Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Rakkaudesta Helsinkiin: Suomenlinna

Suomenlinna on nähtävyys jo itsessään ja se lienee monelle varsin tuttu. Mekään emme kierrelleet tällä kertaa orjallisesti opaskirjamme reitin mukaisesti, vaan vaeltelimme kaikessa rauhassa ympäri Suomenlinnaa, tarkistaen välillä mitä kerrottavaa kirjallamme on jostakin näkemästämme jutusta. Myös nähtävyyksien viereen asetetut opastaulut auttoivat meitä ymmärtämään mistä minkäkin hökötyksen kohdalla on kyse, joten täällä Sunnuntaikävelyllä Helsingissä -kirja ei ollut niin tarpeellinen kuin muilla äidin kanssa tekemilläni kierroksilla.

Kun olimme matkanneet kovaäänisen italialaisporukan seassa Suomenlinnaan, istahdimme heti alkajaisiksi Cafe Vanillen söpön terassipöydän ääreen läikyttämään kahvia tarjottimelle ja syömään feta-pinaattipiirakkaa sekä karjalanpiirakkaa. Aikomuksenamme oli napata viereisestä jätskikiskasta irtojäätelöpallot jälkkäriksi, mutta jäätelökioskin täti kertoi myyneensä kaikki jäätelöt loppuun. Ounou! Onneksi löysimme kuitenkin vähän matkan päästä toisen jätskikojun, josta nappasimme päärynäjädet kouraamme.

Suomenlinnan kirkko näkyy kauas aina mantereelle asti ja onhan se aika vaikuttava näky siinä mäennyppylällä möllöttäessään. Joskus aikojen alussa kun kirkko palveli vielä venäläisiä varusmiehiä, oli siinä viisi sipulikupolista tornia, mutta ne poistettiin kun ortodoksinen kirkko muutettiin luterilaiseksi 1920-luvulla.

Kirkon tornissa on lento- ja laivaliikennettä palveleva majakka, sen edessä joku tuollainen kello, jonka ideaa emme saaneet selville ja ympärillä paljon paksuja kaulakoruja, jollaisen äiti lupasi hankkia minulle. Se saattaa olla vähän painava, mutta eivätkös massiiviset statement-kaulakorut olekin nyt muotia? Mitä siitä jos en varsinaisesti pääse liikkumaan uuden koruni painon alla, tai jos se katkaisee niskani. Pääasia on, että näytän muodinmukaiselta.

Kirkon vieressä oleva pitkä seinämä on Kruunulinna, joka on saanut nimensä siitä, että se on ylhäältä katsottuna kruunun muotoinen. Rakennus valmistui vuonna 1775 ja nykyään siellä toimii muun muassa päiväkoti ja kirjasto.

Suomenlinnan infokeskuksessa on merilinnoituksen historiaa esittelevä museo, jossa on pysyvän näyttelyn lisäksi vaihtuvia teemanäyttelyitä. Täällä voisi opiskella lisää Suomenlinnan historiaa joskus paremmalla ajalla. Tällä kertaa jätimme museon väliin ja kipitimme sen ohi kohti jäätelökioskia lukien opaskirjasta infokeskuksen rakennuksen toimineen aiemmin eräänlaisena varastona, jossa säilytettiin muun muassa veneiden osia.

Kustaanmiekassa ihailimme henkeäsalpaavan upeita merimaisemia sekä ystäväämme Siljan risteilyalusta, jonka lähdön olemme nähneet jo monella eri Helsinki-kierroksellamme. Olemme katselleet Tukholmaan seilaavaa laivaa muun muassa Katajanokalla sekä Lauttasaaren näköalatasanteelta ja nyt tosiaan Suomenlinnassa.

Ohi lipuvaa ruotsinlaivaa katsellessa alkoi päässäni soida PMMP:n biisi: ”Viedään kaksoset Suomenlinnaan ja katsellaan ohi lipuvaa ruotsinlaivaa, se on matkalla Tukholmaan..” Ei se ihan noin mene, sillä oikeasti laulussa kaksoset viedään Turun linnaan, mutta minusta Suomenlinna sopisi siihen paremmin. Kyllä minä ainakin veisin lapseni mieluummin Suomenlinnaan kuin Turkuun!

Kustaanmiekassa on hirmuinen määrä tykkejä, valleja ja pelottavia tunneleita, joista ne lapset olisivat varmasti innoissaan. Jos en ihan väärin muista, niin näillä kohdin tapahtui silloin joskus vuosia sitten se surullinen onnettomuus, jossa vallilta tippunut lapsi kuoli. Olkaahan siis varovaisia siitäkin huolimatta, että tapauksen jälkeen suoja-aitauksia on paranneltu.

Kuninkaanporttia pidetään Suomenlinnan tunnusmerkkinä ja hieno tämä edustusportiksi Suomenlinnan perustajan kuningas Adolf Fredrikin maihinnousupaikalle rakennettu möhkäle onkin. Portin seinässä on neljä marmorista tehtyä muistolaattaa, joista yhdessä lukee August Ehrensvärdin Suomen kansalle suunnittelema teksti, joka kuuluu näin: ”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraaseen apuun.” Okke. En siis luota venäläisiin.

Hyvän omantunnon linnakkeessa toimii Suomenlinnan suosittu kesäteatteri, jossa on tänä kesänä voinut ihailla Riku Niemistä trikoohousuissa. Ohjelmistossa on siis ollut Peter Pan, jota ainakin Meanwhile in Longfieldin Huli on käynyt katsomassa.

Sukellusvene Vesikko nököttää omalla paikallaan rumana kuin ruosteinen sillipurkki, ja opaskirjamme mukaan sen sisään voi mennä mikäli haluaa kokea klaustrofobiaa. Ei kiitos, klaustrofobia ei ole meidän juttu, tai pitäisikö sanoa, että se nimenomaan on meidän juttu, sillä minä ainakin ahdistun todella helposti ahtaissa ja suljetuissa paikoissa. Niin kuin esimerkiksi hississä. Yäk.

Kun kuljimme jo kohti lauttaa, huomasimme yhtäkkiä, että ilma on aivan täynnä lentomuurahaisparvia. Hyi hitto, mistä ne siihen tupsahti! Päähän kopsahtelevista ällötyksistä huolimatta kävimme vielä katsomassa miltä näyttää Maneesi, jossa sijaitsee jälleen yksi Sotamuseo. Räpsäisimme kuvan myös vankilasta ennen kuin kipitimme lentomuurahaisparven läpi kokeilemaan osaammeko ostaa lippuautomaatista äidille lauttalipun. Osasimme, vähänkö me ollaan hyviä!

Me varsinaiset Helsinki-tietäjät bongailimme tuttuja paikkoja lauttamatkan ajan vastapäiseltä mantereelta, jossa näimme ihan selkeästi Tervasaaret ja kaikki, kunnes aloimme ihmetellä mihin väliin valtava Merikasarmi ja jäänmurtajat jäivät. Kun ei niitä näy. Ja mitä ihmettä, kuka on siirtänyt Erottajan paloaseman Kaivopuistoon? Koko Helsinki on muutettu sillä aikaa kun me olimme poissa!

Tai sitten meillä on vielä hieman opittavaa Helsingin kantakaupungin olemuksen hahmottamisessa.. Meidän Kruununhaka, Tervasaari ja kaikki olikin Katajanokka, Kaivopuisto on ihan tuolla vasemmalla ja Erottaja sijaitsee ihan oikeasti tuossa missä näkyy paloaseman torni. Täytynee tosiaan hieman opetella karttaa ennen kuin menemme seuraavan kerran huutamaan Helsinki-tietämystämme kovaan ääneen täpötäynnä olevalle lautalle.

Erilaista kreikkalaista

Kun puhutaan kreikkalaisesta ruoasta, tulee ainakin minun mieleeni heti ensimmäisenä kreikkalainen salaatti oliiveineen ja fetakuutioineen, moussaka, erilaiset lihavartaat, tsatsiki, retsina ja paksu maustamaton jogurtti hunajan kera. Niin hyviä kuin nämä luettelemani herkut ovatkin, niin onhan ne jo aika nähty. Halusin kokeilla jotakin uutta, ja niinpä tartuinkin innokkaasti kreikkalaiseen keittokirjaan, kun sellainen nökötti Kirjatorissa viiden euron hintalappu kyljessään. Tästä pitää kokata heti jotakin uutta!

Päätös ensimmäisestä kokeiltavasta reseptistä oli lopulta helppo, vaikka yleensä pienempien päätösten tekeminen voi olla minulle uskomattoman vaikeaa. Sitruunalla, valkosipulilla ja timjamilla maustetut broilerinkoivet jäivät kummittelemaan mieleeni niin pahasti, että minun oli pakko tehdä niitä eräänä arki-iltana, vaikka ruoan valmistuminen marinointiaikoineen kestikin useamman tunnin. Broilerinkoivet olisikin ollut järkevämpi valmistaa viikonloppuna, sillä silloin siihen olisi enemmän aikaa, mutten malttanut millään odottaa seuraavaan vapaaseen viikonloppuun, vaan tein koipia eräänä ihan tavallisena keskiviikkoiltana.

– 3 marinoimatonta broilerin koipi-reisipalaa
– 1-2 sitruunaa
– 1-2 dl öljyä
– muutama oksa tuoretta timjamia
– valkosipulia oman maun mukaan 1-2 kynnestä kahteen yksikyntiseen valkosipuliin
– pippuria ja suolaa
– öljyä

Kreikkalaisten kanankoipien valmistaminen on sinänsä hyvin yksinkertaista ja helppoa puuhaa. Yhdistetään vain muutama hyvä raaka-aine ja sitten odotellaan. Eli toisin sanoen ensin koivet laitetaan marinoitumaan pariksi tunniksi jääkaappiin ja sen jälkeen ne kypsennetään uunissa aivan normaaliin tapaan, mikä kesti ainakin minulla aika tasan tunnin vielä siihen marinointiajan päälle.

Marinadiin tulee 1-2 desiä sitruunamehua ja suunnilleen saman verran öljyä. Ennen kuin puristat sitruunasta/sitruunoista mehut, raasta niiden keltainen kuori talteen. Se levitetään nimittäin myöhemmin valmiiden koipien päälle. Valkosipulin voi murskata ihan pieneksi tai heitellä isompina palasina marinadin sekaan. Lisäksi vielä tuoretta timjamia noin kämmenellinen ja suolaa sekä pippuria perään ja kas marinadi on valmis! Pistele kanankoivet vielä haarukalla ennen kuin jätät ne kannelliseen astiaan marinadin kanssa. Reikäisiin koipiin marinadi pääsee tunkeutumaan syvemmälle ja näin maku ei jää vain lihan pintaan. Ja astianhan työnnät jääkaappiin ettei liha pääse pilaantumaan.

Kun liha on marinoitunut vähintään pari tuntia, lämmitä uuni 175-asteeseen ja kypsennä koipia noin tunti broilerisi koosta riippuen. Kana on kypsää kun siitä irtoava lihasneste on kirkasta. Punaista kananlihaa ei halua syödä kukaan, sillä siitä voi tulla vessa- tai pahimmassa tapauksessa jopa sairaalareissu. Varmista siis, että broileri on kypsää ennen kuin haukkaat sitä.

Koristele valmiit koivet vielä sitruunankuoriraasteella ja parilla timjamin oksalla. Uunivuoan pohjalle valunut neste on hyvää kastiketta, jota voit levittää vaikkapa lisukeriisin tai salaatin päälle. Minä söin koipeni ihan sellaisenaan, eikä sen kaveriksi kieltämättä edes tarvinnut mitään lisuketta, mutta ruokaisampaa illallista halajavat voivat tosiaan keittää vaikka sen riisin broiskujen kaveriksi.

