Häät Haikossa

Eikö kuulostakin ihanalta? Häät Haikon kartanossa. Kaunis kesälauantai, vihkiminen kartanon pihalla, sopivan pieni juhlaporukka, a la carte -illallinen yhdessä kartanon saleista, taitavia musiikkiesityksiä, tanssia ja illan päätteeksi yöpalakassi sekä kylpylähotellin puhtaat valkeat lakanat. Niistä on hyvät häät tehty.

Ensin tärkein, eli yöpalakassi ja sen sisältö:

Kesäkuun toinen viikonloppu oli tänä vuonna ilmeisen suosittu juhlapäivä. Me saimme yhteensä olikohan se peräti kuusi kutsua erilaisiin juhliin ja tapahtumiin, mikä aiheutti melkoisen harmituksen. Niin monta kivaa juhlaa ja vain yksi pitää valita. Valitsimme kuitenkin aivan varmasti oikein suunnatessamme Haikkoon juhlimaan tuttavapariskunnan häitä. Viikonloppu oli aivan ihana, kiireetön ja täynnä pieniä suloisia hetkiä.

Suuntasimme Porvooseen jo puolenpäivän aikoihin, sillä Henkka osallistui sulhasen kylpyläetkoille. Pojat ja ilmeisesti yksi tyttökin lilluivat kylpylässä sillä aikaa kun minä vietin laatuaikaa ihan itsekseni. Niin hullulta kuin se saattaakin kuulostaa, on minusta yksi tärkein hetki juhlapäivinä se, kun saan laittautua kaikessa rauhassa valmiiksi juhlaa varten. Vaikka kylpylässä olisi eittämättä ollut kivaa, nautin minä silti suunnattomasti oleskellessani yksin hiljaisessa hotellihuoneessa, meikatessani ja laittaessani hiuksia, sekä siemaillessani kuivaa omenasiideriä ihastellen välillä merellisiä maisemia huoneen ikkunasta.

Hehee, ”päivän asu” -kuva. Tai no ei, sillä sitä varten olisi pitänyt ottaa tuo jakku pois. Oikeasti Henkka nappasi hieman salaa kuvan kun odottelen tuossa kartanon edessä jotain ja ihastelen samalla Haikon kauniita maisemia.

Vihkiminen suoritettiin tosiaan kartanon pihapiirissä kauniissa maisemissa ja onneksi myös hyvässä säässä, vaikka jännitimmekin koko päivän osuuko sadekuuro Porvooseen juuri vihkimisen aikana. Ei osunut, vaan aurinko kunnioitti juhlaa pilkistelemällä pilvien raosta juuri niihin aikoihin. Illemmalla sitten satoi, mutta se ei enää siinä vaiheessa haitannut, sillä olimme siirtyneet jo sisätiloihin nauttimaan hyvästä ruoasta, juomasta ja seurasta.

Yllätin itseni olemalla itkemättä vihkimisen aikana ja veikkaan, että syy löytyi miljööstä. Eli siis siitä, ettemme olleet kirkossa. Jokin siinä kirkon uruista kajahtavassa musiikissa saa aina kyynelkanavat auki, mutta nyt ulkona ollessamme, sain pidettyä itkun kurissa, vaikka kieltämättä jouduinkin nielaisemaan pari ylimääräistä kertaa hääparin astellessa pienen juhlavierasporukkamme eteen. Se mitä tapahtui bestmanin puheen sekä häätanssin aikana onkin sitten eri juttu. Silloin kyyneleitä virtasi, joten en ollutkaan päässyt itkuherkkyydestäni eroon, vaikka innoissani luulinkin niin.

Kolmen ruokalajin illallinen tarjoiltiin pöytiin ja Henkka pääsi yllättämään minut täysin, sillä herra oli muistanut mainita tomaattiallergiani ilmoittaessaan meidät hääjuhlaan. Alkuruoaksi tarjoillussa tomaatti-mozzarellaruoassa olikin minun annokseni kohdalla mozzarellan kaverina jotakin ihanaa punajuurijuttua.

Tomaattinen alkuruoka..

..ja tomaattiallergikon versio siitä.

Yleensähän en välitä tomaattiallergiastani paljoakaan, mutta siitepölyaikaan saan usein oireita etenkin tuoreesta tomaatista, jolla on tapana rikkoa ikävästi suuni, yleensä ylähuulen sisäpinta. Onneksi olin tällä kertaa tomaatittomalla linjalla, sillä jälkiruoka-annoksessa ollut kirsikkakin sai aikaan tuhoja suussani, tehden ikävän kipeän rakkulan huuleen, vaikkei kirsikka normaalisti aiheuta minulle minkäänlaisia oireita.

