Suomen suurin matkablogiyhteisö

Nådendal

Hyödynsimme Herra Joulupukin kiltille Ukkelille tuoman lahjakortin Naantalin kylpylään kesälomallamme pari päivää ennen juhannusta. Ajankohta oli mitä mainioin, sillä kylpylä humisi tyhjyyttään muiden potentiaalisten kylpylävieraiden paiskoessa vielä töitä tai siirryttyä jo juhannuksen viettoon mökeilleen. Polskimmekin kaikessa rauhassa allasalueella ilman pienintäkään ahtauden tai tungoksen tuntua, ja illalla Le Soleil -ravintolassa saimme tarjoilijan jakamattoman huomion ollessamme ainoat ruokailijat koko ravintolassa. Ihan parasta, tuntui kuin koko kylpylä olisi varattu vain ja ainoastaan meille.

Lahjakortti sisälsi yöpymisen, aamiaisen ja allasalueen vapaan käytön lisäksi myös kolmen ruokalajin aterian kahdelle. Miten se pukki nyt osasikin tuoda niin mukavan lahjan Ukkelille, että Martinakin pääsi siitä nauttimaan. Ettei vaan olisi Martina-tontulla ollut näppinsä pelissä sen lahjapaketin kanssa..?
Me urpot ihmiset varasimme pöydän Le Soleilista, sillä ajattelimme sen olevan täynnä ruokailijoita siihen aikaan illasta. Joo, olihan siellä yksi pariskunta, joka katosi melkein heti meidän tultuamme, joten saimme valita vapaasti pöydän itsellemme eikä mitään varausta olisi todellakaan tarvittu. Otimme tietysti ikkunapöydän parhaalla maisemalla ja auringonlaskukin ajoitti itsensä sopivasti parituntisen ruokailumme ajaksi.
Alkuruokia odotellessamme hörpimme tarjoilijan suosittelemia alkudrinkkejä ja dippailimme pehmeää leipää italialaisittain oliiviöljyn ja balsamicon seokseen. Omenainen hieman makea leipä (tuo pyöreämpi kaveri kuvassa) sopi järkyttävän hyvin öljyn ja balsamicon liittoon, eikä toinenkaan leipä pahaa ollut.
Alkujuomat kumottuamme tarjoilija kantoi pöytään annoksen savulohimoussea, rapua ja fenkolia sekä marinoitua ruijanpallasta perunasalaatin ja tillin kera. Jumalaisen pehmeä lohivaahto vei kielen mennessään ja ruijanpallaan (-pallaksen?) päällä odotti iloinen yllätys: mätipalluroita! Ruijanpallas tarjoiltiin tuollaiselta hienolta kiveltä, jonka olisin adoptoinut kotiimme jos se olisi mahtunut käsilaukkuuni, ja jos paikalla olisi ollut meidän lisäksemme joku muu, jota syyttää varkaudesta. Vaan kun me olimme ne ainoat ruokailijat..

Pääruoaksi otimme molemmat saman annoksen, joka oli….öömmmm…
härkää ehkä? Tämän siitä saa kun jättää kirjoittamisen kuukausien päähän. En enää muista mitä söin vaikka kuvakin ruoasta möllöttää tuossa yläpuolella. No kuitenkin, jotain herkullista lihaa siinä oli sekä kastikkeita ja söpö pieni porkkanainen. Ja kuten huomaatte: Jaksoin kerrankin syödä annoksen loppuun asti. Yleensä pääruoasta jää aina vähän syömättä, sillä vaikka se olisi kuinka hyvää tahansa ei mahaan vaan aina mahdu kaikki mitä eteen kannetaan.

Jälkkäreistä emme näköjään malttaneet ottaa kovin hyviä kuvia, ja tuota noin, täytyy tunnustaa etten muista kunnolla enää näitäkään. Kaikki listan jälkkärit kuulostivat niin hyviltä että oli ihan sama mitkä otamme, joten valitsemiseen ei tarvinnut käyttää niin paljon aivokapasiteettia, että päätös olisi jaksanut jäädä pidempiaikaiseen muistiin. Listaa jälkikäteen netistä tutkiessa veikkaisin kuitenkin että kuvassa poseeraavat mansikkakohokas sekä valkosuklaa ganache. Kymmenen pistettä sille joka tietää mitä tuo g:llä alkava sana tarkoittaa ja miten se lausutaan, itselläni ei ainakaan ole harmainta eikä edes ruskeintakaan hajua asiasta.
Hotellihuoneessa hemmottelimme itseämme pitkin päivää kuohuviinillä sekä Tallinnan reissulla laivalta napatulla suklaarasialla. Autolämpimät löllösuklaat laitoimme huoneen minibaariin viilentymään, sillä raukat olivat koko päivän kuumassa autossa hengailtuaan vaihtaneet olomuotoaan nestemäisempään suuntaan. Tämä oli muuten kesän ensimmäinen hellepäivä ja tästä eteenpäin mieletöntä lämpöä jatkuikin ainakin täällä etelässä melko tarkkaan kaksi kuukautta. Huh mikä kesä! Kerrankin aurinko paistaa möllötti kunnolla.

Vastavalmistunut insinöörini levitteli suklaat jääkaappiin tuolla lailla erilleen, sillä niin ne kuulemma viilentyvät nopeammin. On mulla sitten viisas insinöörimies kun se tuollaistakin tietää. Tai sitten olen itse niin tyhmä, että ihan vaan maalaisjärjenkin käyttö tekee miehestä minun silmissäni vastustamattoman älykkään.
Aamulla kirmasimme takaisin Le Soleiliin ja aamiasbuffetin kimppuun kuin mitkäkin nälkämaan lapset. Edessä olisi pitkä ajomatka Etelä-Suomen toiselle puolelle mökkeilemään, ja nyt pitäisi tankata hyvin jottei tarvitse heti viiden minuutin ajomatkan jälkeen pysähtyä syömään (kuten erään sadepariskunnan miespuoliskolla on tapana tehdä…).

Naantalin kylpylän aamupala oli herkullinen ja mahat ahdettiin todella täyteen sapuskaa, mutta silti autossa suoritetuilta aamupäikkäreiltä herättyäni himoitsin jo Hämeenlinnan kohdalla juustohampparia. Mutta kun syöminen on niin kivaa ja se hampurilainen näytti niin hyvältä siinä jättimäisellä mainoslakanalla..
Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply