Lue ensimmäinen osa Senigallian ravintolapostauksista täältä. Viimeksi esittelin Moreno Cedronin kahden Michelin-tähden ravintolan Madoninna del Pescatoren sekä samaan ravintolaryhmään kuuluvan katukojun Anikon, jossa söin elämäni parhaan tonnikalaleivän. Tässä postauksessa kerron kahdesta tunnelmallisesta illallisravintolasta.
Aloitetaan ensimmäisestä illasta, jolloin suuntasimme Silvian ja Marcon Osteria Palazzo Barberiniin. Osteria on perheomisteinen ihanan tunnelmallinen ja pieni paikka sivukadulla. Silvia ja Marco kävivät vuorotellen pöydässämme esittelemässä ruokia, kysymässä miltä maistuu ja mitä haluaisimme seuraavaksi.
Päivän menu rakennetaan sen mukaan, mitä omistajat ovat ostaneet aamulla sataman kalakauppiailta ja toreilta. Ruoka on varmasti tuoretta ja parhaista raaka-aineista rakkaudella valmistettua. Sen maistaa.
Meille tuotiin alkuun ihania, mutta melko täyttäviä antipastoja. Maistoimme riisistä, juustosta ja vihanneksista tehtyjä pyöryköitä, ricottalla täytettyjä friteerattuja kesäkurpitsan kukkia sekä kalatempuraa herkullisella kastikkeella.
Seuraavaksi söimme peräti kahta eri pastaa. Pistaasignocchien kanssa lautasella hengaili pelottavan näköisiä canocchie-nimisiä äyriäisiä. Ne kuului leikata veitsellä halki ja kaapia sisukset ulos, tai ottaa koko kaveri käteen ja imaista liha otuksen sisältä. Homma osoittautui yllättävän hankalaksi, vaikka kyllähän tämän pitäisi sujua, saanhan minä rikottua huomattavasti monimutkaisemman ravunkin. Sain kuitenkin lievää väkivaltaa käyttämällä kaavittua canocchien lihaa suuhuni ja vau miten herkullista se oli!
Maistoin myös bloggaajatoverin lasagnea ja se oli kenties parasta lasagnea, jota olen koskaan maistanut. Myös meille tarjoiltu toinen pasta-annos oli herkullinen, mutta olin tässä vaiheessa jo niin täynnä, etten kyennyt edes kirjoittamaan ylös mitä söin. Jotain juustotäytteistä pastaa maukkaalla tomaattisella kastikkeella se oli, ja pidin siitä vielä asteen enemmän kuin canocchie ja gnocchi -annoksesta. Lautanen tyhjeni kuin itsestään, vaikka olinkin aivan ähkyssä.
Sitten oli vuorossa vielä jälkiruoka! Silvian omatekoiset leivonnaiset näyttivät herkullisilta ja onnistuin tunkemaan aivan liian täyteen vatsaani yhden suklaisen suupalan. Tarjolla olisi ollut myös muun muassa laventeli-suklaakeksejä, mutten kyennyt maistamaan niitä, vaikka tiesinkin, että jälkeenpäin minua harmittaisi jos en maistaisi kaikkea. Niin harmittaakin, mutta olisi harmittanut myös, jos ähky olisi ollut vielä pahempi.
Trattoria Rimante
Toisena iltana vierailimme Senigallian teatterin vierestä löytyvässä Trattoria Rimantessa. Ravintolassa kaikki leivästä ja pastasta lähtien on tehty itse, joten odotettavissa oli taas kerran todella herkullista ruokaa. Viinilistalla on vain marchelaisia viinejä, ja yllätys yllätys, valitsimme taas kerran verdicchion ruokajuomaksemme.
Ravintolassa on tilaa noin 40 ruokailijalle kolmessa eri huoneessa ja meidät ohjattiin pitkän pöydän ääreen huoneista perimmäiseen. Pian pöytään kannettiin antipastoja, ja ne olivat superherkullisia. Leikkelelautanen ihanan rasvaisine salamiviipaleineen oli lempparini, mutta myös muut herkut maistuivat. Ja se omatekemä leipä, se se vasta herkkua olikin.
Pääruoaksi otimme taas kahta eri pastaa. Perinteinen bolognese oli juuri niin hyvää kun italialaisen omatekemä bolognese vaan voi olla. Pidin kuitenkin vielä enemmän kasvisvaihtoehdosta, jossa pastaan oli sekoitettu peston tapaista kastiketta ja paljon juustoa. Nam.
Jälkiruoat päätimme jättää väliin, sillä halusimme vierailla viimeisen illan kunniaksi gelateriassa. Valinnanvaikeus jäätelökojulla oli taas valtava, ja päädyin lopuksi yhdistelmään sitruuna ja pistaasi, vaikkeivät maut ehkä sovikaan keskenään kovin hyvin yhteen. Mutta kun halusin sitruunaa ja halusin pistaasia, niin niitä oli sitten saatava.
