Monthly Archives

elokuu 2012

Grillit kuumaksi!

Osa varmaan muistaakin, että sain alkukesästä Santa Marialta ison kasan grillituotteita testattavaksi. Ryntäsimme heti ensimmäisen vapaan illan tullen Henkan vanhempien luokse testaamaan osaa tuotteista ja sen jälkeenkin olemme tunkeneet itsemme grillin omistavien kavereiden luokse kylään. Osaa tuotteista olen testannut kotona ilman grilliä ja saanut aikaiseksi muun muassa maailman makeimpia ribsejä ja niin maukasta maustevoita, että meidän piti paistaa syömisen jälkeen vielä lisää lehtipihvejä, sillä vaikka maha tuli täyteen, jäi maustevoihin niin iso himo, että lisää oli saatava. Ja sitten olikin ähky, mutta kerrankos sitä överiherkuttelee..

Heinäkuun lomaviikolla testasimme viimeisetkin grillimausteet (paitsi bearnaisen makuisen mausteseoksen olen säästänyt ja testailen sitä myöhemmin ihan erikseen) joita raahasimme ensin Vaaralaan tuttavapariskunnan luokse ja sitten vielä Keravalle, jossa herkuttelimme Henkan perheen kanssa. Erilaiset grilliöljyt, kastikkeet, marinadit ja mausteseokset ovat osoittautuneet testailujemme perusteella mainioiksi piristyksiksi grilliruokiin, ja niillä saa luotua paljon vaihtelua muuten niin helposti kesän edetessä yksitoikkoiseksi käyviin grillattaviin. Vinkkendaali: Grillijuttuja löytyy lisää sivupalkista löytyvän tunnisteen ”Grilliruoat” alta! Sieltä vaan ideoita poimimaan loppukesän grillailuihin, mikäli pää lyö tyhjää.

Esittelin tuotteet tarkemmin täällä, ja nyt listaan muutaman lemppariyhdistelmäni. Yritin karsia listaa pienemmäksi, mutta onnistuin huonosti, sillä herkullisia grilliruokia oli vaan niin paljon. Tässä kuitenkin ne kaikista parhaat yhdistelmät sekä iso läjä grillauskuvia ainakin kahdelta eri grilli-illalta. Grillataan vielä kun voidaan! Syksy tulee nopeammin kuin arvaammekaan..

– Katkaravut ja Ginger-marinadi

– Ribsit ja Kentucky whiskey -kastike

– Lehtipihvi ja Allround rub -maustevoi

– Kasvisvartaat ja niihin hierottu Chili rub

– Kana ja kanamarinadipussi

– Possu ja chipotle-marinadipussi

– Kermaviilidippi Chili & mango sauce mixistä

– Jogurttidippi Tzatziki sauce mixistä

Noista grillatuista valkosipuleista mun pitää muistaa kertoa teille myöhemmin..

Lihaa!!


Halloumia ja ananasta.

Joko saa aloittaa?

Behind the scenes.

Välillä voi napostella namuja. Suosittelen noita vadelmaisia..

Nämä lähtivät mukaan yhdelle kesän grillauskerroista.


Iso möhkäle!

Bloggaaja työssään.

Pöytä on katettu.


Syömään!


Sillä aikaa kun muut grillaavat, saavat pienimmät lapset leikkiä..

Rakkaudesta Helsinkiin: C.L.Engel


Oikealla itse herra Engel.

Kirjan Sunnuntaikävelyllä Helsingissä ensimmäinen reitti on nimetty Engelin mukaan, joten tämäkin postaus sai nimensä samaiselta herralta, ja hänhän on suunnitellut Helsingin upean empirekeskustan. Alueellisesti kirjan reitti kulkee Senaatintorilla ja sen lähistöllä, mutta poikkeaa myös Kaisaniemenkadulla ja Tähtitornilla. Myös Katajanokalla sijaitseva Merikasarmi on Engelin suunnittelema, mutta olen esitellyt sen jo Katajanokkaa käsittelevässä postauksessa.

Me kiertelimme äidin kanssa Engelin Helsingissä kahteenkin otteeseen yhdistäen osan siitä Katajanokka-päivään ja osan Kruununhaassa kiertelyyn. Yhdistän nyt molemmat kerrat tähän yhteen juttuun, joten älkää ihmetelkö jos kuvien säätilassa näkyy suuriakin muutoksia. Ne on otettu kahtena eri päivänä.

Presidentinlinna on monelle varmasti tuttu siellä tanssittavien Itsenäisyyspäiväjuhlien ansiosta. Linna näyttää TV-kuvissa upealta sisältäpäin, mutta ulkoa se on itseasiassa melko vaatimaton tönö, ainakin niin komeiden rakennusten seassa mitä sen ympärillä on. Jos jotakuta kiinnostaa historia, niin kerrottakoon vielä, että rakennus toimi ensin kauppaneuvos J.H.Heidenstrauchin talona, jonka jälkeen se muutettiin keisari Nikolai I:n määräyksestä keisarin palatsiksi vuonna 1837. Ja kun Suomi itsenäistyi tuli siitä Presidentinlinna.

Osuimme Presidentinlinnalle juuri vahdinvaihdon aikaan, ja voi että miten vaatimaton tapahtuma se oli verrattuna vaikkapa Tukholman vastaavaan tapahtumaan. Jos minä olisin tuollainen vartijamies, alkaisin varmaan nauraa kun kävelisin siinä neliötä toisen jantterin ympärillä. Sääliksi kävi myös vahtivuoronsa lopettanutta poikaa, joka käveli todella jäykästi sisään seistyään paikallaan ties kuinka kauan. Kauankohan tuollainen vahtivuoro kestää? Kertokaa jos tiedätte, sillä minä en millään muista, vaikka olenkin sen kuullut.

Pohjois-Esplanadilla sijaitseva Kaupungintalo on Presidentinlinnaa paljon komeampi rakennus. Se palveli aikoinaan ylimystön Seurahuoneena ja ensimmäisen maailmansodan aikaan siihen perustettiin venäläinen sotasairaala. Kun me vierailimme talolla, oli sen aulassa äitiyspakkausten historiasta kertova näyttely, josta kävimme bongailemassa äiti-vauvan, Martina-vauvan, isoveli-vauvan ja pikkuveli-vauvan aikaisia äitiyspakkauksen aarteita. Tuollainen valkoinen paita äidillä oli itsellään silloin kun hän oli vauva, ja eräässä kuvassa nähdyn sinisen puvun äiti muisti pukeneensa joko minulle tai veljelleni tai molemmille.

Kaupungintalon toisella puolella Senaatintorilla sijaitsee Vanha raatihuone, eli Bockin talo. Siitä minulla ei ole juuri muuta kerrottavaa (eikä näköjään kuvaakaan, hups..), sillä talon historia on aika tylsä. Ensin se oli kenraalikuvernöörin virka-asunto, sitten raatihuone ja nyt siellä on kokoustiloja ja toimistoja. Boooriiing..

Mutta hei, nyt kun kerran ollaan Senaatintorilla niin pakkohan meidän on mennä vierailemaan Tuomiokirkossa eli Suurkirkossa eli Urkin kirkossa (jälkimmäinen ei sitten ole mikään oikea määritelmä, vaan perheemme omakeksimä juttu). Valtava valkoinen kirkko lienee Helsingin maineikkain rakennus ja kaupungin symboli, minkä takia minua hävettää myöntää, etten ole käynyt sen sisällä aiemmin. Mä olen niin huono helsinkiläinen..


Kukakohan toi Magricola oli?


Upeat urut, noita kun pääsisi soittamaan. Paitsi että en varmaankaan osaisi..


Alttaritaulu on peräisin Venäjältä.

Kirkko on sisältä yksinkertaisen tyylikäs ja aurinkoisena kesäpäivänä sen ulkoseinien valkoisuus suorastaan häikäisee. Ja onhan se upea näky noustessaan maiseman yläpuolelle ihan mistä tahansa katsottuna.. Kirkon mahtava siluetti erottuu kauniisti kun Helsinkiä katsoo mereltä päin ja bongasimme upean Tuomiokirkkomme myös Tornin näköalabaarista kun olimme kiertelemässä Kamppia.


Ulrika Eleonoran kirkon muistolaatta


Mustat ääriviivat Senaatintorilla kertovat missä Helsingin entinen pääkirkko sijaitsi.

