Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Farang

Farang on ollut jo pitkään ”To do”-listallani eikä vähiten kehuja kahmineen karkkipossunsa ansiosta. Kun sitten kavereiden kanssa tuli puhe ravintolaillallisesta joko Gaijinissa tai Farangissa, olin heti innoissani kuin pieni lapsi. Joo jee mennään jo! Ravintolaillaksi valikoitui Maajussin morsiamen syntymäpäivä ja mikäs olisikaan sen mukavampi tapa viettää ystävän syntymäpäivää kuin kokoontumalla ravintolaan herkkuillalliselle. Nappasimme myös miehemme mukaan ja suuntasimme eduskuntatalon takana hämärällä sivukujalla sijaitsevaan Farangiin.

Olimme päättäneet jo illallisen suunnitteluvaiheessa ottavamme maistelumenun, johon kuuluu yhteensä 8 ruokalajia. Mukana olisi myös se kuuluisa karkkipossu, joten maistelumenu sen olla pitää! Kun olimme istahtaneet pöytään, tilanneet juomat ja onnitelleet Maajussin morsianta sai herkuttelu alkaa.

Ensin eteemme tuotiin savustettua taimenta, joka nökötti cha plu-nimisellä lehdellä paahdetun pähkinän ja mätipalleroiden kanssa. Lehti käärittiin rullaksi ja työnnettiin ääntä kohti. Suupala oli maukas, pähkinä maistui kivasti ja mätikin oli toki kaltaiseni mätifanin mielestä kiva lisä, vaikkei se juuri erottunutkaan muiden makujen seasta.

Seuraavaksi saimme hamachi sashimia eli raakaa kalaa yrttien sekä mustariisietikan kera. Tämäkin oli hyvää, muttei kuitenkaan mitenkään erityisen säväyttävää ainakaan kun vertaa siihen, mitä oli vielä tulossa.

Kahden pienemmän alkupalan jälkeen saimme hieman isomman annoksen, joka sisälsi taskurapua. Rapu oli yksi kolmesta lempparistani ja keräsi kehuja myös muilta pöydässä istujilta. Friteeratun ravun kaverina oli vihreää mangoa, raikasta minttua ja karamellisoitua pähkinää. Mukana annoksessa oli listan mukaan myös vihreä nahm jim, mutta minä en tiedä mitä se tarkoittaa. Joku noista vihreistä jutuista se ilmeisesti oli.

Sitten koitti kauan odotettu hetki kun karkkipossu kannettiin pöytäämme. Rapean makea possu on todellakin ansainnut kaiken ympärillään vellovan hypetyksen ja mekin kannoimme kortemme kekoon aterian kehumisessa. Se oli hyvää, koostumukseltaan ihanan rapeaa ja hieman tahmaistakin ja veikkaanpa, että siihen iskee himo vielä monta kertaa tämän jälkeenkin, nyt kun sen makuun on kerran päässyt. Karkkipossu oli ehdoton lempparini maistelumenun annista.

Possun jälkeen pöytäämme tuotiin samanaikaisesti kaksi seuraavaa ruokalajia. Oli thai-roti leipää mussaman curryn ja kookoskerman kera sekä morning glory- niminen annos, jossa oli tofua, vesikrassia ja paksoita. Curryssa oli mukavasti potkua ja sitä kehuttiin pöydässämme kovasti. Tofu ei sen sijaan noussut suosikiksemme, ja jos pitäisi valita maistelumenun heikoin lenkki, niin se olisi mielestäni juurikin morning glory. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, sillä ei sekään pahaa ollut. Tofuannos vaan oli vähemmän hyvää kuin muut menun annokset.

Vielä oli jäljellä viimeinen suolainen ruoka ennen jälkiruokaa, ja se oli pitkään haudutettua vasikanposkea chililiemen sekä minttu-itusalaatin kera. Liha oli todella mureaa ja maukasta, mutta tässä vaiheessa maha alkoi olla jo sen verran täynnä, että sain vain vaivoin syötyä oman lihapalani kokonaan. Pojat söivät possun poskea myös edellisen annoksen curryn kera ja kehuivat sen sopivan lihan kaveriksi todella hyvin.

