Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Rakkaudesta Helsinkiin: Patsaskierros keskustassa

Viime kesänä päivänvalon nähnyt Rakkaudesta Helsinkiin -sarja jatkuu taas kun minä ja äiti olemme jalkautuneet kylmän talven jälkeen Helsingin kaduille. Ensimmäinen turistikierros on jo tehty ja seuraava on suunnitteilla. Jos laskin oikein, julkaisin viime vuonna peräti 15 Rakkaudesta Helsinkiin -postausta, eli tässä olisi nyt postaus numero 16.

Ideanahan on se, että minä ja äiti taaperramme pitkin Helsinkiä kunnon turisteina kartan ja kameran kanssa. Oppaanamme toimii usein Pauli Jokisen Sunnuntaikävelyllä Helsingissä -kirja ja erilaisten nähtävyyksien, niihin liittyvien tarinoiden ja maisemien lisäksi koluamme retkillämme myös Helsingin kahviloita, sillä kahvipaussista on tullut tärkeä osa jokaista turistikierrostamme.

Kesän ensimmäisellä kävelyllä seikkailimme jo tutuiksi tulleilla seuduilla keskustassa, Kruununhaassa ja Kaisaniemessä, mutta tällä kertaa keskityimme sekalaisten nähtävyyksien sijaan pelkkiin patsaisiin. Vaikka seutu oli tuttua, tuli osa patsaista aivan yllätyksenä eteemme ja saimme taas kerran huomata, että vaikka olemme kävelleet tuhat kertaa jotain tiettyä tietä pitkin, on sen varrella oleva kookaskin patsas saattanut jäädä kokonaan huomaamatta. Niin sitä vaan kulkee sokeana, vaikka ihan niillä tutuillakin kulmilla olisi hyvä pitää silmät auki. Ties mitä kivoja yksityiskohtia sieltä löytyykään.

Juhlistimme vuoden ensimmäistä turistikierrostamme lampsimalla heti alkajaiseksi jätskikiskalle, josta nappasimme mukaamme kesän ensimmäiset jätskitötteröt. Äidille päärynäjäde ja minulle Fazerinan makuinen pallo. Nam.

Jätskit kourassa tallustimme kierroksemme ensimmäiselle patsaalle, joka sijaitsee Kauppatorilla. Kyseessä on Keisarinnan kivi, jossa maapalloa symboloiva pallo sekä kaksipäinen kotka hengailevat korkealla obeliskin päällä. Patsas sijaitsee keskeisellä paikalla kohdassa, jossa Keisarinna Aleksandra ja keisari Nikolai I nousivat maihin tullessaan katsomaan vuonna 1833 Helsingin rakennustöitä. Pronssisen maapalloa kuvaavan palleron päällä hengaileva kaksipäinen kotka on Venäjän keisarisuvun symboli. Kotka revittiin alas vuonna 1917 ja palautettiin paikalleen vasta vuonna 1971.

Seuraavaksi kävelimme kenties Helsingin kuuluisimman patsaan ohi. Havis Amanda, eli tuttavallisemmin Manta lakitetaan vappuisin ja se herätti aikoinaan suurta kohua, sillä maassamme ei oltu vielä totuttu alastomia naisia kuvaaviin patsaisiin. Mantan veistänyt Ville Vallgren käytti kuuluisan patsaansa mallina kahta 19-vuotiasta pariisilaiskaunotarta. Havis Amanda on valittu kansanäänestyksellä pääkaupunkimme toiseksi suosituimmaksi patsaaksi vuonna 2008. Suosituin patsaskin selviää tämän kierroksen aikana. Joko arvaat mikä se on?

Patsaista puheen ollen, minä halusin kuvata kierroksellamme myös patsaiden takapuolet, sillä ne jäävät yleensä aivan liian vähälle huomiolle. Kaikki tietävät kyllä miltä Havis Amanda tai Mannerheimin patsas näyttävät edestäpäin, mutta entäs se toinen puoli? Taiteilija on nähnyt ihan yhtä suuren vaivan viimeistellessään patsaan ”väärää” puolta, joten minusta patsaiden pehvoille pitää antaa niiden ansaitsema huomio. Niinpä tässä postauksessa näytetään patsaista myös niiden takapuoli. Pitäkää vaan pöljänä, sillä sitähän minä olenkin.

Esplanadin puiston läpi kuljettuamme oli kahvipaussin aika, sillä seuraava patsas möllöttää juuri sopivasti Kluuvikadun Fazerin kahvilan edessä. Massiivinen Fazerin kukko on yksi niistä patsaista, joihin en ole kiinnittänyt mitään huomiota, vaikka Fazerilla on tullut kahviteltua kerran jos toisenkin. Fazer antoi kukon Helsingin kaupungille konditorian satavuotispäivänä. Siinä voi hyvällä mielikuvituksella nähdä kukon lisäksi myös jonkin satuolennon tai vaikkapa valaan selkänikaman, niin kuin eräs patsaalla samaan aikaan kanssamme ollut mies kertoi asian hänen mielestään olevan. Ja kieltämättä möhkäle kyllä muistuttikin jonkin ison eläimen selkänikamaa jopa enemmän kuin kukkoa, jota patsas siis virallisesti esittää.

Kahvilassa otimme tällä kertaa vain suolaista naposteltavaa, sillä makeat herkuthan oli jo nautittu jäätelön muodossa. Antipastoleipä ja kana-caesarleipä olivat molemmat oikein herkullisia tapauksia ja herkulliselta näyttivät myös kaikki ihanat suklaaherkut, joita puodissa oli myytävänä. Slurps.

Mutta missä on Aleksanterin pää?

Kahvihetken jälkeen saimme vetää vesiperän peräti kaksi kertaa putkeen, sillä reitillemme kuuluvat Aleksanteri I:n patsas sekä Viisas hiiri -patsas oli molemmat poissa paikaltaan. Aleksanterin pään oli vienyt eräs joutsen Töölönlahdella (älkää kysykö, tämä on taas minun ja äidin tyhmää huumoria) ja Viisas Hiiri oli joutunut väistymään remontin tieltä. Opaskirjamme kertoi hiiripatsaan olevan huomaamattomassa paikassa, joten olimme varautuneet etsimään sitä kissojen ja HIIRIEN (ehe, ehe..) kanssa Kansalliskirjaston portailta. Niin, etsisimme hiiripatsasta varmaan vieläkin, ellei eräs ohikulkenut nainen olisi ystävällisesti kertonut hiiren olevan tällä hetkellä tavoittamattomissa. Ties missä Bahamalla se parhaillaan lomailee..

Seuraavaksi kävimme katsastamassa Helsingin ainoan fiktiiviselle hahmolle tehdyn muistomerkin. Komisario Palmun muistolaatta nököttää Rauhankadulla siinä talossa, jossa komisario kirjojen mukaan asui. Aika ruma talo muuten, vieressä olisi ollut paljon hienompi.

Ja sitten on vuorossa se Helsingin suosituimmaksi valittu patsas! Kyseessähän on ihana minunkin lempipatsaisiini lukeutuva Äidinrakkaus Kaisaniemen varsapuistikossa. Heppapatsas on Emil Cedercreutzin 1928 vuonna tekemä teos ja onhan se aika ihana. Tämän minä voisin ottaa meidän pihalle.

Kaisaniemen puistosta löytyy lukuisia patsaita, joista kivoimmat olivat nämä kaksi puuhun veistettyä teosta, joiden nimiä tai tarinoita emme tiedä, mutta keksimme sellaiset toki itse.

Tämä naispatsas on Viktor Janssonin vuonna 1931 tekemä Convolvulus-niminen teos. Sen mallina on toiminut Janssonin tytär Tove Jansson, jonka saatamme ehkä kenties tuntea myös joistain Muumi-tarinoista…Never heard.

