Noin vuosi sitten aloin huomioida Instagramissa kuvia Colmar nimisestä alsacelaisesta kaupungista. Kuvat vanhoista ristikkotaloista milloin kesäisessä auringonpaisteessa ja vielä useammin jouluisissa tunnelmissa saivat minut huokailemaan ihastuksissani. Missä kohtaa Ranskaa tuo satumaiselta näyttävä kaupunki sijaitseekaan? Ahaa, vain neljänkymmenen minuutin junamatkan päässä Strasbourgista. Silloin tiesin, että koska tahansa Strasbourgiin menenkin, Colmar tulee kuulumaan samaan matkapakettiin. Ja tämän vuoden keväällä tilailinkin jo lennot syyskuuksi Pariisiin ja bussiliput Strasbourgiin.
Saavuin Colmariin puolenpäivän tienoilla, ja hotellihuoneeseen pääsyä odotellessa oli hyvin aikaa käydä katsomassa se paikka, mistä suurin osa näkemistäni Colmar-kuvista oli. Petit Venice on tuo kaunis historiallinen alue Lauch-joen molempin puolin, jota reunustavat eriväriset ristikkokoristeiset talot. Talot kuuluivat entisaikaan viinikauppiaille, kalastajille ja käsityöläisille, nykyään niissä on lähinnä ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Taloja pääsee ihailemaan niin silloilta, kävelyreiteiltä kuin kanaalissa liikennoivistä pienistä veneistäkin käsin.
Aurinkoinen päivä tekee oikeutta taloille ja niiden välissä virtaavalle kanaalille. Ihmiset nauttivat venekyydeistään ja otattavat ryhmäkuvia. Paikalla on paljon italiaisia. Ilmeisesti tieto paikan kauneudesta on kiirinyt alkuperäisille venetsialaisille.
Petit Venicestä koillisen suuntaan kulkeva kävelykatu Quai de la Poissonnerie tunnetaan myös kalakauppiaiden alueena. Talot ovat hempeän keltaisia, vaaleansinisiä ja -punaisia. Kuin pastelliliiduilla väritettyjä.
Ikkunoita koristavat kauniit kukkaistutukset. Ikkunaluukut näyttävät siltä kuin ne olisivat tipahtamaisillaan. Kävelenköhän sittenkin satukirjan sivuilla?
Matkalle jää kauppahalli ja sen ravintolaterassi. Ihmiset syövät herkkuaterioitaan ja nautiskelevat viinejään. Lasillinen rieslingiä kuuluu hyvään alsacelaiseen päivään.
Siniturkoosin talon kohdalla pysähdyn. Tämä, jos mikä voisi olla minun taloni. Ainakin lasillisen viiniä voisin sen edustalla juoda.
Talot ovat toinen toistaan koristeellisempia. Vain mielikuvitus voi rajata sitä, mitä talojen seinälle voi nostaa koristeeksi. Tuoleja, pieniä hyllyjä ja kakkuvuokia. Ja joulu saa näkyä kesäkuukausinakin.
1600-luvulla rakennettu Maison des Têtes eli House of Head edustaa saksalaista renessanssia ja sitä koristaa 106 erilaista päätä tai naamiota. Monet erilaiset kasvot, joita katsella. Ja monet, jotka tuntuvat katsovat takaisin. Hiukan likaisenruskean talon julkisivussa on jotakin kiehtovaa, ehkä mystistäkin.
1400-luvulla rakennettu Koifhus on Colmarin vanhin julkinen rakennus. Se on historiansa aikana toiminut sekä varastorakennuksena että kaupankäynnin keskuksena. Se on toiminut näyttämönä monille Alsacen alueen hallinnollisesti tärkeille taphtumille sekä myöskin teatterirakennuksena että kouluna. Nykyisin siellä myyvät tuotteitaan paikalliset käsityötaiturit.
Lopuksi vielä katsaus colmarilaisiin ikkunaluukkuihin. Missään en ole nähnyt yhtä kauniita. Ränsistyneinä, kuluneina ja osin graffiteja pinnassaan, ne ovat ehkä kuitenkin lopulta se, minkä ensimmäisenä tulen muistamaan Colmarista.
