Alankomaat,  Amsterdam,  Ulkomaat,  Yleinen

Ravintolavinkkejä Amsterdamiin

Ennen kuin hyökätään kaikkien Amsterdamissa testaamiemme ravintoloiden kimppuun, niin minulla olisi yksi kysymys. Voiko sitäkin kutsua ravintolavinkiksi, jos vinkkaa paikan, johon ei kannata mennä syömään? Ravintola johon ryntäsimme äärimmäisessä nälässä heti kaupunkiin saavuttuamme ei nimittäin vetänyt vertoja myöhemmin reissun aikana testaamillemme ravintoloille, mutta ymppäsin senkin nyt silti tähän listaan. Tiedättepä sitten myös sen mihin ei kannata mennä.

– Globe Kitchen Brasserie

Nieuwendijk 70

Tämä on se ”ei niin hyvä ravintola kuin muut”, jonka ovesta astelimme sisään nälän kurniessa vatsassa niin vaativasti, ettei aikaa ja energiaa ollut tehdä laajempaa ravintolavertailua, vaan päätimme mennä sisään ensimmäiseen ruokapaikkaan joka vastaan tulee. Ja se oli Globe Kitchen Brasserie.

Ravintolan sisustus on ihan söpö, vaikkakin vähän kulahtanut ja se sana sopiikin kuvailemaan koko ravintolaa hyvin. Globe Kirchen Brasseriessa oli kulahtanut pöytä, kulahtaneet koristeet, kulahtanut valmispohjapizza (jonka täytteet olivat kuitenkin erinomaisen tuoreita) ja vähän kulahtanut tarjoilijakin. Viereisessä pöydässä ruokaili kasa brittibilettäjiä ja tv-ruudussa pauhasi musiikkikanava.

Älä siis mene tänne muuta kuin äärimmäisessä nälässä tai jos budjettisi ei riitä hienompaan ruokailuun. Oluttuopin täällä juo kyllä ihan mielellään.

Greetje
Peperstraat 23

Croissanterie Jennifer
Raadhuisstraat 42

Croissanterie Jenniferiinkin tupsahdimme sisään kun aamupalanälkä oli kova ja päätimme mennä ensimmäiseen auki olevaan paikkaan, jossa tarjoillaan aamiaista. Tällä kertaa meillä kävi tuuri, sillä nautimme kahvilassa ihan mielettömän herkullisen aamiaisen, palvelu oli täyden kympin luokkaa ja tunnelma aamiaishetkellä täydellisen ihana.

Minä halusin ehdottomasti maistaa paikallista suolaista pannukakkua juustolla sekä pekonilla ja tykästyinkin kovasti tuohon aamiaislättyyn. Toiseksi aamiaisannokseksi otimme tutun english breakfastin, josta taasen Henkka piti enemmän. Ruokajuomaksi tuorepuristettua appelsiinimehua ja isot kahvit. Eipä voisi paremmin päivää aloittaa.

Kannattaa muuten piipahtaa sisään myöhemminkin päivällä, sillä kahvilan vitriinissä oli herkullisen näköisiä leivonnaisia. Jäätelöäkin oli tarjolla ja kylmäkaapit täynnä virvoitusjuomia, joten janoisenakin tänne voi piipahtaa. Listalla oli myös edullisia keittoja, salaatteja ja muita annoksia, joten miksipä tänne ei voisi tulla myös lounaalle. Ihana paikka, tykkäsimme!

La Madoninna

Rembrandtplein 10

La Madoninnaan tupsahdimme hieman vahingossa kun heiluimme Rembrandtpleinillä ja viinihammasta alkoi kolottaa. Katselimme rivissä olevia ravintoloita ja valkkasimme italialaisen, sillä arvelimme sieltä saatavan hyvää viiniä. Ja oikeassa olimme, lasillinen talon viiniä oli oikein maukasta ja terassi viihtyisä.

