Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ketoosikokeilu, päivä 4


Päivän ruoat, paitsi että kiisseli jäi syömättä.

Viikonloppu dieetillä on herättänyt minussa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta dieettiä on helpompi noudattaa kodin rauhassa, eivätkä mahdolliset heikotukset, päänsäryt ja keskittymiskyvyn puute haittaa kotioloissa niin kuin ne haittaisivat töissä. Kotona voin vaikka maata koko päivän sohvalla tekemättä mitään ja syödä pussiruokani ajallaan. Toisaalta minulla on ollut tapana antaa itselleni lupa herkutella viikonloppuna ja ajatus viikonlopusta pussiruokien varassa tuntui todella typerältä.

No, nyt se viikonloppu on sitten koittanut ja takana on lauantai, joka on ollut dieetin neljäs päivä. Astuin tuttuun tapaani aamulla vaa’alle ja ällistyin hieman, sillä nopea painonpudotus jatkuu yhtä. Eilisestä on pudonnut 0,6 kiloa, eli kolmessa päivässä elopainoni on pienentynyt 1,6 kiloa. Kuinka paljon ihmisestä voi lähteä nesteitä pihalle? Onko mukana jo ”oikeaakin” painon putoamista? Toisaalta olin kyllä onnistunut keräämään aikamoisen kesä- ja lomaturvotuksen ennen dieettiä, joten kai tämä on vielä ihan normaalia. Odotankin mielenkiinnolla kuinka paljon paino nousee kun lopetan dieetin ja keho pääsee takaisin normaalitilaan. Raportoin luonnollisesti dieetin jälkimainingeista myös tänne blogiin, mutta vielä ei ole sen aika, vaan nyt tehdään katsaus dieetin neljänteen päivään, jonka on sanottu voivan olevan kolmospäivän tapaan hieman hankalampi.

Päätin kituutella aamulla mahdollisimman pitkään teen ja porejuoman voimalla, sillä iltasyöminen on minulle mieluisampaa kuin aamulla syöminen. Jos olen mahdollisimman pitkään syömättä, jää minulle illaksi enemmän suuhunpantavaa, sillä silloin minun tekee eniten mieli ruokailla. Touhusinkin kodin siivouksen parissa koko aamupäivän hörppien samalla vettä ja tarkkaillen olotilaani. Pieni päänsärky tuntui jossain pääkopan uumenissa, mutta se saattoi johtua myös jumiutuneista hartioistani. Toisaalta olen kyllä venytellyt sekä jumpannut yläkroppaani ja Henkka antoi minulle eilen myös ihanan hartiahieronnan, joten voi olla, että päänsärky oli sittenkin dieetistä johtuvaa, tai sitten jumiutuneiden hartioiden ja dieetin yhteistulos.

Kun päänsärky alkoi tuntua kovempana napsin jääkaapista suolakurkkuja sekä muutaman oliivin, keitin kahvia ja heitin buranan nassuun. Ja kas, olo parani huomattavasti! Aamupäivällä olo oli muutenkin hieman huterampi, mutta varsinaisesta huimauksesta tai pyörrytyksestä ei voida puhua. Englannin kielinen termi ”light headed” kuvaa mielestäni aamupäivän olotilaani parhaiten. Pää oli kevyt, olo leijaileva ja vähän hassu. Vähän niin kuin olisi humalassa, muttei kuitenkaan.

Iltapäivällä sekoitin suklaajauheen veteen ja jätin sen neljäksi tunniksi jääkaappiin tekeytymään suklaavanukkaaksi. Suklaata himoinneelle dieettiläiselle suklaajauheen tuoksuttelu oli kuin huumetta ja toivoin vanukkaan maistuvan yhtä hyvältä kuin miltä jauhe tuoksuu. Ajatus ihanasta suklaavanukkaasta pyörikin mielessäni koko päivän, mutta ennen vanukashetkeä oli nautittava lounas, joka oli jo tutuksi tullut kalakeitto. Kalakeitossa, niin kuin kanakeitossakin, on kivoja sattumia mikä tekee keitosta ruokaisamman ja maukkaamman. En silti nosta kalakeittoa lempparikeittojen joukkoon kana-, tomaatti- ja juustokeittojen rinnalle, sillä jokin siinä keiton kalaisuudessa silti tökkii. En osaa sanoa mistä se johtuu, sillä kyllähän minä kalasta pidän paljonkin, mutta jokin pussikalakeitossa silti häiritsee..

Kun suklaavanukas oli tekeytynyt pari tuntia, kävin kurkkimassa sitä malttamattomana ja maistoinkin lusikallisen. Ja voi, se todellakin maistuu suklaalta! Pintakerros oli hieman erikoisen näköinen, joten sekoitin pinnan mössön sekaan ja jätin sen tekeytymään jääkaappiin vielä pariksi tunniksi. Kun vanukas oli vihdoin valmis pidin herkutteluhetken ja nautin ihanasta suklaan mausta. Ei vanukas millään yllä oikean vanukkaan tasolle, puhumattakaan jostain ihanasta suklaakonvehdista, mutta kyllä se hieman auttoi suklaanhimooni. Himo suklaaseen on nimittäin yltynyt melko suureksi ja olen haaveillut että saisin edes yhden suklaapalan, jonka antaisin sulaa hitaasti suuhuni. Tiistaina sitten.


