Pietarin risteily, osa 2

Ensimmäisen illan ja yön jälkeen koitti aamu, joka valkeni puolipilvisenä ja lämpimänä. Ihan kiva keli Pietarin valloittamiseen siis. Pietarin risteilyn aikatauluhan on samanlainen kuin Tukholman risteilynkin: Illalla lähdetään Helsingistä, aamulla ollaan perillä ja maissa on aikaa olla melkein koko päivä, kunnes illalla lähdetään taas kotiin päin. Kotona Helsingissä laiva on heti aamusta.

Me olimme varanneet etukäteen buffet-aamiaisen, jonka voimin jaksoimme lähteä valloittamaan Pietaria, jonotettuamme ensin tunnin passintarkastusjonossa. Ensimmäinen kohteemme oli Kunstkamera, eli tuttavallisemmin sikiömuseo. Sikiömuseon purkeissa hengaili jos jonkinlaista epämuodostunutta sikiötä, joita sitten ihmettelimme tovin jos toisenkin. Museossa ei saanut kuvata, mutta Googlen kuvahaku kertoo hakusanalla ”kunstkamera” miten ihania pikku kavereita kävimme moikkaamassa. Googleta omalla vastuulla, epämuodostuneet sikiöt kun eivät ole mitään maailman suloisimpia otuksia..

Niin karmaisevalta kun se saattaakin kuulostaa, alkoi minulla runsaasta aamiaisesta huolimatta tulla nälkä Kunstkameran sikiöiden luota poistuessamme. Päätimme suunnistaa Annan tietämään edulliseen ravintolaan lounaalle. Ravintolan nimeä en tietenkään muista, mutta se sijaitsi sen jonkun ison ostoskeskuksen vieressä. Aika selkeät ohjeet, vai mitä? Kaivan nimen kyllä esille jos joku haluaa sen tietää.

Heppavaunujen takana möllöttää kaunis Eremitaasiin kuuluva Talvipalatsi.

Matkalla ravintolaan törmäsimme valtavan kokoiseen rakennukseen, joka vain jatkuu, ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.. Kyseessä oli Eremitaasi, jonka edessä olevalle aukiolle menimme ihmettelemään komeita rakennuksia, aukiolla valokuvattavana olevaa morsianta sekä tietenkin heppakärryjä, joiden kyytiin emme menneet vaikka yritin pyytää tosi nätisti. Höh. Alkava sade ja kurniva vatsa saivat minutkin pian toisiin aatoksiin, ja ostettuamme perinteisen jääkaappimagneetin Eremitaasin edessä olevasta turistikojusta jatkoimme matkaa kohti ravintolaamme.

Käsilaukku tiukasti kainalossa ettei kukaan varasta tyhmän turistin omaisuutta.

Ravintolassa valitsimme englanninkieliseltä listalta ensin entrecotet lohkoperunoilla, mutta koska kyseistä annosta ei ollutkaan saatavilla otimme jonkun random-pihvin. Random-pihvi paljastui tomaatilla, kananmunalla ja jollain muulla peitetyksi ja se oli yllättävän hyvää. En ole aiemmin syönyt mitään vastaavaa, eikä minulle ole tullut mieleenkään, että pihvin päälle voisi heittää kananmunaseoksen. Kaikkea ne venäläiset keksii..

Tällaiset annokset me vedimme Henkan kanssa napaamme. Tai siis napoihimme. Emme ainakaan tietääkseni omista vielä yhteistä napaa..

Henkan veljen tai Annan keitto. En muista kumman.

Koska kaikkia varmaan kiinnostaa ihan sikana, niin kerron vielä senkin, että kävimme ravintolassa vessassa ennen kuin jatkoimme matkaa. Pietarin wc:t yllättivät siisteydellään, mutta tämän ravintolan vessasta puuttui eräs oleellinen asia, nimittäin pöntön reunus. Miehiähän se ei tietenkään haitannut eikä Annaa, joka kävi viereisessä reunuksellisessa wc:ssä. Minä sen sijaan otin vessakäynnin reisitreeninä ja menin rohkeasti puutteellisen pöntön vessaan killumaan reisilihasteni varassa. Aika mielenkiintoista, vai mitä? Päivän treeni oli siinä, nyt saan juoda kaljaa!

Lounaan aikana Pietaria oli pessyt melkoinen sadekuuro, jonka viimeisiä pisaroita menimme pakoon siihen isoon ostoskeskukseen. Pyörimme törkeän hintaisissa ja kuumissa kaupoissa hieman, kunnes miestemme onneksi putkahdimme ulos kadulle ja lähdimme etsimään inspiraatiota taloprojektiimme. Kartta esiin ja suunnaksi Iisakin kirkko, joka on ihan tässä lähellä.