Kaisaniemen puistossa on hengaillut vuodesta 1895 asti myös Fredrik Paciuksen muotokuva, joka on ensimmäinen Suomessa valettu julkinen muistomerkki. Pacius ei pääse kovin korkealle muotokuvien komeuskilpailussa, sillä nuo silmäpussit ovat aika jäätävät.. Olisitte nyt antaneet herran nukkua edes hetken kesken patsaan veistämisen.

Tämä hirvi nuuhkii ilmaa ja arvelemme sen haistaneen Luonnontieteellisen museon edessä möllöttävän lajitoverinsa. Tämä Kaisaniemen hirvi on selvästi naispuolinen ja Luonnontieteellisen museon edessä oleva terhakkaampi hirvi (jonka näemme myös pian) on hänen miesystävänsä. Mutta miksi he asuvat niin kaukana toisistaan? Saattakaamme hirvipariskunta yhteen!

Kaisaniemen puiston perukoilta hiekkakentän pohjoispuolelta löytyy tuntemattoman vapaamuurarin patsas, joka on tiettävästi vanhin säilynyt hautamuistomerkki. Kivenjärkäleen alle haudatun herran nimi on Fredrik Granatenhjelm, ja hänestä ei tiedetä muuta kuin se, että Fredrik oli tosiaan vapaamuurari. Hautakivessä lukee arvoituksellinen teksti, jonka suomennos kuuluu näin: ”On yhdentekevää tietääkö maailma kuka tässä lepää. Jumala tietää hänen tekonsa ja kurjat siunaavat hänen muistoaan.” Siitä voi kukin omalla mielikuvituksellaan päätellä herra vapaamuurarin tarinan.

Toisessa päässä Kaisaniemen puistoa, eli aivan puiston eteläpäädyssä möllöttää Ida Aalbergin patsas, joka on ruma kuin mikä. Jos (tai siis tietenkin KUN) minun muistokseni tehdään joskus patsas, älkää tehkö siitä tuollaista rumaa möhkälettä. Kiitos.

Kaisaniemen puiston koluamisen jälkeen piipahdimme kuolaamassa vaatteita eräässä vaateliikkeessä ja jatkoimme sitten matkaa etsimään Kiasman luona olevaa Triangle Blocks -teosta, jonka päällä saa kuulemma skeitata. Löysimme kyllä skeittaajia (skeittareita?), mutta emme mitään taideteosta muistuttavaa hökötystä. Ehkä sekin oli viety pois tieltämme. Joku oli varmaan saanut vihiä siitä, että olimme taas lähdössä liikenteeseen ja vienyt kaikki mahdolliset taideteokset pois ulottuviltamme ennen kuin pääsemme pilkkaamaan niitä.

Baanalla oli muutama muukin.

Koska emme löytäneet Triangle Blocksia, jatkoimme matkaamme seuraavalle patsaalle Mannerheimintien toiselle puolelle. Päätimme koukata Baanan kautta Luonnontieteelliselle museolle, sillä kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt talsimassa Baanalla. No, ei siitä sen enempää, nousimme heti ensimmäisistä portaista ylös katsomaan Kaisaniemen hirven miesystävää, joka näyttää tältä:

Aika komea.

Hirven luota jatkoimme matkaamme ruotsinkielisen työväenopisto Arbiksen eteen, jossa ihmettelimme Gunnar Finnen tekemää Pyhä Yrjänä ja Lohikäärme -patsasta. Opaskirjan mukaan taiteilijan Johan-poika on veistänyt päät taideteoksessa olevalle kahdeksanpäiselle lohikäärmeelle, mutta vaikka me kuinka laskimme ja etsimme emme löytäneet kuin seitsemän lohikäärmeen päätä. Missä se kahdeksas on? Oikeastaan me kyllä keksimme puuttuvalle päälle teorian, mutta se on vähintään yhtä häiriintynyt kuin aiemmin mainitsemani puuttuvan Aleksanterin pään arvoitus, joten jätetään se nyt tällä kertaa kertomatta ja jatketaan matkaa takaisin Mannerheimintien itäpuolelle.

