Monthly Archives

kesäkuu 2014

Kulinaristin Senigallia, osa 2

Lue ensimmäinen osa Senigallian ravintolapostauksista täältä. Viimeksi esittelin Moreno Cedronin kahden Michelin-tähden ravintolan Madoninna del Pescatoren sekä samaan ravintolaryhmään kuuluvan katukojun Anikon, jossa söin elämäni parhaan tonnikalaleivän. Tässä postauksessa kerron kahdesta tunnelmallisesta illallisravintolasta.

Osteria Palazzo Barberini

Aloitetaan ensimmäisestä illasta, jolloin suuntasimme Silvian ja Marcon Osteria Palazzo Barberiniin. Osteria on perheomisteinen ihanan tunnelmallinen ja pieni paikka sivukadulla. Silvia ja Marco kävivät vuorotellen pöydässämme esittelemässä ruokia, kysymässä miltä maistuu ja mitä haluaisimme seuraavaksi.

Päivän menu rakennetaan sen mukaan, mitä omistajat ovat ostaneet aamulla sataman kalakauppiailta ja toreilta. Ruoka on varmasti tuoretta ja parhaista raaka-aineista rakkaudella valmistettua. Sen maistaa.

Meille tuotiin alkuun ihania, mutta melko täyttäviä antipastoja. Maistoimme riisistä, juustosta ja vihanneksista tehtyjä pyöryköitä, ricottalla täytettyjä friteerattuja kesäkurpitsan kukkia sekä kalatempuraa herkullisella kastikkeella.

Seuraavaksi söimme peräti kahta eri pastaa. Pistaasignocchien kanssa lautasella hengaili pelottavan näköisiä canocchie-nimisiä äyriäisiä. Ne kuului leikata veitsellä halki ja kaapia sisukset ulos, tai ottaa koko kaveri käteen ja imaista liha otuksen sisältä. Homma osoittautui yllättävän hankalaksi, vaikka kyllähän tämän pitäisi sujua, saanhan minä rikottua huomattavasti monimutkaisemman ravunkin. Sain kuitenkin lievää väkivaltaa käyttämällä kaavittua canocchien lihaa suuhuni ja vau miten herkullista se oli!

Maistoin myös bloggaajatoverin lasagnea ja se oli kenties parasta lasagnea, jota olen koskaan maistanut. Myös meille tarjoiltu toinen pasta-annos oli herkullinen, mutta olin tässä vaiheessa jo niin täynnä, etten kyennyt edes kirjoittamaan ylös mitä söin. Jotain juustotäytteistä pastaa maukkaalla tomaattisella kastikkeella se oli, ja pidin siitä vielä asteen enemmän kuin canocchie ja gnocchi -annoksesta. Lautanen tyhjeni kuin itsestään, vaikka olinkin aivan ähkyssä.

Sitten oli vuorossa vielä jälkiruoka! Silvian omatekoiset leivonnaiset näyttivät herkullisilta ja onnistuin tunkemaan aivan liian täyteen vatsaani yhden suklaisen suupalan. Tarjolla olisi ollut myös muun muassa laventeli-suklaakeksejä, mutten kyennyt maistamaan niitä, vaikka tiesinkin, että jälkeenpäin minua harmittaisi jos en maistaisi kaikkea. Niin harmittaakin, mutta olisi harmittanut myös, jos ähky olisi ollut vielä pahempi.

Trattoria Rimante

Toisena iltana vierailimme Senigallian teatterin vierestä löytyvässä Trattoria Rimantessa. Ravintolassa kaikki leivästä ja pastasta lähtien on tehty itse, joten odotettavissa oli taas kerran todella herkullista ruokaa. Viinilistalla on vain marchelaisia viinejä, ja yllätys yllätys, valitsimme taas kerran verdicchion ruokajuomaksemme.

Ravintolassa on tilaa noin 40 ruokailijalle kolmessa eri huoneessa ja meidät ohjattiin pitkän pöydän ääreen huoneista perimmäiseen. Pian pöytään kannettiin antipastoja, ja ne olivat superherkullisia. Leikkelelautanen ihanan rasvaisine salamiviipaleineen oli lempparini, mutta myös muut herkut maistuivat. Ja se omatekemä leipä, se se vasta herkkua olikin.