Ja sitten päästään jälkiruokaan, joka pääsi omaan top kolmoseeni ja taisipa joku rankata sen jopa koko menun parhaaksi annokseksi. Marinoidut hedelmät, sokeriherne, lime, vanilja-kookoskermaliemi sekä mango-mandariinisorbetti sopivat hyvin yhteen luoden ihanan harmonisen makupaletin syöjänsä suuhun. Jälkiruoka oli myös sopivan raikas kaveri tuhdin aterian päätteeksi.

Koko aterian ajan pöydässä oli riisikulhot, joista kauhottiin lisuketta ruokien kaveriksi. Riisin avulla voi hauskuuttaa myös muuta pöytäseuruetta tiputtamalla sitä vahingossa omaan vesimukiin. Minä ainakin sain väsyneen hysteerisen naurukohtauksen katsellessani vesilasin pohjalla hengailevaa riisiä ja sen takana ylpeänä istuvaa Henkkaa, joka kertoi tehneensä ihan oman riisiviina-annoksen.

Ravintola oli sisustukseltaan tunnelmallinen ja hillityn tyylikäs. Muista pöydistä kantautuva puheensorina sai aikaan melkoisen hälyn ja mekin saimme välillä huutaa toisillemme kuullaksemme mitä pöydän toisella puolella istuvalla kaverilla on asiaa. Tänne ei siis kannata tulla kovin isolla porukalla mikäli haluaa kuulla muidenkin kuin vieressä istuvien kavereiden juttuja.

Palvelu oli asiallisen korrektia muttei mitenkään mieleenpainuvaa. Annoksia kannettiin pöytäämme sellaisella vauhdilla, että illallisesta jäi hieman kiireinen vaikutelma. Ihan kuin meistä olisi haluttu nopeasti eroon, sillä annoksia tuli pöytään, vaikka edelliset olivat vielä kesken. Toisaalta parempi niin kuin se, että olisimme joutuneet odottamaan annoksia liian kauan. Nytkin saimme kulumaan illalliseen yli kaksi tuntia, vaikka syömistahtimme olikin todella reipas.

Myös erään seurueeseemme kuuluvan jäsenen raskaus otettiin ravintolassa kivasti huomioon. Hänelle tuotiin oma versio niistä ruoista, jotka sisälsivät jotain, mitä raskaana olevien ei ole suositeltavaa syödä. Ainakin mäti ja idut jätettiin pois ja raaka kala kypsennettiin. Hänelle kerrottiin kattavasti myös alkoholittomista juomavaihtoehdoista, siinä missä muille esiteltiin muutama alkoholidrinkki ja annettiin viinisuosituksia.

Kaiken kaikkiaan ravintolakokemus oli oikein onnistunut ja suosittelen ehdottomasti maistelumenua kaikille Farangissa illallistaville. Päällimmäisenä mieleeni jäivät taskurapu, se ihana karkkipossu ja raikas jälkiruoka, joka todellakin kruunasi koko aterian. Toki myös hyvien ystävien seura teki illasta mieleenpainuvan. Seuraavaksi pitäisi sitten testata Gaijin. Onko kenelläkään kokemuksia siitä? Kumpi on parempi Farang vai Gaijin? Entäs Boulevard Social?

Marjaisat jogurttiherkut

Ruokabloggaaja joutuu välillä kamppailemaan sen kanssa, mitkä reseptit ansaitsevat tulla ikuistetuksi blogiin. Kuinka monimutkainen ja oivaltava reseptin pitää olla, että se ansaitsee pääsyn blogin sivuille? Tai mitä jos ihanasta herkusta otetut kuvat ovat täysin epäonnistuneita. Voiko postauksen silti julkaista? Kuten olette varmaan huomanneet, on minulla hyvin rento asenne kuvia kohtaan. Jos on ruma kuva niin sitten on. Ei mahtavan herkun tarvitse sen takia jäädä pois blogin sivuilta, jos siitä otettu kuva on hieman heikompilaatuinen.

