Yhdysvallat,  Yleinen

Katz’s Deli


Tiedättehän sen ohjelman, jossa hassu ukko syö kaikkea äärimmäisen herkullisen ja epäterveellisen näköistä pitkin poikin Yhdysvaltoja, ja ottaa osaa erilaisiin ruokahaasteisiin vetämällä itsensä aivan ähkyyn jättimäisillä annoksilla, polttamalla vatsansa törkeän tulisilla ruoilla tai jäädyttämällä itsensä jättimäisen jäätelöannoksen äärellä. Ukon nimi on Adam Richman ja ohjelman nimi Man versus food (suomalainen nimi Kuuluisat kuppilat). Ohjelma on yksi minun ja Ukkelin lemppareista, ja Nykissä ollessamme olikin aivan pakko päästä lounaalle erääseen ohjelmasta tuttuun ravintolaan.

Porukkaa oli paikalla ihan kiitettävästi.

Katz’s Delicatessen on perustettu vuonna 1888 ja se on tunnettu herkullisista sandwicheistaan. Adam Richman vieraili kuppilassa ohjelmansa New Yorkin jaksossa esitellen katsojille annoksen nimeltä Reuben Combo. Olikin itsestään selvää, että minä ja Ukkelikin syömme kyseisen annoksen vieraillessamme ravintolassa.



Leipä oli suurin koskaan näkemäni ja sen sisällä oleva liha jotain niin äärimmäisen hyvää, etten osaa edes kuvailla sitä kunnolla. Vaikka menimme ravintolaan hyvin nälkäisinä ja söin herkkuannostani niin paljon kuin vain mitenkään jaksoin, en saanut millään syötyä sitä kokonaan.


Lopetellessamme syömistä, ilmestyi pöytämme viereen tutun näköinen mies, joka komeili lukuisissa ravintolan seinillä olevissa tauluissa erilaisten julkkisten kanssa. Kyseessä oli paikan omistaja, joka kierteli ravintolassaan kysellen mistä tulemme, mitä söimme ja mitä pidimme annoksesta. Herra kertoi Adam Richmanin käyneen kuppilassa jo lapsena, ja ruokajuomaolusista rohkaistuneina pyysimme miestä samaan kuvaan Ukkelin kanssa, mihin hymyilevä kaljupää suostui ilomielin.


Seinältä löytyi kuva myös Adamista paikan omistajan kanssa.

Olemme ehkä vähän hölmöjä, mutta vierailu kyseisessä kuppilassa oli yksi lomamme kohokohtia, ja ajattelen vieläkin kuola valuen herkullista Reuben Comboa. Suosittelenkin ehdottomasti Katz’s Deliä kaikille Nykissä vieraileville. Sisällä ei kannata vain piipahtaa, sillä ovella otetaan pieni maksu kaikilta, jotka astuvat sisään kuppilaan, vaikkei siellä edes söisi mitään. Tämä on varmasti ihan fiksu ratkaisu, sillä viimeistään Adam Richmanin ansiosta paikasta on tullut suosittu nähtävyys ja se on täynnä niin paikallisia kuin turistejakin, jotka ahmivat hyvällä ruokahalulla herkkuleipiään.

Tässä hieman sotkuinen ja epäselvä kartta ravintolan sijainnista, josta olisi ollut meillekin apua ravintolan löytämiseksi. Ei olisi tarvinnut häiritä poliisia niinkin tärkeän asian kanssa kuin ”Apua, missä on Katz’s Deli. Meillä on nälkä!”. Sori poliisimiehet ja -naiset, mutta kun asiamme oli oikeasti kovin tärkeä…

Kommentit pois päältä artikkelissa Katz’s Deli