Kalat ja merenelävät,  Yleinen

Itadakimasu! – Herkullinen seesamilohi japanilaisittain

Niin kiinnostunut kuin ruokakulttuureista ja eri maiden keittiöistä olenkin, olen tehnyt suhteellisen vähän mitään Aasian suuntaan viittaavaa ruokaa. Uutenavuotena testasin intialaisen kokkimestarin taitoni tekemällä yllättävän herkullista kana-kukkakaalicurrya ja nyt oli vuoro ottaa varovainen askel japanilaisen keittiön suuntaan.

Olen tutustunut japanilaiseen keittiöön aiemmin lähinnä sushin muodossa, jota olen päässyt väkertämään muutamaan otteeseen ihan itsekin omillla tumpelokätösilläni. Ensimmäisen kerran teimme sushia koko perheen voimin iskälllä joskus kauan ennen kuin sushibuumi rantautui Suomeen. Vähänkö meillä on edelläkävijä-iskä, hän taikoi tosta vaan sushiohjeet ja ainekset esiin silloin, kun me muut emme olleet edes kuulleet koko sushista. Taidan tietää mistä olen perinyt halun kokeilla uusia ja erikoisia ruokia..

Mutta se sushista, sillä tällä kertaa emme herkutelleet kala-riisipalleroilla vaan japanilaisittain maustetulla lohella. Lohi marinoitui useamman tunnin inkiväärillä maustetussa soija-seesamiöljymarinadissa ja pannulla paistettujen lohiviipaleiden päälle ripottelin vielä aina niin ihania seesaminsiemeniä. Kala tarjoiltiin salaattipedillä ja vaikka jännitinkin hieman miltä japanilaisittain maustettu kala maistuu, oli kokeilu oikein onnistunut ja Henkkakin otti kalaa jopa lisää. Tätä täytyy tehdä toistekin!

Seesamilohi

– 600 g lohta
– 1 tl inkiväärimaustetta (tai tuoretta raastettuna noin ruokalusikallinen)
– 2 rkl soijakastiketta
– 1 tl sokeria
– 1 tl seesamiöljyä
– öljyä paistamiseen
– seesaminsiemeniä

Kippaa tarpeeksi isoon pakastepussiin tai kannelliseen astiaan soijakastike, inkivääri, sokeri ja seesamiöljy. Leikkaa kala neljäksi viipaleeksi, laita palat pussiin/astiaan ja jätä jääkaappiin marinoitumaan vähintään pariksi tunniksi tai mieluummin yön yli.

Kuivaa lohipalat talouspaperilla ja paista niitä öljyssä ensin nahkapuoli ylöspäin. Kun kala näyttää kypsältä noin puoleen väliin asti, käännä palat ja paista vielä muutama minuutti niin, että kalan toinenkin puoli on kypsynyt. Kaada käännön yhteydessä seesaminsiemeniä lohiviipaleiden päälle. Joo, osa siemenistä menee väkisinkin pannulle, mutta ne voi kipata siitä sitten valmiin annoksen päälle kaloista irtoavan herkullisen liemen kera. Tee tarvittaessa viilto yhden lohiviipaleen paksuimpaan kohtaan ja kurkkaa onko kala kypsä sisältäkin. Kun kalat näyttävät hyvältä, tarjoile ne salaattipedin päällä.

P.S. Otsikko on japania ja tarkoittaa ”Hyvää ruokahalua!” tai kirjaimellisesti ”Tulen vastaanottamaan”. Musta tuo on aika ihana tapa toivottaa hyvää ruokahalua, onhan toivotuksen lopussa sana ”masu”. ItadakiMASU!

2 kommenttia