Suomen suurin matkablogiyhteisö

All by myself

Henkan firma lennätti työntekijänsä yhdeksi viikonlopuksi Italian Alpeille laskettelemaan. Sen lisäksi että olin iloinen mieheni puolesta, täytyy myöntää että olin myös hieman kateellinen. Miksen minä pääse Italiaan vaikka haluan sinne kaikista eniten?

No mutta, yltiöpositiivisena luonteena otin silti Henkan reissusta kaiken ilon irti. Ikävöin toki reissussa olevaa ukkelia, mutta päätin silti nauttia yksinolosta parhaani mukaan. Ihan ensiksi siivosin koko kämpän ja kannoin töistä kotiin kauniin värisiä tulppaaneja. Siistissä kodissa on vaan niin paljon mukavampi möllöttää. Sitten mietin mitä kaikkea hyvää söisin. Annoin itselleni luvan herkutella niin paljon kuin haluan, vaikka ihan ähkyyn asti.



Ja ähkyhän siitä sitten tulikin. Todella yllättävää.. Katsoin telkkarista tyttöhömppää ja ahmin puoli kiloa irtokarkkeja. Kun makea alkoi ällöttää, herkuttelin Kartanon sipseillä ja dipillä. Ja kun sain taas tarpeekseni suolaisesta, siirryin takaisin karkkeihin. Lopulta olin aivan ähkyssä, mutta kerrankos sitä..

Kun Henkka sitten tuli sunnuntaina takaisin kotiin, syötin hänelle jäljelle jääneet herkut ja siirryin hyvillä mielin takaisin terveellisempään ruokavalioon. Viikonlopun mässäilyn jälkeen kehoni suorastaan huusi salaattia, jota popsinkin sitten vähintään yhtä hyvällä ruokahalulla kuin olin mussuttanut karkkia ja sipsejä.



Armas ukkelini toi mukanaan jälleen kerran aivan ihania tuliaisia kotiin jäänelle avovaimolleen. Kauniilla nauhalla koristellussa vihreässä paketissa oli kahta eri öljyä. Toinen on maustettu tryffelillä ja toinen chilillä. Pieni palaa Italiaa keltaiseen keittiöön.


Toisessa paketissa oli toinen toistaan kauniimpia suklaakonvehteja. Ihailin namuja pitkään, silittelin niitä (joojoo, olen ihan terve) ja otin niistä kuvia. Eräänä iltana söimme yhdessä parisenkymmentä konvehtia, kunnes hoksasin, että suklaata on vielä toinenkin kerros. Voi sitä riemun määrää kun tajusin, että herkullisia konvehteja on puolet enemmän kuin ensiksi luulin! Jippii!! Ja minkälaisia konvehdit olivatkaan. Pehmeitä, suklaisia, herkullisen makuisia monella erilaisella täytteellä. Voi nam. Mikään ei ole ihanampaa kuin taidolla tehdyt suklaakonvehdit!
Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply