. Olo oli kuin luokkaretkeläisellä nimikylttien paistaessa kilometrien päähän samalla kun talsimme suunnilleen parijonossa ulos laivasta. Laivan ulkopuolella jono pysäytettiin ja opas kävi merkkaamassa meidät kuin karjan oransseilla rannekkeilla. Sitten matka jatkui siistissä jonossa busseille, jossa meidät ohjattiin oikeisiin kulkuneuvoihin rinnassamme olevien nimitarrojen värin perusteella. Huoh. En väitä etteikö tämä kaikki olisi tarpeellista kun liikutellaan isoja ihmismassoja, mutta vähän norsulaumamainen olo siitä tuli silti.

Kas näin, kaikki on saatu busseihin ja retki voi alkaa! Antiguan ja Barbudan valtioon kuuluu sen nimen mukaisesti Antiguan sekä Barbudan saaret. Antigua on matala kalkkikivinen saari, Barbuda taasen metsäinen korallisaari. Valtiolle kuuluu myös kallioinen luoto nimeltä Redonda.

Jopa 97 prosenttia Antiguan ja Barbudan asukkaista asuu Antiguan saarella, jolla sanotaan olevan 365 rantaa. Yksi kullekin päivälle! Siistiä, tänne voisi siis tulla vuodeksi ja käydä joka päivä eri rannalla. Kokeillaanko?

Turismi on Antiguan tärkein elinkeino. Se on jopa niin tärkeä, että saaren maanviljelys kärsii työvoimapulasta. Kaikki haluavat matkailualan töihin, sillä niistä saa parempaa palkkaa. Ihan ymmärrettävää. Kyllä minäkin reissaisin mieluummin turistien kanssa bussissa isolla palkalla kuin kökkisin pellolla pienellä palkalla.

St John’s

St John’s

St John’s ja turistit

St John’s ja samaiset turistit matkamuisto-ostoksilla

St John’sin katedraali

Antiguan pääkaupunki on nimeltään St. John’s ja sen tärkein nähtävyys on St. John’sin katedraali. Katedraalin upeat barokkitornit ovat hallinneet kaupungin maisemaa ammoisista ajoista alkaen ja katedraali on rakennettu ainakin kahdesti uudestaan, kun se tuhoutui maanjäristyksissä vuosina 1683 ja 1745. Nykyinen katedraali on peräisin vuodelta 1845.

Me emme käyneet tutustumassa St. John’sin katedraaliin vaan bussimme huristi kohti sisämaata. Opas kertoi meille kattavasti saaresta ja sen nähtävyyksistä. Hän kierrätti paikallisia rahoja, kookospähkinää ja saarelaisten elämästä kertovia kuvia. Retkeen oli selvästi panostettu ja kyllähän näillä valmisretkillä oppii valtavasti faktoja kohteesta.

Lord Nelson’s Dockyard

Lord Nelson’s Dockyard

Lord Nelson’s Dockyard

Lord Nelson’s Dockyard

Lord Nelson’s Dockyard

Kävimme tutustumassa Lord Nelson’s Dockyardiin, joka on aivan ihana keidas eteläisellä Antigualla. Hyväkuntoinen alue on ennen kaikkea siisti ja ainakin minun sieluni lepäsi Dockyardin levollisessa ympäristössä. Alueen vanhat rakennukset ja linnoitukset ovat kauniita, maisemat merelle huikeat ja rantaan ankkuroidut jahdit melkoisen upeita.

Lord Nelson’s Dockyard

Lord Nelson’s Dockyard

Lord Nelson’s Dockyard

Lord Nelson’s Dockyard

Tänne voisi tulla viettämään leppoisaa lomapäivää ja kierrellä pitkin aluetta, syödä hyvin, istahtaa alas ja aistia historiaa henkivää merellistä tunnelmaa. Minä voisin viihtyä täällä vaikka koko päivän. Jotenkin tykkäsin paikasta hurjasti.

Vaan mepä emme jääneet alueelle pidemmäksi aikaa vaan matka jatkui, ja oli pakkauduttava jälleen bussin kyytiin. Kävimme kahdella eri näköalapaikalla, joista toisessa meille esitettiin interaktiivinen esitys Antiguasta. Se oli oikeastaan aika hauska ja kertoo siitä miten tärkeä turismi saarelle on. Meidät ohjattiin hämärään huoneeseen, jonka keskellä oli pyöriviä penkkejä. Seinustat olivat täynnä nukkeja, kuvia ja televisioita, joista näytettiin Antiguasta kertovaa videota. Tarina eteni seinältä toiselle ja penkeillä käännyttiin ympäri sitä mukaa kun uusi kohta näytöksestä valaistiin. Aika hauska.

Vielä hauskempaa oli kuitenkin ihailla upeita maisemia näköalapaikoilta. Antigua on kaunis, siisti ja todellinen trooppinen paratiisi. Ihailimme kevyehkösti kumpuilevaa maastoa, merimaisemaa, lahdenpoukamia ja kasvillisuutta. Horisontissa siintävät naapurisaaret näyttivät olevan samaan aikaan sekä lähellä että tosi kaukana. Niin kaunista. Pieni tuulenvire viilensi maailmanmatkaajaa, ilma oli raikas ja lämmin, mutta ei tukala.

Kuuma päivä + Kylmä olut = Iloinen turisti

Retken huipennukseksi meidät vietiin vielä ihanalle hiekkarannalle, jossa saimme herkulliset rommidrinkit. Me hörppäsimme myös tölkilliset paikallista Wadadli-olutta, jota olimme maistaneet jo toisella näköalapaikoista. Olut oli hyvää, mutta hieman vahvempaa kuin tavallinen olut. Ole siis varovainen ellet halua olla hiprakassa.

Vietimme rannalla mukavan pitkän tovin nautiskellen elämästä. Suurin osa retkelle osallistujista lähti aikaisemmin pois tai ei tullut ollenkaan rannalle, joten tungosta siellä ei ollut. Me lähdimme viimeisellä bussilla takaisin laivalle ja matkan kanssa oli jotain säätämistä. Ensin meidät ohjattiin toiseen bussiin, sitten sieltä pitikin tulla pois ja lopulta olimme isossa bussissa parin muun ihmisen kanssa, vaikka senkin bussin piti olla täynnä. Kuinkakohan monta jäi rannalle? Ei vaan, veikkaan että osa meni omin neuvoin laivalle tai sitten oppaiden laskut pettivät jossain vaiheessa. Ranta kyllä tarkistettiin niin ettei kukaan jäänyt rannalle ruikuttamaan.

Aivan täysin sujuvasti retki ei siis mennyt, mutta oli ihan mukavaa vaihtelua vaeltaa aivottomana muun lauman perässä, kuunnella opasta ja ottaa kaikki valmiiksi pureskeltuna vastaan. En siis missään nimessä moiti laivayhtiön retkiä. Ne sopivat varmasti monelle. Minäkin voin hyödyntää niitä jatkossa vaihtelun vuoksi, mikäli hinta ei ole aivan törkeää rahastusta.

Ja mitä tulee Antiguaan, oli saari yksi koko Karibian reissun lemppareistani. Se oli taas niin omanlaisensa, kuten kaikki muutkin Karibian saaret. Ei niitä osaa laittaa järjestykseen. En odottanut Antigualta paljoakaan, mutta saari onnistui lumoamaan minut aivan täysin kauneudellaan, siisteydellään ja jonkinlaisella levollisuudellaan, jota saaren ilmapiiristä huokui. Kaikki tuntui toimivan hyvin (pieniä sähläyksiä lukuun ottamatta) ja turistista pidetään hyvää huolta. Olemmehan me saarelaisten tärkein elinkeino. Tämä voisi olla muuten myös upea häämatkakohde mikäli joku on suuntaamassa Karibialle häämatkalleen. Suosittelen.