Nautiskellessamme viinilasillisistamme katselimme viereisiin pöytiin ja ihastelimme herkullisen näköisiä ruoka-annoksia. Tännehän voisi tulla syömään huomenna lounaan! Ja niin myös teimme, istahdimme heti seuraavana päivänä terassin pöytään ja pian ystävällinen tarjoilija kysyi, haluaisimmeko vaihtaa paikkaa isompaan paremmasssa kohdassa olevaan pöytään, kun sellainen vapautui juuri. Tottahan toki me haluamme, olipa ystävällistä kysyä.

Nälkäiset maailmanmatkaajat ottivat alkuruoaksi talon antipastolautasen ja sen kaveriksi kasan valkosipulileipää. Pääruoaksi otimme pastaa, joista etenkin simppeli juustoa, valkosipulia ja chiliä sisältänyt spaghettiannos vei kielen mennessään. Nam, ihan parasta! Lounas huuhdottiin alas sillä samaisella talon punaviinillä jota maistoimme jo eilen ja jälkkäriksi tilasimme kahvit, jotta saimme pitkitettyä ihanaa terassihetkeä vielä hieman.

In De Waag
Nieuwmarkt 4

The Mexican
Damstraat 10
Damsrtaat 36

The Mexican -ravintoloita löytyy saman kadun varrelta peräti kaksin kappalein. Me astelimme sisään Damstraat 10:ssä sijaitsevaan ravintolaan jälleen kerran kovassa nälässä. Etsiskelimme aamiaispaikkaa ja nähtyämme sanat ”Mexican breakfast” aloimme miettiä mitäköhän meksikolaiset mahtavat syödä aamiaiseksi. Emme tienneet vastausta, joten päätimme mennä katsomaan mitä ravintolan meksikolaisella aamiaislautasella möllöttää.

Saimme eteemme annokset, jotka muistuttivat hieman english breakfastia, mutta jossa osa herkuista oli korvattu meksikolaisilla ruoilla. Oli tortillaa, papuja, jalapenoa, quacamolea ja creme fraichea, mutta oli myös tavallista paistettua kananmunaa ja paahtoleipää. Leipien alla köllöttää tulinen makkara.

Sisustus ravintolassa on hauskan värikäs ja paikkaa voisi suosia aamiaiskahvilan sijaan kaveriporukan aloittelupaikaksi. Vähän meksikolaista snackia eteen ja drinksua pöytään. Taustalla soi eksoottiset rytmit ja yläkerrassa on lisää tilaa, jos alakerta näyttää liian täydeltä.

Van Zuylen
Torensteeg 4-8

Van Zuyelin terassilla nautimme annoksen bitter balleneita ja punaviiniä matalasta jalattomasta lasista. Syy matalalle lasille selvisi kun laskimme viinin pöydälle. Pyöreän kivisillan päälle rakennetun terassin pöydät ovat niin vinossa, että jalallinen lasi kaatuisi syliin alta aikayksikön. Terassin vieressä möllöttää myös hilpeyttä herättänyt Multatuli -patsas.

Ristorante Pizzeria Doria

Damstraat 3

Hotel Dorian yhteydessä sijaitseva Ristorante Pizzeria Doria pelasti juustonhimoisen Martinan raivokohtaukselta, sillä täältä löytyi vihdoin kovasti etsimämme juustotarjotin. Viehättävän ravintolan pöydässä olisi viihtynyt mielellään pidempäänkin, mutta meillä alkoi olla jo kiire lentokentälle, joten vetäisimme nopeasti juustot ja insalata capresen naamaan ennen kotimatkalle rientämistä.

Ravintola onnistui vakuuttamaan maukkaalla viinillään, herkullisilla juustoillaan, ystävällisellä palvelullaan ja kauniilla sisustuksellaan, joten uskallamme suositella tätä näinkin pienen kokemuksen perusteella. Naapuripöytiin kannetut annokset näyttivät myös herkullisilta, ja seuraavalla Amsterdamin reissulla muistan ehdottomasti Dorian jos mieleni tekee hyvää italialaista ruokaa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Ravintolavinkkejä Amsterdamiin