Hauska yksityiskohta Senaatintorilla on myös Tuomiokirkon ja torin paikalta väistymään joutuneen Ulrika Eleonoran kirkon muistolaatta ja sitä ympäröivät ääriviivat, jotka kertovat, missä Helsingin edellinen pääkirkko aikanaan sijaitsi. Me etsimme kylttiä ja ääriviivoja torilta vaikka kuinka pitkään kunnes löysimme ne melkein vahingossa Yliopiston puoleisesta päädystä luovutettuamme jo koko Ulrika Eleonoran kirkon etsimisen.


Yliopiston päärakennus


Valtioneuvoston linna

Tosiaan, Tuomiokirkon ovelta torille katsoessa oikealla sijaitsee Helsingin Yliopiston päärakennus ja sitä vastapäätä sen vastapari Valtioneuvoston linna. Muuten rakennukset näyttävät melko samalta, mutta Yliopiston rakennuksen pylväät ovat joonialaiset ja Valtioneuvoston korinttilaiset. Valtioneuvoston linnan portaikossa sattui vuonna 1904 hurja välikohtaus, kun herra nimeltä Eugen Schauman ampui Nikolai Bobrikovia.

Tuomiokirkon takaa löytyy pieni sympaattinen Pyhän kolminaisuuden kirkko, joka raukka jää aivan jättiläismäisen isoveljensä varjoon. Pyhän kolminaisuuden kirkko rakennettiin aikanaan väliaikaiseksi kirkoksi odottamaan Uspenskin katedraalin valmistumista.

Edelleen käytössä olevaa Pyhän kolminaisuuden kirkkoa vastapäätä sijaitsee pitkä pylväsrivi, joka kuuluu rakennukselle nimeltä Topelia. Se on ollut aikoinaan sairaalakäytössä, mutta nyt siinä toimii Yliopiston humanistinen tiedekunta.

Kansalliskirjasto sijaitsee Topelian vieressä Tuomiokirkkoa vastapäätä. Sen sisälle kannattaa opaskirjamme mukaan mennä käymään, sillä sisäosan upeita holvikaareja ja koristeluita pidetään yhtenä mestarillisimmista ei-kirkollisista töistä suomalaisen arkkitehtuurin historiassa. No oliko se sitten hieno? En tiedä, sillä emme tajunneet mennä kirjastoon sisään. Joku toinen kerta sitten..

Kaisaniemenkatua sivuava korkean sokkelimuurin päällä hengaileva rakennus on jotenkin hieman kammottava ja synkkä. Synkähkö on sen historiakin, sillä ennen kuin se pääsi nykyisiin hommiinsa Yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kotipaikaksi, oli Vanhaksi Klinikaksi kutsuttu rakennus sairaalakäytössä. Siellä lääkittiin sukupuolitautipotilaita muun muassa elohopealla ja arsenikilla. Kiva juttu hei.

Valtioneuvoston juhlasali eli Smolna kuulostaa tutulta, mutten ollut koskaan tajunnut sen möllöttävän siinä Kappeli-ravintolan takana Eteläesplanadilla. No, nytpä tiedän senkin. Tässä oppii oikeasti paljon kun kiertelee pitkin poikin Helsinkiä opaskirjan ja kartan kera.

Vuonna 1822 valmistunut Kaartin kasarmi on antanut nimensä Kasarmitorille. Massiivista rakennusta on jouduttu entisöimään paljon, sillä se tuhoutui pahasti jatkosodan pommituksissa. Nykyään rakennuksessa hengailee puolustusministeriön hemmoja.

Korkealla Ullanlinnan kalliolla sijaitsee Tähtitorni eli Helsingin Observatorio. Sieltä oli ennen hyvä näkyvyys koko kaupunkiin, ennen kuin sen eteen rakennettiin korkeita rakennuksia. Toiseen maailmansotaan asti kaupunkilaiset pystyivät tarkistamaan kellonsa katsomalla Tähtitornille, jonka huipulla liputettiin päivittäin kello 12.

Kyyt hämissä


Häät Kymissä.

Aloitin heinäkuun lomaviikkoni railakkaasti kun suuntasimme Kotkaan, Kymiin ja Pyhtäälle viettämään tuttavapariskunnan häitä. Oli mahtavaa päästä heti loman alkajaisiksi pois tutuista kuvioista ja iloiset häät takasivat sen, että lomafiilis oli saavutettu jo matkalla Kotkassa sijaitsevaan hotelliimme, kun radiosta soi ”Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin..”. Olin jopa niin lomafiiliksissä, että pyysin dj-Henkkaa laittamaan seuraavaksi Stigin Otetaan Ryyppy -kappaleen, vaikka se onkin aika kammottava, ja minä ryyppäilin matkan ajan hörppyjä vain vesipullostani. Vieressä suhahti kuitenkin lonkero auki ja lomalaisen korviin iloinen rallatus sopi oikein hyvin.

Perillä Kotkassa teimme pienen turistikierroksen hotellin lähistöllä, kävimme syömässä ja laittauduimme tietysti kauniiksi ja komeiksi illan juhlaa varten. Seurueeseemme kuului Henkan ja minun lisäksi myös Henkan veli avovaimoineen ja illalla juhlapaikalla olimme tietenkin koko hääväki kuin yhtä perhettä. Kotkasta taksi vei meidän Kymin kirkolle, jossa tirautin pienet itkut, heitin riisiä ja astuin bussiin, joka vei meidät juhlapaikalle Pyhtäälle. Bussissa sain käteeni siiderin ja siitä se ilta sitten alkoi.

Näissä häissä oli yhdet parhaista tarjoiluista koskaan ja alkuruokia oli pakko hamstrata hieman lisää, niin ihania herkkuja oli tarjolla. Minun ja Henkan ehdoton suosikki oli Brie-juusto jollain sellaisella ihanalla makean tahmaisella pähkinäjutulla. Muista herkuista en osaa nostaa mitään muiden yläpuolelle, mutta ihan mielettömän herkullista oli tosiaan kaikki. Edes perunat eivät olleet tavallisia tylsiä keitettyjä perunoita vaan niihin oli sekoitettu namia kastiketta joukkoon.

Paikaltani kuului riemun hihkaisu (tai kiljaisu?) kun huomasin, että juhlapaikalle on pystytetty myös karkkibuffet! Ihan parasta, mäkin haluan samanlaisen omaan kotiini. Tai ainakin kaikkiin juhliin joita järjestän ja joissa käyn. Kiitos.

Hääjuhlassakin joutui tirauttamaan vielä muutaman pikku kyyneleen, jotka pyyhittiin pois pihan perällä, jonne pysäköityjen autojen takakontissa oli koko ajan puheluita kaikille muille paitsi pastorille. Mutta mitä, puhelun sijaan siellä olikin jallupulloja ja hyttysiä! Ensimmäistä uskaltauduin maistamaan lopulta hieman ja jälkimmäiset maistoivat minua nilkoista. Ja minä tietysti menin raapimaan hyttysten aikaansaannoksia sillä seurauksella, että nilkoissani näkyy vieläkin pienet punaiset jäljet pistojen kohdalla. Muista Martina jatkossa: Älä raavi hyttysen pistoja. Se ei auta.

Ilta sujui iloisesti tanssin ja hengailun pyörteissä ja kello oli jo yö kun taksi vei meidät takaisin Kotkaan. Kotkassa teimme ison virheen, kun päätimme mennä hotellin alakerran Amarilloon vielä yksille. Tilasimme juomat ja katselimme hetken yökerhon humalaista meininkiä ja tunsimme itsemme niin vanhaksi ja joukkoon kuulumattomaksi ettei tosikaan. Saimme juotua juomamme puoliväliin asti kun oli pakko poistua paikalta. Tämä ei vaan ole enää meidän juttu. Siispä suunta kohti hotellihuonetta ja sen ihanan pehmeää sänkyä, jossa uni maistui niin makealta, että missasimme aivan tyystin hotellin aamupalankin. Hupsista.

Rakkaudesta Helsinkiin: Katajanokka

Lähdimme äidin kanssa tutustumaan Katajanokkaan vähän sillä mielin, että onkohan täällä nyt mitään kivaa tai edes mitään uutta nähtävää. Meille molemmille on tullut Katajanokasta tähän asti mieleen lähinnä Viking Linen terminaali ja ruma Stora Enson pääkonttori. Ja no joo, on siellä se Wanha Satamakin, se on sentään ihan kiva. Mutta siinäpä se. Kovin pienin odotuksin siis suuntasimme Kappelin kahvitauolta Kauppatorin läpi Katajanokan suuntaan. Vaan voi pojat ja tytöt kuinka väärässä olimmekaan luullessamme, ettei Katajanokalta löydy mitään uutta ja ihanaa! Vaikka se Viking Linen terminaali on ehkä liiankin tuttu, löytyi niemen pohjoisosista toinen toistaan upeampia paikkoja. Ja niin saimme jälleen kysyä itseltämme: Miksi emme ole tulleet tänne koskaan aiemmin?

