Monthly Archives

elokuu 2012

Harald

Olemme puhuneet ties kuinka pitkään erään tuttavapariskunnan kanssa (itse asiassa heidän, jotka vihittiin kesäkuussa Haikossa) kanssa, että meidän pitäisi mennä yhdessä ulos syömään. Aikataulumme eivät vaan ole meinanneet millään mennä yksiin ja sovimmekin hyvissä ajoin erään viikonlopun heinäkuussa. Silloin menisimme syömään ja sillä selvä! Kun viikonloppu lähestyi, tutkimme ravintolavaihtoehtoja ja päädyimme varaamaan pöydän Viikinkiravintola Haraldista. Ennen illallista kokoontuisimme tuttavapariskunnan luokse tulevaan naapuriimme ottamaan muutaman aperitiivin ja siitä matka jatkuisi kohti Helsingin keskustassa sijaitsevaa ravintolaa.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Vielä päivällä kaikki näytti hyvältä ja suunnitelmat olivat voimassa, mutta sitten kaverille nousi hullun korkea kuume niin, että lopulta ravintolaan suuntasimme vain minä ja Henkka. Höh, ehkä me vielä joku päivä päästään syömään myös tulevien naapureidemme kanssa. Vaan nyt syömme kahdestaan, mikä on toki varsin mukavaa sekin.

Haraldin viikinkiteemaan on todella panostettu ja ravintolan sisustus, ruokalista ja kaikki opastekylteistä tarjoilijoiden asuihin on teeman mukaista. Olipa yhdellä turistipojalla jopa päässään sellainen viikinkien sarvikypärä. Hauskaa, minä pidän teemaravintoloista ja niitä saisi olla mielestäni enemmänkin. Suunnittelimmekin illallistamisen ohessa erilaisia teemoja ravintoloihin. Miltä kuulostaisi esimerkiksi Afrikka-teemainen ravintola, kunnon jenkkiläisten maalaistollojen ruokapaikka tai vaikkapa saamelaisravintola? Ja niin että teemaan on panostettu yhtä paljon kuin Haraldissa, eikä niin, että italialaiseen ravintolaan on laitettu yksi oliivipurkki seinälle kuvastamaan ravintolan teemaa. Ravintoloitsijat, tehkää mulle teemaravintoloita!

Tutkittuamme hetken ruokalistaa ja kuunneltuamme mahtavan tarjoilijamme suosituksia, päädyimme kolmen kilven retkeen, jonka aikana saisimme maistella vähän kaikkea niin ravintolan alku-, pää- kuin jälkiruoistakin. Juomaksi otimme alkuun vehnäoluet, sitten pullon punaviiniä ja sen kaveriksi vettä, joista jälkimmäistä kutsuttiin viikinkiravintolassa muistaakseni Taivaan lahjaksi. Ennen ensimmäistä alkuruokia sisältävää kilpeä pöytäämme kannettiin hapankorppua sekä sulaa voita ja tottahan toki yhdistelmää piti heti kokeilla, vaikka tiedossa olikin armottomat määrät muutakin ruokaa.

Alkuruoista odotin eniten karhunmakkaraa ja se maistui mainiolta. Pidin kaikesta muustakin alkupalakilvellä, mutta erityismaininnan haluan antaa tervasilakalle, joka saattaa kuulostaa oudolta, mutta on todella maistamisen arvoinen. Se kannattaa kuitenkin jättää mahdollisimman viimeiseksi, sillä vahva tervan maku jää suuhun vaeltamaan niin, ettei sen jälkeen ole helppo maistaa herkempiä makuja.

Jossain vaiheessa ruokailun alkupuolella vessafriikki bloggaajanne kävi tutustumassa Haraldin helpotukseen, joka oli ihana tervan tuoksuinen paikka. Tuli ihan viime kevään ratsastusleiri mieleen, sillä sielläkin vanhan tuvan vessassa oli ihana tervan tuoksu. Samainen tuoksu oli muuten myös Tervasaaren Savu-ravintolan pikkulassa, ja taidan kohta haluta tervatun seinän myös meidän tulevan kodin vessaan. Vessafriikki on puhunut, jatketaan ruoasta.

Pääruokakilpi näytti ja tuoksui mielettömän herkulliselta ja sitä se olikin. Perunoita ja kastikkeita sai pyydettäessä lisää, mutta luojan kiitos me tyydyimme vain siihen mitä kilvellä alunperin oli. Loppuähky olisi ollut vielä kamalampi jos olisimme tilanneet niitä lisää, mikä kyllä kieltämättä hieman houkutti, niin herkullisia perunat ja kastikkeet olivat. Minun lempparini annoksesta oli sormisuolalla maustettu ja savustettu naudan sisäfilee, mikä ei sinänsä ole kovin yllättävä valinta. Vaan oli pääruoissakin eräs yllättäjä! Jos alkuruoissa yllätti tervasilakan maukkaus, oli pääruokien ehdoton ylläri se, miten upea yhdistelmä oli yön yli haudutettu karitsanliha ja raparperihilloke. Nam. Yhdistelmä oli Henkan lemppari koko pääruokakilveltä peitoten jopa sen naudan sisäfileen. Se jos mikä on yllättävää.

Ja sitten olikin jälkiruokakilven aika. Myös niistä löytyi yllättäjä, nimittäin tervajäätelö, joka oli aivan mieletöntä herkkua. Koko jälkkärikilpi oikeastaan yllätti, sillä pidin eniten juuri niistä jälkkäreistä, joista ajattelin pitäväni vähiten, ja toisinpäin. Suklainen kakku oli kenties heikoin lenkki, vaikka pidän yleensä eniten suklaisista jälkkäreistä. Toki sekin oli hyvää, mutta alunperin vähemmän houkuttaneet letut ja kanelirieska olivat vielä parempia.

Jotta ruokailun jälkeinen ähky olisi varmasti kammottava, tilasimme loppuun vielä makeat Iirin kahvit eli irish coffeet. Tässä vaiheessahan emme vielä tajunneet vatsassamme muhivaa pommia, josta muodostui niin kammottava ähky ettei tosikaan. Se iski salakavalasti vasta kun nousimme pöydästä, vaikka tarjoilijoista olisi voinut lukea vinkkejä siitä mitä on edessä.. Toinen tarjoilija nimittäin naurahti spontaanisti kuullessaan, että me tässä syödään sitä Kolmen kilven retkeä. Oma tarjoilijamme ehdotti kilpien välissä välirauhaa, mutta me hölmöt sanoimme, että tuokaa vaan seuraava, kyllä meihin mahtuu! Lähtiessämme tarjoilija vielä kertoi, että siinä portaiden vieressä on myös hissi, mikäli askeleiden ottaminen tuntuu pahalta. Tässä vaiheessa me vielä nauroimme että joopajoo, ei tässä mitään, ja sitten kuin salama viikinkien taivaalta se iski: ÄHKY.

Ja minkälainen ähky! Oksennus ei oikeasti ollut kaukana kun vyöryimme ravintolasta kohti junaa, jossa istahdimme vessan viereen, ihan vain varmuuden vuoksi. Olo oli paha eikä junasta olisi tehnyt mieli nousta pois kun kotipysäkki oli kohdalla. Loppuilta meni sohvalla puoli-istuvassa asennossa röhnöttäessä, sillä vaikka meitä väsytti, emme voineet kuvitellakaan menevämme nukkumaan niin täyden vatsan kanssa. Niinpä möllötimme ähkyisinä sohvalla ja katsoimme Jersey Shorea, mikä oli juuri sopivan aivotonta katseltavaa siinä olotilassa. Että sellainen ähky, en ole kokenut ikinä mitään vastaavaa, enkä halua kokea sitä enää koskaan uudelleen. Sen sijaan Viikinkiravintola Haraldin koen mielelläni uudelleenkin, mutta Kolmen kilven retken jätän jatkossa muille tai sitten syön siitä hieman vähemmän kuin tällä ensimmäisellä kerralla.


Ensimmäisen kerran ikinä laskun kanssa tuotu suklaayllätys ei mennyt heti suuhun, vaan odotti laukussani jopa kaksi päivää. Tämän on oltava jonkun sortin ennätys.

Rakkaudesta Helsinkiin: Pihlajasaari

Toisin kuin melkein kaikki aikaisemmat Rakkaudesta Helsinkiin -postaukset, tämä juttu ei perustu äidin kanssa tekemiini kävelyretkiin Sunnuntaikävelyllä Helsingissä -kirjan innoittamana. Kirjassa ei nimittäin mainita Pihlajasaarta lainkaan, joten minulla ei ole tarjota saaresta kovinkaan paljon faktatietoa tai yksityiskohtaista nähtävyyksien esittelyä. Jotain pientä voin kuitenkin kertoa samalla kun läväytän esille ison kasan kuvia saaren kauniista merimaisemista.

