Ei, tällä kertaa en tarkoita lenkkeilyä tai muutakaan ulkoilua, vaan erilaisia pirskeitä, joissa olen viime aikoina käynyt. Käyn nykyään todella harvoin bilettämässä ihan yökerhossa asti, mutta tänä kesänä olin kerran Helsingissä Namussa herranjestas ihan pilkkuun asti! Tämä mammahan on pistänyt ihan ranttaliksi! Joo, tunsin kieltämättä itseni vanhaksi, mutta se ei haitannut, sillä tunsin itseni samaan aikaan myös viisaammaksi kuin suurin osa kanssajuhlijoistani.
Ennen kuin joku syyttää itsekehusta, niin miettikääpä nyt itse olisiko kivaa jos olisi melkein kolmekymppisenä samanlainen urvelo kuin parikymppisenä opiskelijatyllerönä? On ihan luonnollista, että elämänkokemuksen myötä myös viisaus karttuu ja ihminen käyttäytyy paremmin kuin kaksikymppisenä GooMilla pitkin lattioita kontatessaan/pyöriessään ja juodessaan aamupalaksi Smirnoff Icea. Se kuului siihen ikään ainakin minun kohdallani, mutta joku olisi pahasti pielessä jos elämän kohokohta olisi edelleen Amarillon karkkipäivä tai biletysloma Ibizalla.
No mutta kuitenkin, päätimme siis lähteä tyttöjen kanssa ulkoilemaan kun miehemme juhlivat yhden heistä polttareita. Kokoonnuimme ensin kaverin luokse syömään ja juoruilemaan kesäisellä parvekkeella. Minä kittasin siiderin lisäksi myös kahvia, sillä se toimii kohdallani melkeinpä parempana piristeenä kuin alkoholi. Ja niinpä minä kahvin (ja muutaman rommikolan) sekä hyvän seuran ansiosta jaksoin jammailla vielä kellon ollessa reippaasti yli puolenyön, ja lopulta löysin itseni taksijonosta vasta pilkun jälkeen. Oho.
Taustalla näkyvä herrasmies ei jatkanut kanssamme baariin, vaan lähti äippänsä kanssa kohti kotia siinä vaiheessa kun sekä aikuiset että lapsi olivat saaneet mahansa täyteen.
Vitamiinit kuntoon mansikkajuomalla ennen junalle rientämistä.
Ja eiväthän ne bileet tähän loppuneet. Tästä muutaman viikon päästä juhlittiin sekä häitä että heti seuraavana viikonloppuna rapujuhlia. Kummastakin juhlasta olen tehnyt jo omat postauksensa, joten ei puhuta niistä nyt sen enempää.
Huomatkaa hieno joulumuki!
Seuraavana viikonloppuna oli tuplabileiden aika, sillä lauantaina oli Henkan veljen ja hänen avovaimonsa tuparit, joissa tosin olin tälläkin kertaa autoileva osapuoli, joten pää painui tyynyyn jo puolenyön paikkeilla. Illan isäntä ja emäntä olivat järkänneet juhlakansalle hieman purtavaa ja vaikka allekirjoittaneen lautanen näyttääkin melko aneemiselta, oli grillattu kana ja simppeli salaatti ihan törkeän hyvää.
Tarjolla oli toki muutakin syötävää, mutta minä päädyin valitsemaan kaikista mustimman kanan (kärähtänyt ruoka on parasta!) ja sen raikastukseksi pari kauhallista salaattia, josta nappasin tomaatit pois allergian takia. Juomana toimi aina yhtä hyvä kraanavesi. Pakko mainita vielä, että limua ja muitakin alkoholittomia juomia oli kyllä tarjolla, joten hyvät tarjoilut oli järkätty myös meille autoilijoille.
Seuraavana päivänä kävimme Herra Longfieldin synttärikahvilla, jotka toimivat samalla tupareina. Pöytä oli laitettu koreaksi ja kaikkialla oli kivoja pieniä yksityiskohtia, kuten kirjainlautaset, joista valitsin tietysti M:n koska olen ämmä. Niin. Minulle oli myös ystävällisesti valittu kahvikuppi, jota olen julistanut vihaavani. Saatoin vähän nauraa ja tarkemmin katsottuani totesin, että eihän tuo nyt ihan niiiiin kamala ole. Siitä juotu kahvi maistui ainakin tosi hyvältä.