Reseptin kanssa olen sen sijaan tarkempi, enkä viitsi julkaista mitään aivan liian yksinkertaista ja päivänselvää yhdistelmää, kuten hapankorppua ja voita, kaurapuuroa ja mehukeittoa tai korvapuustia ja maitoa. Kyllähän kaikki nyt sen tietää, että sopivan paksu kerros oikeaa voita tekee hapankorpusta vastustamattoman. Yksinkertaisissa yhdistelmissä pitääkin olla jokin juju, jotta niistä kannattaa kirjoittaa kokonainen postaus.

Tämä nyt postattava herkku oli ihan siinä rajalla, että julkaisenko sen vai en. Neljän aineen kippaaminen kulhoon ei ole nimittäin mikään maailmaa mullistava keksintö, eikä näiden makujen yhdistäminen ole muutenkaan mikään uusi juttu. Mutta koska bloggaajanne joutui kehumaan yksinkertaista välipalaansa ääneen yksin kotona ollessaan, päätin että neljän aineksen seos on ansainnut palstatilansa. Mitä siitä vaikka joka toisessa kodissa syötäisiin päivittäin samanlaisia sekoituksia. Minulle tämä oli oivallus, sillä lopputulos oli paljon herkullisempi kuin odotin. Ja se kuuluu näin:

– pakastemansikoita
– maustamatonta jogurttia
– hunajaa
– pähkinärouhetta (minä rouhin kokonaisia cashew-pähkinöitä veitsellä pienemmiksi paloiksi)

Anna pakastemansikoiden sulaa rauhassa syvällä lautasella. Kun mansikat ovat sulaneet ja niiden ympärille on muodostunut lammikko marjoista irronnutta ihanaa nestettä, kaada päälle maustamatonta jogurttia. Tee jogurtin päälle hunajaraidat ja kippaa päällimmäiseksi vielä pähkinärouhetta. Valmis.

Herkun juju on sulaneista mansikoista irronnut neste, joka maistuu ihanalta sekoittuessaan maustamattomaan jogurttiin. Hunaja tuo herkkuun hieman lisää pehmeää makeutta ja pähkinöiden myötä muuten liian mössöisessä herkussa on kivasti purutuntumaa. Täydellistä sanoisinko. Mansikkainen jogurttiherkku sopii niin aamupalaksi, välipalaksi kuin kevyeksi jälkiruoaksikin ja uskon, että se on tullut keltaiseen keittiöön jäädäkseen.

Hieman myöhemmin keksin kokeilla myös toista versiota tästä jogurttivälipalasta. Vaihdoin nimittäin mansikat mustikoihin, hunajan vaahterasiirappiin ja pähkinärouheen keksimuruun. Kuten arvata saattaa, oli tämäkin variaatio todella maukasta. Kokeilepa siis myös jogurtin, pakastemustikoiden, vaahterasiirapin ja keksimurun yhdistämistä. Toimii. Mitäs marjaa seuraavaksi kokeiltaisiin? Vadelmaa?

Mussels in trouble

Tilasimme Henkan kanssa eräänä ihanana kesäpäivänä Riminillä vuonna 2009 lounaaksi ison kasan sinisimpukoita. Ihastuimme simpukoihin kovasti ja päätimme, että niillä herkuttelun voisi ottaa tavaksi. Ja niin meidän on pitänyt mennä tuosta hetkestä lähtien syömään noita maukkaita meren otuksia Helsingin Kluuvissa sijaitsevaan ravintola Belgeen. Belgessä järjestetään syksyisin simpukkaviikot, joiden mainoksen olen nähnyt varmasti jokaisena vuotena ja aina olen ajatellut, että nyt mennään syömään niitä simpukoita. Ihan varmasti mennään.

Vaan emmepä ole menneet kuitenkaan, ennen kuin nyt vasta kolme vuotta Riminillä nautittujen simpukoiden jälkeen. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä?

