Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Thaimaa

Thaimaa Thaimaan temppeleillä

Wat Pho – suurenmoisuuden ja pienten yksityiskohtien valtakunta

sunnuntai, 15 marraskuun, 2020

Bangkokin ehdottomasti kiinnostavimpina kohteina pidin etukäteen sen temppeleitä ja ne olivatkin paikkoja, mistä minulle jäi ne sykähdyttävimmät ja kauneimmat muistot. Seuraavaksi mennään muistelumatkalle Wat Pho temppeliin, joka on kuuluisa makaavasta Buddhastaan. Minut siellä hurmasivat ennen kaikkea lukuisat joogaavat patsaat ja korkeuksiin nousevien stupatornien värikkyys pienine yksityiskohtineen.

Vuosi sitten vietin vajaa pari tuntia Wat Phon temppelialueella hiljalleen kuumenevassa ilmanalassa muutama päivä sen jälkeen kun Suomen marraskuu oli jäänyt taakse. Vastakohtana harmaudelle ja pimeille päiville olin saapunut johonkin itselleni entuudestaan lähes tuntemattomaan värien ja muotojen harmoniaan, joka kaikessa runsaudessaan toimi rauhoittavana paikkana. Ihmeteltävää ja valokuvattavaa löytyi niin paljon, että tässä Bangkokin vanhimmassa ja suurimmassa temppelikompleksissa viettäisi mielellään uudelleen tovin jos toisenkin.

Temppelialueella oli lukuisia kiinalaistyylisiä patsaita.

Temppelialueen puiden kätköissä pienemmät patsaat muun muassa joogasivat.

Jo pelkkä yksittäisen kukan väri sai pysähtymään pitkäksi toviksi.

Temppelialueen monivivahteinen ja sekavakin arkkitehtuuri sisältää paljon myös tätä thaimaalaisittain hyvin yleistä temppelien koristeellista ja kullanhohtoista tyyliä.

Tässä puolestaan väriltään vaatimatonta, mutta vaikuttavan kaunista.

Osa pienten patsaiden ilmeistä oli synkkiä, mutta tässä hehkuvaa iloisuutta.

Wat Pho temppelialueen rakentamisen alkuajankohta on tuntematon, mutta se oli olemassa jo nykyisen Thaimaan ensimmäisen Chakri-dynastiaan kuuluneen Rama I:n noustessa valtaan vuonna 1782, jolloin myös Bangkokista tuli Thaimaan pääkaupunki. Rama I kuitenkin uudisti temppeliä merkittävästi ja siitä tuli hänen päätemppelinsä. Rama I hallitsijakauden jälkeen monet hänen seuraajansa jättivät kukin oman jälkensä temppelialueen rakennushistoriaan. Wat Phota pidetään myös Thaimaan ensimmäisenä julkisena kouluna, jonka oppimateriaalina ovat toimineet temppelirakennusten seinillä tähän päivään asti säilyneet piirustukset muun muassa ihmiskehosta ja sen energiakanavista. Nykyään temppelissä toimii Thaimaan arvostetuin thaihierontakoulu.

Temppelin seinän piirrokset ovat nykyään osa UNESCO:n Maailman muisti -ohjelmaa, joka tarkoituksena on suojella maailman asiakirjallista ja kirjallista kulttuuriperintöä.

Usean hallitsijan mieltymykset ja aikakaudet näkyvät temppelialueen moni-ilmeisessä rakennusarkkitehtuurissa.

Mainio joogaympäristö.

Syvemmällä temppelialueen uumenissa taivasta kohti kohoaa neljä muista suurempaa stubatornia (kaakkoisaasialaisittain näitä kutsutaan myös nimellä chedi), jotka on temppelialueen monien pienempien stupien tavoin koristeltu mosaiikkityylillä. Näiden yli neljänkymmenen metrin mittaisten stubien värimaailma on monipuolinen eikä koristeellisuudessakaan ole säästelty. Nämä neljä stupaa on omistettu Thaimaata edelleen hallitsevan Chakri-dynastian neljälle ensimmäiselle kuninkaalle, jotka ensimmäisen Rama I:n jälkeen olivat Rama II, Rama III ja Rama IV. Jokaisen kuninkaan tuhkat on haudattu omaan kullekin kuninkaalle omistettuun stupaansa.