Margarita

Viime juhannuksena viettämämme makumatka eri maiden ruokaklassikoihin alkoi alkudrinkillä, joka on kotoisin värikkäästä Meksikosta. Kyseessä on tietenkin tuttu kaverimme Margarita. Tällä kertaa ihan se alkuperäinen, vaikka mansikkamargarita onkin yksi lempparidrinkeistäni ikinä. Drinkki on hyvin yksinkertainen tehdä ja se maistui paljon paremmalta kuin muistin.
Continue Reading

Kolmekymppisen toiset synttärit

Eräänä iltana kun könysimme raksalta kotiin, kysyin postipinoa tutkivalta Henkalta onko siellä mitään kivaa. Ja olihan siellä, pinosta löytyi nimittäin kirjekuori, jonka toisella puolella oli Nuuskamuikkunen ja toisella puolella pääkallo. Kuulostaa lupaavalta! Koska kuoressa oli meidän molempien nimet, repi Henkka kuoren auki ja luki sen sisältä löytyneen kutsukortin ääneen. ”Tule juhlimaan!” siinä sanottiin ja isoveljenihän se oli raapustanut omin pikku kätösin lastenkutsukorttiin tiedot juhlapaikasta ja -ajasta. Jee, tiedossa olisi siis hyvää ruokaa ja kivaa seuraa!

Syyskuinen juhlapäivä oli yksi viimeisistä kauniin aurinkoisista päivistä ennen synkkiä ja myrskyisiä syyssäitä. Päräytimme Rinsessallamme Kirkkonummelle tarkoituksenamme ajaa Bistro O Matin pihaan, mutta emmehän me löytäneet perille ennen kuin soitin päivänsankarilta hieman ajo-ohjeita. Tyhmä navigaattorimme kun vei meidät ensin aivan väärään paikkaan ja ainakin minulta puuttuu suuntavaisto kokonaan. Lopulta löysimme kuitenkin perille ja hipsimme pitkän pöydän ääreen odottamaan viimeisiä vieraita ja kohta nautittavaa brunssia.

Odotin brunssia kovasti, sillä olin kuullut siitä hirveän paljon kehuja. Menussa mainittu sana ”mäti” sai minut odottamaan kohta alkavaa herkuttelua vielä enemmän ja skumppakilistelyjen jälkeen ryntäsimmekin alkupalapöytään lappamaan herkkuja lautaselle. Kaikki mitä maistoin oli ihan älyttömän hyvää. Parasta oli ehkä mädillä päällystetty silakkaleipä, mutta myös simpukat ja savulohimousse maistuivat todella herkullisilta.

Pääruoaksi valitsin possun poskea, joka suorastaan suli suuhun. Myös muita pääruokavaihtoehtoja, eli kantarellipastaa sekä ahvenfileitä kehuttiin kovasti, joten eipä ole turhaan Bistro O Matin brunssia hehkutettu. Ennen jälkiruokaa lauloimme synttärisankarille onnittelulaulun samalla kun hän säesti raakkumistamme uudella kitarallaan. Laulun jälkeen haistoimme hyvän tuoksuista synttärilahjakitaraa, sillä kyseiselle soittimelle kuuluu kuulemma tehdä niin. Muiden kitaroiden haistelu on todella typerää, mutta tämän kitaran aukosta leijailevaa tuoksua pitääkin haistella jos haluaa olla hyvä ja viisas ihminen. Ja juuri sellainenhan minä olen, todellakin. Hah.

Kitaran ihastelun jälkeen odotti vielä jälkiruokapöytä, joka kruunasi koko herkullisen brunssin. Ihanan maukkaat herkut olivat toinen toistaan parempia ja lempparin valitseminen oli todella vaikeaa. Kaikki maistui todella hyvälle, mutta ehkäpä suklaiset kuppikakut olivat kuitenkin kaikista ihanimpia. Kuola alkaa valua jo pelkästä ajatuksestakin.. Bistro O Matiin on tultava brunssille vielä toistekin, vaikka Kirkkonummella sijaitseva ravintola onkin hieman kaukaisempi brunssipaikka kuin moni muu hänen kollegansa. Tyylikäs ja viihtyisä sisustus sekä rauhallinen tunnelma tekivät brunssipaikasta erittäin miellyttävän ja ulkona paistanut aurinko kruunasi koko ihanan brunssin.