Lampsimme simpukkaviikkojen viimeisenä lauantai-iltana ravintolaan kyselemään josko siellä olisi vapaita pöytiä. Puoli tuntia pitäisi narikkatytön mukaan odottaa, mikä olikin kipurajamme. Kyllä me sen aikaa jaksamme hengailla baarissa aperitiivien kanssa. Tarjoilija helpotti kuitenkin nälkäistä oloamme kertomalla, että pöytä vapautuu jo noin kymmenen minuutin kuluttua, ja todellisuudessa ehdimme juuri istahtaa baarin pystypöytään aperitiivit käsissämme, kun pöytämme olikin jo valmis. Se kävi nopeasti!


Simpukat liemessä = Mussels in trouble

Mikä parasta, saimme ehkä koko ravintolan parhaan pöydän rauhallisesta kolosta ikkunan äärestä. Kyllä tässä kelpaa muutamat simpukat mussuttaa. Hymyilimme eteemme tuoduille Tintti-kirjoille, joiden sisältä löytyi ruokalista ja aloimme suunnitella illan sapuskojamme. Niitä simpukoita pitäisi ainakin ottaa, ja niiden lisäksi voitaisiin kokeilla jotain merellistä alkuruokaa. Ruokajuomaksi sopii valkkari ja vesi.

Alkuruoaksi valitsimme lopulta lohicarpaccion sekä hauskan simpukankuorista tarjoillun merellisen sekoituksen. Henkka piti enemmän jälkimmäisestä, sillä lohi nyt maistuu aina lohelta. Totta, mutta oli sekin hyvää, vaikka toki simpukankuoriannos oli paljon mielenkiintoisempi kaveri.

Belgen simpukka-annoksiin kuuluu sinisimpukkakasan lisäksi perunoita ja dippiä, leipää sekä tietenkin se liemi, jossa simpukat hengailevat. Otimme toisen simpukka-annoksemme liemeksi normilistaltakin löytyvän kermaisen valkosipulikastikkeen ja toisen simpukkakasan liemeksi valikoitui suomalainen lohikastike, joka oli kuin lohikeittoa, jossa hengaili kauhea kasa sinisimpukoita.

Meidän molempien mielestä valkosipulinen kastike oli paljon parempaa kuin lohikeittomainen liemi ja harmittelimmekin hieman, miksemme valinneet toiseksi vaihtoehdoksi vaikkapa espanjalaista tomaattikastiketta chorizon kanssa tai eksoottista aasialaista kastiketta. No, ensi kerralla sitten jätämme lohet väliin ja kokeilemme muita vaihtoehtoja.

Ravintolan tarjoilijat olivat kaikki todella mukavia ja illalliskokemus oli kokonaisuudessaan mukavan leppoisa, rento ja tunnelmallinen. Jälkiruoan kohdalla yllätimme itsemme tilaamalla vain irish coffeet, sillä simpukat olivat täyttäneet mahamme niin, ettei meidän tehnyt enää mieli makeaa. Ei vaikka makea ruoka meneekin eri mahaan kuin suolainen ruoka. Todella omituista käytöstä meiltä.


Lasku tuotiin tooosi vanhan kirjan välissä.

Jälkkärin skippaamiseen vaikutti myös se, että meillä oli jo vähän kiire Sokos Hotel Vaakunan sviittiin juhlimaan kolmia kolmekymppisiä (eli yhdeksänkymppisiä?). Sviitti oli todella hulppea ja sen pitkältä parvekkeelta oli upeat näkymät yli öisen Helsingin.

Se mikä teki bileiden tunnelmasta huikean oli kuitenkin mitä mahtavin seura, jonka ansiosta yllätimme itsemme jo toistamiseen saman illan aikana siirtymällä porukan mukana jatkoille Namuun. Minä en edes muista milloin olisin viimeksi ollut yökerhossa!

Ja hei, siellähän oli yllättäen ihan tosi kivaa, kunhan ei katsellut liikaa ympärilleen vaan keskittyi heilumaan oman porukkansa kanssa. Lopulta lampsimme vasta kolmen maissa taksijonoon, mikä tiesi sitä, että seuraavana päivänä nukuttaisiin myöhään ja tilattaisiin pizzaa aamiaiseksi. Noh, kerrankos sitä..

Valkosipulisia juttuja, Kotikaupunki-mukit ja vohvelikeksit

Keltaiseen keittiöön on tullut syksyn aikana paljon kivoja uusia kavereita. Olemme saaneet tuliaisia maailmanmatkaajilta ja toki minä raahasin itsekin Välimeren reissultamme muutaman tuliaisen keltaiseen keittiöön. Lokakuussa kävi vielä niin, että minä menin ja vanhenin vuodella, ja sen johdosta sain läheisiltäni kivoja lahjoja. Olen koonnut tähän postaukseen sekalaisen sakin niin keltaiseen keittiöön tulleita juttuja kuin myös muutaman sieltä lähteneen yllätyslahjan.

Nämä kreikkalaiset mausteet ja pähkinät toi Henkan äiti Kreikan reissultaan. Olemme ehtineet maistaa jo tsatsiki-mausteseosta, joka maistuu namilta jogurttiin sekoitettuna, sekä fetalle tarkoitettua mausteseosta, jota tyrkkäsin tekemäni kreikkalaisen salaatin päälle. Myös pähkinöitä on napsittu kaapista ”ihan vaan pari niin ettei kukaan huomaa”, eli ensimmäinen pussi on jo lähes tyhjä.

Nämä hollantilaiset vohvelikeksit ovat ihan mielettömän koukuttavia herkkuja. Olen maistanut niitä työpaikallani, ja kun näin Amsterdamin kentällä pitkät rivit keksipaketteja oli niitä pakko napata mukaan useampi paketti. Jos siis tällainen keksi osuu joskus tiellesi, niin työnnä se äkkiä suuhusi ennen kuin joku muu ehtii ensin!

Mausteinen oliiviöljy tarttui mukaan Haniasta ja vastoin odotuksia se säilyi ehjänä koko matkan kotiin.

Pirteän väriset ruusut ja makoisat suklaakonvehdit vein äidille tuliaiseksi ja nimipäivälahjaksi. Suklaapussi on ostettu Amsterdamin kentältä, ja minun piti ostaa niitä varmuuden vuoksi kaksi kappaletta. Muuten äidin pussi olisi saattanut tyhjentyä ihan vahingossa ennen kuin olisin päässyt antamaan sen hänelle, joten ostin suosiolla itselleni omat konvehdit. Mikään ei ole parempaa kuin kasa erilaisia suklaakonvehteja.

Nämä ihanat yllätykset sain syntymäpäivälahjaksi Henkan perheeltä. He taitavat tuntea miniäkokelaansa jo melkoisen hyvin, sillä lahjapaketista paljastuneet suklaat ja Body Shopin ihana mangosetti ovat todellakin mieleeni.

Hulilta ja Herra Longfieldilta saamani söpön paketin sisältä löytyi valkosipulifanin unelma. Ensinnäkin paketissa oli ihan sitä itseään, eli kaksi muhkeaa valkosipulia, mutta lahjan juju olikin tuo keraaminen kaveri, jolla voi raastaa esimerkiksi sitä valkosipulia. Astian röpelöistä pohjaa vasten hinkkaamalla valkosipulin saa pieneksi raasteeksi ja myös siitä irtoavat mehut jäävät talteen röpelökuvioiden pohjalle. Kun päälle lorauttaa öljyä, on esimerkiksi bruschettoja varten tarvittava valkosipuliöljy valmis.

Raastimella (voiko noin kaunista astiaa kutsua niin rumalla sanalla kuin raastin?) voi hienontaa myös vaikkapa suklaata, parmesaania tai inkivääriä, ja vekotin on niin hauskan näköinen, että uskon sen pääsevän paraatipaikalle sitten siellä uudessa isossa keittiössämme. Paketissa oli myös valkosipulia käsittelevä lehtijuttu, jonka reseptit saivat veden kielelle ja juomasuosituksetkin tulivat tarpeeseen. Nyt tiedämme mitkä viinit sopivat överivalkosipuliseen ruokavalioomme.