Aloitetaan kuitenkin siitä kahvitauosta. Äippä vei minut nimittäin Kappelin kahvilaan, sillä olin joutunut myöntämään hänelle aiemmin, etten ole koskaan käynyt siellä. Mikäs se sellainen ruokabloggaaja on, joka ei ole vieraillut yhdessä kotikaupunkinsa legendaarisimmista kahviloista! Nyt asiaan tuli muutos, sillä parkkeerasimme itsemme ikkunapöytään sillivoileivän sekä ihanan mehevän suklaakakkupalan kanssa. Olisimme muuten menneet terassille, mutta Espan lavalla soittava bändi musisoi niin kovaa, etteivät kaksi muutenkin huonokuuloista ihmistä olisi kuullut toisiaan senkään vertaa kuin normaalissa hiljaisissa olosuhteissa. Ja kun se omituinen musiikki ei ollut muutenkaan ihan meidän makuumme…Näin kauniisti sanottuna.

Ja kun nyt kerran Kappelista puhutaan, niin laitanpa tähän nyt myös tällä viikolla syömäni Kappelin herkut. Kävin nimittäin heti uudestaan Kappelin kahvilassa treffatessani erästä ystävääni. Sekä katkarapuleipä että Kappelin nimikkoleivos olivat oikein maukkaita ja kahvilan ikkunapöydässä oli mukava vaihtaa kuulumisia ja juoruilla niin, että aika suorastaan lensi ja yhtäkkiä kello oli mennyt monta tuntia eteenpäin.


Stora Enson pääkonttori.

Mutta se siitä, nyt takaisin minun ja äidin turistikierrokseen. Kappelilta lähdimme kävelemään aurinkoisessa ja hiostavassa säässä kohti Katajanokkaa ja nappasimme mennessämme Kauppatorilta litran mansikoita evääksi.

Sormet mansikasta punaisina kuvasin ohimennessämme Stora Enson pääkonttorin, joka on ehkä yksi vihatuimmista rakennuksista Helsingissä. Tuo sokeripalaksikin kutsuttu ruma möhkäle ei vaan mitenkään sovi Katajanokan muuten niin kauniisiin maisemiin, eikä etenkään tuohon koristeellisen Uspenskin katedraalin kainaloon. Voi Alvar Aalto minkä teit suunnitellessasi näin ruman rakennuksen..

Stora Enson pääkonttorin edessä möllöttää vanha vesiposti, joka on jätetty siihen muistoksi niiltä ajoilta, kun höyryveturi vielä tarvitsi sitä. Vuoteen 1980 asti Katajanokalta oli nimittäin junayhteys Länsisatamaan. Vanha vesiposti sijaitsi niin keskellä vilinää, ettemme meinanneet huomata sitä ensin lainkaan, vaikka se seisoikin ihan siinä edessämme. Äiti olikin aivan varma, että satamassa möllöttävä risteilylippuja myyvä puuhökötys on etsimämme vesiposti, ennen kuin tajusimme vesipostin olevan edessämme seisova jättimäiseltä suihkulta näyttävä putkikasa.

Sokeripalan vieressä sijaitsee entinen rahapaja, joka on nykyään ulkoasiainministeriön käytössä, sillä rahapaja on siirretty Vantaalle. Vanha rakennus on kovin huomaamaton ison Stora Enson rakennuksen vieressä, enkä ollut kiinnittänyt siihen lainkaan huomiota lukuisilla matkoillani kohti Viking Linen terminaalia. Olen taas kulkenut aivan sokeana silmät maassa, sillä muutkin ennen terminaalia sijaitsevat yksityiskohdat (lue: jättimäiset rakennukset) ovat jääneet täysin vaille risteilylle rientävän Martinan huomiota.

Entisen rahapajan vieressä tököttää uudehko vuonna 2000 tehty patsas nimeltä Urbaani puu. Meidän mielestämme se on aika ruma ja erottuu taustastaan aika huonosti. Ei muuta sanottavaa..

Rahapajasta seuraava rakennus terminaalille päin on Tulli- ja Pakkahuone, joka muistuttaa kovasti saman suunnittelijan (Gustaf Nyström) käsialaa olevaa Kauppahallia.

Ja rivissä seuraavana komeilee Warranttitalo, joka toimi aikanaan varastorakennuksena, ja se olikin yksi Pohjoismaiden suurimmista sellaisista. Nykyään rakennuksessa sijaitsee hotelli Grand Marina ja möhkälemäinen rakennus hallitsee Katajanokan terminaalin puoleista maisemaa.

Grand Marinan naapurissa sijaitsee vanhat makasiinirakennukset, joissa toimii nykyään ainakin Suomen Elokuvasäätiö sekä messukeskus Wanha Satama, joista jälkimmäinen olikin meille molemmille entuudestaan tuttu. Niinpä nappasimme siitä vain pikaisesti kuvan ja suuntasimme kohti Viking Linen terminaalia, sillä ihme kyllä, sekin kuului Sunnuntaikävelyllä Helsingissä -kirjan Katajanokan reitille.


Viking Linen terminaali. Tämä on niin tuttu paikka etten halua edes muistaa kaikkia siellä vietettyjä hetkiä.

Terminaalille kävellessämme huomasimme merellä siintävän melkoisen tummia pilviä ja kaukainen jyrinä saikin minut hihkumaan riemusta ja huutamaan ”JES!”, juuri kun äiti kertoi hieman huonompia uutisia erään melko kaukaisen sukulaisemme voinnista. Koska olemme kamalia ihmisiä, repesimme molemmat röhönauruun tajuttuamme riemun purkautumiseni osuneen aivan väärään kohtaan äidin kertomuksen kannalta. Ja sitten jatkoimme sukulaisen voinnin päivittelyä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Oikeasti se oli aika surullinen uutinen, mutta jatketaan matkaa, sillä en halua jakaa täällä toisten sairaskertomuksia..

Viking Linen terminaalin edessä makoilee vanha ankkuri, joka oli minulle tuttu siltä osin, että olen istunut sen edustalla juomassa pussisiideriä ennen risteilyalukselle nousemista. Nyt nautimme pussista vain mansikoita ja luimme ankkurin vieressä olevasta kyltistä sen olevan vuonna 1855 uponneen venäläisen sotalaiva Hesekielin ankkuri. Se on muuten aika valtava ankkuri. Yritimme nostaa sitä, muttemme saaneet jättimäisistä muskelilihaksistamme huolimatta liikutettua sitä milliäkään.

Terminaalilta kävelimme Katajanokan vankilalle ja istahdimme sen muurien sisältä löytyvälle viehättävälle puistomaiselle viheriölle syömään mansikat loppuun ja nauttimaan nykyään hotellina toimivasta rakennuksesta huokuvasta mukavan lämpimästä tunnelmasta. On ehkä hieman omituista, että vanhan vankilarakennuksen tunnelma oli meistä niin ihana, mutta niin vaan oli. Viivyimmekin pitkän tovin muurien sisäpuolella ja kiersimme lopulta koko rakennuksen ympäri kirmaten lopuksi äkkiä pakoon muurin raosta, ennen kuin vartijat huomaavat pakomme. Voi ääliöt taas, hotelliravintolan terassilla istuneet vieraat pitivät meitä varmaan aivan tärähtäneinä katsoessaan vipeltämistämme.

Seuraavaksi suuntasimme Katajanokan perimmäiseen nurkkaan, joka sijaitsi ilmeisesti Tukholmassa, sillä minulle tuli aivan ruotsimainen fiilis kun ihastelin upeaa Merikasarmin rakennusta. Nykyään ulkoasiainministeriön omistuksessa oleva rakennus on valtava, kaunis ja tunnelmaltaan hieman Tukholman Kuninkaanlinnaa muistuttava, tosin sillä erotuksella, että Merikasarmi on mielestämme upeampi. Rakennuksen ihanuutta lisäsi minun silmissäni myös sen takaa parhaillaan nousevat tummat ukkospilvet. Jee, vihdoin se ukkonen tulee tänne! On sitä jo odotettukin.


Jäänmurtajien edessä oleva Tavi on rajavartiolaitoksen paatti.

Merikasarmin vieressä möllöttävät jäänmurtajat olivat minusta aluksi tosi pelottavan näköisiä jylhine merestä nousevine olemuksineen. Sydämeni suli kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa kun näin tienposkessa hieman vinksallaan olevat värikkäät postilaatikot, joissa oli jokaiselle jäänmurtajalle omansa. Äidin mielestä Sisun postilaatikko oli hauskin, mutta minun mielestäni Urhon vanha laatikko oli vielä sitäkin suloisempi. Jäänmurtajien vieressä oli myös Rajavartiolaitoksen alus, joka on minun mielestäni edelleenkin vähän pelottava, sillä sen luota ei löytynyt värikästä postilaatikkoa.

Vähän matkan päästä melkein meren päältä löytyi vanha merimiina (tai ehkä vain merimiinaa imitoiva vaaraton möhkäle), joka on asetettu siihen Itämeren miinanraivaajien muistoksi. Miinojen raivauksessa kuoli 28 miestä ja vammaantui 35. Aika vaarallista hommaa se miinanraivaus.. Miinan luota löytyi kyseisenä päivänä myös Merivoimien siihen asettama seppele, jonka meinasin laittaa päähäni ennen kuin tajusin, ettei se taida olla kovin sopivaa käytöstä.

Kun jatkoimme matkaamme rantaa pitkin lähemmäs Helsingin keskustaa, törmäsimme Katajanokan kasinoon, joka oli kukkaistutuksineen oikein mukavan näköinen koreillessaan siinä rannassa. Rakennuksen viehättävä ulkonäkö sai kuitenkin pienen mielenkiintoa herättävän kolauksen luettuamme opaskirjastamme, että kasinolla oli Venäjän vallankumouksen aikaan ollut hieman verisempi meininki kuin nykyään. Siellä teloitettiin nimittäin lukuisia tsaarin armeijan upseereita samalla kun rakennuksen katolla liehui musta pääkallolippu.

Nykyään Katajanokan kasino toimii ravintolana ja ravintolan vieraat voivat ihailla rakennuksen pihalla olevaa veistosta, joka kuvaa upseeria valloittamassa kukkulaa. Teoksen nimi on Kukkula 13 ja siinä mahtaileva upseeri oli mielestämme ihan komea, mutta hieman liian pienikokoinen makuumme. Jätimme sen siis siihen valloittamaan sitä kukkulaa, jota ei edes näkynyt missään. Tyhmä upseeri.

Katajanokan rannalta suuntasimme takaisin hieman syvemmälle kaupunginosan uumeniin, josta löysimme Asunto-osakeyhtiö Eol:n rakennuksen, jossa on aikoinaan sijainnut Osuusliike Elannon ensimmäinen leipämyymälä. Myymälä avasi ovensa vuonna 1907 ja se sulkeutui vasta 1990-luvun lopulla.

Samalla kadulla sijaitsee myös Tallbergin talo, joka aloittaa näyttävän viisi korttelia pitkän jugendtalojen sarjan, joka muistuttaa mielestämme hyvin paljon Huvilakatua. Äiti jopa suunnitteli muuttavansa sinne viettämään vanhoja päiviään, jolloin hän veisi lapsenlapsensa rannan leikkipuistoon sekä Kälyn ja Insinöörin koiran viereiseen koirapuistoon. Samalla hän voisi itse katsella jäänmurtajia, jotka olivat äidin mieleen heti alkuun, vaikka minä pelkäsinkin niitä hieman.

Ennen kuin kipusimme viimeiselle kohteellemme Uspenskin katedraalille, kävimme moikkaamassa vielä Katajanokan puistossa hengailevaa Vedenkantaja-patsasta. Taidekoulun opettaja Viktor Malmbergin tekemä veistos oli hieman viallinen, sillä tyttöparalta puuttui kokonaan paita. Olisi pitänyt arvata, että se on miehen tekemä..

”Portaat vievät ylös jumalan luokse”, totesin tätä kuvaa ottaessani, ja äiti luuli lausahduksen olevan jonkun viisaan ihmisen hieno ajatus. Ja niinhän se olikin. Minun hieno lausahdukseni.

Uspenskin katedraali oli jo sulkenut ovensa siltä päivältä, mutta hyvin me saimme aikamme kulumaan ihaillen sen upeaa ulkomuotoa rakennuksen viereltä käsin. Onpa se tosiaan upea! Kaukaa katsoessa ei ymmärräkään miten valtavan kokoinen ja kauniin koristeellinen kirkko on, vaikka toki se on näyttävä näky jo kaukaakin. Suosittelen kuitenkin käymään ihan kirkon vieressä mikäli et ole siellä koskaan käynyt. Korkealla kukkulalla sijaitsevan katedraalin pihapiiri on nimittäin melko vaikuttava paikka.

