Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yearly Archives

Vuosi 2012

Vuoden 2012 ehdottomasti tärkein asia on ollut omakotitalon rakentaminen Järvenpäähän. Rakennusprojekti on määrittänyt koko vuoden suunnitelmia ja se on määritellyt ehdot kaikelle muulle tekemiselle. Henkan ja minun yhteiset matkat ovatkin jääneet tänä vuonna vain muutaman päivän pikareissuihin ja koko vuosi onkin kulunut odottaessa, että milloin se talo saadaan valmiiksi. Ei ihan vielä, mutta eikös sitä sanota, että matka on vähintään yhtä tärkeä kuin määränpää? Jaksetaan siis odottaa vielä hetki. Jaksetaan, jaksetaan. Huoh..

Rakentamisen lisäksi vuoteeni on kuulunut paljon hevostelua ja muuta liikuntaa, Italian kielen opiskelua, mukavia juhlia, ravintolaillallisia ja ilahduttavan paljon myös ystävien tapaamista kaiken kiireen keskellä. Olen yrittänyt nauttia parhaani mukaan nykyisestä kodistamme, joka on ollut ensimmäinen omani sekä myös ensimmäinen yhteinen kotimme Henkan kanssa, ja siksi kovin tärkeä pieni pesäkolo.

Blogiharrastus on pysynyt tiiviisti mukana elämässäni vuonna 2012 ja sen saralla on puhaltanut hieman uusia tuuliakin. Vuosi 2012 on ollut täynnä myös vauvoja ja vauvauutisia, moni läheinen on täyttänyt pyöreitä ja muitakin isompia sekä vähän pienempiäkin juhlia on juhlittu pitkin vuotta. Vuonna 2012 olen pitänyt entistä paremmin huolta itsestäni ja keskittynyt omaan hyvinvointiini. Se on ollut oikeastaan välttämätöntäkin kaiken kiireen keskellä ja kulman takaa kurkistavaa stressiä pakoillessa.


Pieni pala luksusta elämään: Shampanjaa Kämpissä.

Vuosi 2012 alkoi juhlan merkeissä, sillä vietimme tammikuussa Henkan 30-vuotissynttäreitä illallistamalla Chez Dominiquessa ja yöpymällä viiden tähden Kämp-hotellissa. Hotelliyöpyminen oli yllätyslahjani Henkalle ja niin mieleenpainuva kokemus, että lahjan antajakin sai itselleen mukavan muiston yllätyksen järjestämisestä.

Vuosi alkoi myös tutustumalla uusiin vuokrahevosiimme Sonyyn ja Viliin, joita olimme käyneet kokeilemassa kerran jo joulun välipäivinä edellisen vuoden puolella. Vili ja Sony ovatkin osoittautuneet vuoden aikana oikein kultaisiksi veijareiksi.

Helmikuussa oli taasen aika panna toteen Henkan joululahja minulle, ja sehän oli liput Apassionataan, jonka jälkeen kävimme vielä herkuttelemassa Flada 13:ssa. Upean Apassionata-hevosshown näkeminen on ollut yksi tämän hevostytön unelmista jo pitkään, ja nyt pääsin näkemään sen. Ja voi miten upea se olikaan!

Helmikuussa alkoi myös työpaikkani järjestämä kuntokampanja, jossa kerättiin 15 viikon ajan liikuntamerkkejä. Puolen tunnin liikuntasuorituksesta sai yhden merkin ja meikätyttö innostui hommasta niin kovasti, että keräsin hullun lailla kaikista eniten pisteitä ja sain siitä hyvästä lahjakortin Stadiumiin. Lahjakortilla kävin hakemassa itselleni kauan haikailemani sykemittarin, joka on ollut siitä lähtien kovassa käytössä. Voin kertoa, että tähän asti korkeimmat sykkeet on mitattu esteratsastustunnilla, joten ihan pelkästä hevosen selässä istuskelusta ei ratsastusharrastuksessa ole kyse, vaikka jotkut höntit niin luulevatkin.

Alkuvuodesta blogin puolella tapahtui suuria, kun Keltainen keittiö muutti Rantapallon sivuille. Muutto toi kaivattua lisäpotkua blogin pitämiseen ja motivaationi tätä ihanaa harrastusta kohtaan onkin pysynyt siitä lähtien korkealla.

Keväällä otimme myös pienen irtioton raksakiireistä ja kävimme Pietarin risteilyllä. Allekirjoittaneen matkakuume kasvoi kevään mittaan niin isoksi, että jonnekin oli ihan pakko päästä, ja parin päivän tauko poissa rakennushommista teki varmasti hyvää myös Henkalle.

Keväällä 2012 koin uusia asioita myös ratsastuksessa. Suoritin nimittäin ensimmäistä kertaa elämässäni ratsastusmerkkejä jopa kaksin kappalein. Ratsastuskoulun herkkä ja helposti kuumuva Fullis tuli tutuksi merkkisuorituksia harjoitellessa ja vauhdikas hevonen onkin ollut merkkisuorituksista lähtien ehdoton lempparini.


Me ei olla Fulliksen kanssa aina ihan samaa mieltä suunnasta ja vauhdista.

Kevät ja kesä oli muutenkin hyvin hevospainotteista aikaa. Toukokuussa vietimme ihanan hyvänolonviikonlopun Jatilan tallilla ja kesälläkin lähes tulkoon asuin tallilla muutaman viikon, kun kävin viikon kestäneellä esteratsastuskurssilla ja heti seuraavalla viikolla kävin joka ilta istuntakurssilla. Loppukesästä ratsastukseen tuli pieni muutaman viikon kestänyt tauko, kun ratsastuskoulun hepat olivat kesälomalla, emmekä käyneet moikkaamassa tuolloin vuokrahevosiakaan.

Pidin kesällä töistä lomaa vain viikon, joten sain paiskia kovasti töitä koko kesän. Lomaviikolla olin raksalla hommissa, kävimme Tampereen asuntomessuilla, kiertelimme keittiöliikkeissä ja maltoin minä pari päivää ottaa ihan rennostikin. Kesälomalla koin myös elämäni ähkyn Haraldin hurjan Kolmen kilven retken jälkeen.

Kesällä olimme myös kaksissa häissä. Toiset vietettiin intiimisti pienellä porukalla kauniissa Haikon kartanossa, ja toisia riehakkaampia häitä varten suuntasimme viikonlopuksi Kaakkois-Suomeen Kotkaan, Kymiin ja Pyhtäälle. Eräät Lapissa pidetyt häät jäivät valitettavasti väliin, sillä ne osuivat samalle viikonlopulle Haikon häiden kanssa. Harmi, kaikki kivat jutut ovat aina samaan aikaan..


Ihana kesäinen Helsinki

Kesällä kiertelimme äidin kanssa ahkerasti pääkaupunkimme nähtävyyksiä ja Helsingin kolkkia tulikin koluttua oikein urakalla. Opin valtavasti uutta ihanasta pääkaupungistamme ja olemme jo sopineet jatkavamme Helsinki-kävelyjä taas kevään koittaessa.

Säästin tarkoituksella kesälomapäiviä raksahommia ja tulevaa muuttoa varten, mutta otin yhden viikon vielä syyskuussa vapaaksi, kun päätimme suunnata Maajussin morsiamen kanssa viikoksi Välimerelle. Pääsin pitkästä aikaa lempimaahani Italiaan, nautin täysillä helteisestä Välimeren syksystä ja latasin akut yli äyräidensä tulevaa talvea ajatellen.

Syyskuussa koitti minun ja Henkan ensitapaamisen vuosipäivä ja suuntasimme perinteiden mukaisesti viettämään sitä tänäkin vuonna uuteen kaupunkiin, jossa emme ole aiemmin juhlapäiväämme viettäneet. Kaupungiksi valikoitui tällä kertaa Turku, sillä Copterline teki oharit ja Tallinnan reissu jäi väliin. Turku osoittautui ennakkoluuloista huolimatta varsin ihanaksi paikaksi enkä ole varma olisiko Tallinna edes pystynyt samaan.

Lokakuussa sain unelmieni auton, joka poloinen viettää vielä toistaiseksi aikaa autojen sairaalassa. Kun Azipod on laitettu vimpan päälle kuntoon alkaa hurja projekti, kun Martina pitäisi saada ratin taakse. Vähän hirvittää, mutta kyllä se siitä kai sitten kun vähän harjoittelee.

Syksyn aikana vietimme paljon aikaa eri ravintoloissa. Mieleenpainuvimmat illalliset syötiin Mad Cookissa, Farangissa, Belgessä ja Klaus K:n Ilmattaressa.

Loppuvuosi on ollut hirmu kiireinen, tosin kaikki kiireisenä pitäneet asiat ovat olleet mukavia, joten siinä mielessä en viitsi valittaa. Mitäs olen haalinut niin paljon harrastuksia ja alkanut rakentaa taloa. Jouluna on voinut vihdoin levätä hieman ja tästä onkin hyvä aloittaa uusi ihana vuosi!

Vuonna 2013 toivon ainakin saavani muuttaa upouuteen omakotitaloon, jonka pitäisi kaiken järjen mukaan valmistua kesään mennessä. Haluaisin myös matkustaa enemmän ja pitää kaikki kivat harrastukset mukana meiningissä, vaikka ne vievätkin välillä ihan tolkuttomasti aikaa.

Vuoden alussa vaihdan ratsastuskoulussa ryhmään, joka on opettajani mukaan täynnä uhkarohkeita teinejä, jotka eivät haluaisi tehdä muuta kuin hypätä korkeita esteitä. Nähtäväksi jää miten tämä mummo pysyy mukana teinien vauhdissa. Olen kieltämättä kyllä aika hurjapää, joten etenkin estetuntien luulisi olevan mieleeni.

Kiitos kaikesta vuosi 2012 ja tervetuloa uusi jännittävä vuosi 2013!

Joulu 2012

Jouluaattona:

– Katsoimme aamupäivällä telkkarista Ylen uutta joulupukkia ja minä katsoin tottakai myös ihanan Lumiukon, sillä se on kuulunut jouluaattoaamun perinteisiin lapsesta alkaen.

– Lähdimme hyvissä ajoin äidille, missä ihailimme kauniiden koristeiden luomaa joulutunnelmaa ja söimme joulupuuron yhdessä äidin ja pikkuveljeni kanssa. Henkka löysi puurosta mantelin ja sai näin ollen toivoa jotakin.

– Hengailimme koko päivän äidin luona. Pelasimme erän Trivial Pursuitia, minkä jälkeen pojat siirtyivät tietokoneen ääreen ja minä uppouduin sohvan nurkassa kirjaani. Äiti hääräili keittiössä ja kävi välillä juttelemassa kanssani muun muassa hänen lapsuudestaan. Vanhempien lapsuus- ja nuoruusjuttuja on aina niin kiva kuunnella.

Huli, Herra Longfield ja Harmaa karvainen kaveri soittivat ovikelloa tasan kuudelta, minkä jälkeen oli aika kilistellä glögimukeilla ja siirtyä pöytään herkuttelemaan jouluruoilla.

– Minä olin väsännyt meille jälkiruoaksi raikasta mintun makuista Domino-kakkua, jonka ohjeen julkaisen hieman myöhemmin.

– Syömisen jälkeen avasimme lahjapaketteja, joiden uumenista paljastui toinen toistaan ihanampia yllätyksiä.

– Paketeista löytyi myös uusia lautapelejä, ja pitihän yhtä niistä päästä heti pelaamaan.

– Kävimme myös illan aikana koko porukan kesken ulkoiluttamassa Harmaata karvaista kaveria. Ulkona oli täydellinen joulusää. Lumihiutaleita satoi hiljalleen, lumikinokset olivat pehmeitä ja pakkasasteita oli juuri sopivasti.

– Iltalenkin aikana möyrysimme äidin johdolla lumikinoksissa ja laskimme pyllymäkeä. Lumileikit saivat posket punaiseksi ja takaisin äidille kömpi monta lumista hahmoa hölmöilyilleen hihitellen.


Tämä kuva kertoo äidistäni kaiken oleellisen.

Joulupäivänä:

– Söimme aamupalaksi jouluruokia ja paistoimme sen jälkeen eläinkaupasta ostamiamme sirkkoja tuliaisiksi isälleni sekä Henkan vanhemmille. Tästä lisää myöhemmin. Tiedän että palatte halusta saada paistettujen sirkkojen reseptin..


Paistetut sirkat purkissa.

– Ajoimme lumituiskussa Henkan vanhempien luokse missä luin jälleen kerran koukuttavaa Pohjois-Koreasta kertovaa kirjaani (nimeltään Suljettu maa. Suosittelen.) ennen kuin siirryimme jälleen kerran joulupöytään. Tässähän olikin jo ehtinyt tulla nälkä.

– Perinteisten jouluruokien lisäksi popsimme yhdet sirkat suuhumme. Melkein kaikki uskalsivat maistaa ja etenkin Henkan äidin rohkeus yllätti meidät kaikki. Hän kun ei ole suostunut maistamaan edes etanaa ja yhtäkkiä hänellä olikin sirkka suussa. Kehui sitä vieläpä hyvän makuiseksi.

– Herkuttelun jälkeen pelasimme jälleen lautapelejä ja avasimme olohuoneen nurkkaan ilmestyneet joululahjat.

– Pelatessa aika kului kuin siivillä ja yhden aikaan havahduin siihen, että nyt pitää mennä nukkumaan, sillä seuraavana aamuna pitäisi herätä aikaisin, jotta ehdimme ajoissa isäni ja hänen vaimonsa luokse Pohjaan.

– Pään painuessa tyynyyn uni tuli melkein heti ja viileässä huoneessa uni maittoi hyvin. Mitä nyt heräsin pari kertaa yöllä minua viime aikoina ärsyttävästi piinanneeseen yskään, joka on ollut inhottavan sitkeä tapaus. Lähtisi jo pois, yölliset yskäkohtaukset ovat ihan persiistä.

Tapaninpäivänä:

– Heräsin ennen muita ja luin kirjaa hiljaisessa talossa kun muut vielä nukkuivat. Maittavan aamiaisen jälkeen piipahdimme kotona ja lähdimme ajamaan kohti Pohjaa paistetut sirkat käsilaukussani.


Huomaa satunnaiset mustat sirkkakoristeet.


Hernekeittoa, punssia, maitoa ja leipää.


Viimeiset sirkat odottavat syöjiään.

– Pohjassa meitä odotti jälleen iso kasa herkkuruokia. Alkuun oli suolaisia pikkuherkkuja joiden jälkeen herkuttelimme iskän tekemällä maailman parhaalla hernekeitolla. Myös sirkat kuuluivat Tapaninpäivän ruokavalioomme ja rapeat otukset löysivätkin tiensä alkuruokakulhojen koristeiksi. Sieltä napsimme niitä suuhumme ja pian kaikki sirkat olikin jo syöty.


Frasse

– Tapaninpäivän pääosaa esittivät ehdottomasti iskän ja hänen vaimonsa pieni Frasse-kissa sekä kissoja syvästi rakastava Hulin ja Herra Longfieldin koira, joiden ensitapaamista seurasimme suurella mielenkiinnolla. Aluksi Frassea jännitti hieman yli-innokas karvakasa, mutta pikkuhiljaa uteliaisuus voitti ja lopulta kissa ja koira nukkuivat tyytyväisinä vajaan metrin päässä toisistaan. Aika ihania.

– Illan jo pimennyttyä lähdimme ajamaan kohti kotia. Söin iltapalaksi mätikulhon tyhjäksi sekä pari mätikastikkeessa hengailevaa silliä samalla kun Henkka herkutteli kinkulla ja muilla jouluruoilla. Katsoimme myös pari jaksoa Madventuresia ja söimme suklaata, minkä jälkeen olikin aika painua unten maille.

Tänä jouluna tuli ainakin syötyä ja kyläiltyä tosi paljon. Saapi nähdä minkälainen on seuraava joulu, jonka vietämme todennäköisesti uudessa kodissamme. Kenties olemme kerrankin kotona ja kutsumme perheemme viettämään joulua meille? Tai sitten kierrämme perinteisesti paikasta toiseen kuin mitkäkin kiertolaiset. Sen näkee sitten vuoden päästä.

Päivät ennen joulua

Näinä kahtena päivänä ennen joulua olen:

… viimeistellyt joulusiivouksen ja nauttinut siististä ja puhtaasta kodista

… käynyt reippaalla kävelylenkillä pirteässä pakkassäässä

… käynyt vielä reippaammalla ratsastustunnilla ja saanut lihakseni kipeiksi

… ihaillut kauniita joulukukkia

… uppoutunut sohvan nurkassa mielenkiintoiseen kirjaan

… katsonut elokuvia viinilasi kädessä

… herkutellut juustoilla ja suklaalla

… valmistanut paljonpuhuttua avokadopastaa

… mennyt nukkumaan puhtaisiin lakanoihin ja myllännyt unissani peiton myttyyn pussilakanan sisään

… paketoinut viimeiset joululahjat

… saunonut kynttilän valossa

… paistanut kinkkua

… ja pian odottaa se ihana hetki, kun pääsemme ottamaan höyryävästä kinkusta ensimmäiset maistiaiset.