Myös Kotikaupunki-mukini lisääntyivät syntymäpäiväni aikoihin. Nyt niitä on jo kolme kappaletta, ja enää puutttuu vaaleanpunasävytteinen Kortteli-muki ennen kuin koko sarja on täynnä. Kotikaupunki-mukeilla on jo nyt paljon tunnearvoa jo pelkästään sen takia, että olen saanut niistä kaksi äidiltäni ja tuon meriaiheisen rakkaalta pikkuveljeltäni. Ja tokihan minulla pitää olla jotakin muistuttamassa minua Helsingistä (ja oikeasta kotikaupungistani Vantaasta) sitten kun muutan kauas Järvenpäähän. Kotikaupunki-mukeista onkin tullut kuin varkain minulle jo nyt todella tärkeitä.

Välimeren risteily, osa 4: Ilta merellä

Sisiliassa vietetyn päivän jälkeen makoilimme hetken allasalueella, niin kuin taisinkin jo viime postauksessa mainita. Altaalla lekottelun jälkeen kävimme hytissä vaihtamassa vaatteet ja siistiytymässä hieman iltaa varten, ja kun laivamme irtosi auringonlaskun aikaan Messinan satamasta, olimme me kannella katsomassa hämärtyvään iltaan jääviä kaupungin valoja. Kauniita iltamaisemia ihailtuamme suunnistimme Windjammeriin testaamaan laivan buffet-illallisen.

Ja minkälainen buffet-illallinen meitä odottikaan! Heti ensimmäiseksi silmäni nauliintuivat sushirivistöihin, jotka suorastaan huusivat minua luokseen. Ja minähän vastasin kutsuhuutoihin rientäen lappaamaan lautaseni täyteen erilaisia sushirullia. Tämä olisi alkupala, seuraavaksi menisimme katsomaan mitä muista pöydistä löytyy.

Lämpimiä ruokia oli vaikka millä mitalla. Oli pieni italialaisnurkkaus bruschettoineen sekä pastoineen ja parmesaaniraastekulhoineen. Oli meksikolaisia makuja ja ainakin maistamani quesadillat olivat herkullisia guacamolen sekä muiden asiaan kuuluvien härpäkkeiden kanssa. Oli myös vaihtuva kattaus erilaisia maailman makuja, joista etenkin turkkilaiset erikoisuudet sekä fish & chips maistuivat tälle turistille paremmin kuin hyvin.

Lisäksi oli tietenkin myös salaatteja, leipää, niitä ihania ranskalaisia perunoita majoneesilla ja vaikka mitä muita herkkuja. Sivupöydältä löytyi myös kattava maustepiste ja juomapisteellä oli jälleen makuvesiä, jäävettä, jääteetä sekä kuumista juomista ainakin kahvia ja teetä. Viiniä ja muita alkoholijuomia sai ostaa tarjoilijoilta.

Illallisbuffetin jälkiruoat olivat ihan oma lukunsa ja vaikka kuinka yritin ottaa vain muutamaa eri lajia, oli jälkkärilautaseni poikkeuksetta täynnä toinen toistaan herkullisempia makupaloja. Jälkiruokavalikoima vaihteli päivittäin ja erilaisia leivonnaisia sekä kakkuja riitti ihan varmasti jokaiseen makuun. Pöydän päästä löytyi aina myös jäätelöä kastikkeineen ja muine lisukkeineen, toisessa päässä oli aina jokin lämmin jälkiruokapaistos vaniljakastikkeen kera ja kakku- sekä leivosrivistöjen välissä hengaili myös muun muassa erilaisia mousseja sekä epäilyttävän näköisiä värikkäitä hyytelöitä pikkukipoissa.

