Kalat ja merenelävät,  Reseptit

Jättikatkarapuja, tryffeliä ja shampanjaa risotossa

Keittelin risottoa varten tulevan sieniliemen valmiiksi jo pari päivää aikaisemmin, sillä makujen muhittelu kattilassa kestää noin tunnin verran. Liemen voi kuitenkin tehdä halutessaan vasta herkuttelupäivänäkin, jos vaan aikaa on. Ja jos aikaa ei ole lainkaan, voi risottoon käyttää hätätapauksessa myös kaupan liemikuutioita tai fondeja, mutta suosittelen kuitenkin keittämään liemen itse, sillä itsetehdyn liemen maku on paljon parempi kuin liemikuutioissa.

Sieniliemen resepti löytyy täältä.

Jokirapu-tryffeli-shampanjarisotto:

– 250 g risottoriisiä
– 2 rkl voita
– 1,5 l sienilientä (resepti täällä)
– 2-3 dl shampanjaa tai kuohuviiniä
– 100 g voita
– 100 g parmesaania
– tryffeliöljyä
– jättikatkaravunpyrstöjä

Sulata voi pannulla ja kuullota risottoriisiä voissa kunnes riisi on hieman läpikuultavaa. Ala sitten lisäillä sienilientä kauha kerrallaan risottoa koko ajan sekoitellen. Anna liemen imeytyä melkein kokonaan ennen kuin lisäät seuraavan kauhallisen. Jatka tätä kunnes riisi on al denteä.

Lisää sitten vielä shampanja tai kuohuviini ja anna kiehua hetken. Viimeistele sekoittamalla voita ja parmesaania risoton joukkoon. Mausta tryffeliöljyllä. Paista jättikatkaravunpyrstöt toisella pannulla ja mausta ne suolalla sekä pippurilla. Tarjoile risotto paistettujen jättikatkaravunpyrstöjen kanssa.

Kirja suosittelee juomaksi Louis Massing Brut Reserve -shampanjaa. Minä käytin risottooni hieman edullisempaa kuohuviiniä, jota nautimme myös ruokajuomana. Kirjassa annetaan shampanjan vaihtoehdoksi myös jokin runsas, eksoottisen hedelmäinen ja makean mausteinen valkoviini Alsacesta tai Sisiliasta.

Kommentit pois päältä artikkelissa Jättikatkarapuja, tryffeliä ja shampanjaa risotossa