Korkeuksiin kohoavaa kauneutta.

Hymy stupatornien keskellä.

Tunnetuin Wat Phon temppeli on makaavasta Buddhastaan, joka 46 metriä pitkänä ja 15 metriä korkeana lepää yhdessä temppelialueen rakennuksista. Rakennuksen sisään mennään buddhalaisuutta kunnioittaen ilman kenkiä ja vaikka tungos on mahtipontisen, kultaisen Buddha-patsaan ympärillä on hiukan ahdistava, onnistun nappaamaan muutaman kelvon valokuvan.

Lepäävä Buddha on yksi Thaimaan suurimmista Buddha-patsaista.

Kuningas Rama III rakennutti temppeliin lepäävä Buddha-patsaan 1830-luvulla.

Buddhan valtavat ja taidokkaasti helmiäiskoristellut kantapohjat.

Lopuksi vielä katsaus mosaiikkimaisesti koristelluiden stubien värikkäisiin yksityiskohtiin.

Oletko vieraillut Wat Pho temppelissä? Mikä on ollut mieleisin temppelivierailusi Thaimaassa?

 

 

 

 

Thaimaa

Kurkistus Krabi Towniin

sunnuntai, 5 heinäkuun, 2020

Krabi Town on kohde, johon moni Krabin lomailija tutustuu yleensä vain Krabi Town Night Marketin muodossa Ao Nangilta käsin, mutta itse vietin kaupungissa muutaman päivän hidastellen, kirjoittaen ja hotellihuoneessa laiskotellen. Mutta jäi kaupungista toki muitakin muistoja. Tässä pieni kurkistus niihin.

Aamulenkkimaisemia

Aamulenkit suuntautuivat usein sataman lähistölle, josta olisi päässyt veneillä myös monille retkille. Itse olin vain ohikulkumatkalla ihaillen kauempana kohoavia vuoria ja nauttien auringon paahtavasta lämmöstä. Ja sattuipa matkalle myös taideteoksia.

 

Temppelialueen elämää

Krawi Townin päätemppeli Wat Kaew kohoaa pienen mäen päällä pääkatu Maharad roadin eteläpäässä. Kiipeily portaita pitkin kannattaa, sillä pieni ja sympaattinen temppeli on kuin eri maailmasta pääkadun pakokaasujen ja mopotaksitarjousten jälkeen. Itse kohtasin temppelin pihalla kukon ja kanaemon poikasineen, jotka olivat yhtä suurta perhettä alueella liikuskelevien kulkukoirien kanssa.

 

 

Temppelialueen rauhaisaa yhteiseloa.

 

Katutaidetta

Kun Wat Kaewilta jatkaa mäen päällä olevaa katua etelään päin, pääsee ihailemaan Krabi Townin katutaidetta. Betoniseinään maalatut kuvat kertovat Krabin alueen elämästä meren läheisyydessä. Karstikivikallioita, kalastajaveneitä, taivaalla vapaana liiteleviä lintuja ja punertavia auringonlaskuja.

 

Hyvää ruokaa

Krabi Townin ehdoton ruokapaikkasuositus on Krabi night marketin (joka on siis eri paikka kuin muutaman kerran viikossa iltamarkkinoiksi avautuva Krabi Town Night Market) pieni ruokapaikka, jonka pöydissä tuntui aina riittävän asiakkaita. Paikan nimeä en tietenkään tiedä taikka muista, vaikka söin siellä useamman kerran Krabin kaupunkipäivien aikana. Aivan Night Marketin vieressä sijaitseva May and Mark’s House puolestaan on sisustukseltaan länsimaalaisempi ruokaravintola, josta saa kuitenkin aitoja Thaimaan makuja ja erittäin hyvää kahvia. Ja koska kaipasin pizzaa, kävin testaamassa sitä pienessä ja viehättävässä Bistro Monacossa. Ei nyt aivan italialaisen veroista, mutta silti hyvää ja maistuvaa.

Krabi Night Marketin hyvää currya.

May and Mark’s housen lounasherkkua.

Joskus elämässä on parasta hyvä kahvi. (May and Mark’s house.)

Bistro Monacon tunnelmallinen pizzaillallinen.

 

Taidetta Andamaaneilta

Andamaanien taidemuseo ei ole rakennuksena kovinkaan kummoinen (se on osa Andamaanien kulttuurikeskusta) eikä siellä tietenkään ole tarjolla maailman kuuluisimpia teoksia, mutta se oli vierailunarvoinen paikka juuri siksi.  Sen kautta pystyi aistimaan sen, miten Andamaanien alueen taiteilijat näkevät luontonsa, elinympäristönsä, kulttuurinsa ja arkensa. Ja se vahvisti näkökulmaa siihen, että Thaimaassa voi todella tehdä muutakin kuin makoilla hiekkarannoilla. Andamaanien kulttuurikeskuksessa on myös esimerkiksi Andaman Beads Museum, jossa voi tutustua alueen koruhelmien historiaan ja nykypäivään. Kulttuurikeskuksen museoihin oli ilmainen sisäänpääsy, mitä vähän ihmettelin, olisin ilomielen jonkun bahtin tälle kulttuuritoiminnalle antanut pääsymaksun muodossa.

Kulttuurikeskuksen etupihaa koristavat monet suuret ja raikkaan väriset helmitaideteokset.

Tämä nousi museovierailupäivän suosikkiteokseksi.

Karstikivikalliot puhuttavat luonnollisesti myös alueen taiteilijoita.

 

Thaimaa

Koh Lanta – Pieniä kauniita hetkiä

sunnuntai, 14 kesäkuun, 2020

Vietin vuodenvaihteessa yli viikon Koh Lantalla. Siellä minua vaivasi reissuväsymys, koti-ikävä ja tunne, että heitän hukkaan aikaani, koska minua ei oikein huvittanut mikään. Saaren kiertely olisi houkutellut jonkun verran, mutta se olisi vaatinut skooteria, jota en aja ja sen kyydissäkin olo tuntuu epämukavalta. En oikein jaksanut olla sosiaalinenkaan, mitä nyt hostelliporukan kanssa käytiin joitakin kertoja yhdessä iltaisin syömässä. Se, ja yhteiset aamupalat ja rupatteluhetket dormissa riittivät sosiaaliseksi kanssakäymiseksi, pitkälti viihdyin yksikseni. Sen sijaan, että olisin soimannut itseäni tai puskenut itseäni väkisin retkille tai sosiaalisiin tilanteisiin, opettelin kääntämään katseeni pieniin kauniisiin asioihin ja mikä tärkeintä, nauttimaan niistä. Tässä niitä, pieniä kauniita hetkiä Koh Lantalla.

Merimatka perille

Lauttamatka Ao Nangista Koh Lantan Saladanin satamaan sujui tietenkin ennakkoon ilmoitettua huomattavasti hitaammin. Lisäksi kansipaikalla oli aivan liian kuuma siinä kohtaa kun odottelimme satamaan pääsyä lähemmäs puoli tuntia muutamaa sataa metriä ennen satamaa, sillä lautassa oli ilmeisimmin liikaa lastia ja odottelimme paikallaan pyörien pikavenetteä, johon osa porukasta joutui kamppeineen siirtymään loppumatkaksi. Ja koska tiedotus oli thaimaalaiseen tapaan olematonta, alkoi moni kulkija olla yhtä kiukkuinen kuin ampiainen, minä niiden joukossa. Ei ollut paras olotila saarelle saapumiseen siinä kohtaa.

Kuitenkaan en voi katua valintaani ottaa lautta automatkan sijasta (pääseehän Koh Lantalle Krabin mantereelta myös maateitse sillan ja lossintapaisen ansiosta). Merimatkan ajan sain kuitenkin tuijotella horisontissa kohoavia saaria. Chicken islands (Koh Poda Nok) lähisaarineen näkyivät pitkälti alkumatkan ajan ja loppumatkasta siinsivät kauempana myös Phi Phi saaret. Vesi roiskui, pärskyi ja vellosi ympärilläni. Ilmavirta heilutti hiuksia ja tuuletti mieltä. Oli menossa vuoden 2019 viimeiset päivät ja oli aikaa miettiä menneitä kuukausia, niiden mukanaan tuomia muutoksia ja siihen astisen reissun antia. Oli aikaa uneksia tulevaisuudesta ja pohtia vaihtoehtoja. Miettiä mitä olivat ne asiat, joihin tahtoisin ensi vuonna panostaa, mille haluaisin antaa ja mille ottaa enemmän aikaa. Merellä olon vapaus teki eloisaksi. Tämän fiiliksen muistan onneksi paremmin kuin sen parin tunnin päässä odottavan kiukkuisen ampiaisen.