Lisää jouluisia asioita

Listasin jo aiemmin joulukuussa muutamia jouluisia asioita, jotka ovat ilahduttaneet ja tuoneet joulumieltä pienelle bloggaajalle. Tässä olisi vielä muutama mukava seikka lisää, joiden avulla joulutunnelma on noussut korkeuksiin ja olenkin nyt ihan yhtä innoissani lähestyvästä joulusta kuin pikkutyttönä joulupukkia odottaessani. Nykyään odotan joululta enemmän ruokaa ja ihanaa yhdessäoloa läheisten kanssa, mutta innostus on sama kuin valkopartaa ikkunan takana odottavalla pienellä lettipäällä.

Yksi ihanimmista jouluhetkistä oli kun kävimme kuuntelemassa Aventur-kuoron joulukonserttia, jossa rakas ystäväni Vilukissa lauloi kuin enkeli muiden kuorolaisten seassa. Kaunis kirkossa kuunneltu musiikki on aina ihanan tunnelmallista ja etenkin tällaiset joulukonsertit ovat kovasti mieleeni, sillä niissä ei allekirjoiteta liikaa uskonnollisia asioita, mutta pääsee kuitenkin nauttimaan kirkon rauhoittavasta tunnelmasta. Pieni flunssakaan ei haitannut jouluista musiikkihetkeä lainkaan. Siitä piti osin huolen ystävämme Burana, mutta ilman huuleen heitettyä nappiakin enkelten laulu olisi saanut unohtamaan tukkoisen olon ainakin hetkeksi.

Keltaisessa keittiössä on myös leikitty joulutonttua repimällä kaapeista kaikki vanhat paketoimistavarat sekä hyvissä ajoin ostetut joululahjat aina kun Henkan silmä välttää. Joulupaketit pitää nimittäin saada paketoida rauhassa, vaikka Henkalle tarkoitetut lahjat olisivatkin olleet jo kauan piilossa eikä mitään varsinaista piilotettavaa enää olisikaan. Tänä vuonna käytin tosiaan edellisiltä vuosilta jääneitä paperinjämiä ja kaapista jo löytyneitä lahjanauhoja ja -kasseja, joten tällä kertaa pakettini eivät noudata mitään teemaa, eivätkä ole muutenkaan kovin kummoisia tekeleitä.

Joulukortit jätin tänä vuonna kokonaan kirjoittamatta, sillä kaiken kiireen keskellä siitä olisi koitunut vain turhaa stressiä. Varoittelinkin tuttaviani jo etukäteen siitä, ettei meiltä lähde tänä vuonna yhtäkään joulukorttia. Siitä huolimatta postiluukustamme on kolahdellut ihania mieltä lämmittäviä joulutervehdyksiä, jotka olen kerännyt perinteiden mukaisesti elefanttitaulun kehyksiin. Siinä ne ovat ilahduttaneet meitä joka päivä saapumisestaan lähtien.

En suostu ottamaan stressiä myöskään joulusiivouksesta. Ajattelen aina, että siivoan sitten jos huvittaa. Luotan varmaan alitajuisesti siihen, että siivousvimma iskee joka tapauksessa niin kuin se teki tänäkin vuonna. Pistin siivoustohinoissani kenkäkaapinkin uuteen järjestykseen ja popoja läpikäydessäni tein pienen ballerinainventaarion. Saanko esitellä, Martinan ballerinakokoelma, tai itse asiassa osa siitä, sillä työpaikan kaapissa majailee vielä noin viiden parin ballerinalauma.


Vielä puuttuu ainakin valkoinen ja keltainen ballerinapari sekä joku kiva glitter-paljetti-blinbling -versio näistä matalista lempparikengistäni.

Tärkeä tekijä joulumieltä ajatellen on lumi. Minä hölmö menin toivomaan valkoista joulua enkä valittanut vielä silloinkaan kun alkoi näyttää siltä, että lunta tupruttaa jo pikkaisen liikaakin. Kivakiva, lunta tulee, tänä vuonna ei tule mustaa joulua! Eräänä aamuna töihin tullessani kirosin hetken lumitoivettani kun yritin katsoa ikkunasta ulos ja vastassani oli tämä näky:

On sitten vähän lunta kasaantunut ikkunan eteen. Seuraavana päivänä tilanne oli vielä toivottomampi kun tuo yläreunan pieni lumeton kaistalekin oli peittynyt valkoiseen lumivaippaan. Meillä ei siis ole katseltu päivänvaloa muutamaan päivään. Työpäivän jälkeen on ollut yllätys millainen säätila ulkona vallitsee, kun asiaa ei ole voinut tarkistaa normaalisti ikkunasta katsomalla. Että tuli sitten sitä lunta. Mitäs toivoin, saamani piti. Enkä minä oikeasti edes valita vaikka joudunkin työskentelemään hetken ilman päivänvaloa. Ihanaahan se on kun on valkoinen maa.

Ihanin joulutunnelma löytyy tietenkin tallilta. Vuokraheppatallin nurkkaan on ilmestynyt tonttu ja hangessa kipittävä lumiturpainen suomenhevonen on jouluinen näky parhaimmillaan. Ja hei, kukapa ei sulaisi hymyyn kun tallin oven avatessa vajaa kymmenen silmäparia kääntyy katsomaan ja hirnuu tai hörähtelee tervehdykseksi. Myös tallin omistajan pieni tytär oli hellyyttävä näky istuessaan hymy korvissa ison hevosen selässä, äitinsä tiukassa valvonnassa tottakai. Tallin joulu. Se pitää päästä kokemaan joka vuosi.

Kohta se on täällä. Tunnelmallinen, lämmin, rauhaisa ja riemukas joulu.

Solomillo con pimienta

Ihastuimme Henkan kanssa Karibialla ollessamme rommiin. Aika ylläri sinänsä. Tarkalleen ottaen kohtalokkaat ensimmäiset rommikolat juotiin St Thomasin saarella ehkäpä maailman hauskimpien baarimikkojen yllyttämänä ennen puoltapäivää ja sitten se oli menoa. Karibian risteilyn jälkeen ostimme ensimmäisen rommipullon kotiimme ja siitä lähtien olemme palanneet aina välillä karibialaisiin tunnelmiin tekemällä itsellemme rommikolat.

Kun törmäsin karibialaiseen pihvireseptiin, jonka kastikkeeseen tulee rommia, niin olihan sitä päästävä kokeilemaan. Resepti muistuttaa hyvin paljon tavallista pippuripihviä kermakastikkeella, joten karibialaista pihviä uskalsi helposti kokeilla kalliilla naudan sisäfileelläkin. Ja hyvää siitä tulikin, aivan kuten odotimmekin.

– 400 g naudan sisäfileetä (leikkaa pariksi paksuksi pihviksi)
– 2 valkosipulinkynttä
– mustapippuria ja suolaa
– 1 rkl voita ja loraus öljyä
– 1 dl rommia
– 2 dl ruokakermaa

Ota pihvit huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Pyyhi pihvit talouspaperilla kuiviksi ja hiero niiden pintaan reilusti mustapippuria. Pilko valkosipulin kynnet pieneksi silpuksi ja jätä ne hetkeksi sivuun odottamaan.

Kuumenna pannu ja lisää siihen voi sekä öljy. Paista pihvejä kuumalla pannulla muutama minuutti per puoli. Käännä heti kun pihvin pinta alkaa hikoilla, näin saat kypsyysasteeksi mediumin.

Kun olet paistanut pihvejä molemmilta puolilta, kääri ne hetkeksi folioon vetäytymään. Tee sillä välin kastike lisäämällä pannulle rommi ja kerma sekä valkosipulisilppu. Keittele hetki ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Suolaa voi ripotella hieman myös valmiiden pihvien päälle.

Me herkuttelimme karibialaisilla pihveillä raikkaan ananassalaatin, karamellisoitujen porkkanoiden sekä parmesaaniranskalaisten kera. Toki meillä oli myös pullo punaviiniä palan painikkeena. Tästä ei juuri lauantain illallinen parane.