Ilmeisesti paha siitepölykevät on herkistänyt minut sellaisillekin ruoka-aineille joihin en yleensä reagoi. Pisti vaan miettimään mikä kuolemankohtaus siitä tomaatista olisi tullut, jos normaalisti ihan kiltti kirsikkakin sai aikaan allergisia oireita, jotka tosin katosivat onneksi lähes tulkoon heti kun sain nielaistua allergialääkkeen.

Minun pääruokalautaseni..

..ja Henkan versio.

Jaaa sitten takaisin illalliseen ja pääruokaan. Minä sain jälleen oman, ilmeisesti jotenkin erilaisen annoksen kuin muilla, vaikkei se ulkoapäin näyttänytkään kovin erilaiselta. Kastike vain oli eri ja tomaatit puuttuivat lautaselta. Niin ja minun annoksessani ollut perunahärdelli oli kuulemma kypsempää kuin Henkalla, joka söi oman annoksensa lisäksi minun lautaseltani jämät, joita en jaksanut syödä, vaikka se olikin ihan älyttömän hyvää. Haikko ansaitsee kyllä täydet pisteet ruoista.

Jälkkäriksi tarjoiltu ihanan suklainen annos kruunasi illallisen, vaikka siinä olikin niitä huulentappajakirsikoita. Myöhemmin leikattiin vielä hääkakkua, jonka kanssa hörpittiin kahvia ja konjakkia tai Baileysia. Arvatkaapa muuten kumpaa otin kahvin aveciksi? Konjakkia! Olen vanha.

Hääkakkua ette nyt valitettavasti saa nähdä kokonaisena, vaikka minulla kyllä olisikin siitä kuva. Huomasin nimittäin vasta jälkeenpäin, että kakku komeilee peilipinnalla, josta heijastuu kakkua leikkaavan hääparin iloiset naamat. Ja koska minä en viitsi julkaista ihmisten naamoja ilman heidän lupaansa, jää kakun ulkonäkö nyt salaisuudeksi.

Tässä kuitenkin piece of cake.

Ja tässä ruokavammaisten oma kakku.

Illallisen jälkeen ohjelmassa oli vielä puheita, tietokilpailu ja tanssia, joiden parissa ilta kuluikin rattoisasti ja yhtäkkiä kello läheni jo puoltayötä. Siinä vaiheessa kun porukka alkoi siirtyä jatkoille, päätin minä olla kaukaa viisas ja mennä nukkumaan, sillä seuraavasta viikosta oli tulossa tooosi rankka aikaisine aamuherätyksineen (4:20 on jopa minulle melko aikainen aika nousta ylös) ja esteratsastustunteineen, joille kirmasin joka päivä suoraan töistä.

Niin itkua kuin nauruakin näissä häissä riitti. Itkua ihan siis vain onnesta ja liikutuksesta, ei sentään surusta. Tässä kuvassa demonstroin luontevasti niitä molempia samaan aikaan. Taitaa olla häätanssi meneillään ja minua naurattaa se, että Henkka kuvaa hääparin sijaan itkevää Martinaa. No ei vaan, oli siellä oikeasti paljon enemmän kuvia hääparista kuin minusta.

Makoisien yöunien jälkeen siirryimme kaikki kylpylän puolelta takaisin kartanoon aamupalalle, joka oli, niin kuin olettaa saattaa, todella herkullinen. Herkuttelinkin onnessani brie-juustolla ja hapankorpuilla, lohi-juustoleivällä sekä perinteiden mukaisesti myös nakeilla, pekonilla ja munakokkelilla, joita pitää aina tankata kun pääsee buffet-aamiaisen kimppuun.

Aamiaisen jälkeen minulla oli taas oma pieni mukava hetki, kun myöhempään yössä viihtynyt Henkka nukkui päikkäreitä ja minä luin kirjaa kuohuviinijuoma kädessäni. Katselin taas samalla välillä ikkunasta maisemia ja sitä millaiseksi sää kehittyy, sekä nautin todella hotellihuoneen hiljaisuudesta. Kun Henkka arveli olevansa ajokunnossa kirjauduimme ulos, katsoimme olisiko aulan putiikista saanut jääkaappimagneetin muistoksi ja lähdimme ajamaan kohti kotia mukavan viikonlopun muistot mielessämme.