”Ihan tässä lähellä” tarkoitti lähes kahden tunnin hortoilua Pietarin kaduilla, pariin kertaan harhaan menemistä ja lukuisia kartan tutkiskeluhetkiä. Epämääräinen hortoilu oli tosin ainakin minun mieleeni, sillä minusta oli ihana katsella koristeellisia rakennuksia, nauttia Venetsia-tunnelmista Pietaria halkovia kanavia katsellessani ja ihailla venäläisten naisten kykyä kävellä huimilla koroilla varustetuilla kengillä. Minä olisin ollut heti rähmälläni sellaiset kengät jalkaan vedettyäni, varsinkin kun Pietarin kadut eivät ole ihan sieltä tasaisimmasta päästä. Katso siis mihin astut. Minä meinasin kompastua ihan jo tennareillakin.

Pietarin kaduista tulikin mieleen vielä se, että tien ylitys on Pietarissa aika hurjaa hommaa. Liikennevaloissa tien yli pääsee vielä suht turvallisen tuntuisesti, tosin suosittelen silloinkin katsomaan että kaikki autoilijat varmasti kunnioittavat punaisia valoja. Jos sen sijaan yrität ylittää sellaisen tien, jossa ei ole liikennevaloja, ole todella varovainen. Pietarilaiset autot eivät väistä jalankulkijoita.

Tää ei sitten oo se kuuluisin heppapatsas niin kuin me luulimme, vaan toisella puolella Iisakin kirkkoa sijaitseva vähän samannäköinen patsas. Ihan hieno kuitenkin. Iisakin kirkon takaa olisi kuitenkin löytynyt se kuuluisa Vaskiratsastaja, joka näytti pikaisella bussin ikkunasta luodulla vilkaisulla vielä hienommalta kuin tämä hoponen. Ensi kerralla täytyy mennä kuvaamaan sitäkin. Nyt kun tiedämme missä se on..

Iisakin kirkko! Aika hieno.

Iisakin kirkon löydettyämme ja sitä hetken ihmeteltyämme, olivat jalkamme jo niin väsyneet kävelystä, että päätimme etsiä jonkun istuskelupaikan ja mennä drinksulle. Helpommin sanottu kuin tehty, ja vasta usean törkyhintaisen ja liian hienon paikan ovella käännyttyämme löysimme ihanan viehättävän kuppilan, jossa istuimmekin sitten siihen asti, että kuljetus satamaan lähti.

Ei muuten kannata jättää paluuta siihen viimeiseen kuljetukseen, sillä se on kuulemma usein niin täynnä, etteivät kaikki mahdu kyytiin. Kuljetus satamasta keskustaan ja takaisin kuuluu siis risteilyyn ja on pakollinen, jotta maihin pääsee ilman viisumia. Käteväkin se toki on kun ei tarvitse alkaa sählätä taksien kanssa.

Ja sitten takaisin siihen ravintolaan, jonka venäjänkielistä drinkkilistaa luimme kuin pietarilaiset konsanaan. Emmehän me tietenkään oikeasti osanneet kieltä (paitsi Anna, jonka kielitaidosta oli paljon hyötyä niin maissa kuin laivallakin), mutta kyllähän tuosta nyt voi arvata mitä drinkkejä listalta löytyy. Osaatko sinä lukea tätä:

Minä otin ensin listan ensimmäisen drinkin, joka näytti tältä.

Ihanien valkosipulilla ja tillillä maustettujen ruisleipien kanssa join ison tuopin olutta, sillä naposteltavien kanssa ei makeat drinkit sovi. Ravintolassa oli monta hauskaa yksityiskohtaa, joita kuvasin innoissani. Erikoisin tapaus oli eräässä pöydässä istunut susipatsas, -nukke tai mikä lie, jota jouduin vilkaisemaan parikin kertaa. Ensin katsoin, että siinähän istuu vaan joku hieman karvaisempi herrasmies, mutta sitten huomasin että se onkin susi. Ihan normaalia Venäjällä. Sen verran täytyi kuitenkin vielä vilkaista, että katsoin onko susi elävä vai ei. Ties vaikka se olisi juuri tilannut suomalaisturistin muhkeasta pehvasta tehtyä pihviä..

Tällaiset kaverit hengailivat baaritiskin yläpuolella.

Hengailtuamme kuppilassa muutaman tovin, kipitimme Iisakin kirkon eteen, josta lähti kuljetus takaisin satamaan. Satamasta ostin vielä pari pientä matkamuistoa, sillä päässäni oli alkanut soida: ”Venäjänmaa antoi lapsilleen vanhoja mummoja, ja niiden sisällä on uusia mummoja, ja niiden sisällä taas uusia mummooojaaaa..”. Maatuskamummoja oli siis saatava, yksi magneetillinen jääkaapin oveen ja yksi pieni maatuskamummo töihin muiden siellä minua ilahduttavien matkamuistojen joukkoon.

Seuraavassa osassa katsellaan kannella kun laiva lähtee satamasta ja vietetään vielä viimeinen ilta Princess Marialla muun muassa syöden, juoden ja karaokea laulaen. Jälkimmäisestä ei ole todistusaineistoa, joten voit pysyä turvallisin mielin mukana menossa.