Pääruoaksi otimme taas kahta eri pastaa. Perinteinen bolognese oli juuri niin hyvää kun italialaisen omatekemä bolognese vaan voi olla. Pidin kuitenkin vielä enemmän kasvisvaihtoehdosta, jossa pastaan oli sekoitettu peston tapaista kastiketta ja paljon juustoa. Nam.

Jälkiruoat päätimme jättää väliin, sillä halusimme vierailla viimeisen illan kunniaksi gelateriassa. Valinnanvaikeus jäätelökojulla oli taas valtava, ja päädyin lopuksi yhdistelmään sitruuna ja pistaasi, vaikkeivät maut ehkä sovikaan keskenään kovin hyvin yhteen. Mutta kun halusin sitruunaa ja halusin pistaasia, niin niitä oli sitten saatava.

Hollantilainen suolainen pannukakku

Amsterdamissa myydään vähän joka kulmalla pannukakkuja. On suolaisia ja makeita monella eri täytevaihtoehdolla. Me jaoimme viime syksyn Amsterdamin reissullamme suolaisen pannukakun, jonka söimme aamiaiseksi tuorepuristetun appelsiinimehun kera. Pannukakun päällä oli juustoa ja pekonia ja lätty maistui niin hyvälle, että päätin kokeilla moista joskus itsekin. Ei sitten tarvitse aina matkustaa Amsterdamiin kun pannukakkuhimo iskee. Vaikka kyllähän kaupungissa kävisi mielellään vaikka joka toinen viikko. Lompakko vaan ei riemastu siitä ajatuksesta.

Kävimme tuumasta toiseen tämän kevään Euroviisufinaali-iltana ja teimme paistinpannun kokoisen suolaisen pannarin, jonka jaoimme neljään osaan. Laitoimme päälle reilusti hollantilaista juustoa (goudaa tällä kertaa) ja pekonia, ja kyllä se vaan maistui ihan yhtä hyvälle kuin Amsterdamissakin. Nam.
Continue Reading

Kulinaristin Senigallia, osa 1

Senigalliaan suuntautunut blogimatka oli täynnä herkullista ruokaa. Oltiinhan Italiassa. Marchen maakunnan ruokakulttuurin pääosaa näyttelevät Adrianmerestä pyydetyt kalat ja merenelävät sekä verdicchio-viini. Marchessa syödään myös paljon kaikkea täytettyä ja friteerattua, tuoreita hedelmiä, merellisiä pasta-annoksia sekä juodaan tietysti ihanaa italialaista kahvia. Gelatoa saa joka nurkalta ja aamiaispöydästä löytyy italialaiseen tyyliin myös paljon makeita herkkuja, kuten leivonnaisia, hilloja ja croisantteja.

Senigalliassa on ravintoloita laidasta laitaan aina pienistä perheomisteisista ravintoloista kahden Michelin-tähden Madoninna del Pescatoreen. Minä ehdin vierailla kahden vuorokauden reissullani neljässä eri ravintolassa. Muut bloggaajat olivat Senigalliassa hieman pidempään kuin minä, sillä heidän lentonsa saapui aikaisemmin ja lähti myöhemmin kuin minun. He ehtivät siis käydä useammassa ravintolassa kuin minä, mutta kerron näissä kahdessa ruokapostauksessa vain niistä, joissa kävin itse.

Madoninna del Pescatore

Aloitetaan parhaasta. Kahden Michelin-tähden Madoninna del Pescatore sijaitsee rantakadulla lyhyen ajomatkan päässä Senigallian keskustasta. Paikalle saavuttaessa näyttää, että eihän täällä ole mitään, mutta aivan tavallisen näköisen talon alakerrasta se löytyy. Mereneläviin erikoistunut Michelin-ravintola, jota pyörittää paikallinen Välimäki Moreno Cedroni.

Meillä oli kunnia vierailla ravintolan keittiössä, katsoa itse Moreno Cedronin ruoanlaittoa, saada häneltä vinkkejä sekä ohjeita ruoanlaittoon ja olipa herralla aikaa tulla hyppimään kanssamme rannalle ottamaan yhteiskuvia. Moreno Cedroni on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja hän päivittikin heti nettiin kuvan meistä hänen ravintolansa keittiössä. Ihanan rento tyyppi.

Emme varsinaisesti istuneet pöytään ruokailemaan, vaan saimme jotain vielä parempaa: Maistiaisia suoraan keittiöstä. Maistoimme montaa eri annosta ja parhaiten mieleeni jäi ihana brodetto.

Brodetto on marchelaista ruokaa parhaimmillaan. Se on kaloista ja merenelävistä valmistettu keitto tai muhennos, ja kuten arvata saattaa, oli Moreno Cedronin valmistama brodetto ihan käsittämättömän herkullista. Meikätyttö kaapi viimeisetkin pisarat tarjoiluastiasta sillä aikaa kun muut siirtyivät jo eteenpäin.

Jälkiruoka meille tarjoiltiin rantakadulla puun varjossa, mistä johtuvat hassut varjot kuvissa. Annoksen nimi on vapaasti suomennettuna “Kuka siivoaa jäljet?” tai ”Kuka tiskaa astiat?”. Ruokailijan eteen tuodaan pesusieni ja pesuaineita purkissa. Tai siltä se näyttää. Oikeasti pesusieni on leivonnainen ja purkeista löytyvät tykötarpeet leivonnaisen viimeistelyyn. Asiakas saa ohjeet siitä, miten se tapahtuu, ja ruokailija saa itse tehdä annoksensa valmiiksi.

Ensin pesusienen päälle suihkutetaan suihkepullosta punaista kastiketta. Sen jälkeen sieneen pursotetaan pesuainetta, eli herkullista kreemiä. Vielä vähän punaista kastiketta suihkepullosta ja koko komeus viimeistellään jäätelöllä sekä rapeilla murusilla.

Kun annos oli valmis, meille tuotiin lusikat, ja voitte varmaan arvata kuka söi viimeisen palan tästäkin herkusta. Ei tällaisista herkuista vaan voi jättää murustakaan lautaselle!

Aniko Salumeria Ittica

Madoninna del Pescatoresta suuntasimme varsinaiselle lounaalle Aniko-nimisen katukojun terassille. Aniko kuuluu niin ikään Moreno Cedronille ja sen terassilla söin ehkäpä elämäni parhaan leipäasian. Panino con tatakin uumenista löytyi ihana yhdistelmä tuoretta tonnikalaa ja parmesaanimoussea, enkä voinut muuta kuin nauttia rapsakkaa leipääni kaikessa hiljaisuudessa maistellen samalla meille tehtyjä alkoholittomia kesäjuomia. Nam, nam, nam.

Jälkiruoaksi tilasin tuoreita hedelmiä mandariinisorbetin kera enkä olisi voinut keksiä parempaa lopetusta aurinkoiselle lounashetkelle. Tai no oikeastaan voin sittenkin. Otin nimittäin loppuun vielä kupillisen kahvia, eli suomalaisittain espressoa, ja voi miten hyvältä sekin maistui. Espresso antoi kivan energiapotkun kofeiiniherkälle tytölle ja pieni iltapäivän väsähdys vaihtui energisen innostuneeseen tunteeseen. Nyt jaksaa taas seikkailla pitkin Senigalliaa ja Marchea!

Seuraavassa osassa kerron illallisravintoloistamme, joissa söimme vatsamme aivan täyteen herkkuruokia.

Azerbaijanilainen riisipilahvi

Azerbaijanilainen riisipilahvi kuulostaa ehkä eksoottiselta, mutta kyseessä on melko tavallinen riisilisuke, johon on lisätty kuivattuja hedelmiä tuomaan makua ja makeutta. Makeat lisukkeet saattavat maistua suomalaisen suuhun erikoiselta, mutta mikäli makuleikit yhtään kiinnostavat, kannattaa tätä kokeilla.

Samaan pöytään riisipilahvin kanssa voi kattaa jotakin etikkaista, kirpeää tai pikkelöityä. Kirpsakka lisuke maistuu kivalta makeahkon riisipilahvin kanssa. Herkullisen keltaisen värin azerbaijanilainen riisipilahvi saa sahramista tai kurkumasta. Minä käytin tällä kertaa kurkumaa, mutta sahramiversiotakin kannattaa kokeilla. Ole kuitenkin varovainen sahramin annostelun kanssa, ettei mauste peitä muita makuja alleen.

Azerbaijanilainen riisipilahvi

– basmatiriisiä
– rusinoita
– kuivattuja aprikooseja
– kuivattuja luumuja
– taateleita
– sahramia tai kurkumaa
– suolaa

Keitä basmatiriisi paketin ohjeen mukaan. Mausta keitinvesi sahramilla tai kurkumalla. Pilko kuivatut aprikoosit ja luumut pienemmiksi. Poista taateleista kivet ja pilko taatelitkin pienemmiksi.

Kun riisi on kypsää, kaada vesi pois ja mausta riisi suolalla. Voit lisätä myös sahramia tai kurkumaa jos maku jää mielestäsi liian vaisuksi. Lisää rusinat, aprikoosit, luumut ja taatelit. Sekoita ja tarjoile.

Summer Jamboree – Aikamatka 50-luvulle

Kun googlettelin blogireissuni kohdetta Senigalliaa, en voinut olla törmäämättä sanoihin Summer Jamboree. Kyseessä on useita päiviä kestävä festivaali Senigalliassa ja sitä vietetään tänä vuonna 2.-10. elokuuta. Koska blogimatkamme oli tosiaan jo kesäkuussa, emme päässeet kokemaan festivaalia paikan päällä, mutta jotain siihen liittyvää oli kuitenkin ujutettu ohjelmaamme.

Nyt etenkin kaikki fiftarityylin ja 50-luvun ystävät huomio! Summer Jamboree on tosiaan iso vuosittainen tapahtuma upeassa Senigallian rantakaupungissa ja tuolloin kaikkialla on aistittavissa 50-luvun tunnelmaa. Kaikki pukeutuvat fiftarityyliin, kaupungissa pauhaa 50-luvun musiikki, aukiolle pystytetään kojuja, joissa festivaalivieraille tehdään 50-luvun kampauksia ja koko kaupunki tanssii 50-luvun tahtiin. Kuulostaa ihan sairaan hauskalta ja sitä se kuulemma myös on.

Suuntaa siis ihmeessä elokuussa Senigalliaan jos fanitat 50-lukua tai jos pidät muuten vaan teemabileistä ja hauskasta meiningistä. Mikäli Senigallia kutsuu sinua muuna ajankohtana ja Summer Jamboree jää väliin, pääset tunnelmaan myös Summer Jamboreen isännän Angelo Di Liberton Graffiti -puodissa, jossa mekin vierailimme. Herra itse poseeraa ylläolevassa kuvassa ja osaa sanoa suomeksi moi!

Graffiti sijaitsee kaupungin keskustassa osoitteessa Via Corfu 3. Putiikki on auki ympäri vuoden ja Angelo esittelee upeaa kauppaansa mielellään. Sen eteen on nähty vaivaa, hauskoja yksityiskohtia on joka puolella, asiaan kuuluva musiikki soi taustalla ja putiikkia kierrellessä aika kuluu kuin siivillä. Taaksepäin. Kohta huomaat olevasi 50-luvulla.

Putiikissa on iso kasa 50-luvun vaatteita, kenkiä ja asusteita, mutta myös paljon muuta hauskaa vanhaa tavaraa. Huoneen takaosassa on 50-luvun kampaamo vanhoine kampaamotuoleineen, peileineen, aikakauslehtineen ja kosmetiikkapurkkeineen.

On myös tikapuut vanhanajan lentokoneeseen, upeita tauluja ja vaikka mitä hauskaa. Täällä näkee, että Angelo on todella omistautunut asialleen ja rakastaa 50-lukua. Mies kertoo meille intohimostaan ja yllyttää meitä kokeilemaan puodista löytyviä vaatteita. Osa meistä innostuu ideasta ja minä olen tietenkin yksi heistä. Pukuleikkejä, jee!

Angelo viipottaa ympäri kauppaa ja auttaa meitä valitsemaan asuja. Hän tuo minulle tummansinisen mekon, jonka kapeaa vyötäröä katson pienoisella kauhulla. Eihän tuo mahdu päälleni, mitä jos arvokas puku repeää käsissäni? Vaan hyvinpä Angelo tiesi asiansa, puku istuu täydellisesti.

Seuraavaksi herra valitsee minulle kengät. Hän vilkaisee jalkaani ja sanoo sen olevan kokoa 37. Jep, nappiin meni. Pian edessäni on siniset korkokengät, jotka istuvat jalkaani ehkäpä vielä täydellisemmin kuin ylläni oleva sininen mekko. Vau. Mies asettelee hiuksiini vielä valkoisen tekokukan ja niin fiftarilookini on valmis. Mitäs pidätte?