Ennen tienylitystä moikataan kuitenkin vielä Kansallismuseon karhua, joka istuu tyytyväisen näköisenä portaiden yläpäässä. Karhu on varmaan juuri käynyt hunajapurkilla tai syönyt jotain muuta yhtä hyvää (tähänkin meillä on omat vaihtoehtomme, mutta päätin kerrankin noudattaa äidin sensurointikehotuksia), sillä otsolla on melkoisen muikea ilme sen nököttäessä siinä tyytyväisenä.

Kuinka moni on noteerannut tämän ihastuttavan huvilan suunnilleen Kansallismuseota vastapäätä Finlandia-talon kupeessa? En minäkään, mutta nytpä tiedämme, että söpön värisessä talossa asui aikoinaan Aurora Karamzin, joka oli 1800-luvun seurapiirien kermaa ja ilmeisesti rikas kuin mikäkin maailman omistaja.

Auroralla oli myös Camille-koira, jonka rouva hautasi talonsa takapihalle, eli siihen kohtaan, jossa nyt nököttävät Finlandia-talon lipputangot. Ja siellä lipputankojen vieressä on edelleen pieni kulunut Camille-koiran muistolaatta.

Jatkoimme matkaamme vielä Oopperalle asti, kunnes käännyimme takaisin ja kävelimme Töölönlahden rantaa pitkin Rautatieasemalle ja sieltä junalla ja bussilla kotiin. Näimme vielä kolme teosta, joista ensimmäinen suunniteltiin pystytettäväksi hienolle paikalle Mannerheimintien ja Arkadiankadun kulmaan. Kaupunki kuitenkin tyrmäsi patsaan hankkijan aikeet ja Larin Parasken patsas tyrkättiin Hakasalmen puistoon. Ja mikäs kyyrymamman on siinä istuskellessa. Ympärillä on kaunis puisto ja takana Urho Kekkonen, kuten kuvasta näkyy:

Siinä se Kekkosen kalju kiiltää.

Osoitteesta Mannerheimintie 15 löytyy Sokerityttö -niminen patsas, jossa söpö koiruli on saamassa tytöltä sokeripalan. Ei koirille saa antaa sokeria, soo soo sokerityttö! Patsas on pystytetty paikkaan, jossa on toiminut vuosikausia sokeritehdas ja se paljastettiin Suomen Sokerin 200-vuotisjuhlassa.

Viimeinen patsas tai oikeastaan moderni taideteos on Oopperan käärme, joka on oikeastaan aika ruma. Kivikehikko möllöttää Hesperian puistossa ja se osallistui vuonna 2000 Helsingin kulttuurikaupunkivuoden puistonäyttelyyn.

Tosiaan, seuraavia retkiä on alettu jo suunnitella ja nyt on hyvä hetki esittää toivomuksia, mikäli haluat että pöljä kaksikkomme käy tutustumassa tarkemmin johonkin tiettyyn kolkkaan pääkaupungissamme. Vinkkaa ihmeessä myös jos tiedät jonkun huippumestan, josta uskoisit meidän pitävän. Ajatuksenamme on käydä kesän aikana ainakin Haagassa ja Alppiruusupuistossa, kiertää Etelä-Helsingin kirkot ja saatammepa käydä jälleen myös iki-ihanassa Kaivopuistossa, Hietaniemen hautausmaalla ja eräässä kummituspaikassa, josta kerron lisää sitten kun olemme käyneet siellä.