Chicken islands ja sitä ympäröivät lähisaaret.

 

Auringonlaskut

Koh Lanta tarjosi koko Aasian reissun kauneimmat auringonlaskut. Uintireissun jälkeen oli mukava istua rantahiekalle ja katsella miten taivas, aurinko, meri ja laineilla lipuvat veneet näyttäytyivät ilta toisensa jälkeen upeissa luonnon omissa maisematauluissa.

Klong Dao Beachin auringonlaskunäytelmää katsomassa, osa 1.

Klong Dao Beachin auringonlaskunäytelmää katsomassa, osa 2.

Klong Dao Beachin auringonlaskunäytelmää katsomassa, osa 3.

Klong Dao Beach auringonlaskun jälkeen.

Aurinko uppoamassa Andamaanienmereen Phra Ae Beachilla

Viidakkomaisemat

Klong Dao Beachin läheisyydessä vietin vuoden vaihteessa muutaman yön yksinäni omassa hotellihuoneessa ja oma rauha tulikin tarpeen reilun viikon hostellielämän jälkeen. Luksushuoneeseen en sijoittanut, mutta kuinka nautinkaan joka aamu ikkunasta avautuvasta näkymästä. Tuijottelin aamulla sängystä pienen vihreänä hehkuvan viidakkorinteen profiilia. Tutkailin sen takaa nousevia harsopilviä. Ruma parveke, vielä rumempi mainostaulu ja sähköjohdot eivät haitanneet fiilistä, minä näin vain sen vihreyden. Sillä tiesin, että Suomessa jatkui se ikuinen marraskuu ja katuja peitti niljakas jää. Ja oli kerrankin aikaa vain tuijotella. Ei kiireettä, ei aikatauluja eikä oravanpyörää odottamassa.

Ravintola Galapagos

Galapagos ravintolan rennon fiiliksen aisti jo kadulta. Ravintola oli uusi ja siisti, mutta peltikattoineen ja avonaisine ikkunoineen kuin kalastusmaja, joka kunnioittaa thaimaalaista rantaelämähenkeä. Ihailin paikan sisustusta, sen pieniä yksityiskohtia ja kauniita tekstiilejä. Juttelin omistajanaisen kanssa, joka kertoi siitä kuinka on muuttanut Bangkokista Koh Lantalle, pitänyt jo aiemmin ravintolaa ystävänsä kanssa toisaalla saaressa, mutta päättänyt irtaantua yhteisestä sujumattomasta hankkeesta ja luonut itselleen oman ravintolan. Nainen itse oli suunnitellut ja toteuttanut ravintolan sisustuksen. Ihailin hänen kättensä jälkeä ja kerroin, että jos itse perustaisin vielä jonain päivänä haaveilemani kesäkahvilan, saisin tästä niin paljon inspiraatiota. Hän myös kokkasi itse kaiken ruuan. Ja teki sen sydämellisesti asiakasta palvellen.

Palasin ravintolaan lähtöäni edellisenä päivänä ja en voinut olla ottamatta samanlaista kasvisleipäannosta uudelleen, koska se ensimmäinen oli niin taivaallinen. Ja koska nainen muisti, että pidän sienistä, niitä löytyi tällä kertaa leivän välistä ekstrapaljon. Lähtiessäni halasimme pitkään ja vaikka olin jo muuten enemmän kuin valmis jatkamaan matkaa pois saarelta, olisin ehkä voinut jäädä vielä päiväksi tai toiseksi niiden kasvisleipien takia ja tämän lämminsydämisen naisen bisnestä tukeakseni.

Löydät paikan facebookista nimellä Galapagos cozy cafe and bistro

 

Ehkäpä maailman paras kasvisleipä

Kookoskahvia

Aamukävelyt rannalla

Kävelin rannalla Koh Lanta päivien jokaisena aamuna. Välillä reippaammin lenkkarit jalassa, välillä paljain jaloin, varpaat aalloissa viivähtäen. Toisinaan kuuntelin äänikirjaa ja katselin maisemia, toisinaan vain kuuntelin aaltojen rantaan lyöntiä. Joskus pysähdyin kuvaamaan, joskus vain katsomaan. Hengitin tropiikkia ja imin itseeni sen aamujen pehmeää valoa. Ja ajattelin, että tällä jaksaisin odottaa Suomen kesään asti.

