Suomen suurin matkablogiyhteisö

Onko ratsastus muka liikuntaa?

Törmään usein otsikon kysymykseen ja mieleni tekisi naurahtaa tai tuhahtaa vastaukseksi että tottakai on! Tervetuloa vaan kokeilemaan. Mutta enhän minä tietenkään voi nauraa vilpittömälle kysymykselle, etenkään kun tiedän, että ratsastus voi olla myös leppoisaa touhua ja se kieltämättä näyttää joskus todella helpolta. Jos köpsöttelee käyntiä leppoisan pollen selässä jonon jatkona, ei se tietenkään vaadi ratsastajalta yhtä paljon kuin vaikkapa tiukka estevalmennustunti hieman vaativammalla hevosella.

Oman kokemukseni mukaan ratsastus on urheilua parhaimmillaan, enkä ole minkään muun liikuntaharrastuksen parissa vetänyt itseäni yhtä piippuun, saanut lihaksiani yhtä kipeiksi tai ollut yhtä hengästynyt ja hikinen tunnin päätteeksi kuin pahimpien rääkkituntien jälkeen. Ja minä olen sentään harrastanut aika paljon muutakin liikuntaa kuin vain ratsastusta.

Ratsastus on uskomattoman monipuolinen laji ja se treenaa kokonaisvaltaisesti koko kroppaa. Se parantaa kestävyyskuntoa, tasapainoa, kehon hallintaa ja liikkuvuutta sekä lihaskuntoa. Kun otetaan huomioon myös muut tallityöt ja hevosen kuntoon laittaminen ratsastusta varten, pääsee kehon jokainen lihas hommiin.

Ratsastus tekee myös todella hyvää ryhdille ja ehkäisee tehokkaasti selkäkipuja. Jotkut lääkärit suosittelevat ratsastusta ryhtiongelmien kanssa kamppaileville ja tietokoneen edessä päivät pitkät työskentelevät toimistorotat saavat hevosen selässä tervetullutta liikettä selkärankaan ja vahvistusta ryhtilihaksille.

Ratsastus on siinä mielessä hyvää treeniä, ettei sitä oikein voi tehdä niin sanotusti puolilla valoilla. Hevosen selässä on keskityttävä koko ajan, sillä muuten löytää helposti itsensä ratsastuskentän hiekasta. Satulassa ei voi vaan hengailla, sillä painovoima kutsuu pian etenkin aloittelevaa ratsastajaa, jonka tasapaino ei ole vielä kehittynyt yhtä paljon kuin kokeneemmilla ratsastajilla. Koko ajan täytyy myös pitää mielessä se, että alla on vaistojensa varassa toimiva eläin, joka saattaa toimia arvaamattomasti. Skarppina on siis oltava, aina.

Mitä sitten tulee niin sanottuihin numeroihin ratsastaessa, eli sykemittarin lukemiin. Olen mittaillut sykkeitäni erilaisilla ratsastustunneilla ja myös itsenäisesti ratsastaessani, joista jälkimmäinen tuntuu paljon rennommalta kun kukaan ei ole patistamassa kovempiin suorituksiin ja lepotaukoja on paljon helpompi pitää. Silti myös itsenäisesti ratsastaessa kaloreita kuluu 400-600 tunnissa. Ratsastustunnilla kokonaiskalorikulutus voi ihan parhaimmillaan olla kaltaisellani melko pienikokoisella naisella lähes tuhat kaloria tunnissa. Se on aika tosi paljon se.

Kovimmat sykkeet olen mitannut esteratsastustunneilla, jolloin maksimisyke voi olla 185-195 ja keskimääräinen sykekin on siinä 150 ja 160 välillä. Todella rankkaa siis. Hauskinta tässä on se, että etenkin esterataa suorittaessa harvemmin huomaa olevansa hengästynyt. Sitä keskittyy niin kovasti suoritukseensa, että väsymyksen huomaa vasta oman vuoron jälkeen, jolloin saattaa olla todella hengästynyt ja hiki valuu noroina pitkin otsaa ja selkärankaa.

Anteeksi kenties hieman ällöttävä aihe, mutta ratsastuksen tehokkuudesta kertoo myös se, että tunnilla tulee lähes poikkeuksetta kova hiki. Talvella toki vähemmän, kovilla pakkasilla ei ehkä lainkaan ja kesällä sitten taas senkin edestä. On aivan normaali näky, että ratsastajien naamat hehkuvat punaisina ja paitoihin on tullut mahtavat hikiläikät rankan ratsastustunnin päätteeksi. Itsekin muistan olleeni joskus tunnin jälkeen kuin suihkusta tullut, mutta siihen vaadittiin kyllä myös kuuma kesäpäivä ja keskimääräistä rankempi tunti.

Meidän ratsastuksenopettajalla on tapana pitää aivan järkyttävän rankkoja esteistuntatunteja, joista on tullut jo jonkunlainen legenda tallillamme. En ole koskaan ollut yhtä poikki kuin ensimmäisen kunnon esteistuntatunnin päätteeksi. Hevosen selästä laskeutuminen oli tunnin jälkeen todella vaikeaa kun jalat eivät vaan yksinkertaisesti enää kantaneet ja niiden päälle olisi vielä pitänyt pudottautua maahan. Olin niin poikki ettei tosikaan, hyvä että sain talutettua hevosen takaisin talliin. Tai no, oikeastaan sillä kertaa hevonen taisi taluttaa minua enkä minä sitä.

Olette varmaan nähneet laukkakilpailuja joissa jockeyt killuvat kummallisessa kyykkyasennossa radalla kiitävän hevosen selässä. Tai tiedätte asennon, jossa ratsastaja on jalkojensa varassa esteitä hyppäävän hevosen selässä. No, voitte vaikka kokeilla mennä kyseiseen asentoon ihan siihen huoneen lattialle. Kyykkyasento alkaa tuntua pian reisissä ja jos asennossa pitää tehdä pieniä joustoja ylös ja alas ei polte reisissä ainakaan helpota.

Kuvitelkaapa sitten olevanne samassa asennossa liikkuvan hevosen selässä. Koko painonne on päkiöiden alla olevien jalustimien varassa ja joka askeleella tasapaino horjuu kun alla oleva eläin liikkuu. Sen lisäksi että reidet ovat tulessa, täytyy koko kroppa pitää tiukkana ja tasapainossa, jottei asennosta kellahda mihinkään suuntaan. Homma onkin myös mitä parhainta tasapainoharjoittelua. Siinä sitä sitten killutaan tukalassa kyykkyasennossa koko tunti ja pyydetään samalla hevosta tekemään erilaisia asioita, kuten kääntymään, menemään kovempaa tai hiljentämään vauhtia. Välillä tehdään ikään kuin kyykkyjä nousemalla ylös ja istumalla hetkeksi alas, kaikki tämä reippaasti hevosen ravin tahtiin, joten lepotaukoja ei todellakaan voi pitää. Voin kertoa sen olevan aikamoista tuskaa.

Toisaalta minä pidän siitä, kun itsensä saa laittaa todella koville. Esteistuntatunnit ovat olleet varmaankin kovinta rääkkiä mihin olen joutunut. Erään kerran ollessani esteistuntatunnilla tutulla Fulliksella, uskalsin vetää itseni niin piippuun ettei pyörtyminenkään ollut kaukana. Tiesin ettei tuttu hevonen tee mitään arvaamatonta ja luotin kaveriini niin paljon, että uskalsin treenata itseni lähes puolikuolleeksi sen selässä. Fullis ei antaisi minun pudota, vaikka roikkuisin sen selässä tajuttomana. Hah, kova oli luotto, sillä kyseinen hevonen on yrittänyt pudottaa minut rodeoesityksellään eräällä toisella tunnilla, mutta se on ihan toinen tarina, enkä syytä siitä Fullista. Kaikilla on välillä huono päivä.. Ja tällä kertaa Fullis todella oli luottamukseni arvoinen.

Päätin tunnin alussa etten lintsaa ollenkaan vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Vetäisin kaikki tehtävät niin täysillä kuin pystyisin, enkä hyväksyisi yhtäkään mieleeni tuskan hetkellä pompsahtavaa tekosyytä levähtää. Jouduin kuitenkin välillä antamaan kramppaaville reisilleni pienen tauon istahtamalla satulaan, vaikkei niin olisikaan saanut tehdä. Nojasin käsilläni hevosen kaulaan ja hengitin siinä läkähtyneenä kuin mikäkin huippu-urheilija suorituksensa jälkeen. Jollain sairaalla tavalla jopa nautin tuosta tuskallisesta hetkestä, ja heti kun olin saanut edes hieman voimia takaisin, punnersin itseni takaisin killumaan tärisevien reisieni varaan ja pysyttelin siinä niin kauan kuin suinkin vain pystyin.

