Suomen suurin matkablogiyhteisö

Potkua urheiluun!

Osallistuin Buzzadorin Maxim -blogikampanjaan, jossa ideana oli testata Maxim-urheiluravinteita ja tehdä niistä rehellinen blogipostaus. Perinteisesti Buzzador-kampanjat ovat perustuneet siihen, että buzzaaja saa tuotteita testattavaksi itse ja myös jaettavaksi tuttaville, mutta tässä blogikampanjassa ei ollut tarkoitus jakaa tuotteita eteenpäin. Kaikki sai siis käyttää itse, minkä jälkeen kirjoitin käyttökokemuksistani tämän blogipostauksen.

Olen syönyt jos jonkinlaista proteiinipatukkaa, kokeillut eri merkkisiä urheiluravinteita ja tutkinut tarkkaan niiden ravintosisältöä. Harmikseni suurin osa saamistani Maxim-tuotteista sisältää tarpeettoman paljon sokeria, joten suurimpia sokeripommeja tulee tuskin hankittua enempää, vaikka ne olivatkin luonnollisesti makeudessaan parhaan makuisia.

Jos harrastaisin maratonia, triathlonia tai muuta äärimmäistä kestävyysurheilua, ymmärtäisin energiapatukoiden sokeripitoisuuden ja niiden syöminen olisi edes jotenkin perusteltua. Mutta näillä minun lyhyillä lenkkimatkoillani ja 60 minuutin ratsastustunneilla ei tällaisia energiapommeja tarvita.

Osa tuotteista oli kuitenkin ravintokoostumukseltaan järkevämpiä ja jäänevät käyttööni pidemmäksi aikaa. Palautusjuomista pidin kovasti, ja myös molemmat testaamani urheilujuomat ovat käteviä etenkin ennen rankempaa urheilusuoritusta, kuumina kesäkuukausina treenatessa ja muutenkin jos tuntuu siltä, että nestehukka iskee. Juomista saa nopeasti kehon tarvitsemia suoloja, joten kovan hikoilun, vatsataudin tai muun nesteitä poistaneen tilanteen jälkeen nämä juomat ovat paikallaan. Ja toki ne sopivat myös alkuperäiseen tarkoitukseensa ennen treeniä ja treenin aikana nautittavaksi.

Näiden patukoiden ravintosisältö on testaamistani patukoista järkevin. Sokeria on hyvin maltillisesti, eli ei juuri lainkaan, ja proteiinia on paljon. Sen huomaa maussakin, sillä enemmän sokeria sisältävät patukat ovat luonnollisesti paremman makuisia. Hyviä nämäkin kuitenkin ovat ja patukoiden maku voittaa monen muun kokeilemani proteiinipatukan kuivan ja teollisen maun. Näitä voin ostaa jatkossakin.

Vaikka paketissa lukee, että patukat on tarkoitettu treenin jälkeen nautittavaksi, söin minä kyseiset patukat välipalana arkikiireiden keskellä. Treenin jälkeen nappaan mieluummin palautusjuomaa tai ihan vaan pelkkää maitoa, ja etenkin kestävyystreenin jälkeen jotakin hiilihydraattipitoisempaa kuin mitä nämä patukat ovat. Mielestäni nimitys onkin hieman hämäävä, ja uskoisin, että nämä patukat menisivät paremmin kaupaksi, jos niitä markkinoitaisiin proteiinipitoisina välipalapatukoina.

Banaaninmakuinen patukka on kaltaiselleni banaanifanille kovin mieluinen, mutta vähemmän banaanista pitävä saattaa pitää sitä hieman tunkkaisen tai teollisen makuisena. Vähän ällömakeakin se on, mutta kuten sanottua, banaaninystävä pitää patukasta siitäkin huolimatta. Myös gluteeniton caramel & hazelnut maistui hyvälle, joskin melko makealle sekin.

Nämä energiapatukat ovat kuin karkkia, ja valitettavasti syy ihanan makeaan makuun löytyy pakkausselosteesta. Sokeria näissä energiapakkauksissa on nimittäin huimat 43 prosenttia. Nämä eivät siis ole painontarkkailijan ruokaa eivätkä urheilijoidenkaan, paitsi ehkä heidän, jotka tarvitsevat energiapiikin kesken maratonin tai muun yhtä kovan kestävyyskoetuksen. Suklaapatukan korvikkeeksi nämä kuitenkin kelpaavat jos tulee sietämätön makeanhimo, mutta mitään terveysruokaa sokeripommit eivät hämäävästä pakkauksesta huolimatta ole.

Caramel & choco on ihanan kostea ja suklainen, kun taas Sweet and Salty kiinnosti minua ennen maistamista kaikista eniten. Rakastan suolaisen ja makean liittoa, ja vaikka olenkin melkoinen herkkuperse, ei treenipäivinä yleensä tee mieli makeaa. Tai ainakaan makea ei maistu treenin aikana eikä sen jälkeen. Siksi suolaisemmat urheiluravinteet ovat todella tervetulleita. Tämä suolapähkinää sisältävä patukka upposikin vauhdilla nälkäisen tytön mahaan ja antoi kivasti energiaa ratsastustunnille.

Suklaanmakuinen palautusjuoma on namia ja taisin hörpätä koko purkin melkein yhdellä kulauksella rankan ratsatustunnin päätteeksi. Nam! Myös vanilja ja mansikka maistuivat tosi hyvälle, enkä osaa sanoa mikä makuvaihtoehdoista on lempparini. Näistä tuli hyvä kilpailija Gainomaxeille ja Valion Profeel-proteiinijuomille, joihin olen kovasti tykästynyt.

Isossa purkissa on urheilujuomajauhetta, jota sekoitetaan ohjeen mukaan veteen. Purkista löytyy mitta (ravistele vähän niin kyllä se sieltä esiin kaivautuu) ja purkin kyljessä on annosteluohjeet. Sitruksen makuinen juoma on hyvänmakuinen ja raikas, joten tätä litkii mielellään. Myös appelsiinin makuinen urheiluporejuoma maistuu hyvälle ja pieni putkilo kulkee helposti mukana treenikassissa.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply