Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Puglia – Rantoja, lämpöä, upeita maisemia ja herkullista ruokaa

Italialainen ilta. Ruokaa. Viiniä. Bläk Members Club. Perjantai-ilta. Kuvia. Ääntä. Italiaa kaikilla aisteilla.

..ja muutahan ei sitten tarvitakaan siihen, että Martina hihkuu innoissaan. Mennään jo!

Tarkennetaanpa hieman: Saimme Rantapallon kautta kutsun Italian Suurlähetystön isännöimään iltaan, jossa tutustuttaisiin Puglian maakunnan eli Italian saappaan kengänkoron ruokakulttuuriin, nähtävyyksiin, viineihin ja kaikkeen mitä eteläisellä Italialla on tarjota. Kaikki tietävät jo Toscanan, Pohjois-Italian kohteet Alpeista Milanon kautta Piemonteen, puhumattakaan Garda-järvestä, Veronasta ja Venetsiasta. Myös Rooma ja Lazio ovat tuttuakin tutumpia, samoin Sisilia. Mutta mitä tiedät Etelä-Italian maakunnista?

Niinpä. Etelä-Italia on jäänyt aivan suotta tunnetumpien maakuntien varjoon ja täytyy myöntää etten ollut itsekään noteerannut Puglian maakuntaa sen kummemmin, vaikka suuri Italia-fani olenkin. Vaan toisin on nyt, Bläk Members Clubilla vietetyn illan jälkeen suorastaan palan halusta tutustua Pugliaan mieluiten ihan paikan päällä. Kerron kohta hieman lisää Puglian maakunnasta, mutta palataan sitä ennen hetkeksi Italia-iltaan ja sen upeisiin puitteisiin.

Kuvausolosuhteet olivat erittäin haasteelliset, joten antakaa anteeksi kuvien oudot värit (sinertävässä valossa on melko hankala kuvata). Osan kuvista muutin suosiolla mustavalkoisiksi.

Ilta oli siinäkin mielessä hyvin mielenkiintoinen että pääsimme käymään Bläk Members Clubilla, jonne kaltaisillamme taviksilla ei ole normaalisti mitään asiaa. Koiton talon kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevalla VIP-klubilla viettää normaalisti iltaa vain kaupungin kerma, eli he jotka on hyväksytty klubin jäseneksi ja jotka ovat valmiita maksamaan jäsenyydestä tuhansia euroja. Jäsenten nimet pidetään salassa, mutta esimerkiksi kaikenmaailman Kurrien ja Leppilampien on huhuttu kuuluvan Bläkin asiakaskuntaan.

Ja olihan se aika hulppea paikka. Tyylikkäät sisätilat ja iso kattoterassi takaavat sen, että hienompikin herra tai leidi viihtyy klubilla. Muutama erillinen loossi/huone takaavat yksityisyyden sitä haluaville ja erästäkin huonetta kiersi niin kutsuvan näköiset sohvat, että minun olisi tehnyt mieli ottaa siellä päiväunet, vaikken ollut edes väsynyt.

Don Pasta kokkasi sormi teipattuna, soitti samalla musiikkia ja siemaili punaviiniä hymyillen ja välillä mikrofoniin höpöttäen. Hauska ukkeli.

Vessafriikkinä minun oli pakko käydä tutustumassa myös paikan käymälään, sillä olin kuullut että Bläkissä vessapaperikin on mustaa. No ei ollut ainakaan tänä iltana (ehkä mustaa paperia säästellään todellisia VIP-asiakkaita varten eikä tuhlata meihin tavallisiin kuolevaisiin), mutta muuten unisex-vessa oli täyttä luksusta. Sisustus oli vähintään yhtä tyylikäs kuin muu klubi, ellei jopa tyylikkäämpi.

Kädet pyyhittiin valkoisiin pehmeääkin pehmeämpiin froteepyyhkeisiin, jotka heitettiin käytön jälkeen koriin, joka näytti ihan roskikselta ja siksi jouduinkin hetken miettimään mihin tyrkkään käyttämäni pyyhkeen. En minä osaa toimia näin hienoissa käymälöissä.. Vessasta löytyi myös kokoelma erilaisia naisten ja miesten hajuvesiä, ja tottakai minun piti suihkaista yhtä kalliin näköistä tuoksua itseeni. Kerrankos sitä käydään luksusklubin vessassa. Täytyyhän siitä ottaa kaikki irti.

Ilta oli kokonaisuudessaan tyylikäs ja ihanan italialainen. Nautin suunnattomasti kun kävelin kutsuvieraiden seassa, joista ainakin puolet puhui keskenään italiaa. Kuuntelin heidän puhettaan ja yritin ymmärtää edes muutaman sanan. Hetken minusta jopa tuntui kuin olisin ollut Italiassa. Ympärillä oli italialaisia, taustalla soi italialainen musiikki ja edessä oli italialaista ruokaa sekä viiniä. Ihanaa!

Antipastoja

Lihat odottavat vuoroaan

Ihanaa oli myös se, että pääsin käyttämään hieman Italian kieltä pyytäessäni tiskin takana ylväänä seisovalta tarjoilijalta meille lasilliset valkoviiniä. Toisin kuin viimeksi Italiassa lomaillessani sain mieheltä vastauksen englannin sijaan italiaksi ja jopa ymmärsin mitä hän sanoi. Jee!

Tiesittekö, että yksi haaveeni on kiertää läpi kaikki Italian maakunnat, maistella kullekin alueelle ominaisia makuja, tutustua historiaan, nähtävyyksiin, kulttuuriin ja kullekin alueelle tyypillisiin ominaispiirteisiin. Uskon nimittäin että muillakin vähemmän tunnetuilla maakunnilla on paljon annettavaa, vaikka toki haluan koluta kaikki suositutkin Italian matkakohteet läpi. Nyt tutustutaan siis hieman tarkemmin Pugliaan, joka tunnetaan myös nimellä Apulia.

Puglia sijaitsee Etelä-Italiassa ja on tarkemmin ottaen saapasmaan kengänkorko. Maakuntaa ympäröivät Joonianmeri ja Adrianmeri ja Puglialla onkin yli 800 kilometriä rantaviivaa, mikä on maan kolmanneksi eniten heti Sisilian ja Sardinian jälkeen. Etenkin Joonianmeren kauniit hiekkarannat ovat kehuttuja ja Puglian matkakohteet tarjoavatkin paljon vesiurheilumahdollisuuksia niitä kaipaaville.

Suurimmat kaupungit ovat maakunnan pääkaupunki Bari, jonka satamassa pysähtyy myös Välimeren risteilyaluksia, etelän Firenzenä tunnettu barokkikaupunki Lecce sekä Brindisi, josta löytyy niin sataman merellisiä maisemia kuin vanhoja kauniita kaupunginosiakin. Minun täytyisi Pugliassa lomaillessani käydä kurkistamassa myös miltä kaupungissa nimeltä Martina Franca näyttää. Nimi velvoittaa.. Melkein harmittaa ettei tallillamme asustava Franka-heppa ole varsinaisesti suosikkini, muuten tuon kaupungin nimi olisi vieläkin hauskempi.

Pugliassa sijaitsee myös Ostunian valkoinen kaupunki, jonka rakennukset maalataan vuosittain puhtaanvalkoisiksi ja Ostunia näyttääkin kuulemma mereltä katsottuna suorastaan hohtavan valkoiselta. Se olisi hauska nähdä. Hauskaa olisi nähdä myös Alberobellon suipot kivitalot eli trullit ja kahdeksankulmainen Castel del Monten linna, joka on valmistunut kauan aikaa sitten 1200-luvulla.

Puglia sopii etenkin omatoimisille matkailijoille ja maakuntaan suuntavan kannattaakin vuokrata auto, jolla voi kierrellä kaupungista toiseen ja ihastella nähtävyyksiä omaan tahtiin. Puglian bussiliikennekin toimii hyvin mikäli autoilu vilkkailla Italian teillä ei houkuttele.

Orecchiette-pastaa

Kuten kaikilla muillakin Italian maakunnilla, myös Puglian keittiöllä on omat erikoisuutensa. Merkittävin niistä lienee orecchiette-niminen pasta, joka on saanut korvaa tarkoittavan nimensä pyöreän ryppyisestä muodostaan. Yksinkertaisimmillaan orecchiette syödään tomaatin, parmesaanin ja basilikan kanssa. Me pääsimme maistamaan tätä yhdistelmää Bläk Members Clubilla ja täytyy sanoa, että yksinkertainen ruoka toimi jälleen kerran varsin loistavasti.

Puglialla on myös omat viininsä sekä oliiviöljynsä, jotka ovat tietenkin maan parhaita, ainakin puglialaisten mielestä. Ja kyllä meidänkin mielestä tilaisuudessa maistamamme valko- ja punaviinit olivat oikein kelpo kamaa.

Joko matka Pugliaan alkaa kuulostaa houkuttelevalta? Niinpä. Ja ajatelkaa, näin etelässä säätkin suosivat ja Pugliassa on lämmin jo silloin kun me vielä värjöttelemme epävakaisissa kevätsäissä. Turistejakin on paljon vähemmän kuin esimerkiksi kaikkien tuntemassa Toscanassa, joten mikset viettäisi leppoisia lomapäiviä Puglian rauhassa jo tänä kesänä? Jos meillä ei olisi taloprojekti pahasti kesken niin olisin siellä jo.

Lue lisää Pugliasta Rantapallon sivuilta tämän linkin takaa.

Onko ratsastus muka liikuntaa?

Törmään usein otsikon kysymykseen ja mieleni tekisi naurahtaa tai tuhahtaa vastaukseksi että tottakai on! Tervetuloa vaan kokeilemaan. Mutta enhän minä tietenkään voi nauraa vilpittömälle kysymykselle, etenkään kun tiedän, että ratsastus voi olla myös leppoisaa touhua ja se kieltämättä näyttää joskus todella helpolta. Jos köpsöttelee käyntiä leppoisan pollen selässä jonon jatkona, ei se tietenkään vaadi ratsastajalta yhtä paljon kuin vaikkapa tiukka estevalmennustunti hieman vaativammalla hevosella.

Oman kokemukseni mukaan ratsastus on urheilua parhaimmillaan, enkä ole minkään muun liikuntaharrastuksen parissa vetänyt itseäni yhtä piippuun, saanut lihaksiani yhtä kipeiksi tai ollut yhtä hengästynyt ja hikinen tunnin päätteeksi kuin pahimpien rääkkituntien jälkeen. Ja minä olen sentään harrastanut aika paljon muutakin liikuntaa kuin vain ratsastusta.

Ratsastus on uskomattoman monipuolinen laji ja se treenaa kokonaisvaltaisesti koko kroppaa. Se parantaa kestävyyskuntoa, tasapainoa, kehon hallintaa ja liikkuvuutta sekä lihaskuntoa. Kun otetaan huomioon myös muut tallityöt ja hevosen kuntoon laittaminen ratsastusta varten, pääsee kehon jokainen lihas hommiin.

Ratsastus tekee myös todella hyvää ryhdille ja ehkäisee tehokkaasti selkäkipuja. Jotkut lääkärit suosittelevat ratsastusta ryhtiongelmien kanssa kamppaileville ja tietokoneen edessä päivät pitkät työskentelevät toimistorotat saavat hevosen selässä tervetullutta liikettä selkärankaan ja vahvistusta ryhtilihaksille.

Ratsastus on siinä mielessä hyvää treeniä, ettei sitä oikein voi tehdä niin sanotusti puolilla valoilla. Hevosen selässä on keskityttävä koko ajan, sillä muuten löytää helposti itsensä ratsastuskentän hiekasta. Satulassa ei voi vaan hengailla, sillä painovoima kutsuu pian etenkin aloittelevaa ratsastajaa, jonka tasapaino ei ole vielä kehittynyt yhtä paljon kuin kokeneemmilla ratsastajilla. Koko ajan täytyy myös pitää mielessä se, että alla on vaistojensa varassa toimiva eläin, joka saattaa toimia arvaamattomasti. Skarppina on siis oltava, aina.

Mitä sitten tulee niin sanottuihin numeroihin ratsastaessa, eli sykemittarin lukemiin. Olen mittaillut sykkeitäni erilaisilla ratsastustunneilla ja myös itsenäisesti ratsastaessani, joista jälkimmäinen tuntuu paljon rennommalta kun kukaan ei ole patistamassa kovempiin suorituksiin ja lepotaukoja on paljon helpompi pitää. Silti myös itsenäisesti ratsastaessa kaloreita kuluu 400-600 tunnissa. Ratsastustunnilla kokonaiskalorikulutus voi ihan parhaimmillaan olla kaltaisellani melko pienikokoisella naisella lähes tuhat kaloria tunnissa. Se on aika tosi paljon se.

Kovimmat sykkeet olen mitannut esteratsastustunneilla, jolloin maksimisyke voi olla 185-195 ja keskimääräinen sykekin on siinä 150 ja 160 välillä. Todella rankkaa siis. Hauskinta tässä on se, että etenkin esterataa suorittaessa harvemmin huomaa olevansa hengästynyt. Sitä keskittyy niin kovasti suoritukseensa, että väsymyksen huomaa vasta oman vuoron jälkeen, jolloin saattaa olla todella hengästynyt ja hiki valuu noroina pitkin otsaa ja selkärankaa.

Anteeksi kenties hieman ällöttävä aihe, mutta ratsastuksen tehokkuudesta kertoo myös se, että tunnilla tulee lähes poikkeuksetta kova hiki. Talvella toki vähemmän, kovilla pakkasilla ei ehkä lainkaan ja kesällä sitten taas senkin edestä. On aivan normaali näky, että ratsastajien naamat hehkuvat punaisina ja paitoihin on tullut mahtavat hikiläikät rankan ratsastustunnin päätteeksi. Itsekin muistan olleeni joskus tunnin jälkeen kuin suihkusta tullut, mutta siihen vaadittiin kyllä myös kuuma kesäpäivä ja keskimääräistä rankempi tunti.

Meidän ratsastuksenopettajalla on tapana pitää aivan järkyttävän rankkoja esteistuntatunteja, joista on tullut jo jonkunlainen legenda tallillamme. En ole koskaan ollut yhtä poikki kuin ensimmäisen kunnon esteistuntatunnin päätteeksi. Hevosen selästä laskeutuminen oli tunnin jälkeen todella vaikeaa kun jalat eivät vaan yksinkertaisesti enää kantaneet ja niiden päälle olisi vielä pitänyt pudottautua maahan. Olin niin poikki ettei tosikaan, hyvä että sain talutettua hevosen takaisin talliin. Tai no, oikeastaan sillä kertaa hevonen taisi taluttaa minua enkä minä sitä.

Olette varmaan nähneet laukkakilpailuja joissa jockeyt killuvat kummallisessa kyykkyasennossa radalla kiitävän hevosen selässä. Tai tiedätte asennon, jossa ratsastaja on jalkojensa varassa esteitä hyppäävän hevosen selässä. No, voitte vaikka kokeilla mennä kyseiseen asentoon ihan siihen huoneen lattialle. Kyykkyasento alkaa tuntua pian reisissä ja jos asennossa pitää tehdä pieniä joustoja ylös ja alas ei polte reisissä ainakaan helpota.

Kuvitelkaapa sitten olevanne samassa asennossa liikkuvan hevosen selässä. Koko painonne on päkiöiden alla olevien jalustimien varassa ja joka askeleella tasapaino horjuu kun alla oleva eläin liikkuu. Sen lisäksi että reidet ovat tulessa, täytyy koko kroppa pitää tiukkana ja tasapainossa, jottei asennosta kellahda mihinkään suuntaan. Homma onkin myös mitä parhainta tasapainoharjoittelua. Siinä sitä sitten killutaan tukalassa kyykkyasennossa koko tunti ja pyydetään samalla hevosta tekemään erilaisia asioita, kuten kääntymään, menemään kovempaa tai hiljentämään vauhtia. Välillä tehdään ikään kuin kyykkyjä nousemalla ylös ja istumalla hetkeksi alas, kaikki tämä reippaasti hevosen ravin tahtiin, joten lepotaukoja ei todellakaan voi pitää. Voin kertoa sen olevan aikamoista tuskaa.

Toisaalta minä pidän siitä, kun itsensä saa laittaa todella koville. Esteistuntatunnit ovat olleet varmaankin kovinta rääkkiä mihin olen joutunut. Erään kerran ollessani esteistuntatunnilla tutulla Fulliksella, uskalsin vetää itseni niin piippuun ettei pyörtyminenkään ollut kaukana. Tiesin ettei tuttu hevonen tee mitään arvaamatonta ja luotin kaveriini niin paljon, että uskalsin treenata itseni lähes puolikuolleeksi sen selässä. Fullis ei antaisi minun pudota, vaikka roikkuisin sen selässä tajuttomana. Hah, kova oli luotto, sillä kyseinen hevonen on yrittänyt pudottaa minut rodeoesityksellään eräällä toisella tunnilla, mutta se on ihan toinen tarina, enkä syytä siitä Fullista. Kaikilla on välillä huono päivä.. Ja tällä kertaa Fullis todella oli luottamukseni arvoinen.

Päätin tunnin alussa etten lintsaa ollenkaan vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Vetäisin kaikki tehtävät niin täysillä kuin pystyisin, enkä hyväksyisi yhtäkään mieleeni tuskan hetkellä pompsahtavaa tekosyytä levähtää. Jouduin kuitenkin välillä antamaan kramppaaville reisilleni pienen tauon istahtamalla satulaan, vaikkei niin olisikaan saanut tehdä. Nojasin käsilläni hevosen kaulaan ja hengitin siinä läkähtyneenä kuin mikäkin huippu-urheilija suorituksensa jälkeen. Jollain sairaalla tavalla jopa nautin tuosta tuskallisesta hetkestä, ja heti kun olin saanut edes hieman voimia takaisin, punnersin itseni takaisin killumaan tärisevien reisieni varaan ja pysyttelin siinä niin kauan kuin suinkin vain pystyin.

Tunnin jälkeen olin niin poikki, että pystyin vain vaivoin kävelemään autolle. Kävellessäni portaita pitkin toisessa kerroksessa sijaitsevaan kotiimme, jouduin pitämään monta lepotaukoa ja vetämään käsillä itseäni kaidetta pitkin ylös. Reidet olivat todella kipeät monta päivää tunnin jälkeen enkä päässyt portaita alas kuin peruuttamalla. Se olikin kuulkaa fiksun näköistä, kun tämä tyttö tuli takaperin ulos junasta.

Jos joku vielä tämän jälkeenkin väittää ratsastuksen olevan helppoa ja vaivatonta hevosen selässä matkustamista, niin tervetuloa kokeilemaan esteistuntatuntia! Tai vaikka ihan tavallistakin tuntia. Olen varma että löydät itsestäsi uusia lihaksia ja saatatpa jäädä koukkuunkin tähän ihanaan, haastavaan ja tehokkaaseen urheilulajiin. Ratsastus on todellakin liikuntaa ihan sieltä parhaasta päästä!

P.S. Kesän alkeiskurssit ovat tulleet jo myyntiin monella tallilla. Useassa paikassa järjestetään aikuisille omat kurssit ja onpa joillain talleilla oma ryhmä myös miehille. Mitä siis vielä mietit?

Suklaafondant

Sulaa suklaata sisältävä suklaafondant on yksi kaikkien aikojen lempijälkiruoistani. Parasta fondant on kylmän jäätelön kera, ja mitä löysempi sisus leivonnaisessa on, sitä paremmin se maistuu Martinalle.

Olin kuullut että fondantin teko on vaikeaa, sillä oikea ajoitus on todella tärkeää sopivan sulan sisuksen aikaansaamiseksi. Tarkka minuuttimäärä riippuu uunista ja vuoasta, ja vain testaamalla selviää, mikä on sopiva paistoaika kulloinkin vallitsevissa olosuhteissa. Meilläkin meni ensimmäiset leivonnaiset hieman yli, mutta virheistä oppii, ja nyt tiedämme tarkalleen oikean minuuttimäärän meidän vuoillemme ja uunillemme.

4 kpl

– 50 g voita
– 50 g tummaa suklaata
– 1 dl sokeria
– 2 kananmunaa
– 0,5 dl vehnäjauhoja

– Kaveriksi jäätelöä ja marjoja. Esimerkiks vaikka.

Sulata voi ja suklaa varovasti vesihauteessa, mikrossa tai pienessä kattilassa pienellä lämmöllä. Vaahdota sokeri ja kananmunat ja lisää vaahtoon sitten vehnäjauhot. Kääntele voi-suklaaseos joukkoon, mutta vältä sekoittamasta liikaa enää tässä vaiheessa.

Kippaa taikina neljään uuninkestävään vuokaan. Mulla oli keraamisia muffinssivuokia, mutta oikea fondant-vuoka olisi tietysti aika kiva. Paista leivonnaisia 200-asteessa noin 10 minuuttia. Tai siis sen verran minun uunillani ja minun vuoillani tarvittiin, jotta saatiin jähmeät, mutta keskeltä vielä ihanan löysät suklaaleivokset.

Kokeilemalla selviää kuinka monta minuuttia sinun uunisi ja vuokasi vaativat, mutta 10 minuuttia on aika hyvä ohjenuora. Kiertoilmauunissa lämpötila voi olla vähän alhaisempi eli noin 185 astetta. Voit tehdä yhden testifondantin ja törkkiä sitä lusikalla kahdeksasta minuutista alkaen. Kun sisus on vielä selvästi löysää, mutta reunat jähmettyneet, ota leivos pois uunista. Muista että se kypsyy vielä uunista ottamisen jälkeenkin.

Meillä ensimmäiset fondantit menivät hieman yli oltuaan 200-asteisessa uunissa 12 minuuttia. Ne näyttivät täydellisiltä juuri uunista ottamisen jälkeen, mutta koristelujen ja kuvausten jälkeen sisus oli jähmettynyt hieman liikaa. 10 minuuttia on siis meidän olosuhteissamme optimi, vaikka täytyy sanoa, ettei se liikaa jähmettynyt fondantkaan pahaa ollut. Ei tietenkään, sillä siinähän on suklaata, eikä mikään missä on suklaata ole koskaan pahaa.

Indonesialainen keitto

Selaillessani tuossa päivänä eräänä Appelsiineja ja hunajaa -blogia pysähdyin erään reseptin kohdalle. Maapähkinävoita. Indonesia. Mausteita. Ihana tuoksu. Tätä on pakko kokeilla! Sainpahan samalla hyvän syyn ostaa kaappiin pitkästä aikaa maapähkinävoita. Olen yrittänyt vieroittaa itseäni siitä vain keksimällä tilalle uuden addiktion (joka on tällä kertaa kookosöljy), mutta kyllähän sitä nyt yhden purkin voi ostaa. Ihan vain ruoanlaittoon, ei lusikalla suoraan purkista syötäväksi (eipä, kas näin Martina huijaa taas itseään).

Keitosta tuli juuri niin ihanaa kuin kuvittelinkin ja mausteinen keitto maistui aivan ihanalle kylmänä pakkaspäivänä. Siitä tuli jopa niin hyvää, että nuolin antaumuksella soppakauhan ja kaavin kattilan pohjalta viimeisenkin keittopisaran pikkulusikalla suuhuni. Meinasin myös huijata Henkkaa sanomalla keiton olevan pahaa, mutta vaikka olisin näin saanut itse enemmän keittoa, halusin toki että Henkkakin pääsee maistamaan näin herkullista ruokaa. Vaikkei siinä olekaan lihaa.

Kas tässä minun ihan hieman vain muuteltu versioni ihanasta indonesialaisesta keitosta:

– 3 porkkanaa
– 1 sipuli
– 1 punainen chili
– 1 yksikyntinen valkosipuli (tai pari kynttä)
– öljyä (mulla oli mausteinen öljy, mutta ihan tavallinen rypsi- tai oliiviöljykin käy)
– kasvisliemi (mulla oli kasvisliemikuutio jonka tyrkkäsin noin litraan vettä)
– inkivääriä (mulla oli jauhetta, mutta tuorekin käy)
– pari ruokalusikallista soijakastiketta
– pari desiä maapähkinävoita
– kourallinen kaffirlimetin lehtiä (tai kahden limetin raastettu kuori)
– koristeeksi lehtipersiljaa tai korianteria

Raasta porkkanat ja kuullota raastetta kattilan pohjalla öljyn kanssa. Pilko sipuli, valkosipuli ja chili ja lisää ne kattilaan. Tulisen ruoan ystävät pilkkovat chilin siemenineen kaikkineen, mutta vähemmän tulisesta pitävät poistavat siemenet ja chilin sisältä löytyvät vaaleat kohdat ennen pilkkomista. Voit myös käyttää vain puolikkaan chilin.

Anna sipuleiden ja chilin pehmetä hetki kattilassa porkkanaraasteen kera ja lisää sitten maapähkinävoi sekä ruokalusikallinen soijakastiketta. Mausta inkiväärillä ja heitä myös kaffirlimetin lehdet (tai limetin raastettu kuori) joukkoon. Lisää sitten kasvisliemi, sekoita kunnolla ja anna pulputtaa miedolla lämmöllä puolisen tuntia.

