Monthly Archives

lokakuu 2013

Intialainen kanakastike

Yksi parhaista puolista appivanhempien luona asumisessa on ehdottomasti ruoka. Anopin höyryävien ruokapatojen ääreen on mukava rientää suoraan salilta, mutta vähintään yhtä kivaa on kokata yhdessä anopin kanssa mitä herkullisempia ruokia. Anoppi on myös osoittanut piileviä kykyjä ruokabloggaajana. Siellä me ollaan kuulkaa leikattu ananasta hidastettuna toisen kuvatessa ja toisen käännellessä käsiään, ananasta ja veistä valotuksen kannalta järkevämpään kulmaan. Kaikkeen sitä joutuu kun ruokabloggaaja tulee taloon.

Eräänä viikonloppuna järjestimme intialaisen illan, johon kokkasimme kolmea eri lihakastiketta lisukkeineen, jälkiruokaa tietenkään unohtamatta. Saimme aikaiseksi melkoisen maukkaita intialaisia herkkuja, joiden mausteisia makuja kelpasi maistella syystuulien puhaltaessa kirpakasti ulkona. Pöydän ääreen istuutui myös Henkan pikkuveli kauniin avovaimonsa kanssa ja niin oli koko perhe koossa.

Blogin puolella intialainen ilta tarkoittaa tietysti sitä, että lähiaikoina esiin plompsahtaa useita intialaisia reseptejä. Aloitetaan tulisimmasta tapauksesta, eli intialaisesta kanakastikkeesta, jonka tulisuus on tosin helposti säädeltävissä cayannepippurin tuprauttelua säätelemällä.

Intialainen kanakastike

– 600 g broilerinfileitä
– 1 sipuli
– garam masalaa
– cayannepippuria
– purkki (370 g) paseerattua tomaattia
– 4 dl kermaa (tavallista tai kookoksen ja limen makuista)
– persiljaa tai korianteria
– suolaa

Pilko sipuli pieneksi ja kuullota sitä pannulla öljyssä. Siirrä kuullotettu sipulisilppu sivuun ja pilko broilerinfileet pienemmiksi. Ruskista broiskut pannulla, lisää kuullotettu sipuli joukkoon ja mausta garam masalalla sekä cayannepippurilla. Mausteita saa laittaa ihan reippaalla kädellä, sillä tämän kuuluukin olla tulista.

Kippaa pannulle paseerattu tomaatti ja kerma. Mausta suolalla, tarkista maku ja lisää tarvittaessa lisää garam masalaa ja cayannepippuria. Tulisen ruoan ystävä tuprauttaa pippuria sekaan ihan reilusti. Hauduta kastiketta kannen alla ja viimeistele se ennen tarjoilua persilja- tai korianterisilpulla. Tarjoile jasmiini- tai basmatiriisin kera.

Greetje, Amsterdam

Henkan voittamaan Amsterdamin matkaan kuului lentojen ja hotellin lisäksi illallinen viineineen molemmille reissuilloille. Saimme itse valita ravintolat kunhan pysyisimme kohtuudessa ja täytyy kehaista, että matkajärjestelyt sujuivat muutenkin ihan superhyvin Lasipalatsin henkilökunnan kanssa. Saimme tehdä reissusta oman näköisemme, yhteydenpito oli sujuvaa ja koko hommasta jäi hyvä mieli. Kiitos Lasipalatsi! Ensi vuoden parsaviikoilla nähdään taas. Ja todennäköisesti jo sitä ennenkin.

Minä sain kunnian tutkia Amsterdamin ravintolatarjontaa ja paneuduinkin pestiini antaumuksella. Kun törmäsin perinteistä hollantilaista ruokaa ranskalaisella twistillä tarjoilevaan ravintolaan, oli ensimmäisen illan ravintola päätetty. Greetje on nimetty ravintolan perustajan äidin mukaan ja siellä tarjoiltava ruoka on perinteistä, jopa hieman vanhanaikaista hollantilaista ruokaa. Annokset on tehty taidolla ja astetta fiinimmin. Tunnelma ravintolassa on kotoisa valkoisista pöytäliinoista huolimatta, ja sisustuksen söpöjä yksityiskohtia bongailee ilolla.

Greetje sijaitsee kaupungin koillisosassa hieman sivussa keskustasta. Sinne kävelee kyllä vaivatta, mutta eksymisvaraa kannattaa jättää ja silmät pitää auki, sillä ravintolaa ei ollut ihan helppo löytää. Kun löysimme vihdoin tiemme Peperstraat 23:ssa sijaitsevan ravintolan eteen, astuimme sisään ja ystävällinen miestarjoilija toivotti meidät tervetulleiksi. Hän tarkisti pöytävarauksemme, vei takkimme narikkaan ja ohjasi meidät pöytäämme, jossa paloi söpö kynttilä.

Tilasimme alkudrinkit ja minun limoncelloa sekä shampanjaa yhdistelevä juoma oli ihan nappivalinta. Voi nam, miksen ole keksinyt yhdistää näitä kahta lempijuomaani aiemmin! Tätä kokeillaan todellakin myös kotona, kuohuviinillä tosin ehkä, jos shampanjaa ei löydy kaapista. Myös Henkan tilaama ravintolan nimikkodrinkki oli oikein hyvää. Mandariinia ja shampanjaa, toimii!

Alku- ja jälkiruoat oli helppo valita, sillä ruokalistalta löytyy kokoelma kaikista ravintolassa tarjottavista alkuruoista sekä samanlainen kokoelma jälkiruoista. Me otamme tietenkin ne, niin pääsemme maistamaan kaikkea. Pääruoan kanssa tuli sen sijaan pieni tenkkapoo. Mitäs me otettaisiin? Päädyimme lopulta ottamaan toiseksi pääruoaksi haddockia, vaikka emme muistaneetkaan siihen hätään mikä englanninkielisen sanan suomennos on. Jotain kalaa se on kuitenkin, ja koska lisukkeet kuulostavat hyvältä otamme sen. Toiseksi pääruoaksi valitsimme ankkaa.

Ihan ensimmäiseksi meille tuotiin kuitenkin amuse bouche, joka esitteli täydellisesti ravintolan idean. Pieneen suupalaan oli saatu kaikki se mitä odotimme ravintolalta ja mitä illalliseltamme myös saimme. Todella taidokasta. Terriini oli muistaakseni tehty lampaan lihasta ja se oli oikein maukasta. Viimeistään tässä vaiheessa aloimme odottaa innolla illallisen kunnolla starttaavia alkuruokiamme.

Pian eteemme kannettiin kaksikerroksinen tarjotin, josta löytyi pienet suupalat kaikkia listan alkuruokia. Alimpana hengailivat leivät levitteineen. Yritimme olla tarkkoja ja painaa mieleemme kaikkien ruokien sisällön tarjoilijan kuvaillessa herkkujamme, mutta emmehän me niitä enää muistaneet kunnolla siinä vaiheessa kun aloimme maistella ruokaa. Ruokalistakin on ehtinyt vaihtua tätä kirjoittaessani, joten en pääse lunttaamaan annoksia ravintolan nettisivuiltakaan.

Herkullisia alkuruoat kuitenkin olivat, sen muistan erittäin hyvin. Tuo yksi lihapötkäleen päällä nököttävä vaaleanpunertava pallero vei kielemme mennessään ja olemme aika varmoja että se oli hanhenmaksaa. Voi nam. Myös mustikalla viimeistelty lihakäärö oli tosi namia ja se mustikka siinä kruunasi koko homman. Ihme kyllä, itse en olisi osannut yhdistää mustikkaa lihaan.

Oma lempparini maksapalleron lisäksi oli suussasulava sienikeitto rapealla leipäkrutongilla ja samaa mieltä taisi olla Henkkakin. Silli oli vähiten Henkan mieleen ja koska minäkin olin aiemmin päivällä vetäissyt sillivoileivän katukojusta, ei silli jaksanut enää innostaa niin paljon. Hyvää sekin toki oli ja ihanan tuoretta! Ei siis valittamista.

Ihanan alkuruokalajitelman jälkeen saimme eteemme mystisen haddockin, jonka muistin yhtäkkiä tarkoittavan turskaa. Ja voi miten perhanan hyvää turskaa se olikaan! Kannatti tehdä rohkeasti lähes sokkotilaus, sillä turska oli paljon parempaa kuin ankka. Ei ankassakaan mitään vikaa ollut, se vaan oli vähän tylsä valinta, vaikka ankannahan sisään taidolla jemmattu lisuke olikin hieno lisä annokseen.

Pääruokien jälkeen aloimme olla jo aika täynnä ja pidimmekin tarjoilijan ehdotuksesta pienen hengähdystauon ennen jälkiruokia. Kauaa emme kuitenkaan malttaneet odottaa vaan vinkkasimme tarjoilijalle, että makea voisi jo maistua. Sehän menee eri mahaan..

Saimme eteemme taas ihanan kerrostarjottimen, johon oli koottu valloittavaa tuoksua ympärilleen levittäviä jälkiruokamaistiaisia. Olisin halunnut tarrata suklaakakkuun tarjoilijan vielä esitellessä tarjottimen sisältöä, ja sain pistää kaiken tahdonvoimani peliin etten kahmaissut jälkiruokia suuhuni ennen aikojaan. Nämä pitäisi vielä kuvatakin ennen kuin saan käydä herkkuihin kiinni.

Tarjottimelta löytyi hieman yllättäen lakritsijäätelöä ja creme bruleeta, suloista pullapohjaista omenapaistosta, suussasulavia jäätelöitä ja mousseja, ihanaa suklaakakkua ja vaikka mitä muuta. Kylkeen otimme espressot, sillä väsyneiden matkustajien silmäluomet alkoivat jo painaa, emmekä halunneet vielä simahtaa.

Palvelu pelasi loistavasti koko illan, viinisuositus toimi hyvin ja ruoka oli ihan mielettömän herkullista. Vessakin oli söpö kuin mikä ja siellä vieraillessa tuntui kuin olisi ollut laivalla. Ikkunasta näkyi kanavan vedenpinta ja jyrkät portaat veivät alakertaan. Vessafriikki täällä moi taas, Greetje oli hyvä.

Harmittelin jo tässä vaiheessa, että ihan sama mitä saamme huomisen illallisella, ei se voi mitenkään voittaa tätä makuelämystä. Kaikki oli kohdallaan tunnelmasta lähtien ja ravintolan syrjäisestä sijainnista huolimatta pöydät tulivat täyteen ja puheensorina lisääntyi illan edetessä melkoisiin volumeihin. Suosittelemme erittäin lämpimästi Greetjeä. Muistathan tehdä pöytävarauksen, sillä ilman sitä illalliselle ei liene asiaa ainakaan viikonloppuiltoina.

 

Thaimaalainen basilikabroileri

Kun olimme asuneet viikon Henkan vanhemmilla, koitti päivä jolloin anoppi ei ollutkaan kotona tekemässä ruokaa. Haa, nyt on siis meidän vuoromme kokata koko porukalle illallinen! Pientä haastetta hommaan toi se, että minun piti yhä varoa suussani olevia tikkejä ja leikkaushaavoja syömällä mahdollisimman pehmeää ruokaa. Mitäs pehmeää me keksittäisiin kun keitotkin tulee jo korvista ulos? Ja lienee sanomattakin selvää, että vieras keittiö oli myös melkoinen haaste. Löydänkö kaiken tarvittavan?

Henkka oli käymässä raksalla ja Henkan isä oli pelaamassa tennistä kun minä yritin ottaa keittiön haltuuni. Olin miettinyt pitkään sopivan helppoa reseptiä, jonka ainekset löytäisin helposti ja johon ei tarvittaisi kovin montaa keittiövempelettä. Tekniikan ihmelapsi kun ei oikein pärjää vieraiden koneiden kanssa. Hyvä että sain liesituulettimen päälle. Tai no niin, sain sen kyllä päälle mutta sammutin heti, sillä pelästyin vempaimesta lähtevää ääntä. Onneksi Henkka tuli pian kotiin ja kertoi kokille, että ääni kuuluu asiaan. Se on liesiTUULETIN, sen kuuluukin humista. Joo, hyvä minä.

Päätin valmistaa meille jotakin aasialaista jota voisi syödä riisin kanssa. Lihaksi valikoitui broilerisuikaleet, sillä niitä hammasvammainenkin pystyy pureksimaan melko vaivattomasti. Kala- ja osterikastike maustaisivat ruoan yhdessä chilin, valkosipulin ja basilikan kanssa, joten kaikkia maustepurkkeja ei tarvitsisi lähteä kaivelemaan muuttolaatikoiden syövereistä. Miehet voivat sitten lisätä chilikastiketta omalle lautaselleen mikäli haluavat enemmän potkua ruokaan. Ja niin oli päätetty, että tänään meillä syödään thaimaalaista basilikabroileria.

Reseptiin voisi käyttää vaikkapa kanelibasilikaa, jota minäkin yritin metsästää kaupasta, mutta basilika oli hieman kiven alla, sillä löysin isosta ruokakaupasta vain yhden tavallisen basilikanipun ja hyökkäsin sen kimppuun vauhdilla. Tämä on minun! Ruoanlaittoa aloitellessani nostin ensin kaikki tarvikkeet keittiön tasolle ja aloin vasta sitten hommiin, kun tiesin että käteni ulottuvilla on kaikki mitä tarvitsen. Desimittaa en löytänyt ennen kuin Henkka tuli apuun, mutta muuten selvisin vieraassa keittiössä yllättävän hyvin. Tein allaolevan reseptin tuplana ja ruoasta riitti kahdelle nälkäiselle miehelle sekä minulle iltapalaksi sekä yksi lounasboksillinen vielä seuraavaksi päiväksikin.

Thaimaalainen basilikabroileri

– yksikyntinen valkosipuli
– punainen chili
– 400 g broilerinsuikaleita
– öljyä paistamiseen
– 2 rkl kalakastiketta
– 2 rkl osterikastiketta
– ripaus sokeria
– basilikaa
– jasmiiniriisiä

Pilko valkosipuli ja chili pieneksi ja kuullota niitä pannulla öljyssä. Chilistä voit poistaa siemenet ja valkoiset osat niin ruoasta ei tule liian tulista. Kippaa pannulle myös broilerin suikaleet, kalakastike, osterikastike ja ripaus sokeria. Paista niin kauan että broiskut ovat kypsiä, mutta pannulla on vielä nestettä. Meidän broilerikastike odotti hieman liian kauan riisin valmistumista, ja enin soossi ehti haihtua/imeytyä pois.

Keitä riisi paketin ohjeen mukaan. Pilko viimeiseksi basilika ja lisää se kastikkeeseen hieman ennen tarjoilua. Voit tehdä halutessasi lisukkeeksi vielä vihersalaatin tai pakastevihanneksia. Pöytään voi nostaa kaikki jääkaapista löytyvät chilisoossit, joilla kukin ruokailija voi maustaa annoksensa sopivan tuliseksi. Meiltä chilipurkkeja löytyy paljon ja Henkka ottikin yhden tosi tulisen käyttöön maustaessaan oman annoksensa. Oli kuulemma hyvää. Minä söin broiskuni ilman chilikastiketta ja hyvää oli sekin. Kukin tavallaan siis. Kivoja tällaiset ruoat, jotka jokainen voi säätää juuri itselleen sopivaksi.

Eräs lokakuinen viikko

Martina on pitänyt taas päiväkirjaa ihan siitä tavallisesta arjestaan ja aikoo paljastaa nyt kuusi päiväkirjan sivua teille kaikille, jotka olette eksyneet tänne keltaiseen keittiöön. Asumme parhaillaan Henkan vanhempien luona ja yritämme kaivaa jostain tarpeeksi energiaa taloprojektin loppurutistukseen. Harrastukset ja työ vievät oman aikansa ja kävimmepä me yhtenä iltana rentoutumassa pitkästä aikaa eräässä blogitapahtumassakin. Aloitetaan kuitenkin siitä hyisestä lauantaiaamusta, jolloin talvi yllätti autoilijan.

Lauantaiaamuna kello soi seitsemältä ja uninen tyttö kömpi ylös iloisena siitä että on lauantai. Tallipäivä, tänään ei tarvitse mennä töihin! Astuin aulaan ja silmäni nauliintuivat kattoikkunaan. Jäätä! Ihan oikeasti, ikkuna on jäässä! Eikä, ei tästä ollut mitään puhetta eilisessä säätiedotuksessa. Ryntäsin ikkunaan ja näin valkoisen maan. No voihan perhana sentään, olisi sittenkin pitänyt vaihtaa ne talvirenkaat eilen. Parin tunnin päästä pitäisi lähteä ajamaan tallille, ja jos tie on yhtä jäässä kuin kattoikkuna, saattaa olla että Martina luisuu tieltä suoraan pöpelikköön. Ei siinä muuten mitään, mutta voisin myöhästyä ratsastustunnilta ja sehän ei kertakaikkiaan käy.

No mutta minä ajan varovasti, tuumin ja aloin venytellä olohuoneen matolla. Telkkarista tuli aamun uutiset, jossa uutistenlukija kertoi, ettei liikenteeseen kannata lähteä enää ilman talvirenkaita. No kiva. Entäs jos on pakko? Menin herättämään Henkan ja kysymään mitä teen. Voinko lähteä luistelemaan kohti tallia kesärenkailla vai otanko kenties taksin? Henkka nousi ylös ja pähkäili tilannetta. Isot tiet olisivat ehkä vielä sulat, mutta päätimme kuitenkin vaihtaa raksapakuun talvirenkaat, sillä ne olivat ainoat talvirenkaat, jotka meillä oli kotona varastossa. Minun autoni talvirenkaat ovat jossain kaukana, niiden vaihtaminen ei tällä kiireaikataululla ole vaihtoehto.

Henkka siis heitti minut tallille ja paikalla oli pitkästä aikaa myös selkämurtumasta toipunut Maajussin morsian. Kivaa saada kaveri takaisin tallille, nyt voimme höpöttää heppajuttujamme taas kyllästymiseen asti.

Minulla oli tällä kertaa kaksi ratsastustuntia putkeen. Ensimmäisellä tunnilla jatkoin harjoituksia Sylvi-jättiläisellä ja toisella tunnilla pääsin hyppäämään samalla kiukkuisella tammalla, jonka kanssa olin juuri eilisellä ratsastustunnilla löytänyt yhteisen sävelen ensimmäisen kerran koskaan. Oli kiva päästä jatkamaan siitä mihin eilen jäimme.

Anoppi tuli hakemaan minut tallilta ja ehti paikalle juuri parahiksi nähdäkseen minut esteradalla. Ja tottahan toki ratsuni halusi reiluna heppana aiheuttaa anopille ylimääräisiä sydämentykytyksiä stoppaamalla vauhdin katsomon edessä olevan esteen jälkeen niin, että minulta meni tasapaino ja horjahdin satulassa. Tai voi olla että minulta meni ensin tasapaino ja herkkä hevonen reagoi siihen pysähtymällä. Kaikki kävi niin nopeasti etten tiedä mitä siinä tarkalleen ottaen tapahtui.

Ajattelin heti horjahtaessani, että anoppi on katsomossa, nyt et saa tippua, ja puristin reisilläni niin kovaa että pysyin kyydissä. Tamma päätti esittää vielä pari kiukkuista potkua ennen kuin suostui jatkamaan laukkaa ja pääsimme hyppäämään radan loppuun. Niin no, onhan se nyt inhottavaa kun ratsastaja heiluu kyydissä miten sattuu ja puristaa reisillään herkkähipiäisen tamman kylkiä. Vähemmästäkin hermostuu. Välikohtauksen olisi kuitenkin voinut jättää väliin, sillä anoppia jännittää muutenkin ihan tarpeeksi miniän hurjastelu hevosten selässä. Ei kerrota anopille, että tämä oli vielä pientä verrattuna siihen mitä kaikkea on joskus tapahtunut ja tulee eittämättä tapahtumaan jatkossakin.

Kotiin päästyämme aloin laittautua iltaa varten. Suuntasimme Henkan kanssa Blogiringin syysiltamiin ja oli ihan superihanaa nähdä muita bloggaajia ja Blogiringin kodikas toimisto. Avasimme glögikauden ja maistelimme juustoja, tomaattikeittoa ja focacciaa. Kungfu Girl maistui yhtä hyvältä kuin aina ennenkin ja lempparisiideriäni Happy Joetakin tuli juotua yhdet pullolliset. Kuulimme painavaa blogiasiaa ja höpöttelimme niitä näitä. Tuntui kuin olisimme olleet kavereiden kanssa jonkun kotona iltaa istumassa, vaikka tapasin suurimman osan paikalla olevista bloggaajista tänään ensimmäistä kertaa. Kodikasta ja mukavaa, juuri tällaista iltaa olemme kaivanneet kaiken rakennuskiireen keskellä.

Kun jälkiruoan aika koitti, saimme huomata, että joku reipas ja rehti ohikulkija oli napannut oven ulkopuolelle viileään jätetyt suklaakakut mukaansa. Ei ole todellista, toimisto on täynnä porukkaa ja jollain on ollut pokkaa napata kakku aivan silmiemme edestä. No, toivottavasti vorolle tuli tosi paha kakkuähky. Sammutimme makeannälän kaapista löytyneillä macaronseilla ja nauroimme tapahtuneelle.

Aika kului kuin siivillä ja yhtäkkiä kello oli jo 11. Talonrakentajien oli aika alkaa valua kotiin päin, sillä Henkan täytyi nousta aamulla ajoissa raksailemaan, ja minullakin oli paljon blogihommia tehtävänä. Niinpä astuimme lämpimästä toimistosta hyytävän kylmään syysyöhön ja hymyilimme mukavalle illalle kävellessämme Kaisaniemen puiston läpi junalle. Ihana fiilis, meillä oli tosi kiva ilta!

Aamullla Henkan vanhemmat saivat todistaa harvinaista tapahtumaa. Henkka nousi nimittäin ylös ennen minua ja meikätyttö jatkoi uniaan aina aamukymmeneen asti. Se on ihan käsittämättömän myöhäinen aika herätä kaltaiselleni aamuvirkulle! Taisi olla vähän univelkaa ja ehkä viikonlopun kolmella ratsastustunnillakin oli osuutensa väsymykseen. Kipeytyneet lihakset ainakin kertoivat kropan joutuneen kovempaan rääkkiin kuin normaalisti.

Maittavan aamupalan jälkeen istahdin läppärin ääreen ja ryhdyin hommiin. Päivitin blogia ja katsoin sivusilmällä Australian MasterChefiä. Kävin suihkussa ja rasvasin itseni ihanalla suklaan tuoksuisella vartalovoilla.

Ihoa rasvatessani huomasin oikean reiden aristavan ja kun katsoin jalkaani tarkemmin, löysin polven yläpuolelta mehevän mustelman. Siis anteeksi mutta mistä tämä on tullut? Ainiin, minähän jouduin perjantaina kiukuttelevan tamman mielenilmaisun eteen ja sain kaviosta reiteeni. Se ei juurikaan sattunut ja olin jo unohtanut koko homman, mutta kaunis mustelma siitä näköjään silti tuli.

Sunnuntai-iltana kokoonnuimme koko perheen kera ruokapöydän ääreen katsomaan Tanssii tähtien kanssa ja syömään savulohta sekä peruna-bataattimuussia lisukkeineen. Avasimme jopa pullon rieslingiä ja kilistelimme ihan muuten vaan sunnuntain kunniaksi.

Sunnuntain välipala. Kylmäsavulohta, parmesaanilastuja, pippuri-yrttituorejuustoa, sitruunamehua, oliiviöljyä ja kurpitsansiemeniä. Toimii.

Yöllä näin inhottavia painajaisunia, joissa pakenin lapsuudenkodistani auton kyydissä kohti Keravaa. Helsingissä oli syttynyt sota ja minun piti päästä sitä pakoon. Heräsin painajaiseen puoli viideltä ja kun huomasin Henkankin olevan hereillä, tungin itseni miehen kainaloon turvaan kuin pikkulapsi konsanaan ja vinguin nähneeni pahoja unia. Uni ei meinannut tulla enää silmään, joten pyörin lakanoissa herätyskellon soittoon asti ja nousin ylös väsyneenä.

Maanantai. Pakkasin aamutoimien jälkeen salikamat mukaan ja lähdimme huristamaan töihin. Tein huonosti nukutusta yöstä huolimatta hieman pidemmän työpäivän ja lähdin vasta kuuden jälkeen salille. Silloin siellä on jo mukavan hiljaista. Pahimpaan ruuhka-aikaan on inhottavaa treenata kun laitteisiin joutuu jonottamaan, eikä vapailla painoillakaan meinaa mahtua minnekään heilumaan. Niinpä treenaan suosiolla vähän myöhemmin illalla. Mitä tyhjempi sali sitä parempi.

Astelin salin läpi naisten pukuhuoneeseen ja totesin paikalla olevan poikkeuksellisen vähän väkeä. Hyvä, mahtuisinpa tosiaan paremmin treenaamaan. Vaan mitä vielä, kun olin vaihtanut treenikamppeet ylleni ja marssin salin puolelle, oli kaikki lämmittelylaitteet käytössä. Mistä nämä ihmiset oikein ilmestyivät? Mietin hetken jäänkö odottamaan jonkin laitteen vapautumista, kunnes muistin naisten puolen. Minäpä käyn katsomassa onko siellä paremmin tilaa.

En ole aiemmin käynyt naisten puolella vaan olen treenannut aina tutun sekasalin puolella, joten siinäkin mielessä oli ihan kiva tutustua myös naisten saliin. Istahdin vapaana olevan kuntopyörän päälle ja aloin polkea. Katselin samalla ympärilleni ja totesin voivani tehdä kaavailemani käsi- ja rintatreenin täällä. Rintaprässi löytyy ja vapaat painot ovat tuossa. Tehdään nyt sitten koko treeni naisten puolella niin tulee kokeiltua tätäkin.

Naisten salin tunnelma oli ainakin tänään aivan erilainen kuin sekasalilla. Tekemisen meininki oli täysin eri, naisten salilla musiikkikin on hiljemmalla ja aerobiset laitteet ovat kovassa käytössä. Sen sijaan vapaiden painojen kanssa mahtui hyvin heilumaan ja tunsin itseni vähän kummajaiseksi ähistessäni, täristessäni ja irvistellessäni viimeisten toistojen kohdalla. Oliko kenelläkään muulla edes hiki?

Hmm, jotenkin tunnen kuuluvani paremmin sekasalin puolelle, vaikka naisten puolella onkin rennompi meininki. Voi olla että teen jatkossakin käsitreenin naisten puolella, mutta kaikkia käyttämiäni selkä- ja jalkalaitteita naisten puolelta ei löydy. Täällä tosin voi treenata reiden lähentäjiä ja loitontajia laitteessa, toisin kuin sekasalilla, josta kyseinen laite puuttuu.

Salin jälkeen kömmin kotiin, suihkuun, syömään ja nukkumaan. Tällä kertaa painajaiset jättivät minut rauhaan ja nukuin sikeästi aamuun asti. Anoppi oli tuttuun tapaan keittiössä toivottamassa hyvät huomenet kun kömmin aamiaiselle, ja voi mikä ihana yllätys siellä odottikaan. Kattilassa oli lämmintä puuroa! Ihanaa, anopin keittämä aamupuuro on parasta! Päälle hieman mustaviinimarjoja ja raejuustoa niin ravitseva aamiainen on valmis. Kyllä nyt kelpaa astua tiistaiseen työpäivään.

Työpäivän jälkeen suuntasimme tyhjentämään vanhan asuntomme häkkivaraston ja veimme kuorman suoraan uuteen kotiin odottamaan purkamistaan. Yksi makuuhuoneista on jo valmis ja olemme tunkeneet sinne kaikki muuttolaatikot, sohvan, sängyn ja kaiken muun mitä emme väliaikaisessa kodissamme Keravalla tarvitse.

Tulevaa kotiamme saapui katsomaan myös Maajussiperhe, joka toi mukanaan suussasulavia mutakakkumuffinsseja. Joimme lämmintä glögiä kertakäyttömukeista ja kiertelimme kämppää. Minulle tuli taas ihan hirveä muuttokuume ja polte päästä purkamaan muuttolaatikoita. Haluan jo asumaan tänne ihanaan kotiin, mutta kun se ei ole vielä valmis. Huoh, miten maltan enää odottaa?

Mutakakkumuffinsseja. Voin kertoa että maistuis varmaan sullekin.

Yöllä oli taas unien aika. Näin tällä kertaa unta, että olin raskaana, ja katselin ultrassa vatsassani temmeltäviä neljää lasta. Neljää! Olin ensin huolissani siitä, miten saan ne kaikki synnytettyä ja miten pärjään neljän pienen vauvan kanssa, mutta sitten tajusin iloita, että hei, näin monta lasta yhdellä raskaudella! Ei tarvitse olla enää toista kertaa syömättä mätiä, kun koko lapsikatras hoituu tällä yhdellä raskaudella. Hohhoijaa, että sellaista ajatuksenkulkua tänä yönä.

Keskiviikkoaamuna emme suunnanneetkaan suoraan töihin, vaan Henkka heitti minut jo tutuksi tulleelle hammaslääkäriasemalle. Suustani napsaistiin tikit pois ja tarkistettiin, että ien on parantunut leikkauksesta hyvin ja tekari istuu. Kun pääsin hammaslääkäristä, ryntäsin kauppaan ostamaan leipää ja maapähkinävoita. Tästä olen haaveillut aina hammasleikkauksesta lähtien. Niin kauan kun tikit olivat suussa, piti minun varoa puremasta kovia ja karheita asioita, ja valitettavasti paahdettu ruisleipä on aika kovaa ja karheaa. Mutta nyt kun tikit on poissa, saan syödä maapähkinävoileipiä niin paljon kuin haluan! Jee, tätä on odotettu!

Työpäivän jälkeen istuin väsyneen hysteerisenä italian tunnilla ja sen jälkeen lampsin tihkusateessa salille treenaamaan jalkoja. Tällä kertaa en meinannut pyörtyä salille enkä oksentaa junaan niin kuin viime viikon jalkapäivänä, sillä olin osannut vahingosta viisastuneena syödä paremmin. Viime viikolla olin ollut monta tuntia syömättä ennen treeniä ja tunsin sen totisesti nahoissani. Pitää syödä että jaksaa!

Yöllä näin taas häiriintyneitä unia ja heräsin ihanaan sateen ropinaan. Tein aamutoimet nopeasti, sillä minulla oli kiire aamupalalle. NYT minä saan sitä maapähkinävoileipää! Ruisleivät paahtimeen ja kunnon kerros maapähkinävoita päälle. Aahh, en pystynyt keskittymään edes aamutelkkariin kun nautin niin leivistäni.

Ihanat aamiaisleivät saivat minut niin lumoihinsa, että meinasin lähteä töihin ilman tekohammastani. Olin jo lähdössä kun päätin yhtäkkiä laittaa vielä huulikiiltoa. Kiiltoa levittäessäni katsoin peiliin ja huomasin että jotain puuttuu. Yksi etuhammas! Ohops, äkkiä tekari suuhun ja menoksi! Joku päivä minä vielä lähden liikenteeseen harvahampaana, joten älkäähän sitten pelästykö jos Uuno Turhapuron näköinen Martina tulee vastaan.

Työpäivän jälkeen treffasin keskustassa ystäväni Vilukissan. Istuimme Fazerin kahvilassa turisten niitä näitä. Aika kului vauhdilla kuulumisia päivittäen ja lapsuuden muistoille naureskellen. Kaikkea sitä onkin ehtinyt melkein kolmessakymmenessä vuodessa tapahtua.. Ihanan piristävän kahvihetken jälkeen raahasin itseni vielä salille tekemään viikon viimeisen treenin.

Tänään oli vuorossa selkätreeni ja olin innoissani kun jaksoin tehdä osan liikkeistä entistä isommilla painoilla. Näin alussa kehitys on ihanan nopeaa ja painoja saa ladata lisää tuon tuosta. Jossain vaiheessa alun nopea kehitys kuitenkin tyssää tai ainakin hidastuu, ja silloinkin pitäisi jaksaa pitää motivaatiota yllä. Mitäköhän keksisin, onko teillä antaa hyviä motivaatiovinkkejä kuntosalitreeniin? Bikinikuntoon 2014?

Kas niin oli kulunut taas kuusi päivää harmaassa syksyisessä lokakuussa. Arki rullaa eteenpäin omalla painollaan ja kuukausi anoppilassa asumista tuli täyteen kuin huomaamatta. Evakkoretken piti olla parin kuukauden pituinen pieni stoppi, mutta saanen epäillä, että se venyy pidemmäksi. Jouluksi kotiin on tämänhetkinen haaveemme, vaikka toisaalta voisi olla kiva viettää joulunaika yhdessä Henkan perheen kera. Sillä jouluhan on perhejuhla ja siihen on enää kaksi kuukautta aikaa!

Die Port Van Cleve, Amsterdam

Meillä on käynyt aina hyvä tuuri hotellien kanssa. Tai no tuuri ja tuuri, ehkä olemme vain osanneet valita hotellimme hyvin. Odotukset eivät ole koskaan pettäneet, vaan päinvastoin, ne ovat jopa ylittyneet monen hotellin kohdalla. Koskaan emme ole joutuneet pettymään hotellivalintaamme (pitääkö nyt koputtaa sitä päätä tai puuta?), joten jotain me kai osaamme tehdä oikein hotelleja vertaillessamme.

