Helsinki,  Kotimaa,  Rakkaudesta Helsinkiin,  Yleinen

Rakkaudesta Helsinkiin: Haaga

Kuinka moni on ihmetellyt miksi Etelä-Haagaan junalla matkustettaessa pitää jäädä pois Huopalahden asemalla? Eikö Etelä-Haagan asema olisi luontevampi nimi Haagassa sijaitsevalle asemalle? Kaupunginosan pohjoisosastahan löytyy Pohjois-Haagan asema, mutta Etelä-Haagassa asema onkin nimeltään Huopalahti. Täh. Huopalahtihan on ihan oma paikkansa Haagan eteläpuolella! Ja miksi ihmeessä Haagassa on myös Huopalahden nimeä kantava kirkko? Eihän tässä ole mitään järkeä.

Paitsi että on sittenkin. Haaga kuului nimittäin aikoinaan aina vuoteen 1923 asti Huopalahden kuntaan, ja niinpä nykyisessä Haagan kaupunginosassa sijaitsevat juna-asema ja kirkko kuuluivat ennen muinoin silloiselle Huopalahden kunnalle. Toki nimet olisi voinut muuttaa kun Haaga itsenäistyi vuonna 1923 omaksi kaupungikseen, mutta Haagan kauppalana tunnettu kaupunki ei ilmeisesti kokenut tarpeelliseksi tehdä niin. Haaga pysyi itsenäisenä kaupunkina vuoteen 1946 asti, jolloin se liitettiin osaksi Helsinkiä.

Haaga jakautuu Etelä-Haagaan ja Pohjois-Haagaan ja nämä kaksi osaa ovat keskenään hyvin erilaisia. Puistomaisesta ja rauhallisesta Etelä-Haagasta löytyy söpöjä vanhoja rakennuksia, kiva pieni puisto ja Martinan eksän silloinen koti. Äiti ihmetteli miksi tunnen seudun niin hyvin, kunnes muistutin että eräs menneisyyteen kuuluva herra asui Etelä-Haagassa. Etelä-Haagan kaduilla olen muun muassa sauvakävellyt ensimmäisen kerran elämässäni (tärkeä muisto!), kipittänyt sydän särkyneenä kohti kotiin vievää junaa ja palannut myöhemmin erään toisen herran parvekkeelle viettämään iloisia kesäiltoja.

Näillä seuduilla on vietetty myös opiskelijabileiden jatkoja erään tutorimme kämpässä, joten Etelä-Haaga on täynnä nuoren Martinan elämään kuuluneita muistoja. Oi niitä aikoja.. Onneksi ne ovat kuitenkin jo ohi. Nuori Martina ei aina ollut se kaikista järkevin tapaus, mutta toisaalta se kai kuuluu nuoruuteen?

Pohjois-Haaga sen sijaan on ollut minulle aivan vierasta aluetta ja opaskirjamme Sunnuntaikävelyllä Helsingissä kertoo sen olevan Helsingin ensimmäisiä lähiöitä. Kaupunginosaa alettiin rakentaa 1940 ja 1950 -luvuilla ja seudulla onkin tuolle ajalle tyypillisiä kerrostaloja, joita kutsun neliötaloiksi niiden kuutiomaisen muodon, neliönmuotoisten ikkunoiden ja rapattujen eri väristen ulkoseinien takia. Pohjois-Haagassa on myös meidän mielestä erittäin luotaantyöntävän näköisiä korkeita kerrostaloja, ihania metsän keskellä risteileviä lenkkipolkuja ja ainakin juhannuspäivänä erään polun varrella oli todellinen spurgujen vuosikokous.

Ristimmekin Pohjois-Haagan pohjoisimman kolkan alueen slummiksi, sillä meille tuli todella epämiellyttävä olo Adolf Lindforsin ja Ida Aalbergin tien lähistöllä olevien spurgujen, räkälöiden, rumien talojen ja roskien keskellä. Tänne emme muuttaisi mistään hinnasta, mutta muualla Haagan alueella sekä myös Lassilassa, jonne vahingossa eksyimme, voisimme hyvinkin kuvitella asuvamme. Minä katsoinkin jo äidille sillä silmällä vanhainkoteja, kuurojen kulttuurikeskusta ja muita höperön vanhan mummon paikkoja, joihin ajattelin äitimuorini dumpata. Ja tämähän oli sitten taas meidän keskinäistä todella omituista huumoria, josta kenenkään ei tarvitse pahastua.

Noniin, lähdetäänpä sitten kiertämään Haagan katuja ja aloitetaan homma siltä Huopalahden asemalta, jolla möllöttää vanha Karjalasta 1910-luvulla nykyiselle paikalleen tuotu asemarakennus. Vaaleanpunainen rakennus on ollut aikoinaan varmasti todella upea kun se on kerran roudattu paikalle kaukaa Karjalasta asti, mutta nyt se on valitettavasti päässyt hieman rapistumaan. Lippuja vanhassa asemarakennuksessa ei ole myyty enää aikoihin, vaan talossa toimii eri alojen yrityksiä. Joskus siellä ainakin oli kampaaja, nyt en katsonut niin tarkasti.

Suurin syy Haagaan suuntaamisellemme oli Alppiruusupuisto, jonka väriloisto on upeimmillaan kesäkuussa. Alueelle on istutettu lähes 900 alppiruusujen sukuun kuuluvaa lajiketta, mutta harmiksemme suurin osa kukista oli kukkinut jo juhannukseen mennessä, ja näimme vain rauhaisan vihreän metsikön pitkospuineen. Upea paikka oli nytkin, mutta kukkien väriloisto täytyy päästä kokemaan vaikkapa sitten ensi vuonna.

Alppiruusupuistosta jatkoimme matkaa Eevi Ahon suunnittelemalle Hakavuoren kirkolle, joka on valmistunut vuonna 1963. Punatiilinen kirkko taistelee kaupungin rumimman kirkon tittelistä Lauttasaaren kirkon kanssa ja löysimme muutenkin Haagasta yhtäläisyyksiä Lauttasaaren vanhempien osien kanssa. Tunnelma oli sama ja niitä neliötalojakin löytyy molemmista paikoista.

Seuraavaksi kipitimme metsäpolkuja pitkin Punakaartin haudalle, jonne on haudattu 24 saksalaisten vuonna 1918 teloittamaa punakaartin sotilasta. Vakavoiduimme hetkeksi miettimään kuinka kamalaa on ollut, kun saman maan asukkaat sotivat toisiaan vastaan. Eihän siinä ole mitään järkeä! Olin juuri lukenut noistakin ajoista kertovan Kjell Westön Missä kuljimme kerran -teoksen, ja hauska sattuma oli se, että kirja oli nyt mukanamme Punakaartin haudalla. Lainasin sen nimittäin äidille, sillä olemme molemmat kiinnostuneet näiden Helsinki-kierrostemme myötä yhä enemmän Helsingin ja Suomen historiasta, ja teos on muutenkin suosittelemisen arvoinen vaikkei historia kiinnostaisikaan. Lukekaa ihmiset kirjoja! Se lisää viisautta, kuten meistäkin voi hyvin huomata (kröhöhöm..).

Tässä välissä eksyimme Lassilan puolelle, mutta tajusimme onneksi melko pian olevamme väärässä paikassa ja koukkasimme takaisin Haagaan. Seuraava kohteemme oli Ida Aalbergin kadun päässä nököttävä Ida Aalbergin patsas. Olimme ihmetelleet näyttelijättären Kaisaniemessä sijaitsevan muistomerkin rumuutta jo aiemmin, eikä tämä lähiökuppilan pihalla nököttävä patsaskaan ollut kovin imarteleva niin sijaintinsa kuin ulkonäkönsäkään puolesta.

Lähdimmekin vauhdilla ahdistavalta alueelta kohti Ilkantiellä sijaitsevaa Valkeaa taloa. Erikoisen näköinen talo on jo aiemmin mainitsemani kuurojen kulttuurikeskus, jonne minä ja äiti huonokuuloisina pölvästeinä kuuluisimme molemmat.

Matkalla Valkealle talolle ihastelimme taas Pohjois-Haagan viihtyisämpiä seutuja sekä muun muassa mieskirjailija Maiju Lassilan tietä. Kyllä, kuulit oikein, Maiju Lassila oli mies ja tämä ei nyt ole meidän huumoriamme vaan ihan oikeaa faktatietoa. KVG jos et usko.

Valkealta talolta kävelimme kohti Etelä-Haagaa, josta etsimme ensin Huopalahden kirkon. Vuonna 1908 valmistunut ihastuttava puurakennus on yksi söpöimmistä kirkoista joita olen nähnyt. Suomalaisuuden pirtin piti toimia kirkkona vain väliaikaisesti, mutta koska Eliel Saarisen suunnittelemaan uuteen kirkkoon ei ollutkaan rahaa, toimii vanha puurakennus kirkkona edelleen ja kyseisenä päivänä siellä oli meneillään häät. Meinattiin mennä kuokkavieraiksi, mutta mun farkut ja lenkkarit olisivat paljastaneet aikeemme heti.

Seuraavat kolme kohdettamme sijaitsevat kaikki Huopalahden kirkon lähellä olevassa Sankaripuistossa. Puiston sankareita ovat sinne haudatut paikalliset sodassa kaatuneet, ja tällaisten hautojen katsominen tuntuu aina yhtä pahalta. Puistossa on myös Emil Filenin maahan vaipunutta sotilasta esittävä patsas, jonka ympärillä oli juhannuspäivänä useita hautakimppuja.

Sankaripuistoon on istutettu vuonna 1982 kaksi kuusta, jotka tunnetaan nimellä Kotiseutukuuset. Puiden istuttamisesta vastasivat LC Helsinki Huopalahti sekä Pro Haaga ry ja idea on kieltämättä aika hauska. Pitäisiköhän munkin istuttaa uuden kotimme pihalle kotiseutukuusi? Ehkä ei.

Rinteessä sijaitsevan Sankaripuiston toisessa päässä kallion päällä on Haagan huvilayhdyskuntaan kuuluneiden Karl August Wreden ja Gertrud Wreden muistomerkki. Gertrud oli horoskoopiltaan neitsyt ja arkkitehtinäkin tunnettu Karl August oli rapu. Todella tärkeä tieto, vai mitä?

Kauppalantie 18:sta löytyi taas yksi yhteinen tekijä Lauttasaaren kanssa. Lars Sonck on nimittäin suunnitellut molempiin kaupunginosiin puhelinkeskuksen, ja tämä Haagan rakennus on tehty vuonna 1928. Haagan puhelinkeskus oli varmasti Lauttasaaren kymmenen vuotta myöhemmin valmistuneen puhelinkeskuksen harjoituskappale, sillä Haagassa sijaitseva rakennus on paljon rumempi kuin Lauttasaaressa sijaitseva Sonckin puhelinkeskus. Lauttasaarelaisten bättre folkilla on kaikki paremmin.

Ennen takaisin keskustaan suuntaamista kävimme kurkkaamassa vielä 1927 valmistunutta Elannon taloa, jonka julkisivu on suojeltu. Punatiilisessä rakennuksessa sijainnut Elannon kauppa on ollut varmasti joskus muinoin todella viehättävä paikka, mutta nyt graffiteilla töhritty rakennus on laudoilla peitettyine ikkunoineen lähinnä surullisen näköinen nököttäessään siinä kadunkulmassa. Voi taloraukkaa, voisiko joku käydä pelastamassa sen ja kunnostaa siitä samanlaisen söpön kaupan mitä se oli joskus kauan sitten? Lupaan tulla asiakkaaksi.

Haaga-kierroksemme alkoi Rautatieasemalla vietetyllä kahvi- ja munkkitauolla ja koska aikaa oli jo vierähtänyt useampi tunti, alkoi vatsassa kurnia nälkä. Nälän sammutti Zetorissa nautittu juhannuspäivän myöhäinen lounas (josta kerron myöhemmin lisää) ja jälkkäriksi nappasimme jätskikiskasta tervajäätelöpallot, jotka herkuttelimme aurinkoisella Kolmen Sepän Patsaan aukiolla. Oletimme Helsingin olevan hiljaisempi juhannuspäivänä, mutta tänä vuonna vilskettä oli paljon enemmän kuin aikaisempina vuosina. Muutkin ovat ilmeisesti tajunneet tyhjentyneen Helsingin viehätyksen.

Kommentit pois päältä artikkelissa Rakkaudesta Helsinkiin: Haaga