Kaljakellujia

Minun oli tarkoitus syödä iltaruoka heti kun Henkka tulee töistä, mutta koska minulla ei ollut nälkä, kävimme katsomassa joen rannassa hetken kaljakelluntaa ja ihanaa koiraa, joka jaksoi noutaa tyhjän muovipullon joesta kerta toisensa jälkeen. Hengailimme hetken joen rannassa ja näimme muun muassa erään tytön lentävän totaalisen turvalleen lautallaan. Oli vissiin tullut otettua muutama kalja liikaa… Muuten meno oli hauskan näköistä, vaikka osa porukasta näytti jo melko väsyneeltä koko päivän joessa kellumisen jäljiltä.

Säästin viikonlopuksi kaksi herkullisimman kuuloista keittoa ja tänään oli vuorossa Thai-keitto. Sekoitin kookosmaidolta ja kanalta maistuvan keiton joukkoon 50 g kanasuikaleita sekä Cumin & Pepper -maustetta ja kyllähän keitto hyvää olikin. Söin myös pienen salaatin, jossa oli jääsalaattia ja suolakurkkua. Minun piti laittaa siihen myös kurkkua, mutta unohdin.

Koska iltapäivällä nauttimani suklaavanukas oli niin herkullista, päätin säästää siitä osan iltani iloksi. Puolikkaan vanukkaan lisäksi syön tänään vielä keitetyn kananmunan ja juon jokailtaisen iloni pH-juoman. Jälkimmäinen ällöttää jo nyt… Aamun päänsäryn ja hassun olon jälkeen olen voinut loppupäivän mainiosti. Nälkä ei ole vaivannut eikä ole heikottanut, vaikka hikoilin monta tuntia kuumalla parvekkeella ja touhusin kodin suursiivouksen parissa. Energiaa siis riittää, vaikka päivittäinen kalorimäärä on todella pieni. Ihan hullua.

Tänään olen syönyt:

Aamiainen:
– Ei mitään. Välipalaksi puolen päivän jälkeen 40 g suolakurkkua ja 10 g oliiveja.

Lounas:
– Kalakeitto

Välipala:
– Puolikas suklaavanukas

Illallinen:
– Thai kookos-kanakeitto, 50 g kanasuikaleita, 25 g jääsalaattia ja 50 g suolakurkkua.

Myöhemmin illalla:
– Keitetty kananmuna ja puolikas vanukas.

Lisäksi: Teetä, kahvia, kivennäisvettä, pH-juoma, porejuoma ja Omega 3 -kapseli.

Yhteensä 628 kaloria, 81 g proteiinia, 27 g hiilareita, 23 g rasvaa ja 14 g kuitua.

Huomisen jälkeen on enää yksi päivä dieettiä jäljellä!

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply Tatjaana lauantai, heinäkuu 28, 2012 at 22:47

    Mukava taas lukea päivästäsi, se auttaa minua jatkamaan ja jaksamaan.
    Kannattaa ostaa 15 pussillista kerralla, saa alennusta ja se tulee halvemmaksi kuin starttipaketti. Ja voi valita parhaat eli Thai/kookoskeitto ja tomaattikeitto ja aprikoosi- ja karpalosmoothie ja puurot.
    Thai-kookoskanakeitto on mielestäni toinen ja tomaattikeitto toinen parhaista. Ja kummassakaan ei ole laktoosia. Tämän kirjoitin jo päivällä:
    Tänään aamupäivällä minulla oli kova nälkä. Söin ensin puuron ja pian rahkaa ja mustikoita ja parin tunnin päästä munakkaan ja sitten hiilarittoman patukan (joita tilasin netista pari viikkoa sitten kymmenen kappaletta 1€/kpl, koska päivämäärä oli mennyt vanhaksi). Nämä kaikki kahteentoista mennessä. Kello 13.45 söin tomaatin.
    Kello 17.30 söin yhden porsaanleikkeen ja jäävuori/ tomaattisalaattia, jossa oli oliiveja ja fetajuustoa ja lasillisen piimää.
    19.30 aprikoosismoothie ja porsaanleike ja tomaatti
    21.00 kiisseli (vadelma/mustikka)
    Nyt kun kello on 22.30, en syö enää mitään ennen huomisaamupuuroa.
    Paljonkohan kaloreita tuli tälle päivälle? En jaksa laskea. Kuitenkin hiilareita kohtuullisesti, enhän ole ottanut leivän muruakaan, enkä perunaa, pullasta ja suklaasta puhumattakaan. Mulla on ketoositikkuja kotona. Jos muistan, niin testaan aamulla, olenko ketoosissa. Jos en olisi syönyt tomaattia, niin hiilarit olisivat jääneet riittävän vähäisiksi, mutta kun hieman heikotti.
    Huomenna ryhdistäydyn ja pidän tiukempaa linjaa kuin tähänasti!
    Tatjaana

    • Reply Martina sunnuntai, heinäkuu 29, 2012 at 17:02

      Kuuden päivän dieettipakkaus on ollut siitä hyvä, että paketin kyljestä on helppo katsoa mitä saa syödä päivittäin ja pääsee maistamaan melko montaa eri ruokaa. Ne puurot tosiaan puuttuvat, mikä on kyllä miinusta. Jatkossa osaan ostaa vain lempparikeittojani ja pahaksi osoittautuneisiin pussiruokiin en koske enää ikinä! 🙂

  • Reply Tatjaana sunnuntai, heinäkuu 29, 2012 at 12:53

    Iltapäivää
    Testasin aamulla. En ole ketoosissa. Tiesin sen.
    Sinä olet ketoosissa testaamatta, koska olet noudattanut tiukkaa dieettiä.
    Mieti, voisitko jatkaa dieettiä vielä keskiviikon. Käy maanantaina ostamassa kaksi puuroa ja aprikoosi- ja karpalosmoothie, niistä molemmista voi myös tehdä hyytelöä, vai mitä se nyt onkaan, kun antaa sekoitetun systeemin olla jääkaapissa neljä tuntia. Voisit jatkaa niin, että syöt puuron aamulla ja sitten joko normaalin lounaan tai päivällisen. Siis kalaa tai lihaa ja salaattia ja jälkiruuaksi tummaa suklaata. Välipalaksi pähkinöitä. Yksi suolainen ja yksi makea Easy Diet päivässä sen aamupuurin lisäksi. Tällä tavalla laihduttavat ne, joilla on esim. verenpainelääkitys ja eivät saa olla pelkillä pussikeitoilla. Eräs erittäin lihava nainen (lähtöpaino noin 120 kg) laihdutti tällä ohjeella viime vuonna yli 30 kg.
    Minä söin aamulla puuron ja klo 12.00 salaattia ja tomaattikeiton ja purkillisen raejuustoa. (syön aina koko purkillisen, kun sen avaan, koska monesti, kun olen syönyt puoli purkillista, niin toinen puolikas löytyy viikon kuluttua jääkaapista ja heitän sen sitten roskikseen.)
    Nyt sinnittelen kolmeen ennenkuin otan aprikoosipirtelön.
    Mulla on vielä yksi kiisseli jäljellä. Jospa syönkin sen kolmelta ja sitten illalla pitsaa seitsemältä ja pirtelön vasta yhdeksältä.
    Suunnitelmat surraavat aivoissani. Miksi juuri nyt? Aviomieheni loma loppuu huomenna ja hänellä on kahdeksan päivää töitä yhteen putkeen, joten voin olla dieetillä rauhassa. Tuliko mieleesi eilen, että miksi ihmeessä Tatjaana on laittanut porsaankyljyksiä? Mieheni oli tehnyt ruokaa sillä aikaa , kun olin uimassa meren rannalla. Eilen illalla hän teki ison kulhollisen pasta/broilerisalaattia. En syö sitä. Tästä päivästä eteenpäin olen luja.
    Jokohan tiistaina pääsen ketoosiin? Tuntuuko Sinusta tänään erikoisen flowlta? Nythän olet ketoosissa.
    Hyvää päivän jatkoa
    Tatjaana

    • Reply Martina sunnuntai, heinäkuu 29, 2012 at 17:09

      Heippa! En usko että jatkan dieettiä enää maanantain jälkeen ainakaan tällaisenaan, mutta proteiinipitoisesti minun pitää syödä senkin takia, että hiilarittomuuteen ja vähiin kaloreihin tottunut keho pitää totuttaa isompiin ruokamääriin ja hiilareihin vähitellen. Pussiruokien avulla en kuitenkaan usko jatkavani, sillä ne alkavat tulla jo korvista ulos syötyäni lähes tulkoon pelkkiä niitä kuuden päivän ajan. Minun ei kannata jatkaa tiukkaa dieettiä senkään takia, ettei minulla ole varaa pudottaa painoa kuin korkeintaan muutama kilo. Sen jälkeen menen jo alipainon puolelle ja sitähän emme halua.

      En ole valitettavasti tuntenut tänään sen erikoisempaa flowta, vaikka toivoinkin sen tulevan. Aamulla olo oli pirteä ja energinen, mutta päivän kuumuudessa olo muuttui melkoisen heikoksi myöhemmin iltapäivällä. Kerron päivästäni lisää sitten taas illan postauksessa, nyt menen viilentämään itseäni kylmään suihkuun. Huh hellettä..

    Leave a Reply