Jälkiruoat,  Reseptit,  Yleinen

After eight -päärynät

After eight -päärynät ovat vierasvara parhaimmillaan. Ne valmistuvat nopeasti vain kolmesta raaka-aineesta, joista kaikki säilyy hyvin kaapissa viikosta tai kuukaudesta toiseen. Tai no, suklaa ei ainakaan meillä säily kovin kauan, sillä joku nimeltä mainitsematon Martina käy napostelemassa niitä salaa, mutta siis periaatteessa kaapissa oleva suklaa ei ainakaan pilaannu nopeasti.

Me herkuttelimme After eight -päärynöillä ennen joulua osana muita pieniä naposteltavia ja Hedelmäistä -kirjan innoittamia hedelmäsuupaloja (näistä lisää myöhemmin kun esittelen teille muun muassa uuden ystäväni kumkvatin). After eight -päärynä on kivan raikas jälkiruoka, joka on omiaan silloin, kun tekisi mieli vielä jotain makeaa, vaikka maha onkin jo täynnä.

After eight -päärynät

– tölkki päärynän puolikkaita (säilyke)
– After eight -suklaata
– marjalikööriä (mulla oli mustaherukkaa)

Laita päärynän puolikkaat leivinpaperoidulle uunipellille ja pirskottele niiden päälle marjalikööriä. Voit tehdä tämän jo hyvissä ajoin, jotta likööri ehtii imeytyä päärynöihin.

Laita päärynät sitten 200-asteiseen uuniin vartiksi, asettele jokaisen päärynän puolikkaan päälle After eight -suklaa ja laita vielä hetkeksi uuniin niin että suklaa sulaa hieman. Tarjoile sellaisenaan tai vaikkapa jäätelön kera.

Kommentit pois päältä artikkelissa After eight -päärynät