Ennen kotiin lähtöä silittelimme vielä ravintolan pihassa makoilevaa koiraa ja nappasimme muutaman kuvan synttärisankarista sekä juhlavieraista aurinkoisen vehreissä maisemissa. Sisaruskuvaa otettaessa tuntui hölmöltä seistä siinä monen kameran kuvattavana, samalla kun viereisellä parkkipaikalla tupakalla ollut jantteri ihmetteli, mitä ihmettä me oikein teemme. Kuvaamme itseämme tietenkin.

Valokuvien ottamisen jälkeen lähdimme ajamaan vatsat täysinä kohti kotia. Koukkasimme matkalla kurkkaamassa miltä synttärisankarin sekä hänen vaimonsa Hulin tontti näyttää. Navigaattori vei meidät taas ensin ihan väärään paikkaan, mutta lopulta löysimme oikean maapläntin. Tai ainakin luulimme löytäneemme. Sitten ei muuta kun kotiin sulattelemaan brunssiherkkuja, jotka pitivät nälän poissa koko loppupäivän. Vasta iltamyöhällä napsin jotain pientä suuhuni ennen nukkumaan menoa, vaikkei minulla ollut vielä silloinkaan varsinaisesti nälkä. Mukavan täyttäviä nämä brunssit siis. Niitä pitäisi ehdottomasti harrastaa useamminkin.

Rakkaudesta Helsinkiin: Lauttasaari

Lauttasaari sisältää pienehköstä koostaan huolimatta monta toisistaan tavattoman paljon poikkeavaa aluetta. On vanhojen 50-luvun kerrostalojen ja puistojen vehreä puoli, paljon uudempaa rakennuskantaa ja hulppeitakin merenranta-asuntoja sisältävä uudempi puoli. On venesatamaa ja teollisuusaluetta, rantakallioita, uimarantoja ja pienten mökkien kansoittama ulkoilualue saaren eteläkärjessä. On niin paljon erilaisia alueita, ettet voi sanoa tietäväsi millainen Lauttasaari on, jos olet vieraillut vain yhdessä kohtaa saarta. Minulle Lauttasaari oli melko tuntematon alue aina sinne suuntautuneeseen turistikierrokseen asti, josta kerron än-yy-tee-NYT.

Länsiväylän varressa aivan Lauttasaaren pohjoisosissa sijaitsee Krimin sodassa Lauttasaarta puolustaneen ja siellä kaatuneen Josef Backin hauta. Vaikka sodalle nimensä antanut Krimin niemimaa sijaitsee kaukana täältä, ulottui Oolannin sotanakin tunnettu sota myös Suomemme rannoille Helsinkiin ja Lauttasaareen. ”Ja se Oolannin sota oli kauhia, hurraa hurraa hurraa…”

Josef Backin tykinkuulalla koristettu hauta on hieman vaikeampi löytää jos sen sijaintia ei tiedä, sillä sinne täytyy mennä Taivaanvuohentien ja Pohjoiskaaren risteyksessä olevan puiston läpi Länsiväylän meluaidassa olevasta ovesta, ja siitä vielä parikymmentä metriä vasemmalle pitkin moottoritien reunaa. Aikamoinen paikka sankarisotilaan haudalla. Lepää rauhassa, vaikka vieressä jyliseekin moottoritien meluisa liikenne.

Ihanan nimisen Taivaanvuohentien sekä Gyldenintien välissä sijaitsee kolme rivitaloa ja kaksi kerrostaloa, jotka tunnetaan Ekonomitaloina. Vuonna 1952 valmistuneet talot ovat kauppakorkeakoulusta valmistuneiden silloisten nuorten ekonomien rakennuttamia, ja he osallistuivat itse vain lähinnä talojen sisätilojen sisustamiseen. Ulkopuolesta vastasivat Ahti ja Esko Korhonen, jotka saivat aikaan erinomaisesti 1950-luvun asuintaloarkkitehtuuria kuvastavat rakennukset. Aika söpöjä ne ovatkin möllöttäessään siinä villiviiniköynnösten valtaamina. Minusta ne henkivät brittiläisten rakennusten tunnelmaa, vaikken olekaan aivan varma minkälaisissa tönöissä britit asustavat.

Lauttasaaren yleisilmettä hallitseva vesitorni sijaitsee Kotkavuorella ja hökötys näkyykin kauas muuallekin Helsinkiin. Siitä on aina helppo tunnistaa ja päteä muille, että tuolla on Lauttasaari. Saarella sijaitsi ennen runsaasti vanhoja puuhuviloita, mutta tyhmät ihmiset menivät purkamaan suurimman osan pois. Kotkavuorella on kuitenkin vielä muutama huvila jäljellä, ja niiden asukkaat ovat pystyttäneet ilmeisesti itse ”Läpikulku kielletty” -kylttejä, jotka tahtovat sanoa ”Pysykää pois meidän hienoja vanhoja taloja pällistelemästä, te kurjat alempiosaiset ulkolauttasaarelaiset.” Näin siis minä ne tulkitsin ja otin kiusallani pari kuvaa rinteessä nököttävistä taloista ennen kuin kipitin niskojani nakellen pois paikalta. Ei minua kiinnostaisikaan teidän typerät vanhat talonne!

Lauttasaarentien varrella sijaitsee paljon hauskan näköisiä vanhoja kerrostaloja. Numerossa 7 sijaitsee Aarne Ervin suunnittelema kerrostalo, joka kuvastaa hyvin 1930-luvun aikaisia rakennuksia. Hauskoja kulmia sisältävän talon pohjakerroksen liikehuoneistot ovat eri korkuisia riippuen siitä, missä kohtaa rinteeseen rakennettua taloa ne sijaitsevat.

Pajalahdentieltä löytyy Paavo Nurmen rakennuttama talo, ja täytyypä sanoa, että kyllä Nurmen lahjakkuus oli mielestäni enemmän siellä urheilun puolella kuin rakennusalalla.. Okei, on hän varmasti saanut hyvät massit kerättyä tällä rakennuksella, mutta talon ulkomuoto oli pettymys. Se on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin talot sen ympärillä, sillä erotuksella vain, että B-rapun vieressä on Nurmen muistolaatta, ja talon alakerrassa tiskannut pariskunta näytti kummastelevan miksi kuvaamme heidän asuintaloaan. Anteeksi vain, en töllöttänyt tarkoituksella sisään kotiinne, mutta kun en voinut olla huomaamatta kahta ikkunaan liimaantunutta ihmettelevää naamaa ja tiskausvälineitä heidän käsissään. Toivottavasti tuli puhtaat astiat!

Tummanpuhuva möhkäle Kauppaneuvoksentiellä on Lars Sonckin suunnittelema entinen puhelinkeskus. Rakennus valmistui vuonna 1938 ja minusta se oli melko synkkä näky siinä tien vieressä möllöttäessään, vaikka olihan se silti omalla tavallaan myös ihan hieno rakennus.

Samalla tiellä entisen puhelinkeskuksen kanssa sijaitsee kaksi tooosi vanhaa rakennusta. Lauttasaaren kartanon nykyinen päärakennus (se keltainen hienompi talo Kauppaneuvoksentie 18:ssa) on valmistunut vuonna 1837 ja sen vieressä nököttävä sympaattinen punainen puutalo, eli kartanon vanha päärakennus valmistui niinkin kauan aikaa sitten kuin vuonna 1793. Huhhuh, se on tosi vanha tönö! Kartanon haltijat olivat aikoinaan koko Lauttasaaren pomoja omistaen lähes koko saaren.

