Monthly Archives

marraskuu 2012

Tuunaa munavoi

Eräänä kauniina sunnuntaipäivänä minulle oli tulossa vieras. Vieras oli oikeastaan tosi tuttu, nimittäin ystäväni Maajussin morsian, joka tuli meille suunnittelemaan kanssani mahdollista syksyllä koittavaa tyttöjen matkaamme. Kuten jo tiedättekin, toteutui matka lopulta upean Välimeren risteilyn muodossa, mutta ennen sitä piti käydä läpi muitakin vaihtoehtoja, päättää ajankohta, matkan kesto ja budjetti. Ja niinpä me siis löimme Maajussin pienen pään ja minun jättimäisen pääkopan yhteen ja aloimme suunnitella matkaamme.

Maajussin morsian sanoi ettei minun tarvitse järkätä mitään tarjottavaa, mutta tokihan minä halusin tarjota jotain pientä naposteltavaa suunnittelun lomassa. Aikaa ei tosin ollut juuri mihinkään, ei edes kaupassa käyntiin, joten tutkailin jääkaapin sisältöä muutaman tovin sillä silmällä. Ylähyllyllä on vajaa voipaketti ja kananmuniakin löytyy, joten minäpä teen meille munavoita. Ennen kananmunien keittämistä kilautin kuitenkin vielä Henkalle, joka lupasi tuoda kaupasta pussillisen karjalanpiirakoita munavoin kaveriksi.

Niin, ja koska minä olen minä, en tietenkään tyytynyt tavalliseen munavoihin, vaan tuunasin karjalanpiirakan levitteestä lopulta neljääkin eri versiota. Kaappien uumenista löytyi sen verran tuunaustarpeita että eri versioita olisi syntynyt enemmänkin, mutta koska tarjoiluastiassani on vain neljä koloa ja vatsalaukkumme koko on rajallinen, tyydyin tekemään neljä mielestäni parhaalta vaikuttavaa munavoita.

Ylimpänä vasemmalla on munavoi, jonka maustoin Pasta Basilico -mausteella. Pyörittelin Santa Marialta saamani maustesarjan purkkeja pitkään miettiessäni mikä niistä pääsee mukaan munavoikokeiluihini. Lopulta Pasta Basilico vei voiton ja muun muassa valkosipulia ja basilikaa sisältävä mausteseos olikin oikein hyvä valinta.

Kuvassa Pasta Basilicolla maustetun munavoin alapuolella on muuten ihan tavallinen munavoi, mutta siihen käyttämäni suola on niin ikään Santa Marian More-sarjaan kuuluvasta Rock & Sea salt -purkista peräisin. Ihana vaaleanpunainen suola käy myös hauskasta koristeesta, joten ei tämäkään maustevoi ollut ihan tavallinen ainakaan ulkonäöltään, vaikka maku olikin samanlainen kuin tavallisessa maustevoissa.

Ylhäällä oikealla on oliiveja sisältävä munavoi, joka on muuten ihan tavallinen, mutta sekaan on pilkottu vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja. Olen tehnyt oliivi-munavoita myös mustista oliiveista ja molemmat versiot ovat maistuneet ainakin kaltaiselleni oliivifanille oikein hyvin. Oliivi-munavoihin ei kannata lisätä erikseen suolaa, sillä oliivit ovat itsessään jo niin suolaisia ettei lisäsuolaa tarvita.

Viimeinen, eli tuo ihan tavallisen näköinen munavoi, oli ehdoton yllättäjä ja allekirjoittaneen lemppari kaikista maailman munavoiversioista. Töräytin siihen nimittäin lorauksen Henkan Italiasta tuomaa tryffeliöljyä ja oivoi, namnam, slurps miten hyvältä se maistuikaan. Tryffelimunavoista tuli kertaheitolla uusi lempparini ja mieleni tekisi läträtä tryffeliöljyä kaikkiin muihinkin ruokiin testatakseni mihin kaikkeen se sopii. Harmi että pienessä pullossa oleva öljy loppuu pian. Täytyy varmaan hakea Italiasta uusi pullo.

Välimeren risteily, osa 1: Rooma ja Civitavecchia

No niin, aletaanpas nyt sitten käydä läpi syyskuussa Maajussin morsiamen kanssa tekemäämme tyttöjen reissua Välimerelle. Ennen viikon kestänyttä Välimeren risteilyä vietimme yhden yön Roomassa ja paluumatkalla seikkailimme muutaman tunnin Amsterdamin vilinässä. Mutta aloitetaan kuitenkin ihan alusta ja palataan erääseen lauantaipäivään, jolloin matkamme alkoi.

Heppatytöt olivat laittaneet asiat tärkeysjärjestykseen ja lento valittiin sen mukaan, että ehdimme käydä aamun ratsastustunnilla ennen kentälle lähtöä. Kovin paljon aikaa ei ratsastuksen ja kentälle lähtemisen väliin jäänyt, joten kaikki oli laitettava lähtövalmiiksi jo aamulla ennen tallille lähtöä. Kipitimmekin vauhdilla suoraan hevosen selästä autoon, kotiin, suihkuun ja kentälle. Matka voi alkaa!

Lensimme KLM:n lennoilla ensin Amsterdamiin, missä meillä oli lyhyt vaihto ennen Roomaan lähtevään koneeseen astumista. Ensimmäiselle lennolle kiltti lentoaseman täti antoi meille ilman veloitusta normaalisti maksulliset hätäuloskäynnin viereiset paikat, joissa kahdelle pienelle tytölle oli todella ruhtinaallisesti jalkatilaa. Eivät minun pätkäjalkani edes tarvitsisi tällaista avaruutta ympärilleen, mutta mikäs tässä on istuskellessa, tuumin hihitellen samalla kun pitkät hollantilaismiehet taittelivat omia metrijalkojaan normaalipenkkien ahtaisiin jalkatiloihin.

Lentoemäntä kävi kertomassa meille miten hätäuloskäynti aukeaa, ja kertoi, että siitä poistuttaessa pitää ohjata ihmiset kulkemaan siipeä pitkin vasemmalle merkittyä aluetta pitkin. Ihan varmasti muistaisin tämän kaiken lento-onnettomuuden kohdatessa, ja sillä olisi varmasti myös ihan hirveän paljon merkitystä kummalle puolelle siipeä ihmiset valuisivat kuolemaan. Noniin, olenpa positiivinen, mutta kun en nyt ihan oikeasti voi taata miten toimisin hätätilanteessa. Avaisin todennäköisesti hätäuloskäynnin ennen aikojaan ja täyttäisin pelastusliivini koneen sisällä niin, että tukkisin liiveineni koko uloskäynnin. Siinä sitä sitten oltaisiin.

Mutta ei puhuta lento-onnettomuuksista sen enempää, sillä sellaiseen joutuminen ei ihan oikeasti ole kovin todennäköistä. Puhutaan sen sijaan ruoasta, sillä se on tärkeä osa jokaista lentoa. Molemmilla lennoilla meille tarjoiltiin leipiä, keksiä ja juomaa, joka meidän tapauksessamme oli appelsiinimehua, sillä se on niin kiva lausua englanniksi. Orinzzz zzzuuuice. Leivät olivat vain ihan ok (vaikka munasalaatti ja kääreessä komeillut päätön tyyppi olivatkin meidän mielestä tosi hauskoja juttuja), appelsiinimehu maistui ihan appelsiinimehulta, mutta tylsän näköinen keksi yllätti maukkaudellaan. Nam.

Perillä Roomassa olimme iltahämärissä ja minusta tuntui jälleen kuin olisin palannut kotiin. Kummallista, olen ihan varmasti ollut jossain entisessä elämässäni italialainen. Nappasimme lentokentältä bussin Terminiin, josta kävelimme lyhyen matkan pieneen sympaattiseen hotelliimme, joka sijaitsee kapealla sivukujalla Santa Maria Maggioren vieressä ja tottelee nimeä Hotel Santa Prassede.


Sisäänkäynti hotellin päärakennukseen.


Sivurakennuksessa sijaitsevassa huoneessamme oli vanhaa aikaa henkiviä yksityiskohtia.


Ihan kelpo peti se oli.


Neontussilla A4:lle piirretty hätäuloskäynti oli teipattu huoneen oveen.


Osaisitko muka itse avata tämän oven?

Kun olimme heivanneet kamamme vaatimattomaan söpöillä yksityiskohdilla varustettuun huoneeseemme, ja kun toiset hotellin asiakkaat olivat avanneet hotellin ulko-oven sen takana loukussa olleille urpoille (ei se ole aina niin helppoa ymmärtää painaa sitä isoa ja punaista nappia, josta ovi aukeaa), lähdimme pienelle iltakävelylle Rooman tunnelmallisille kaduille. Jalat kaipasivatkin jo hieman liikuntaa melkein koko päivän kestäneen koneessa ja lentokentillä istumisen jälkeen.

Suunnaksi otimme ensin lempparini Fontana di Trevin, joka oli ihan pakko päästä taas näkemään. Toki heitimme suihkulähteeseen myös kolikot taataksemme paluun ihanaan Roomaan. Treviä hetken ihasteltuamme lähdimme etsimään kivan näköistä ruokapaikkaa. Ohitimme mennessämme ainakin Pantheonin sekä sen pienen kulmakuppilan, jossa joimme Henkan kanssa bellinit muutaman vuoden takaisella Italian reissullamme. Roomassa kävely on jatkuvaa vanhojen hienojen rakennusten bongailua, niiden ihastelua ääneen ja sen ihmettelyä, miten yhdessä kaupungissa voikin olla näin paljon vanhoja ja kauniita asioita. Ihana Rooma. Ihana ihana ihana.

Lopulta istahdimme kivan näköisen ravintolan terassin lämpöön ja tilasimme pizzat. Quattro formaggi ja Margherita eivät taaskaan pettäneet ja tuntui suorastaan rikokselta jättää osa syömättä. Mutta kun mahaan ei mahtunut enää palastakaan.

Jäätelö menee kuitenkin eri mahaan kuin suolainen ruoka ja kylmä herkku suorastaan sulattaa ähkyn aiheuttanutta ruokakasaa. Niinpä lampsimme läheiseen jäätelöbaariin, jonka 150 jäätelön valikoimasta piti yrittää valita mieluisin jäätelö. Kaikkia kun ei harmikseni voinut maistaa kerralla.

Päädyin lopulta yllättävän helposti ja nopeasti limoncellon makuiseen jätskiin, ja kun olimme ymmärtäneet miten gelaterian systeemi toimii (ensin maksu kassalle ja sitten vasta valitsemaan makua) pääsimme herkuttelemaan ihanalla italialaisella jäätelöllä. Tilasin täällä muuten jäätelöni italiaksi, mutta minulle vastattiin englanniksi. Höh. Ehkä herra jäätelökiskan kassa oli vain kohtelias puhuessaan minulle englantia kun huomasi hapuilevat italian kielen taitoni. Siitä huolimatta minulle tuli hieman harmitus, kun minä niin kovasti yritin sulautua joukkoon, ja sitten minulle puhutaankin kuin turistille. Ai että miten kamalaa, suuret ovat harmin aiheeni.

Jätskit kädessä lähdimme valumaan kohti hotellia, jossa painoimme päämme tyynyyn ja yritimme nukkua ennen seuraavana aamuna koittavaa lähtöä kohti Civitavecchiassa odottavaa risteilyalustamme. Yö kuuman kosteassa hotellihuoneessa meni yllättävän hyvin, vaikka pelkäsinkin etten saa reissuinnostuksissani muuta aikaiseksi kuin hikistä pyörimistä liian ohut tyyny pääni alla. Uni tuli kuitenkin pian ja aamulla heräsin innoissani alkavaan päivään.


Huoneen pikkuikkunasta avautui tällaiset näkymät.


Aamiainen oli katettu pieneen vanhan rakennuksen huoneeseen, jossa oli vaatimattomasta sisustuksesta huolimatta oikein mukava ja kotoisa tunnelma.


Aamiaisherkkumme.


Aika makeitahan ne oli niin kuin Italiassa lienee tapana.

Odotukset hotellin aamupalaa kohtaan eivät olleet kummoiset, eikä se kovin kattava ollutkaan. Saimme kuitenkin vatsat täyteen viehättävässä vanhan ajan henkeä tulvivassa aamiaishuoneessa. Aamiaisen jälkeen kirjauduimme hotellista ulos (osasimme tällä kertaa avata ulko-oven ihan itse, aplodeja kiitos!) ja kipitimme Terminiin katsomaan osaammeko käyttää lippuautomaattia ja mahdummeko seuraavaan Civitavecchiaan vievään junaan.


Hotellimme sijaitsi kapealla pikkukadulla, joka ei syrjäisestä sijainnistaan huolimatta ollut lainkaan pelottava edes illan pimeydessä.


Uuteen aamuun heräilevän Rooman katumaisemaa.


Santa Maria Maggiore.


Huomaa ykkösluokan liput.


Miissä meidän juna ooon?


Meitin juna! Löytyi!

Ennakko-odotuksista huolimatta junamatka lipun ostoineen ja oikean junan etsimisineen onnistui moitteettomasti. Muutaman tovin kuluttua löysimmekin itsemme määränpäästämme, eli Civitavecchian juna-asemalta, josta oli lyhyt kävelymatka satamaan ja siellä odottavaan Navigator of the Seas -alukseen. Sisäänkirjautuminen risteilylle sujui niin ikään helposti ja nopeasti, ja pian seisoimmekin jo huuli pyöreänä aluksen käytävällä miettimässä mistä aloittaisimme laivaan tutustumisen.


Civitavecchian satamassa oli tällainen pariskunta..


..upea linnoitusjuttu..


..ja paljon paatteja. Aika ylläri sinänsä.

Ei ole varmaan vaikea arvata että suuntasimme ensitöiksemme laivan ravintolaan syömään, mutta puhutaan siitä lisää sitten ensi kerralla postauksessa, jossa kaksi suomalaisturistia poukkoilee innoissaan ja päät aivan pyörällä tutkimassa seuraavan viikon kotiaan. Ette uskokaan miten paljon erilaisia asioita mahtuu yhteen risteilyalukseen: On jääkenttä, lukuisia kahviloita ja baareja, minigolf-rata, kappeli, kiipeilyseinä, kolmikerroksinen ravintola ja vaikka mitä, mutta puhutaan niistä lisää tosiaan sitten ensi kerralla, joka koittanee ensi viikolla.