Phra Ae Beachin pohjoispää.

Phra Ae Beachin karikkoisia maisemia.

 

Andamaanien meri ja aamun rauha.

Oletko käynyt Koh Lantalla? Mitä kaunista sinä siellä näit?

Thaimaa

Hong Islands – soolomatkaajan meripäivä

sunnuntai, 31 toukokuun, 2020

Yksi toteutumaton unelmani on Tapaninpäivän rekiajelu lumisessa pakkassäässä hevosen hengityksen höyryjä katsellen. Viime jouluna pääsin kuitenkin toteuttamaan täysin toisenlaisen Tapaninpäivän ajelun, nimittäin merimatkan Hong saarille Thaimaan Krabilla. Ja vaikka ympärillä oli lukuisia ihmisiä tungokseen asti, minä nautin ajatuksissani yksin matkustamisen ihanuudesta ja pohdiskelin jälleen myös sisäisen matkustamisen merkitystä.

Rakastan meriretkiä, sitä tunnetta kun vene tekee pienen pieniä hyppyjä aaltojen päällä ja itse tunnen olevani vain yksin ajatusteni kanssa seilaava ihminen merten valtavasssa kokonaisuudessa. Meriretkien aikana koen aina olevani vapaa ja vailla maallisia huolia. Merellä pääsen aidosti hetkessä elämisen tunnelmaan, jossa menneet ovat menneitä ja tulevaisuudessa kaikki hyvä on mahdollista. Rakkaus meriretkiin syttyi Kreikan Samokselle lähes viisitoista vuotta sitten, kun istuin pienen sinisen paatin kyydissä ja jalkani kylpivät samaan aikaan Egeanmeren vilvoittavassa vedessä.

Nyt matkattiin kuitenkin Andamaanienmerellä Thaimaan Krabilla. Matka Hong saarille Ao Nangin läheisestä Nopparat Thara satamasta kesti noin 40 minuuttia, jonka aikana ennätin saada kasvoilleen suolaisia vesipisaroita, ilmavirran heittämät hiukset ja paahtavaa aurinkoa. Ne yhdessä horisonttiin tuijottelun kanssa tekivät ainakin tästä sooloilevasta merimatkaajasta onnellisen.

Merimatkan ensimmäinen pysähdys oli Koh Daengin pieni ruskeanpunaista kalliota oleva saari, jonka edustalla halukkaat pääsivät snorklaamaan.

Veneessämme oli noin parisenkymmentä turistia, minä olin yksinäni liikkeellä ja taisin olla myös joukon ainoa suomalainen. Nautin tunteesta, että sain taittaa retkipäivää yksin omien ajatusten kanssa ilman tarvetta puhua kenellekään. Olin tuohon mennessä reissannut jo puolitoista kuukautta ja viettänyt edeltävät kaksi viikkoa ilman matkaseuraa, mutta silti tarvitsin edelleen näitä päiviä, jolloin sain olla vain yksin ajatusteni kanssa.  Ja merimaisemat antoivat siihen uutta heijastuspintaa. Olin viimeisten viikkojen aikana alkanut saada vihiä siitä, mitä pitkä yksin matkustaminen, hidas matkailu ja ylipäänsä elämän hidastaminen itselle tärkeiden asioiden äärellä voisivat kohdallani olla.

Veneen etuosa on paitsi paras paikka kerätä mukaansa maisemamuistoja, se on myös hyvä paikka sulkeutua omaan maailmaansa vain ympäröivä maisema seuranaan.

Krabin alueen saariin mahtuu monta muotoa ja korkeutta.

Retken tunnelmallisin, mutta valitettavasti myöskin ruuhkaisin paikka oli Koh Lao Lading ja sen satumainen poukama. Ranta oli täynnä pika- ja pitkähäntäveneitä, mutta siltikin sen maisemat olivat ainutlaatuiset ja upeat. Palmut reunustivat rantaa ja trooppisten puiden lehdet pääsivät kehystämään lukuisia rannalla otettuja valokuvia. Merellä seisoivat mahtavat karstikivikalliot tuijottivat retkeilijöitä ja kylpivät kuumassa, valkeassa valossa.