Dr Pepperiä, chiliä ja suklaata

Hitsi, nyt kun kirjoitin tuon otsikon tajusin, että tuohan voisi olla varsin toimiva yhdistelmä. Siis Dr Pepper, chili ja suklaa. Minun piti tulla kirjoittamaan muutamasta sekalaisesta jutusta, joihin tämäkin kolmikko lukeutuu tällä kertaa siis erikseen nautittuna, mutta nyt en saa rauhaa ajatuksesta yhdistää lempparikolajuomani, chili ja suklaa keskenään. Pää suorastaan sauhuaa kun aivonystyrät siellä kehittelevät reseptiä.

No, jätetään aivot työstämään ideaa ja katsotaan mitä minun piti tulla alunperin kertomaan. Luonnoksiin on nimittäin jäänyt jälleen kerran roikkumaan sekalainen seurakunta ruokakuvia, jotka eivät riitä kokonaiseen postaukseen, mutta joita en halua ihan kokonaan hylätäkään. Keräsin siis seurakunnan yhteen kuin suviseuroihin konsanaan, ja tässäpä olisi pläjäys pieniä kivoja juttuja:

Tämä Diet Dr Pepper -kasa matkasi luoksemme veljeni Herra Longfieldin matkalaukussa rapakon takaa, eikä herra suostunut ottamaan edes maksua tölkkien raahaamisesta, sillä ne eivät kuulemma maksa Jenkeissä juuri mitään. Mutta pitäähän vaivanpalkkaa saada, joten jos ei rahallinen korvaus kelpaa, niin kyllä minä vielä jonkun korvauksen keksin. Itseasiassa taisin juuri saada hyvän idean. Tämähän nyt on varsinainen älynväläysten päivä. Iltaan mennessä olen varmaan keksinyt lääkkeen kaikkiin maailman tauteihin, saanut aikaiseksi maailmanrauhan ja keksinyt rikkoutumattomat sukkahousut.

Dr Peppereiden matka Martinan luokse sai alkunsa jostakin keskustelusta, jossa harmittelin sitä, että Suomesta saa vain sokeriversiota Dr Pepperistä. Pienen tapahtumaketjun päätteeksi minulle ojennettiin muovikassillinen Diet Dr Pepperiä ja se oli onnenpäivä se! Löysin muuten netin syövereistä ohjeen omatekoiseen light Dr Pepperiin, ja sitä voi käydä kurkkimassa täältä.

Chiliä maistelimme eräänä iltana Cantina Westissä, jossa on parhaillaan menossa Chiliviikot. Listalta löytyy niin mietoja kuin muutama tulisempikin chiliateria, joten jokaiselle löytyy varmasti jotakin, ja ei-niin-tulisen ruoan ystävänkään ei tarvitse pelästyä Chiliviikkojen kuuman polttavaa nimeä. Chiliä on käytetty vain mausteena, eikä niin että se peittäisi alleen muut maut tai että ruokailijan tarvitsisi hikoilla tuskissaan annoksensa edessä.


Chili-Bbq Steak


Green Steak

Tosi tulisen ruoan ystäville löytyy kuitenkin tujujakin makuja, ja meidän yhdeksi lemppariksi noussut naudanlihamakkara nagimori-sinapin kanssa on yksi niistä. Chiliviikkoja vietetään aina juhannukseen asti, joten vielä ehdit maistaa herkullisen mehevää Habanero Burgeria iki-ihanien bataattiranskalaisten kanssa, hauskaa wasabivaahdolla maustettua pihviä, rapeita filotaikinarullia, suklaa-chilimuffinssia ja muita Chiliviikkojen herkkuja.

Suklaata olen saanut kotiinkuljetuksella työmatkailevan Henkan toimesta. Herra on tuonut minulle tuliaiseksi muun muassa ylläolevat herkut ja aina suklaatuliaiset on otettu vastaan yhtä suurella riemulla. Yksi ikilemppareistani on appelsiinin ja suklaan yhdistelmä, joten tuo suklaalevy oli enemmän kuin nappivalinta. Ehkäpä vielä hauskempi suklaaylläri oli kuitenkin tuo sydänrasia, sillä sen lisäksi että sen sisältämät suklaat olivat tosi maukkaita, olivat ne myös hauskan näköisiä kimaltavassa punaisessa kuorrutteessaan. Joo-o, luit oikein: Suklaan pinnassa oli pientä glitteristä kimalletta, joka oli tottakai syötäväksi tarkoitettua, mutta raaskiiko tuollaisia kaunokaisia edes syödä? Voin kertoa että raaskii kunhan niitä on ihastellut tarpeeksi. Rasia onkin ollut jo pitkään tyhjillään..

Luulin jo etten saa tänä vuonna vietyä äidilleni perinteistä kevään ensimmäistä leskenlehteä, mutta lopulta kun olin jo luopunut toivosta, löysin kasan keltaisia kevätkukkia lenkkipolkuni varrelta. Olen vienyt pikkutytöstä asti joka kevät äipälle ensimmäisen näkemäni leskenlehden, mutta tänä vuonna kaikki leskenlehdet tuntuivat olevan moottoritiellä (tai siis siellä keskellä kaistojen välissä, enkä uskalla juosta sinne. Enää.) tai muuten vaan tavoittamattomissa. Ehdinkin jo kertoa äidille, että leskenlehteä ei vaan löydy vaikka kuinka yritän, kunnes nämä kaverit pompsahtivat tielleni. Ja niin sai äiti perinteiset leskenlehtensä, tänä vuonna jopa kaksin kappalein.

Tämän lounasboksin nappasin mukaani karkkihyllystä ja annoin Henkalle, sillä täytyyhän minun pitää huoli siitä, että raksalla raatavalla miehelläni on joka päivä eväät mukana. Tällä lounaspussilla on hyvä aloittaa.

Juoksulenkistä tuli vielä mieleeni eräs ihan mielettömän hyvä kapistus kaikille lenkkeilijöille: Kaverin nimi on Spibelt ja vaikka se näyttääkin pieneltä ja mitättömältä, mahtuu sen taskuun isompikin puhelin, avaimet ja muuta mitä lenkillä tarvitsee. Ja mikä parasta: Se ei hölsky yhtään! Ei vaikka mukana olisi tosiaan painava puhelin ja muuta. Vyö saa tavarat ikään kuin liimautumaan kiinni kehoon ja ensimmäisellä lenkillä pelästyin jo koko vyön tippuneen, kunnes tajusin että se todella on niin huomaamaton, että sen unohtaa ihan kokonaan. Ja mikäs sen parempaa. Vyö ei kiristä, ei purista, ei hölsky, ei häiritse millään lailla vaikka kuinka hyppisit ja pomppisit menemään, siinä on näppärä säätömekanismi ja sitä saa monessa eri värissä. Suosittelen erittäin lämpimästi. Minä tilasin oman Spibeltini eBaysta, mutta käsittääkseni vöitä saa ihan täältä Suomestakin jos ulkomailta tilaaminen jännittää.

Kun salaatista tuli kakku

Ennen:

Jälkeen:

Pääsin mukaan Fresh Servantin järjestämään Bloggaajat vs. Julkkikset lounassalaatin tuunauskilpailuun, jossa ideana oli kehitellä valitsemastaan Lounas Hetki -salaatista uusi resepti. Halusin tehdä arkisesta lounassalaatista jotakin juhlavaa ja päädyin lopulta tekemään tonnikala-katkarapusalaatista maukkaan rieskakakun, joka on hyvä ja helppo vaihtoehto perinteiselle voileipäkakulle.

Tein salaatin aineksia käyttämällä kakkuun sekä katkarapu-, tonnikala- että salaattitäytteen, ja varsinaisen salaattiannoksen lisäksi kaupasta lähti mukaan rieskaa, tuorejuustoa, vispikermaa, kananmunia, majoneesia sekä ruohosipulia. Aika simppeleillä aineksilla siis saa aikaiseksi näyttävän ja maukkaan rieskakakun.