Vuonna 1958 valmistunut Lauttasaaren kirkko on ainakin ulkoapäin yksi rumimmista näkemistäni kirkoista. Sisältä en edes halunnut mennä katsomaan sitä, sillä ulkokuori oli jo niin luotaantyöntävä, ettei meitä huvittanut tutustua rumaan kirkkoon sen enempää. Sen sijaan kirkon pihalla sijaitsevaan sankarihautausmaahan tutustuimme tarkemmin, ja siellä sijaitsevat 21 lauttasaarelaisen sotasankarin haudat olivat vaikuttava näky. Ei sille vaan voi mitään, että sotaan liittyvät haudat pistävät aina ajattelemaan, miten surullinen kohtalo nuorena kuolleilla sotilailla on ollut. Arvostan.

Tiirasaarentiellä Kuikkarinteen lähettyvillä sijaitsee yksi harvoista Lauttasaaressa säilyneistä huviloista. Villa Salin nököttää arvokkaan näköisenä hieman piilossa puiden ja muiden kasvien suojassa omassa merenrantapoukamassaan. Sitä voi kuulemma vuokrata yksityistilaisuuksiin, mikäli joku haluaa järjestää juhlat vanhalla merenrantahuvilalla.

Villa Salinin vieressä olevalla uimarannalla on tosi kivan näköisiä kiipeilytelineitä lapsille, jotka jätin kuitenkin tällä kertaa rauhaan, sillä nälkä ajoi meidät uimarannan kahvioon, jonka paikalla on joskus sijainnut suosittu kylpyläkasino. Vuonna 1947 palaneen kasinon paikalle on nyt tosiaan rakennettu uimaranta, jonka pienestä söpöstä ja vähän rähjäisestä kahvilasta ostimme itsetehtyä karjalanpiirakkaa munavoilla sekä maukkaan kinuskibrownien, jotka herkuttelimme omalaatuisen kahvilan tunnelmallisessa nurkkapöydässä. Seinillä oli kukertavat ruusutapetit, sivupöydällä mielenkiintoista luettavaa ja lattialla möngersi iso toukka, jonka tarjoilijatyttö kävi viskaamassa linnuille, jotka eivät kuitenkaan huolineet ravinnokseen lähes itsensä kokoista karvaista toukkaa. Ei se minustakaan kovin herkulliselta näyttänyt..

Lauttasaaren eteläkärjessä Veijarivuoren puistossa on vanha ensimmäisen maailmansodan aikainen mutterimökki, joka on nykyään uimaseuran käytössä. Mökin vieressä on ihana puistonpenkki, josta avautuvia maisemia istahdimme katselemaan, vaikka edessämme möllötti myös Punavuoren kierroksella kovasti pelkäämämme Telakka.

Veijarivuoren puistossa on myös ilmatorjuntatykki, jolla ei pystynyt ampumaan, vaikka olimme aivan varmoja, että siellä on ammukset ja kaikki valmiina. Ei ollut. Höh, me oltais haluttu kokeilla miten se toimii..

Toisella puolella saaren eteläkärkeä sijaitsee Särkiniemen puisto, jonka kärjessä on vaikuttava Ryssänkärki, jossa pauhasivat sellaiset merituulet ja tyrskyt, että tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin ulapalla oikein kunnon syysmyrskyssä, vaikka olikin vasta elokuun alkupuoli eli kesä. Lauttasaaren eteläkärjessä nököttää myös mielinmäärin pieniä mökkitönöjä ja siellä risteilevillä hiekkapoluilla kipitti niin paljon juoksijoita, että olisi voinut kuvitella käynnissä olevan jonkun juoksutapahtuman. Vaan ei, iltapäivälenkkeilijät ne siellä vain huolehtivat kunnostaan, ja tästä itsekin lenkkeilyä harrastavat äiti ja minä haluamme antaa ison pisteen lauttasaarelaisille. ”Puhu mitä puhut, mut juoksemista älä lopeta..”

Retkemme aikana törmäsimme myös ystävällisiin tienneuvojiin, jotka auttoivat meitä ilman kysymistäkin kuullessaan meidän ihmettelevän ääneen jonkin tien sijaintia ja sitä miten sinne pääsee. Kiitos lauttasaarelaiset ja tsemppiä juoksuharjoituksiin! Tehän olettekin ihan kivoja!