Vähiten tyytyväinen olen ollut hieman yllättäen USA:n reissun hotelleihimme. New Yorkin hotellihuoneessa haisi vahvasti tupakka ja Miamin hotellikin oli vanhuudessaan jo hieman kulahtanut. Hintansa väärti se oli kuitenkin ehdottomasti ja tärkeä siinäkin mielessä, että Miamin hotellin mustakeltaisesta kylpyhuoneesta on tullut meidän keskinäisissä puheissamme jo varsinainen legenda. ”Yeah, aaha, you know what it is, black and yellow, black and yellow, black and yellow, black and yellow..”

Amsterdamin hotellimme oli todellista luksusta pienille maailmanmatkaajille. Die Port Van Cleve sijaitsee mitä parhaimmalla paikalla Dam-aukion vieressä. Sijainti onkin ehkäpä tärkein kriteeri hotellia valitessamme ja Die Port Van Cleven kohdalla se oli täydellinen. Keskellä kaikkea, mutta kuitenkin rauhallisella paikalla. Lyhyt kävelymatka mihin kaupungin kolkkaan tahansa ja raitiovaunupysäkkikin olisi ollut suoraan hotellin ulko-oven edessä. Me tosin kävelimme tai kanavaristeilimme kaikkialle.

Hotellirakennus on kaunis ja sisustus jatkaa ulkotilojen koristeellisen vanhahtavaa hollantilaista linjaa. Palvelu respassa on ystävällistä ja sujuvaa, matkalaukku vietiin säilytykseen ennen kuin ehdimme edes kysyä säilytysmahdollisuutta ja kaikki järjestyi vaivattomasti.

Kirjauduttuamme sisään ja astuttuamme huoneeseen, ehdimme toipua vain hetken upean huoneen aiheuttamasta hengenhaukkomisesta, kun oveen koputettiin ja käteemme tyrkättiin kuohuviinilasit. Hyvää vuosipäivää toivottaa Die Port Van Cleve! Vau, tunsin oloni maailman tärkeimmäksi prinsessaksi!

Kilisteltyämme kuohuviinillä jatkoimme vielä hetken huoneen tutkimista. Pinta-alaa huoneessa oli vaikka muille jakaa, patjaan oli kirjailtu perinteisiä sinisiä hollantilaisia kuvia, ruskeat kattoparrut oli jätetty näkyviin ja ihanan leveästä ikkunalaudasta tuli lempipaikkani.

Vessa oli oma pieni huoneensa ja sitä vastapäätä olevan oven takaa avautui varsinainen spa-osasto poreammeineen, kullattuine hanoineen, marmorilaattoineen ja holvikaarineen. Upea! En voinut muuta kuin huokailla ihastuksesta tilaa katsoessani. Kylpyyn mennään kyllä reissun aikana ehdottomasti vähintään kerran!

Nuo kaksi ylintä ikkunaa olivat meidän. Mitäköhän tuon huoneemme yläpuolella olevan luukun takana on? En tiedä haluanko tietää..

Huoneen hintaan ei kuulunut aamiainen, mutta sen verran mitä maksullista aamiaisbuffaa kurkkasin, näytti se varsin herkulliselta ja kattavalta. Ravintolan sisustuskin oli mukavan tunnelmallinen, joten hotellin aamiainen on ehdottomasti varteenotettava vaihtoehto. Sen saa tilattua myös huoneeseen, mikä kiinnosti minua kovasti, mutta muut aamiaispaikat kaupungilla kiinnostivat silti enemmän, emmekä kokeilleet tällä kertaa Die Port Van Cleven aamiaista. Jos reissu olisi ollut pidempi niin ehkä sitten.

Näkymä ikkunasta.

Kaiken kaikkiaan olimme todella tyytyväisiä hotelliimme. Tästä on vaikea pistää paremmaksi. Jouduimmekin reissumme aikana positiivisen ongelman eteen, kun hotellihuoneessa olisi ollut niin kiva hengata enemmänkin, mutta kun kaupunkikin oli täynnä toinen toistaan kiinnostavampia paikkoja ja nähtävyyksiä. Löysimme onneksi sopivan harmonian hotellihuoneen ja kaupungilla hengailun välillä, ja molemmat saivat ansaitsemansa ajan ja huomion.

Loppuun on vielä ihan pakko kehua hotellihuoneen sänkyä. Se oli niin pitkä ja leveä, että pystyin helposti pyörimään ympäri ilman että tipun lattialle tai änkeän Henkan puolelle. Henkankin jalat mahtuivat kokonaan sänkyyn eivätkä roikkuneet sängynreunan ylitse. Kiitos pitkät hollantilaiset! Tyyny oli pehmeä ja peitto juuri sopivan lämmin. Vällyjen välissä tuntui kuin uppoaisi jonnekin ihanan pehmeään taivaaseen ja uni tuli nopeasti. Aamulla huoneenilma oli ihanan raikas ja mukavan viileä, muttei kuitenkaan liian kylmä. Täällä kyllä kelpaisi majoittua toistekin.

Lassekin tykkäsi.