Mikä leffa katotaan?

Nyt puhutaankin hetki sellaisesta aiheesta, josta blogissa ei olla aiemmin puhuttu, eikä varmaan tulla tämänkään jälkeen hirveästi puhumaan. Olen nimittäin surkea leffakriitikko ja elokuvasivistyksessäni on monta klassikon mentävää aukkoa. En ole myöskään kovin hyvä elokuvien katsoja, sillä saatan nukahtaa kesken kaiken kuin narkolepsiapotilas konsanaan. Viime aikoina olen kuitenkin tsempannut ja aionkin kertoa siitä nyt teille. Samalla jaan kivan elokuvien katseluvinkin vaikkapa tulevia joulun pyhiä ajatellen. Vinkki on myös ratkaisu ikuisiin kiistoihin siitä mitä leffaa tällä kertaa katsottaisiin.

Meillä ei ole koskaan tullut varsinaisesti kinaa siitä mitä elokuvaa katsotaan. Henkka saa yleensä päättää, kunhan se ei ole mikään hirveän tylsä tappeluelokuva. Joskus saatan esittää toivomuksen siitä, onko leffa joko sellainen, jossa ei tarvita aivoja (yleensä tuolloin vuorossa on romanttinen komedia) tai sellainen, jossa on jotain jänniä juttuja (eli joku vähän enemmän keskittymistä vaativa tapaus). Muuten minulle on ihan sama mitä katsotaan, tosin joskus haluan katsoa jonkun tyttöleffan, mutta siihen saan uppoutua omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni.

Keksimme kuitenkin kerran sopivaa elokuvaa pähkäillessämme mainion tavan valita elokuva. Samalla tulisi katsottua klassikoitakin ja oikeasti hyviä elokuvia eri tyylilajeista ja eri aikakausilta. Aloimme nimittäin katsoa IMDb:n sivuilla olevaa Top 250 Movies -listaa läpi ykkösestä lähtien. Jätämme väliin elokuvat, jotka molemmat ovat jo nähneet. Monta jatko-osaa sisältävät leffat katsomme läpi aikajärjestyksessä, vaikka listalla olisikin ensimmäisenä vuorossa joku muu kuin ensimmäinen osa.

Olemme todenneet tämän ihan loistavaksi ideaksi. Näin meidän tulee katsottua kaikenlaisia elokuvia, näemme klassikot, joita emme ole aiemmin nähneet, eikä elokuvan valinnasta voi tulla riitaa. Katsomme seuraavan listalla olevan pätkän ja sillä selvä. Välillä katsomme listan ulkopuolelta uutuusleffoja tai kotimaisia pätkiä. Jälkimmäisistä suosikkejamme ovat ainakin kaikki Vares-leffat.

Keravalle muutettuamme emme ole katsoneet listalta yhtäkään elokuvaa, mutta jouluna voisi istahtaa taas leffan ääreen. Olemme menossa IMDb:n listalla kohdassa 26, eli seuraavana vuorossa on Ihmeellinen on elämä (vuodelta 1946, oujee!) ja Kadonneen aarteen metsästäjät, ellei lista muutu ennen sitä. Nämä alkupään sijoitukset tosin harvemmin muuttuvat, mutta loppua kohti mennessä sijoitukset vaihtelevat ja uusia leffoja nousee listalle aika ajoin. Sieltä voi siis bongailla katsottavaa silloinkin kun koko lista on käyty kertaalleen läpi. Jos ikinä pääsemme sinne asti..

Hauska esimerkki elokuvasta, jota en koskaan itse valitsisi, mutta joka yllätti olemalla yksi lemppareistani, on Fight Club. En ikinä valitsisi tuon nimistä elokuvaa, varsinkaan kun minä huono leffaihminen en ollut aiemmin kuullut koko elokuvasta (naurakaa vaan, minä todella olen surkea elokuvien kanssa!), saati kuullut siitä kehuja, joita se eittämättä ansaitsee.

Myöskään Fight Clubin kannessa komeileva Brad Pittin pärstä ei saanut minua innostumaan ja ajattelin että leffan suosio perustuu vain tappelusta innostuneiden pikkupoikien ääniin sekä Brad Pittiin ihastuneiden pikkutyttöjen mielipiteisiin. Minä kun en ole ymmärtänyt Brad Pittinkään suosiota (kyllä, olen todella outo). Tai en ollut ymmärtänyt sitä ennen tätä leffaa, sillä Fight Clubin katsottuani mielipiteeni muuttui. Herrahan osaa tehdä muutakin kuin seistä isohuulisen naisen vieressä punaisella matolla. Hänhän on aika pirun hyvä näyttelijä! Ja oho, aloin myös hieman ymmärtää Pittin fanikatrasta, sillä kyllähän Brad kieltämättä näyttää elokuvassa upealta trimmattuine kroppineen. Että se niistä ennakkoluuloista sekä Brad Pittiä että Fight Club -elokuvaa kohtaan. Molemmista tuli kertaheitolla suosikkejani.

Fight Clubin lisäksi minut on onnistunut yllättämään myös molemmat katsomamme länkkärit. Hyvät, pahat ja rumat sekä Huuliharppukostaja (Once upon a time in the West) ovat olleet oikein viihdyttäviä. Hitaastihan tapahtumat niissä kulkevat ja näyttelijöiden silmärypyt tulevat tutuiksi lukuisien naamazoomausten ansiosta, mutta sellaisia länkkärit ovat ja omaleimaiset piirteet tekevät lännenelokuvista omanlaisensa taiteenlajin. Eikä se heppojenkaan läsnäolo varsinaisesti haittaa..

Muita suosikkejani Top 26:ssa ovat olleet ainakin ikilempparini Forrest Gump ja Schindlerin lista. Molemmat olimme tosin nähneet jo ennen kuin aloimme käydä listaa läpi. Forrest Gumpin olen itse asiassa nähnyt varmaan jo useita kymmeniä kertoja. Se oli jo lapsena lempparini ja voisin melkein sanoa sitä kaikkien aikojen lempielokuvakseni. Sikäli mikäli osaisin laittaa lempileffani järjestykseen.

Myös Jumalan kaupunki oli hyvä, vaikka se oli samaan aikaan ihan hirveä. Äidille en suosittelisi tätä leffaa, sillä se kuvaa todella karulla tavalla elämää Rio de Janeiron slummeissa. Minä kestän yleensä aika hyvin rajujakin kohtauksia ja luen äidin sanojen mukaan aivan kamalia kirjoja muun muassa keskitysleireistä, kouluampujista, Pohjois-Koreasta ja muista yhtä kepeistä aiheista. Tämä leffa meinasi silti olla minulle liikaa, tai ehkä olin vaan normaalia herkemmässä mielentilassa sitä katsoessani. En tiedä, mutta sen tiedän että suosittelen Jumalan kaupunkia kaikille, jotka eivät hätkähdä pienistä kauheuksista.

Tähän astisista elokuvista vähiten minua on miellyttänyt Valamiesten ratkaisu. Se oli makuuni aivan liian pitkäveteinen ja ennalta-arvattava, vaikka kai se tuon ajan elokuvaksi onkin ihan hyvä.

Yksi lensi yli käenpesän oli myöskin pettymys. Sitä kohtaan minulla oli varmaan liian korkeat odotukset tai sitten en vain ymmärtänyt elokuvaa (erittäin todennäköinen vaihtoehto). Näyttelijäsuoritukset olivat kyllä hyviä (Jack Nicholson on loistava!), mutta jotenkin kokonaisuus jäi vähän pliisuksi, vaikka se höntti jättiläismies olikin aika liikkis.

Olemme seuranneet listaa muuten hyvin tunnollisesti, mutta Star Warsit olemme jättäneet välistä aikomuksenamme katsoa ne joskus järjestyksessä. Myös liki neljä tuntia kestävä Seitsemän samuraita odottaa oikeaa hetkeä, jolloin meillä on tarpeeksi aikaa ja kärsivällisyyttä katsoa koko käsittämättömän pitkä elokuva kerralla kokonaan. 1950-luvun liian pitkä samuraileffa ei kauheasti houkuttele, mutta koska lista on katsottava läpi, on meidän jossain vaiheessa uppouduttava samuraiden maailmaan. Ties vaikka sekin yllättäisi.