Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Karibian risteily, osa 5

Aikaisemmat osat löytyvät näiden linkkien takaa:
osa 1
osa 2
osa 3
osa 4

Vietettyämme risteilyn alussa kaksi kokonaista meripäivää ja vierailtuamme sen jälkeen St.Martinilla sekä St.Thomasilla, oli vuorossa vielä kaksi kokonaista risteilypäivää sekä saapuminen takaisin USA:han ja sitä kautta pikkuhiljaa kotiin Suomeen jetlagista kärsimään. Ensimmäinen jäljellä olevista päivistä veisi meidät vielä yhdelle paratiisisaarelle ja toinen olisi meripäivä.

Aamulla telkkari näytti sijainniksemme seuraavaa:



Ja ikkunasta avautui tällainen näkymä:

Tervetuloa Grand Turkiin, joka on nimensä vastaisesti ihan pikkuruinen saari. Siinä missä St.Martinilla oli lentokoneita ja villejä ranta-aaltoja, St.Thomasilla oli koruja, merirosvoja ja rommia, muistetaan Grand Turk turkoosista vedestä, palmuista ja vaaleasta hienosta hiekasta. Täydellinen paikka auringonottoon siis, joten bikinit päälle ja laituria pitkin suoraan rantatuoliin makoilemaan. Jos joku niin tämä on aurinkomatkailijan paratiisi.



Me vietimme tovin jos toisenkin leppoisasti auringossa kylpien, välillä lämpöisessä merivedessä pulahtaen ja löysimmepä täältä myös kiven iskälle tuliaiseksi. Iskä haluaa, että tuomme hänelle aina kiven muistoksi matkoiltamme, ja hänen takanreunustallaan onkin jo vaikuttava kivikokoelma. Niitä on aina mukava tutkailla, muistella omia matkoja ja tutkia kiviin raapustetuista vuosiluvuista ja paikannimistä, mistä minkäkin näköinen kivi on peräisin.


Todella kiva idea kivien keräämisen lisäksi on muuten se, että tuo joka matkakohteesta aina pikkupullollisen hiekkaa ja kerää ympäri maailmaa hankitun hiekkakokoelman kauniisiin lasipurkkeihin. Päälle vielä kauniit etiketit, joissa lukee mistä mikäkin hiekka on kotoisin, ja kokoelma hyllyyn esille. Maailmalta tuotuja erisävyisiä ja erikoostumuksisia hiekkanäytteitä on varmasti mukava tutkia ja itse sijoittaisin kokoelman varmaan kylppäriin. Niin, jos minulla siis olisi hiekkakokoelma. Hieman harmittaa etten keksinyt aikoinaan ensimmäisiä matkoja tehdessäni tätä hiekkaideaa, vaikka voisihan sen aloittaa vasta seuraavallakin reissulla. Onhan tässä vielä elämää edessä ja lukuisia matkoja tekemättä.


Olemme keränneet Henkan kanssa kaikilta yhteisiltä matkoiltamme jääkaappimagneetteja. Niitä on kiva katsella arjen keskellä, ja usein huomaankin uppoutuvani matkamuistelmien syövereihin kesken ruoanlaiton. Karibialta kotiutimme useita magneetteja, jokaiselta saarelta omansa sekä laivalta vielä yhden. Samalla lomamatkalla käydyistä New Yorkista, Miamista ja Fort Lauderdalestakin ostimme omat magneetit, kuten myös Bubba Gump Shrimpistä. Paljon magneetteja siis, kohta pitää varmaan ostaa uusi jääkaappi.


Mutta jospa nyt palattaisiin taas sivuraiteille eksymisen jälkeen Karibialle Grand Turkin saarelle, jossa alkoi iltapäivän kuluessa tulla niin kuuma, että päätimme nousta aurinkotuoleiltamme leppoisalle kävelylle ja käydä juomassa varjossa yhdet limut. Kävelyllämme löysimme pikkuruiselta saarelta myös yhden nähtävyyden. Joku avaruusjuttu tippui tänne joskus. Aika hurjaa, osuikohan se jonkun päähän?



Takaisin laivalle palattuamme haukkasimme alakerran kahvilassa hieman välipalaa ja siirryimme kannelle nauttimaan kylmää juomaa ja viilentämään oloamme pulahtelemalla uima-altaaseen.








Illalla söimme viimeisen kerran hienosti neljän ruokalajin illallisen ja tällä kertaa herkut olivatkin melkoiset! Alkuun saimme listan ulkopuolelta etanoita sekä mätipalleroita sisältävän jutun.



Pääruoaksi herkuttelimme beef wellingtonilla sekä hummerilla. Hummeria ei tarvinnut itse osata rikkoa, vaan tarjoilija hoiti sen kädenkäänteessä samalla kameralle poseeraten.



