Kanaruoat

Coq au vin

Eli kukkoa viinissä, joka tosin oli tässä tapauksessa kanaa, sillä ruokakaupoissamme harvoin näkee myytävän kukonlihaa. No mutta joka tapauksessa coq au vin sopii mielestäni täydellisesti talviseen viikonloppuun, jolloin on aikaa muhitella ruokaa kattilassa niin pitkään, että lihasta tulee täydellisen mureaa ja kastikkeen maut tiivistyvät ihanasti yhteen.

– 4 broilerin rintafilettä
– 5 salottisipulia
– pari ruokalusikallista hillosipuleita
– yksikyntinen valkosipuli tai muutama valkosipulin kynsi
– 70 g pekonia
– 200 g herkkusieniä, valitse mahdollisimman pieniä
– 2-3 dl punaviiniä
– 2-3 dl lihalientä
– 2 dl vettä
– 1 rkl tomaattipyrettä
– 1-2 dl vehnäjauhoja
– laakerinlehti
– muutama oksa tuoretta timjamia
– suolaa, sokeria ja pippureita

– riisiä lisukkeeksi

Suikaloi pekoni ja ruskista se pannulla. Kippaa pekonit kattilan pohjalle ja ruskista pekonin rasvassa ensin sienet ja sitten broileri, jonka olet ensin viipaloinut pienemmäksi ja pyöritellyt vehnäjauhoissa. Kuullota pannulla vielä pieneksi pilkotut sipulit ja lisää sitten sienet, broilerit ja sipulit kattilaan pekonien kaveriksi.

Mittaa kattilaan punaviini, lihaliemi, vesi ja tomaattipyree. Nosta lämpöä niin että homma alkaa kiehua. Lisää vielä timjami, laakerinlehti ja hillosipulit. Jätä pulputtamaan kannen alle noin tunniksi. Vähintään. Sekoittele välillä.

Keitä lisukkeeksi riisiä. Kun kastike on muhinut kattilassa riittävästi eli vähintään sen tunnin, lisää sinne ripaus sokeria ja mausta pippurilla ja suolalla. Maistele välillä ja lisää mausteita tarpeen mukaan. Ja sitten syömään!

2 kommenttia