Hyytelöitä en maistanut, mutta monta muuta makeaa herkkua meni iloisesti kurkustani alas. Marenkinen sitruunaleivos, suklaakakut sekä hieman yllättäen sokerittomat keksit (joissa oli sitäkin enemmän rasvaa) olivat lemppareitani. Myös jäätelö maistui taivaalliselta suklaa- ja mansikkakastikkeiden kera.

Kun mahat oli vedetty lähes ähkyyn asti täyteen lähdimme jaloittelemaan kävelykadulle, jossa oli kaupan 10 dollarin löytöjä pashminahuiveista ja iltalaukuista korusetteihin. Jaksoimme ensin innostua edullisista löydöistä, mutta niitä tarkemmin katseltuamme emme vakuuttuneet etenkään iltalaukkujen laadusta. Strassikoristeet olivat irtoilleet ja kankaat rispaantuneet, joten meidän ostoksemme jäivät hyvin vähäisiksi (lue: tekemättä), vaikka hiplailinkin pitkään pashminahuiveja.

Löysin kuitenkin myöhemmin Kusadasin basaareista pehmoisen punaisen pashminan Henkan äidille tuliaiseksi, joten laivalla olevat kakkoslaadun huivit jäivät niille mummoille, jotka eivät halunneet tehdä maissa ostoksia. Laivan kaupoista sai muuten ostaa myös matkamuistoja ja tuliaisia jokaisesta kohteesta jossa pysähdyimme, joten edes tuliaisia varten ei olisi tarvinnut nousta maihin.

En tosin ymmärrä miksi osa porukasta jäi koko päiväksi risteilyaluksellemme, vaikka laivan matkan varrella oli toinen toistaan kiinnostavampia satamakaupunkeja, joissa vierailu on mielestäni yksi tällaisten risteilyiden kulmakivistä. Kukin lomailkoon toki tyylillään, mutta minä en jättäisi maissa vierailua missään nimessä väliin ja varaankin reissuni ensisijaisesti sen mukaan missä kaikkialla paatti pysähtyy.

Ostoksia ihmeteltyämme kävimme kurkistamassa vielä yhden tietovisan sekä Metropolis-teatterin jokailtaisen shown, joka oli tänä iltana todella taidokas ja viihdyttävä musiikkiesitys taitavine tanssijoineen sekä upeaäänisine laulusolisteineen. Ja koska illallisen aiheuttama ähky oli ehtinyt jo hieman laantua, tilasimme suun kostukkeeksi ihanat hedelmäiset drinkit, jotka muistuttivat koostumukseltaan pirtelöä ja maistuivat tosi namilta.

Shown jälkeen suuntasimme pikkuhiljaa hyttiämme kohti. Seuraavan päivän viettäisimme kokonaan merellä ja suunnittelimmekin vielä ennen nukkumaanmenoa ohjelmalehtisen kanssa mihin kaikkeen haluamme osallistua ja mitä muuta meripäiväämme voisi kuulua. Aurinkotuolissa makoilua ainakin sekä syömistä, ja illalla olisi toinen risteilyn kahdesta formal nightista, jolloin laivan käytävät täyttyvät toinen toistaan kauniimmista naisista ja komeista miehistä. Laittautua saa niin paljon kuin haluaa, sillä en usko, että mikään on formal nightina liikaa. Toisaalta niiden, jotka eivät halua laittautua, on mahdollista hengailla ihan normaaleissa vaatteissa ja käydä syömässä illallinen vaikkapa Windjammerin buffetissa, jossa ei ole pukukoodia.

Formal nightista ja muustakin ensimmäisen meripäivän ohjelmasta kerron kuitenkin lisää seuraavassa osassa. Saanen esitellä teille silloin myös erään urpon vaaleaihoisen bloggaajan, joka ei muka tarvitse aurinkorasvaa jos taivaalla on aamulla muutama pilvi, eikä vielä silloinkaan kun pilvet ovat väistyneet ja auringossa on makoiltu jo tunteja. Hyvä minä, illan formal nightissa onkin sitten mukava edustaa ravun värisellä iholla.