Rieskakakku

– Fresh Lounas Hetki tonnikala-katkarapusalaatti
– 4 rieskaa
– 2 dl vispikermaa
– 200 g maustamatonta tuorejuustoa
– ruohosipulia
– 3 kananmunaa
– 1 dl majoneesia
– sitruunapippuria, mustapippuria ja suolaa

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Jaa vaahto kolmeen kulhoon niin, että yhteen tulee puolet ja kahteen tulee yksi neljäsosa seoksesta.

Keitä kananmunat, kuori ne ja muussaa haarukalla tasaiseksi massaksi. Lisää kananmunamassa kulhoon, jossa on yksi neljäsosa kerma-tuorejuustovaahtoa. Lisää seokseen myös salaatista katkaravut ja purista sitruunalohkosta mehut joukkoon. Mausta sitruunapippurilla.

Lisää salaatin tonnikala, ruohosipulia sekä hieman mustapippuria ja suolaa kulhoon, jossa on puolet vatkaamastasi kerma-tuorejuustovaahdosta. Kolmannessa kulhossa oleva kerma-tuorejuustoseos levitetään sellaisenaan rieskakakun päälle.

Ennen kakun kokoamista tee vielä salaattitäyte. Ota puolet salaatin kiinankaalista sivuun ja lisää siihen salaatinkastike sekä majoneesi. Nyt sinulla on kolme täytettä sekä yksi kerma-tuorejuustoseos kakun pinnalle.

Levitä ensimmäisen rieskan päälle katkarapu-kananmunatäyte. Asettele täytteen päälle uusi rieska ja levitä sen päälle tonnikalatäyte. Laita taas rieska päällimmäiseksi ja levitä tasainen kerros salaatti-majoneesitäytettä rieskan päälle. Asettele viimeinen rieska kanneksi, levitä sen päälle kerma-tuorejuustoseos ja koristele salaatista jääneellä kiinankaalilla, oliiveilla ja tomaateilla.

Saimme kampanjan myötä kotiimme kaikki kymmenen Lounas Hetki -salaattia, ja koska käytin vain yhden salaatin tuunauskilpailuun, olemme saaneet herkutella lopuilla salaateilla niiden perinteisessä olomuodossa lounassalaatteina. Ja täytyy kyllä sanoa, että nämä ovat oikeasti herkullisia! Kampanjaan ei kuulunut tuotteiden esittely tai niistä kirjoittaminen, mutta koska pidän näistä salaateista oikeasti hurjan paljon, haluan vinkata myös teille, että tällaisen paketin voi huoletta napata kaupan hyllystä mukaan evääksi.

Mainitsinkin jo postauksen alussa, että rieskakakkuni osallistuu tuunauskilpailuun, jossa on mukana neljä ruokablogia ja kolme julkkista. Keitä kaikkia kisassa on mukana selviää aikanaan, mutta voin kertoa jo nyt, että yksi Top 5 Suomen kauneimmat naiset -listani kuvankauniista naisista on mukana kilpailussa. Vinkkaan ainakin Keltaisen keittiön Facebook-sivuilla sitten kun äänestys alkaa, sillä myös äänestäjille on tiedossa mahdollisuus voittaa herkullisia tuotepalkintoja. Pysykäähän siis kanavalla!

Parmesaania, sitruunaa, persiljaa ja valkosipulia…

…löytyi näiden mötkäleiden pinnalta. Kyllä, leivitetyt mötkäleet ovat soijafileitä, mutta älkääpäs soijakammoiset vielä karatko! Voit nimittäin tehdä tämän ruoan aivan hyvin myös vaikkapa broilerista, kuten Soul kitchen -blogissa tehtiin. Valinta on sinun.

– 10 kpl soijafileitä (tai muutama broilerifile)
– 1 kananmuna
– 100 g parmesaania
– yksikyntinen valkosipuli
– persiljaa
– sitruuna
– 1 dl korppujauhoja
– kapriksia
– sitruunapippurita

– salaattia
– herneitä
– kurkkua
– maustamatonta jogurttia
– tsatsikijauhetta (tai dippijauhetta jos anoppisi ei ole käynyt hakemassa tsatsikijauhetta Kreikasta)

Keitä soijafileitä pakkauksen ohjeen mukaan 10 minuuttia. Raasta odotellessasi parmesaani ja sitruunan kuori. Silppua valkosipuli ja persilja.

Riko kananmuna laakeaan kulhoon ja sekoita haarukalla sen rakenne rikki. Laita toiseen kulhoon parmesaani, sitruunankuori, korppujauhot, valkosipuli ja persilja. Tupsauta vielä sitruunapippuria joukkoon ja sekoita.

Tyrkkää soijafileet (tai broiskufileet) ensin kananmunakulhoon ja pyörittele kananmunaiset fileet sitten parmesaani-korppujauhoseoksessa. Paista reilussa öljyssä pannulla pari minuuttia per puoli. Jos käytät broileria, tyrkkää leivitetyt fileet molemminpuolisen pintapaiston jälkeen 225-asteiseen uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi. Soijafileet ovat esikeittämisen ansiosta valmiit syötäviksi jo nyt. Niitä ei tarvitse enää uunittaa.

Sekoita salaatista, herneistä ja kurkusta salaatti. Tee myös tsatsikidippi sekoittamalla tsatsikijauhe jogurttiin. Kokoa lautaselle salaattia, pirskottele päälle tsatsikia ja asettele leivitetyt fileet päällimmäiseksi. Heivaa kapriksia annoksen sekaan ja purista vielä sitruunasta mehut fileiden päälle.

Suomirokkia, salsaa ja Ofeliaa rokkifestareilla

Salsasta minulle tulee aina mieleen eräs kesä vuosia sitten, Provinssirock ja eräs nuori Tehosekoitinta ja Apulantaa fanittava festarityttö. Eli minä siis, tyylikkäissä ihan itse tuunatuissa festarivaatteissa, hiukset pikkuleteillä ja isoveljeltä pöllitty tummansininen kalastajanhattu päässä. Tuo urpo tyttö otti likaisessa festarikojussa napalävistyksen, joka todella yllättäen tulehtui, ja maistoi ensimmäistä kertaa kauppaan ilmestyneitä uutuuksia: nachosipsejä ja salsadippiä.

Työnsin ensimmäisen oudon näköisen nachosipsin suuhuni armottomassa nälässä kun olin heilunut koko päivän lempibändieni keikoilla, kävellyt pitkän matkan festarialueelle ja takaisin, juonut pullollisen Ofeliaa ja hikoillut kesäisen Seinäjoen kaduilla. Nälkä ja suolan tarve oli kova, ja nachot salsadipillä oli heti ensimmäisen suupalan jälkeen parasta mitä tiesin. Ahmin nachoja mielinmäärin ja yritin pyydystää sipsillä salsadipistä isoimmat sipuliköntsät suuhuni. Taisin syödä melkein kaikki nachot itse, vaikka ne oli ostettu yhteiseksi, mutta kun en vaan voinut lopettaa. Voi niitä festariaikoja, enää minusta ei olisi moiseen.

Ensimmäisen salsadipin jälkeen olen tutustunut hieman laadukkaampiinkin salsoihin muun muassa Cantina Westissa ja väsäsinpä tomaattista dippiä myös keltaisessa keittiössä texmexpiirakan täytteeksi. Piirakkaan palataan myöhemmin, sillä nyt tehtaillaan iso kasa tulista salsaa, otetaan hieman aikuismaisemmin muutama salsa-askel ja naureskellaan hiljaa mielessä sille jonkun tuntemattoman festarivieraan hartioilla kädet ilmassa huutavalle festarihörhölle, jonka mielestä Rammsteinin lavashow on hienointa mitä koko maailmassa voi olla.
Continue Reading