Paikan jylhyyttä korosti se, että koko reissun ajan odottamamme ukkonen oli noussut päällemme ja jyrähti ensi kerran kunnolla välähtävien salamoiden kera juuri kun olimme päässeet Uspenskin katedraalin luokse. Taivaan revetessä yllämme tuli väkisinkin sellainen olo, että jumalalla on nyt jotakin asiaa meille. Aika hurjaa, tai oikeastaan minusta se oli hauskaa ja hihkuinkin jälleen innoissani, samalla kun äiti pyöritteli päätään ja kummasteli miksi ihmeessä minä pidän ukkosesta niin paljon.

Koska tummat pilvet enteilivät rankkasadetta, lähdimme kipuamaan alas katedraalilta ihaillen vielä matkalla sen idyllistä pihaa. Äiti taittoi minulle ruusupuskasta keltaisen ruusun, johon minä tokaisin, että salama iskee kohta päähäni, sillä jumala näki, että sen pihalta varastettiin kukka. Ruusu oli kuitenkin todella kaunis ja halusinkin antaa äidille vastalahjan. Harmi vaan että olimme jo betoniviidakossa, eikä kukkia niin vain löytynytkään. Nappasinkin lopulta todella törkeästi eräästä kukkaistutuksesta äidille pari valkoista kukkaa. Nyt hänenkin päähänsä iskisi salama, sillä jumala näki tämänkin varkauden. Nonni. Mitä menimmekään tekemään.

Afrikkalaiset tapakset

Hehkutin täällä taannoin Santa Marian More-maustesarjan afrikkalaismausteiden mahtavuutta ja olen edelleen sitä mieltä, että ne ovat ihan loistavia kavereita keittiöön kuin keittiöön. Ja hei, nyt me päästään käyttämään jokaista neljää maustetta ihan reseptien kera! Lupaan, että lopputulos on oikein maistuva. Me ainakin napostelimme afrikkalaisia tapaksia oikein tyytyväisinä juhannusaattona, jolloin nautitun neljän ruokalajin illallisen nämä pikku suupalat aloittivat.

Melonia ja Chermoulaa:

– 200 g melonia
– Chermoulaa

Meloni voi olla mitä vaan melonia tai käytä vaikka niitä kaikkia sekaisin. Meillä oli cantaloupea, jonka pilkoin pieniksi suupaloiksi ja tyrkkäsin kunnon Chermoula-tujauksen kanssa pussissa jääkaappiin maustumaan melkein koko päiväksi. Tämä tapas on siinä käytetyn Chermoulan ansiosta Marokosta.

Marinoitu juusto:

– 150 g juustoa
– 2 tl PiriPiriä
– 2 rkl oliiviöljyä
– puolikkaan appelsiinin mehu

Juustoksi sopii parhaiten joku ihan perusjuusto, jossa ei ole kovin vahvaa omaa makua. Meillä oli edamia, joka pilkottiin pieniksi kuutioiksi ja tyrkättiin pussiin marinoitumaan kera PiriPirin, oliiviöljyn ja appelsiinimehun.

Afrikkalaiset oliivit:

– 2 dl erilaisia oliiveja
– 2 tl Durban Currya
– puolikkaan sitruunan mehu
– 0,5 dl öljyä

Myös oliivit tungettiin pakastepussin sisään ja jääkaappiin. Marinadiksi vihreille ja mustille palleroille tuli eteläafrikkalaista Durban Currya, sitruunamehua ja öljyä.

Harissapopcornit:

– popcorneja
– Harissaa

Popcorn-tapakset olivat ehdottomasti mielenkiintoisin tuttavuus ja erittäin helppo valmistaa. Tungin vaan mikropopparit mikroon ja sekoitin valmiisiin popcorneihin tunisialaista Harissa-maustetta. Meillä oli käytössä light-poppareita, mutta suosittelen käyttämään tässä jotain muuta versiota. Harissa ei nimittäin tarttunut kuivempien kevytpoppareiden pintaan yhtä hyvin kuin se olisi varmasti tarttunut normipoppareihin, voipopcorneista nyt puhumattakaan. Jatkossa meillä tehdäänkin Harissapopcornit ehdottomasti voipoppareista.