Tuhdin aterian jälkeen jälkkäriksi mahtui enää vain jäätelöpallo ja hieman myöhemmin taas kerran yhdessä tietovisassa nautitut drinkit.

Tuo oikeanpuoleinen maistui aivan mansikkapirtelöltä. Namnam.

Viimeinen aamu alkoi jälleen tuhdilla aamiaisella, jonka jälkeen etsimme sopivan kolon laivan kannelta ja rojahdimme aurinkotuoleihin lukemaan, kuuntelemaan kannella soittavaa live-bändiä, naureskelemaan Mr. Sexy legs -kisalle ja taisinpa jossain hiljaisemmassa välissä hieman torkahtaakin. Kannella esitettiin myös elokuvia ja vaikka suunnittelimmekin osallistuvamme jonankin iltana Movies Under the Stars -näytökseen, jäi iltaleffa kuitenkin tällä kertaa kokematta. Ensi kerralla sitten.

Viimeisenä päivänä rentouduimme ja nautimme loman viimeisistä auringonsäteistä. Raukean päivän päätteeksi kävimme vetämässä viimeiset hiilaripommit buffetissa ja auringonlaskun aikaan parkkeerasimme itsemme olutämpärin kera yläkannelle. Vietimme viimeisen illan aurinkotuoleissa maaten, kylmä olut kädessä maailman kauneinta auringonlaskua katsellen. Muistan olleeni tuolloin rentoutuneempi kuin koskaan, ja tuolloin otetuissa kuvissakin näytän onnellisemmalta kuin pitkään aikaan. Kyllä loma tekee hyvää.

Aamulla auringonnousun aikaan tervehdimme Floridan rannikkoa, söimme viimeisen aamiaisen laivalla ja aloimme valua ulos paatista. Hei hei Karibia, toivottavasti tapaamme vielä!

Omatekemä jäätelö – Ilman jäätelökonetta

Olen kuullut jo ajat sitten, ensimmäisen kerran muistaakseni työkaveriltani edellisessä työpaikassani, ja sitten Hulilta ja Herra Longfieldiltä, että jäätelön tekeminen itse on aivan tavattoman helppoa. Siihen ei tarvita jäätelökonetta, eikä kovin paljon edes aikaa tai vaivaa, ja lopputulos on aivan yhtä hyvä kuin kaupasta ostettava jäätelökin, ellei jopa parempi. Ja täysin ilman lisäaineita. Sekin vielä. Hulin ja Herra Longfieldin tekemää vaniljajäätelöä pääsin jopa maistamaan viime kesänä, ja silti minulta kesti näin kauan tehtailla ensimmäinen omatekemäni jäätelö.

Tein jäätelön muuten Hulin blogista löytyvän ohjeen mukaan, mutta vaihdoin maun vaniljasta kaneliin, sillä halusin tietenkin kokeilla jotain erilaista. Jäätelön perusresepti kuuluu näin, makuainetta voi muunnella vapaasti omien mieltymysten ja mielikuvituksen mukaan:

– 3 kananmunaa
– 3 dl vispikermaa
– 2 dl tomusokeria
– 4 rkl maun tuovaa nestettä, joka voi olla mehua, sulatettua suklaata, hilloa, siirappia, veteen sekoitettua vaniljaa tai kanelia, niin kuin minulla tällä kertaa

Homman perusidea on se, että tehdään kolme vaahtoa, sekoitetaan ne keskenään ja lisätään makua tuova neste. Kananmunat erotellaan, valkuaiset vatkataan omaksi vaahdoksi ja keltuaiset tomusokerin kanssa omaksi. Ja kolmas vaahtohan on tietysti kermavaahto. Kun kaikki on vatkattu, sekoita vaahdot keskenään, lisää esimerkiksi 4 rkl vettä, johon on sekoitettu kanelia ja kippaa massa kannelliseen muoviastiaan.

Astia laitetaan pakastimeen ja sitä käydään sekoittelemassa välillä. Kuulemma vain kaksi kertaa jäätymisen aikana riittää (ekan kerran noin 30-60 minuutin jälkeen ja sitten joskus kun muistaa), mutta minä sekoittelin jäätelömassaani alkuun tunnin välein ja sitten jätin sen yöksi oman onnensa nojaan löytääkseni aamulla täydellisesti jäätyneen jäätelön pakastimestamme.

Massan jäätymiseen menee vähintään puoli vuorokautta riippuen sen määrästä, muoviastian muodosta ja reunojen paksuudesta. Kätevä astia on vanha muovinen litran jäätelöpurkki (Aino, Carte D’Or, mitä näitä nyt on..), joka on sen verran ohutreunainen, että jäätelö jäätyy mukavan nopsaan, niin että edellisenä iltana tehty jäde on valmista seuraavan päivän iltapäiväkahvilla.

Kanelijäätelö maistui namilta uunibanaanien kera.

Katso myös nämä postaukset:
Sitruunajäätelö
Kesän paras jäätelö

Uunibanskut

Viime viikonloppuna nautitun herkullisen seesamilohiaterian täydensi kaapista hetken mielijohteesta kaivettu ja pikaisesti jäähdytetty valkkaripullo sekä makoisa jälkiruoka. Meillä sattui olemaan paistetun kalan kanssa täydellisesti sopiva viini kaapissa, ja voi miten hyvältä se maistuikaan. Uuteen kotiin on ehdottomasti järkättävä kunnon tila viineille, jotta kaapista löytyy aina tarpeen vaatiessa sopiva ruokajuoma palan painikkeeksi.

Jälkkäriksi tein meille uunibanaaneja maailman helpoimmalla reseptillä. Olen tehnyt aiemmin muun muassa suklaalla täytettyjä uunibanaaneja, mutta nyt kokeilin hieman helpommin syötäviä uunibanaaniviipaleita. Ei sillä, etteikö pieni askartelu syödessä (ja varsinkin lentokoneessa!) olisi välillä kivaa, mutta nyt halusin vain lusikoida ruoan mahdollisimman helposti suuhuni. Kas näin banaanijälkkäri syntyi:

– kaksi banaania
– pari ruokalusikallista voita/margariinia
– pari ruokalusikallista tummaa sokeria (fariinia, muscovadoa..toimii varmasti myös ihan tavallisella sokerilla)
– kanelia

Kuori banaanit ja pilko ne viipaleiksi. Kippaa viipaleet uunivuokaan ja ripottele niiden päälle sokeri ja voi. Voin voit joko sulattaa tai laittaa pieninä nokareina pitkin vuokaa, se kyllä sulaa sitten uunissakin. Ripottele vielä hieman kanelia banaanien päälle ja tyrkkää koko komeus 175-asteiseen uuniin noin vartiksi, tai kunnes banaanit ovat pehmenneet ja voi on sulanut kunnolla. Anna jäähtyä hetki ja herkuttele sitten sellaisenaan tai vaikkapa jäätelön kera. Äläkä unohda lusikoida annoksen päälle vuoan pohjalle valunutta nestettä.

Me söimme makeat banaanit ihanan omatekoisen kanelijäätelön kanssa, mutta siitä lisää hieman myöhemmin, vaikka olenkin luvannut julkaista jäätelöohjeen täällä mahdollisimman pian. Ensi viikolla kaverit, mä lupaan, eiku mä yritän! En uskalla luvata, sillä läppärini on temppuillut viime aikoina sen verran, etten ole varma päästääkö se bloggaajan työhönsä. Mutta mikäli kone on kaveri, on jäätelöohje täällä ensi viikolla!

Itadakimasu!

Niin kiinnostunut kuin ruokakulttuureista ja eri maiden keittiöistä olenkin, olen tehnyt suhteellisen vähän mitään Aasian suuntaan viittaavaa ruokaa. Uutenavuotena testasin intialaisen kokkimestarin taitoni tekemällä yllättävän herkullista kana-kukkakaalicurrya ja nyt oli vuoro ottaa varovainen askel japanilaisen keittiön suuntaan.

Olen tutustunut japanilaiseen keittiöön aiemmin lähinnä sushin muodossa, jota olen päässyt väkertämään muutamaan otteeseen ihan itsekin omillla tumpelokätösilläni. Ensimmäisen kerran teimme sushia koko perheen voimin iskälllä joskus kauan ennen kuin sushibuumi rantautui Suomeen. Vähänkö meillä on edelläkävijä-iskä, hän taikoi tosta vaan sushiohjeet ja ainekset esiin silloin, kun me muut emme olleet edes kuulleet koko sushista. Taidan tietää mistä olen perinyt halun kokeilla uusia ja erikoisia ruokia..

Mutta se sushista, sillä tällä kertaa emme herkutelleet kala-riisipalleroilla vaan japanilaisittain maustetulla lohella. Lohi marinoitui useamman tunnin inkiväärillä maustetussa soija-seesamiöljymarinadissa ja pannulla paistettujen lohiviipaleiden päälle ripottelin vielä aina niin ihania seesaminsiemeniä. Kala tarjoiltiin salaattipedillä ja vaikka jännitinkin hieman miltä japanilaisittain maustettu kala maistuu, oli kokeilu oikein onnistunut ja Henkkakin otti kalaa jopa lisää. Tätä täytyy tehdä toistekin!