Saapuminen Koh Lao Ladingin poukamaan ilostutti ruuhkasta huolimatta.

Ruuhkaisten paikkojen kauneutta.

Lounaan ja pikaisen uinnin jälkeen matka jatkui kohti Koh Hongin laguunia. Pienellä sisäänmenoaukolla oli ruuhkaa mennen tullen. Silti veneen lipuessa sisään laguuniin kykenin nauttimaan minua ympäröivien karstikivikallioiden mahtipontisesta jylhyydestä. Jälleen kerran olin jossain paikassa, jonka olin aiemmin nähnyt vain kuvissa ja jonka näkemiseen olin joskus ennen soolomatkailun aloittamista luullut tarvitsevani matkaseuraa. Kuitenkin olin tullut tähänkin paikkaan yksin, rohjennut lähteä omin avuin tälle pitkälle matkalle ja tehnyt siitä merkityksellisen ihan vain minulle itselleni.

Koh Hong pääsaaren laguuniin saavuttiin idyllisyyttä hipoen.

Laguuni ei lienee ole koskaan tyhjä veneistä päiväsaikaan turistikaudella.

Luonnon omaa kalliotaidetta.

Viimeinen pysähdys ennen kotimatkaa tehtiin Koh Hong Island Beachille, jonka puiden varjoissa luin Hemingwayta, nukuin päiväunet ja pohdin, miten tännekin rannalle tulisivat seuraavana päivänä uudet turistijoukot, joukossa kenties joku kaltaiseni yksinmatkaaja. Mutta se ajatus ei tullut mieleenikään, että vain muutama kuukausi tästä päivästä eteenpäin matkailumaailma olisi pysähtynyt ja rannat autioituneet.

Päivän lopuksi pysähdys Koh Hongin pääsaaren rannalle. Ranta oli matala ja vesi kirkasta, kalat uivat seurana.

Sisäisen matkan tekeminen ei kuitenkaan ole pysähtynyt, vaan se jatkuu loppuelämän ajan. Omien ajatusten ja tarpeiden äärelle pysähtyminen ei kuitenkaan aina ole helppoa, siihen ei aina ole ollut aikaa ja pysähtymisenkin keskellä sitä on sävyttänyt outo syyllisyys siitä, että pitäisikö nyt kuitenkin tehdä jotain muuta, jotain ulkoisesti näkyvämpää ja kenties jopa vaikuttavampaa. Sisäinen matkustaminen on ennen kaikkea opettelua ja oppimista, uusien oivallusten löytämistä. Monesti ajatukset saattavat myös vuodesta toiseen tallata samoja puuduttavia polkuja pitkin tai omat unelmat lähtevät helposti virtaamaan valtavirran mukaisesti, kun itsensä kuuntelu jää muiden ihmisten odotusten tai miellyttämisen jalkoihin.

Sisäinen matkustaminen on monimutkainen ja monitahoinen asia, ja sen merkitys on jokaiselle omanlainen. Itselläni se tarkoittaa aika-ajoin paikan vaihtamista, uusien kokemusten haalimista ja välillä epämukavuusalueelle joutumista. Se tarkoittaa väliä pitkiä yksinäisiä ajanjaksoja, välillä läheisten ihmisten seuraan hakeutumista ja tuttujen arkisten asioiden hoitamista kenties uudella tavalla ja uudesta näkökulmasta. Välillä elämään tulleet uudet ihmiset ovat vieneet myös uusiin sisäisiin maailmoihin.

Ja sitten on näitä meripäivän kaltaisia reissuja, jolloin olet yksinäsi osa jotain suurta ihmisjoukkoa samalla ruuhkaisella turistialueella, mutta huomaat silti kykeneväsi olemaan täysin omissa ajatuksissa, sisäisessä rauhassa ja vieläpä nauttimaan luonnon tarjoamista ihmeistä. Toivon, että pääsen vielä jonain päivänä palaamaan niille juurille, jotka herättivät rakkauteni merimatkailuun. Kreikan Samos pienine sinisine paatteineen voisi jälleen tuoda uusia tutkimattomia reittejä sisäiseen matkaani. Uusia pieniä hyppyjä aaltojen yli odotellessa.