Vietin Pihlajasaaressa kesäisen piknik-päivän ystäväni Heikin kanssa, mistä mainitsinkin jo Kesäpäivä-postauksessa. Saareen on ehdottomasti päästävä vielä uudelleenkin jonakin ihanana aurinkoisena vapaapäivänä leikkimään rantalomaa, sillä siihen saaren hiekkarannat soveltuvat paremmin kuin hyvin. Tai entäs jos ensi juhannuksen viettäisikin Pihlajasaaressa? Siellä on kuulemma kokko ja kaikki.

Pihlajasaari koostuu oikeastaan kahdesta saaresta, itäisestä ja läntisestä, mutta vierekkäin nököttävät kävelysillan yhdistämät saaret tuntuvat yhdeltä isolta saarelta. Pihlajasaari on vanhaa huvila-aluetta, ja nyt se on suosittu ulkoilualue upeine kallioisine maisemineen, hiekkarantoineen ja sijaitseepa saarella myös ravintola, jonka kesäterassin sanotaan olevan yksi Helsingin parhaista.

Ravintolarakennus on valmistunut niinkin kauan aikaa sitten kuin vuonna 1883, jolloin sen rakennutti iso herra Sjöström itselleen asunnoksi. Villa Hällebo oli sen jälkeenkin monenkin eri ukkelin omistuksessa, kunnes vuonna 1929 se muutettiin uimarannan ravintolaksi.

Pihlajasaari sijaitsee Helsingin edustalla Lauttasaaren ja Suomenlinnan välissä. Sinne pääsee yhteysaluksella Ruoholahdesta sekä Merisatamasta ja matka kestää vain kymmenisen minuuttia. Saareen voi tulla myös omalla veneellä tai erikseen tilattavissa olevalla taksiveneellä.

Saaressa on myös pieni vuokrattavissa oleva sauna ja itäisellä Pihlajasaarella on oma ranta heille, jotka eivät halua pitää vaatteita päällään. Läntisellä puolella sijaitsevan hiekkarannan lisäksi uiminen onnistuu myös kallioisemmilta rannoilta, mutta minusta tyrskyävään mereen johtavat tikapuut olivat pelottavia, enkä olisi missään nimessä uskaltanut pulahtaa niiltä uimaan. Minua rohkeammat ja uimataitoisemmat yksilöt sen sijaan varmaan nauttivat näistä rauhallisemmista uimapaikoista, mutta kaltaiseni pelkurit sekä lapsiperheet voivat jäädä suosiolla pulikoimaan niihin hiekkarannan rauhallisiin vesiin.

Pihlajasaaressa saa helposti kulumaan koko päivän kesäisen. Sellainen on Pihlajasaari.

Grillatut valkosipulit

Jos jollekulle on jäänyt epäselväksi, niin kerrottakoon, että minä rakastan valkosipulia. Lisään sitä oikeastaan mihin tahansa ruokaan ja voisin herkutella sillä mielin määrin. Jos reseptissä lukee yksi valkosipulin kynsi, laitan minä yhden kokonaisen yksikyntisen valkosipulin. Vähintään. Meille valkosipulifaneille järjestetään loppukesästä ihan omat festarit Keravalla, ja ylihuomisen valkosipulitapahtumaa odotellessa voidaan grillata parit valkosipulit.

Halkaise kokonainen valkosipuli kuorineen päivineen ja tasoita tarvittaessa pohjaa niin, että puolikkaat pysyvät pystyssä leikkauspinta ylöspäin. Sivele valkosipulin pintaan hieman öljyä ja mausta se suolalla sekä pippurilla ennen grillausta. Kun sipulit ovat muhineet grillissä tarpeeksi kauan, kaivellaan sen kolosista kynnet suuhun ja nautiskellaan niiden pehmeästä mausta. Nam, sanon minä.

Öljyllä, pippurilla ja suolalla maustetut valkosipulit ovat perinteisin versio, mutta listasin vaihtelua kaipaaville muutaman muunkin vaihtoehdon:

– öljyä ja yrttejä
– hunajaa ja yrttejä
– öljyä ja chilijauhetta
– tabascoa
– sitruunan mehua ja raastettua sitruunan kuorta
– HP-kastiketta tai mitä tahansa grillikastiketta
– öljyä ja mitä tahansa maustetta
– keksi oma yhdistelmäsi ja jaa se meidän muidenkin kanssa kommenttiboksissa

Nähdään lauantaina valkosipulifestareilla!


Siinä etualalla he nököttävät.

Raparperimuruherkku

Kävimme lomaviikollani kurkistamassa miltä remontin keskellä oleva Henkan veljen ja hänen avovaimonsa uusi koti näyttää. Sillä aikaa kun pojat juttelivat tylsiä remonttijuttuja joista en ymmärtänyt mitään, hengailin minä aurinkoisella takapihalla ja yritin tunnistaa siellä majailevia kasveja. Tunnistin raparperin.

Pois lähtiessämme leikkasi Henkan veli meille mukaan yhden raparperin varren, joka oli niin valtava, että siitä yhdestä varresta sai tehtyä raparperijälkkärin kuudelle hengelle. En hölmöyksissäni tajunnut ottaa jättiraparperista kuvaa, mutta uskonette kun kerron, että se oli valtava.

Kotiin päästyämme otin Jamie Oliverin Kotona-kirjan käteen, etsin kohdan ”Raparperi” ja valitsin sieltä simppelin reseptin, jota testaisin parin päivän päästä kun olimme menossa viettämään grilli-iltaa Keravalle. Raparperimurujälkkäri oli helppo ja nopea tehdä, mikä sopi mainiosti lomalaisen hälläväliä asenteeseen, kun aurinkoinen parveke houkutteli enemmän kuin kuuma keittiö. Makukin oli oikein kohdallaan ja kesäinen paistos herkuteltiin Henkan vanhempien terassilla vaniljakastikkeen ja mansikoiden kera.

Muuntelin Jamien reseptiä ihan hiukan ja tässä ohje minun versiooni. Jamie käyttäisi sitruunamehun sijaan appelsiinia ja inkiväärijauheen sijaan hillottua inkivääriä.

– yksi iso raparperi tai nippu pienempiä
– 2 dl fariinisokeria
– 0,5 dl sitruunamehua
– 100 g voita
– 1-2 dl kaurahiutaleita
– inkivääriä (jauhetta, tuoretta tai hillottua)

Pilko raparperi ja pistä palaset pannulle sokerin kanssa. Lisää joukkoon sitruunan mehu sekä inkivääri ja keittele seosta pannulla niin kauan, että raparperi pehmenee. Tee odotellessasi muruseos nyppimällä kaurahiutaleet voin sekaan. Kuumenna uuni 175-asteeseen.

Levitä pannulla keittelemäsi raparperimössö uunivuoan pohjalle, levitä kauramuru päälle ja paista uunissa noin 45 minuuttia kunnes jälkkärin pinta on kullanruskea. Tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa ja lisää vaikka vielä mansikoita annokseen, sillä ne ovat raparperin kavereita.

Kesäpäivä 2012

Olemme viettäneet ystäväni Heikin kanssa jo monena peräkkäisenä vuotena Kesäpäivän, jolloin olemme perinteisesti tehneet jotakin kesäistä ja herkutelleet hyvällä ruoalla ja juomalla. Olemme muun muassa pelanneet frisbeegolfia, käyneet pienellä terassikierroksella ja hengailleet uimarannalla. Kesäpäivään kuuluu myös olennaisena osana kuohuviinibrunssi, jolle olen leiponut aina erilaisia muffinsseja, joita olemme sitten mussuttaneet kaiken muun hyvän ruoan ohessa.

Tänä vuonna Kesäpäivän aamu valkeni sateisena, mutta koska säätiedotus lupaili aurinkoista päivää, päätimme toteuttaa harmaasta aamusta huolimatta alkuperäisen suunnitelmamme ja nauttia kuohuviinibrunssin piknikin muodossa Pihlajasaaren kallioilla. Hörppäsimme tuopilliset lonkeroa odotellessamme yhteysalusta Ruoholahdessa entisen Basilican terassilla ja kiipesimme sitten lautan yläkannelle ja matka Pihlajasaareen voi alkaa.

Pian olimmekin perillä ja otimme suunnaksi saaren kallioisemman rannan, josta löysimme mukavan piknik-paikan. Kuin tilauksesta pilvet alkoivat väistyä ja samalla hetkellä kun aurinko alkoi paistaa, tuli päällemme pieni sadekuuro, mikä tuntui ihan hullulta kun edessämme oli aivan pilvetön taivas. ”Aurinko paistaa ja vettä sataa, taitaa olla Kesäpäivä..” Sadekuuro loppui kuitenkin pian ja siitä eteenpäin sää oli koko loppupäivän aurinkoisen helteinen, vaikka aivan rannassa merituuli pitikin huolen siitä, ettei kuumuutta huomannut samalla tavalla kuin sisämaassa. Sää olikin lopulta mitä mainioin. Kesäisen aurinkoinen, muttei kuitenkaan liian kuuma.


Horisontti on vähän vinossa, mutta muuten ihan hyvä kuva lähes sokkona otetuksi.

Heti kun sadekuuro poistui päältämme kaivoimme eväät esiin ja aloitimme piknikin. Tarjolla oli erilaisia makkaroita, juustoisia suupaloja sekä Heikin omatekemää saaristolaisleipää, jonka päälle levitimme voita ja nakkasimme siivun graavilohta. Yhdistelmä oli taivaallinen ja sopi täydellisesti piknik-paikkamme merelliseen tunnelmaan.


Tosi makeita suklaaherkkuja


Domino-muffinsseissa maistui mansikka ja vadelma


Sitrustartaletteja överikoristeluilla

Makealla puolella meillä oli tänä vuonna mansikan ja vadelman makuisia Domino-muffinsseja, sitrustartaletteja sekä suklaisia herkkupaloja. Domino-muffinssien ohje löytyy täältä ja tällä kertaa tein muffinssit tosiaan mansikan ja vadelman makuisista Domino-kekseistä. Ohjeessa olevaa paistoaikaa kannattaa muuten noudattaa, sillä minun muffinssini olivat tällä kertaa hieman liian pitkään uunissa, ja niistä tuli hieman kuivia. Sitrustartaletit ja suklaapalat olivat oikein meheviä ja niiden ohjeet julkaisen täällä myöhemmin.

Ruokajuomana oli tietenkin kuohuviiniä sekä vettä ja kylmälaukun pohjalla kylmäkallen virkaa toimitti pakastimessa jäädytetty omenamehutölkki, jonka sisällön olisi myös voinut juoda sitten kun se oli sulanut. Meille maistui kuitenkin paremmin kylmä olut, lonkero ja siideri, joita nautimme yhdet tölkilliset saarireissun aikana. Siirryimme jossain vaiheessa kallioilta hiekkarannalle kierrettyämme ensin saaren ympäri. Kirjoitan Pihlajasaarestakin myöhemmin ihan oman juttunsa, mutta vinkkaan jo nyt, että saari on todellakin käymisen arvoinen paikka.

Kun iho alkoi iltapäivällä punottaa ja varjot muuttuivat pidemmiksi, pomppasimme yhteysalukseen joka vei meidät Merisatamaan. Istahdimme hetkeksi Caruselin terassille ja kävelimme sitten Heikin ja hänen kämppistensä kotiin Kamppiin, jossa rasvasin kärähtäneen ihoni, laitoin merituulessa takkuuntuneet hiukset kiinni ja nautin lasillisen kylmää valkkaria samalla kun Heikki otti pienet päivätorkut. Kuvasin myös upean vanhan asunnon yksityiskohtia ja ihailin koko seinän kokoista kirjahyllyä, jollaisesta olen aina haaveillut.

Seuraavaksi teimme pikavisiitin Kallio Block Partyihin, jossa moikkasimme Heikin kämppiksiä, höpöttelimme heidän kanssaan hetken ja siirryimme sitten Kalevankadulle nauttimaan kolmen ruokalajin illallisen Flada13 -nimiseen ravintolaan, jossa olen käynyt kerran aiemminkin. Ravintola ei pettänyt tälläkään kertaa vaan sen ruoat olivat herkullisia, palvelu mitä mainiointa ja lattia edelleen todella viehättävä. Haluaisin yhä varastaa sen meille kotiin..


Kallio Block Party

Illallisen jälkeen alkoi väsy painaa ja yömyssyn jälkeen olikin aika suunnata kotiin nukkumaan. Koko päivän ulkona meri-ilmassa hengailu ja täysi vatsa tekivät tehtävänsä ja uni maistui niin makealta ettei tosikaan. Ensi vuoden Kesäpäivää odotellessa, mitähän sitä silloin keksisi..?