Longfieldien kämppä oli ja on aivan supersöpö ja ihanasti sisustettu. Pääni pyöri ympyrää kun näin koko ajan uusia ihania yksityiskohtia enkä voinut ymmärtää miten talo on saatu näin nopeasti näin viimeisteltyyn kuntoon. Tai no, Hulin tuntien ymmärrän sen hyvin enkä voi kuin ihailla naisen päättäväisyyttä ja tarmoa, jolla hän asioita tekee. Meanwhile in Longield -blogista löytyy kuvia synttäritupareiden herkuista ja Hulin sivuilta voit löytää myös kuvia heidän ihanasta kodistaan. Käykäähän ihmeessä kurkkaamassa jos haluatte hemmotella itseänne kauniilla kuvilla ja hauskoilla kirjoituksilla.
Tuplatupariviikonlopusta (huh mikä sanahirviö) kului muutama viikko joiden aikana kävimme Amsterdamissa ja muutimme Keravalle Henkan vanhempien luokse evakkoon. Ja sitten oli taas bileiden aika! Kylläpä meillä nyt riittää juhlittavaa. Tällä kertaa vuorossa oli kaverin kolmekymppiset ja itseasiassa samana päivänä olisi ollut myös eräät lukioaikaisten kavereiden synttäribileet, mutta kun kaikkialle ei voi ehtiä.. Niin ja täytinhän minä itsekin samaisella viikolla vuosia, joten kyllä nyt sietääkin juhlia.
Kolmekymppisten juhlinta aloitettiin Vantaan Flamingossa keilaamalla ja meikäsankari totesi taas, että keilaaminen ei vaan ole minun lajini. Voin kyllä tulla porukan mukaan viskomaan palloa ränniin ja parasta keilaamisessa onkin seura sekä musiikki, jonka tahdissa on mukava jammailla. Itse peli ei minua niin kiinnosta, mutta uskon että minut otetaan jatkossakin mukaan, ettei kenenkään muun tarvitse olla häviäjä.
Pallon heittelyn jälkeen siirryimme Parillaan syömään. Olin onnekseni jo tottunut uuteen hammasproteesiini sen verran, että osasin syödä pihviä, sillä olisi harmittanut jos pihviravintolassa olisi pitänyt tilata jotain muuta kuin lihaa. Katsoin kyllä että listalla oli myös lohta ja perunamuussia, jonka olisin valinnut jos syöminen olisi ollut yhä hankalaa, mutta onneksi pääsin sanomaan tarjoilijalle, että ”Pihvi kiitos, mulla on uudet hampaat!” (Muistatteko vielä kyseisen mainoksen? Jos siitä tehdään joskus päivitetty versio, niin täällä on yksi vapaaehtoinen tekarimummo.)
Syötyämme mahat täyteen siirryimme autoihin ja hurautimme synttärisankarin kotiin herkuttelemaan kahvilla ja kakulla. Meikätyttö tosin keskittyi karkkikipon tyhjentämiseen siinä vaiheessa kun muut lusikoivat kakkua, sillä minuun iski ihan mieletön karkkihimo. En vaan pystynyt lopettamaan karkkien napostelua, vaikka kuinka yritin päättää, että tämä on nyt viimeinen nami.
Ilta jatkui rupatellen ja jossain vaiheessa esiin kaivettiin myös Alias, jota olisi ollut mukava pelata. Kello oli kuitenkin jo niin paljon, että lähdimme juuri pelin alkaessa kotiin nukkumaan. Minä halusin päästä riisumaan inhottavalta tuntuvan tekarin pois ja Henkan piti nousta aamulla aikaisin autonhakureissulle aika monen sadan kilometrin päähän.
Niin muuten, meidän pihassa möllöttää nykyään bemari, joten nyt viimeistään minustakin tulee teiden kusipää. Sori vaan bemarikuskit, mutta kun teidän (tai siis meidän) maine on kieltämättä hieman kyseenalainen, enkä minä tule törttöilylläni sitä ainakaan parantamaan. Nimimerkillä: Ensin sataakahtakymppiä ohi ja sitten eteen hidastelemaan alle satasta. Mutta kun en minä tajunnut, oli vaan niin kiva ohittaa ja sitten en halunnutkaan enää ajaa kovaa kun piti kytätä liittymää..
No Comments