Maista keittoa ja lisää tarvittaessa soijakastiketta ja muita mausteita. Mulla kattilaan meni vielä noin ruokalusikallinen soijakastiketta sekä Santa Marian More-sarjan Green harissa -mausteseosta. Tässä välissä voit noukkia myös kaffirlimetin lehdet pois keitosta, jos käytit niitä etkä raastettua limen kuorta. Lopuksi soseutin keiton vielä sauvasekoittimella sileäksi, vaikka alkuperäisessä ohjeessa niin ei tehtykään.

Tuoksut tätä ruokaa tehdessä olivat tosiaan ihan uskomattomat ja mausteinen keitto maistuisi varmasti ihanalta reippaan hiihto-, juoksu-, ratsastus- tai kävelylenkin jälkeen silloin kun pakkanen saa posket punoittamaan ja viima nipistelee nenää. Ja tiesittekös muuten, että keitto on täysin vegaaninen! Vaikkei meillä vannotakaan kasvissyönnin nimeen, niin haluan toki silti tarjota myös kasvissyöjille ruokaideoita, ja tässäpä olisi yksi varsin hyvä sellainen.

Avokadopasta

En muista minkään reseptin nousseen koskaan yhtä suosituksi kuin the avokadopasta, joka on viime aikoina raivannut tiensä oikeaksi reseptien kuningattareksi. Siihen on voinut törmätä lähes kaikkialla ja lopulta minunkin oli pakko kokeilla ihan itse, miksi pasta on saavuttanut niin järjettömän suosion etenkin ruokabloggaajien, mutta myös muiden kansalaisten keskuudessa.

Ja nyt minä ymmärrän. Se on todellakin ihan törkeän hyvää, mahdottoman helppo ja nopea valmistaa eikä sen syömistä vaan voi lopettaa ennen kuin kaikki on syöty vihoviimeistä tippaa myöten pois. Ah, ihana avokadopasta! Olet kaiken ympärilläsi pyörivän hehkutuksen ansainnut.

– valkosipulin kynsi
– puolikas chili
– lime
– 2 avokadoa
– basilikaa
– lehtipersiljaa
– 1 dl pecorinoa raasteena
– 1 dl parmesaania raasteena
– 400-500 g spaghettia
– öljyä
– suolaa ja pippuria

Poista chilistä siemenet ja pilko se mahdollisimman pieneksi silpuksi. Pilko myös valkosipuli yhtä pieneksi. Laita chili- ja valkosipulisilppu tarjoilukulhoon ja purista limestä mehut päälle. Halkaise avokadot ja poista niistä kivet. Avokadon tulee olla ehdottomasti täysin kypsää. Minä kypsyttelin hedelmiäni vajaan viikon omassa pussissaan huoneenlämmössä, sillä kaupasta ei tälläkään kertaa löytynyt kypsiä avokadoja.

Kuutioi avokadon puolikkaat kuoressaan ja kaavi sitten lusikalla tarjoilukulhoon. Hienonna yrtit ja lisää nekin kulhoon. Heitä perään vielä juustoraasteet, loraus öljyä ja suola sekä pippuri. Sekoita hyvin ja maista. Tässä vaiheessa sörsselissä saa olla ihan reippaasti makua, muuten lopputuloksesta tulee helposti mauton. Älä siis pelästy jos seos maistuu liian suolaiselta. Siltä sen pitääkin maistua.

Keitä spaghetti, valuta se ja lisää desi keitinvettä tarjoiluastiassa olevan avokadokastikkeen sekaan. Kippaa spaghetti astiaan ja sekoita niin että kastike tarttuu pastan pintaan. Tarjoile heti. Raasta valmiin annoksen päälle vielä parmesaania ja viimeistele koko homma rouhaisemalla hieman mustapippuria päällimmäiseksi.

Ja sitten ei muuta kuin syömään! Tämä resepti on mitoitettu neljälle, mutta me vetelimme sen onnessamme kahteen pekkaan. Näin hyvän pastan syömistä ei vaan voi lopettaa ennen kuin viimeinenkin spaghetti on imaistu suuhun. Jopa lihansyöjä-Henkka piti avokadopastasta valtavasti eikä ymmärtänyt ideaani, kun kysyin olisiko annos kenties kaivannut pari pekonisiivua kylkeen? Ei todellakaan, tämä oli hyvää juuri tällaisena.