Tunnin jälkeen olin niin poikki, että pystyin vain vaivoin kävelemään autolle. Kävellessäni portaita pitkin toisessa kerroksessa sijaitsevaan kotiimme, jouduin pitämään monta lepotaukoa ja vetämään käsillä itseäni kaidetta pitkin ylös. Reidet olivat todella kipeät monta päivää tunnin jälkeen enkä päässyt portaita alas kuin peruuttamalla. Se olikin kuulkaa fiksun näköistä, kun tämä tyttö tuli takaperin ulos junasta.

Jos joku vielä tämän jälkeenkin väittää ratsastuksen olevan helppoa ja vaivatonta hevosen selässä matkustamista, niin tervetuloa kokeilemaan esteistuntatuntia! Tai vaikka ihan tavallistakin tuntia. Olen varma että löydät itsestäsi uusia lihaksia ja saatatpa jäädä koukkuunkin tähän ihanaan, haastavaan ja tehokkaaseen urheilulajiin. Ratsastus on todellakin liikuntaa ihan sieltä parhaasta päästä!

P.S. Kesän alkeiskurssit ovat tulleet jo myyntiin monella tallilla. Useassa paikassa järjestetään aikuisille omat kurssit ja onpa joillain talleilla oma ryhmä myös miehille. Mitä siis vielä mietit?

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply Aili Inkeli torstai, tammikuu 31, 2013 at 20:08

    Voi hirmu! Huikean ihana ja erittäin tervetullut, aiheellinen postaus, kiitos. Opiskeluaikana 70-80-lukujen taitteessa kämppikseni piti minulle lähestulkoon samanlaisen luennon ratsastuksesta (kiukuspäissään minulle ymmärtämättömälle), mutta se oli jo vaipunut unholaan. Olen kaksvitosena kerran noussut avustettuna hevosen selkään ja kolmekymppisenä myös avustettuna ponin selkään. Alastulosta en kerro muuta kuin että en sentään rähmälleni tullut. Kyseessä oli hiiiiidasta talutusta 🙂
    Kymmenen pinnaa ja pöllömerkki sinulle mahtavasta harrastuksesta! Teen juuri iiiisoja aaltoja suuntaasi. Selkäjumppaa sekin 😀

    • Reply Martina perjantai, helmikuu 1, 2013 at 08:38

      Kiitos! Ratsastuksen tehokkuus tuntuu olevan lähes kaikkien heppatyttöjen lemppariaihe pitää pienimuotoisia paasausluentoja. Ratsastus saattaa näyttää helpolta ja kevyeltä, mutta totuus on aivan toinen. Ehkäpä siinä piileekin lajin hienous?

      Mitäs Aili Inkeli jos nousisit vielä kerran hevosen selkään..? Vaikka on aaltojen tekeminenkin toki hyvää selkäjumppaa. 😀

      • Reply Aili Inkeli perjantai, helmikuu 1, 2013 at 17:58

        Maalaistalon tyttönä minulla on luontainen kunnioitus sekä hevosia että lehmiä kohtaan. Suuria otuksia molemmat! Veljelläni on ravitalli, ja vaikka tiedän ravurin ja ratsun luonne-erot, niin lopullisen ja ylittämättömän esteen minulle tekee korkeanpaikan kammo. Hepan selässä huimaa 🙂 Seliseli… tekosyitä, mutta taidan pysytellä aaltojen tekemisessä niin ei ainakaan luita murru, korkeintaan nikamat vinksahtaa 😀

        • Reply Martina sunnuntai, helmikuu 3, 2013 at 12:25

          Minäkin muuten mietin muutama vuosi sitten kun alotin ratsastusharrastuksen uudelleen monen vuoden tauon jälkeen, että mitäköhän korkeanpaikan kammoni sanoo, sillä hevosen selässä ollessa pää keikkuu aika korkealla. Sama ajatus oli mielessä kun hyppäsin ensimmäisen kerran pitkään aikaan esteitä, sillä silloinhan pää käy vieläkin korkeammalla! Ei kammoa sitten kyllä enää muistanut lainkaan hevosen selässä, vaikka se tuntuu muuten vaan pahenevan iän myötä. Enää en uskalla edes kiivetä yksikerroksisen talon katolle, vaikka ennen hengailin yläilmoissa suorastaan mielelläni.

          Maalaistalon tytöstä tuli mieleen äitini, joka kävi erään kerran katsomassa ratsastustuntiani. Ihmettelin ensin hieman kun hän tuli niin luontevasti ja oikein ottein moikkaamaan ratsuani, vaikkei ole juuri ollut hevosten kanssa tekemisissä. Sitten muistin, että äitihän on kasvanut maatilalla lehmien ja muiden eläinten seassa. Isojen eläinten käsittely on siis ilmeisesti verissä.

    Leave a Reply