– 600 g lohta
– 1 tl inkiväärimaustetta (tai tuoretta raastettuna noin ruokalusikallinen)
– 2 rkl soijakastiketta
– 1 tl sokeria
– 1 tl seesamiöljyä
– öljyä paistamiseen
– seesaminsiemeniä

Kippaa tarpeeksi isoon pakastepussiin tai kannelliseen astiaan soijakastike, inkivääri, sokeri ja seesamiöljy. Leikkaa kala neljäksi viipaleeksi, laita palat pussiin/astiaan ja jätä jääkaappiin marinoitumaan vähintään pariksi tunniksi tai mieluummin yön yli.

Kuivaa lohipalat talouspaperilla ja paista niitä öljyssä ensin nahkapuoli ylöspäin. Kun kala näyttää kypsältä noin puoleen väliin asti, käännä palat ja paista vielä muutama minuutti niin, että kalan toinenkin puoli on kypsynyt. Kaada käännön yhteydessä seesaminsiemeniä lohiviipaleiden päälle. Joo, osa siemenistä menee väkisinkin pannulle, mutta ne voi kipata siitä sitten valmiin annoksen päälle kaloista irtoavan herkullisen liemen kera. Tee tarvittaessa viilto yhden lohiviipaleen paksuimpaan kohtaan ja kurkkaa onko kala kypsä sisältäkin. Kun kalat näyttävät hyvältä, tarjoile ne salaattipedin päällä.

P.S. Otsikko on japania ja tarkoittaa ”Hyvää ruokahalua!” tai kirjaimellisesti ”Tulen vastaanottamaan”. Musta tuo on aika ihana tapa toivottaa hyvää ruokahalua, onhan toivotuksen lopussa sana ”masu”. ItadakiMASU!

Baby Shower

Yllätimme isomahaisimman ystävämme eräänä lauantaipäivänä järkkäämällä hänelle vauvakutsut. Mistään jenkkityylisestä Baby Showerista mahan mittauksineen, vauvanukkejen vaipanvaihtokisoineen ja ilmapallomerineen ei ollut kyse, vaan muokkasimme juhlasta oman näköisemme mukavan rauhallisen illanvieton.

Aloitimme illan häätämällä pojat omille teilleen (Amarilloon kuulemma) ja nostamalla maljalliset kuohuvaa. Jokainen oli leiponut jotakin herkkua ja illan yksi pääteemoista olikin syöminen. Kuohuviinien kadottua parempiin suihin siirryimmekin pian keittiöön ja aloitimme herkuttelun teekupposilla sekä suolaisilla herkuilla. Tarjolla oli salaattia, ranskalainen kinkku-juustopiirakka sekä vegeversiona toiminut kasvis-juustopiirakka. Namskista.

Salaatin ja piirakan jälkeen nautimme jälkiruoan osa 1, joka sisälsi minun väkertämiäni Domino-muffinsseja (jaan ohjeen teille myöhemmin) sekä Maajussin morsiamen leipoman ihanan sydämen muotoisen chili-suklaakakun. Oli muuten ihan hemmetin hyvää. Kakussa oli ainakin minun makuuni juuri sopivasti potkua ja tarpeeksi paljon suklaata. Jälkeenpäin harmittaa kun en ottanut toista palaa, vaan tyydyin vain yhteen pieneen palaseen. Tyhmä minä.


Katsokaa nyt miten söpö se on.

Ensimmäisten ruokasatsien jälkeen pidimme pienen tauon ja lojuimme sohvalla niin vauvajutuista kuin muistakin aiheista höpötellen. Luimme tulevan vauvan horoskoopin ääneen ja veikkasimme tulokkaan syntymäajan, pituuden sekä painon ja annoimme tulevalle äidille hemmottelulahjakortin. Earth Hourin ajaksi sammutimme valot ja juttelimme kynttilän valossa muun muassa lapsuuden leikeistä ja pelkäämisestä. Pöydässä olleet karkit, suklaa ja popcornit katosivat pikkuhiljaa parempiin suihin, ja kun Earth Hour oli ohi, oli jälkiruoan numero 2 vuoro. Mitä sanoinkaan siitä syömisteemasta..

Teimme yhdessä köyhiä ritareita (tai siis kaksi teki ja kolme katsoi urpona vieressä), joita vedimme naamaamme ähkyyn asti. Allekirjoittaneen olo olikin kotiinlähdön hetkellä niin turpea, että päätin vaihtaa suunnittelemani kävelylenkin bussikyytiin. Lämpömittarin ilmoittamat pakkasasteet, myöhäinen lauantai-ilta sekä puheet pelkäämisestä (minä en varsinaisesti ole se ryhmän rohkein jäsen..) vahvistivat päätökseni jättää reippailun sikseen ja lyllertää ähkymahani kanssa bussipysäkille. Örh. Kotiin päästyäni uni maistui ja painoin pääni hymyillen tyynyyn mukavan illan muistot mielessäni. Sinä yönä näin oikein kauniita unia.