Leivät,  Yleinen

Elviksen leipä

Elvis oli hieno mies. Hienot miehet, ja hienot naisetkin, pitävät maapähkinävoista, pekonista ja banaanista. Kaikista hienoimmat miehet ja naiset, kuten Elvis ja minä, syömme näitä kaikkia samaan aikaan leivän päällä. Yhdistelmä maistuu juuri niin häiriintyneeltä kuin miltä se kuulostaakin, ja on juuri siksi aika koukuttavaa.

Petti Elviksen elimistö sitten mistä syystä tahansa ja mistä kohdasta tahansa, en ihmettele yhtään että niin kävi jos herran muu ruokavalio noudatti samaa linjaa hänen lempparileipänsä kanssa. Suolainen, rasvainen, makea ja tahmean ällöttävä Elviksen leipä on yllättävän hyvää välillä maistettuna, mutta ei tällaista pommia pysty kovin usein syömään. Ellei sitten ole King of rock’n’roll. Tai Martina, joka söi öllöleipää iloisena pari päivää putkeen. Kokeilemisen arvoinen se silti on, joten laitetaanpas lanteet heilumaan ja tehtaillaan pari Kuninkaan leipää seuraavan ohjeen mukaan.

Elviksen leipä

    – leipää (mieluiten jotain mahdollisimman hötöistä ja epäterveellistä vaaleaa leipää)
    – maapähkinävoita
    – pekonia
    – banaania
    (- suolaa)

Paista pekonit pannulla ja paahda leivät niistä irronneessa rasvassa. Levitä rapeaksi paahtuneiden leipien päälle kunnon kerros maapähkinävoita, länttää pekonit päälle ja siivuta banaania mukaan. Jos haluat maksimoida epäterveellisyyden lisää pinnalle vielä pieni sormisuola. Se tuo kivaa lisäkontrastia suolaisen ja makean välille.

Haukkaa leipää ja ihmettele suusi valtaavaa makujen yhdistelmää. Leiki hetki olevasi Elvis, mutta varo ettei se jää päälle, sillä kohtalo voi olla, kuten tiedämme, melko surullinen.