Suomen suurin matkablogiyhteisö
Thaimaa Thaimaan temppeleillä

Wat Pho – suurenmoisuuden ja pienten yksityiskohtien valtakunta

sunnuntai, 15 marraskuun, 2020

Bangkokin ehdottomasti kiinnostavimpina kohteina pidin etukäteen sen temppeleitä ja ne olivatkin paikkoja, mistä minulle jäi ne sykähdyttävimmät ja kauneimmat muistot. Seuraavaksi mennään muistelumatkalle Wat Pho temppeliin, joka on kuuluisa makaavasta Buddhastaan. Minut siellä hurmasivat ennen kaikkea lukuisat joogaavat patsaat ja korkeuksiin nousevien stupatornien värikkyys pienine yksityiskohtineen.

Vuosi sitten vietin vajaa pari tuntia Wat Phon temppelialueella hiljalleen kuumenevassa ilmanalassa muutama päivä sen jälkeen kun Suomen marraskuu oli jäänyt taakse. Vastakohtana harmaudelle ja pimeille päiville olin saapunut johonkin itselleni entuudestaan lähes tuntemattomaan värien ja muotojen harmoniaan, joka kaikessa runsaudessaan toimi rauhoittavana paikkana. Ihmeteltävää ja valokuvattavaa löytyi niin paljon, että tässä Bangkokin vanhimmassa ja suurimmassa temppelikompleksissa viettäisi mielellään uudelleen tovin jos toisenkin.

Temppelialueella oli lukuisia kiinalaistyylisiä patsaita.

Temppelialueen puiden kätköissä pienemmät patsaat muun muassa joogasivat.

Jo pelkkä yksittäisen kukan väri sai pysähtymään pitkäksi toviksi.

Temppelialueen monivivahteinen ja sekavakin arkkitehtuuri sisältää paljon myös tätä thaimaalaisittain hyvin yleistä temppelien koristeellista ja kullanhohtoista tyyliä.

Tässä puolestaan väriltään vaatimatonta, mutta vaikuttavan kaunista.

Osa pienten patsaiden ilmeistä oli synkkiä, mutta tässä hehkuvaa iloisuutta.

Wat Pho temppelialueen rakentamisen alkuajankohta on tuntematon, mutta se oli olemassa jo nykyisen Thaimaan ensimmäisen Chakri-dynastiaan kuuluneen Rama I:n noustessa valtaan vuonna 1782, jolloin myös Bangkokista tuli Thaimaan pääkaupunki. Rama I kuitenkin uudisti temppeliä merkittävästi ja siitä tuli hänen päätemppelinsä. Rama I hallitsijakauden jälkeen monet hänen seuraajansa jättivät kukin oman jälkensä temppelialueen rakennushistoriaan. Wat Phota pidetään myös Thaimaan ensimmäisenä julkisena kouluna, jonka oppimateriaalina ovat toimineet temppelirakennusten seinillä tähän päivään asti säilyneet piirustukset muun muassa ihmiskehosta ja sen energiakanavista. Nykyään temppelissä toimii Thaimaan arvostetuin thaihierontakoulu.

Temppelin seinän piirrokset ovat nykyään osa UNESCO:n Maailman muisti -ohjelmaa, joka tarkoituksena on suojella maailman asiakirjallista ja kirjallista kulttuuriperintöä.

Usean hallitsijan mieltymykset ja aikakaudet näkyvät temppelialueen moni-ilmeisessä rakennusarkkitehtuurissa.

Mainio joogaympäristö.

Syvemmällä temppelialueen uumenissa taivasta kohti kohoaa neljä muista suurempaa stubatornia (kaakkoisaasialaisittain näitä kutsutaan myös nimellä chedi), jotka on temppelialueen monien pienempien stupien tavoin koristeltu mosaiikkityylillä. Näiden yli neljänkymmenen metrin mittaisten stubien värimaailma on monipuolinen eikä koristeellisuudessakaan ole säästelty. Nämä neljä stupaa on omistettu Thaimaata edelleen hallitsevan Chakri-dynastian neljälle ensimmäiselle kuninkaalle, jotka ensimmäisen Rama I:n jälkeen olivat Rama II, Rama III ja Rama IV. Jokaisen kuninkaan tuhkat on haudattu omaan kullekin kuninkaalle omistettuun stupaansa.

Korkeuksiin kohoavaa kauneutta.

Hymy stupatornien keskellä.

Tunnetuin Wat Phon temppeli on makaavasta Buddhastaan, joka 46 metriä pitkänä ja 15 metriä korkeana lepää yhdessä temppelialueen rakennuksista. Rakennuksen sisään mennään buddhalaisuutta kunnioittaen ilman kenkiä ja vaikka tungos on mahtipontisen, kultaisen Buddha-patsaan ympärillä on hiukan ahdistava, onnistun nappaamaan muutaman kelvon valokuvan.

Lepäävä Buddha on yksi Thaimaan suurimmista Buddha-patsaista.

Kuningas Rama III rakennutti temppeliin lepäävä Buddha-patsaan 1830-luvulla.

Buddhan valtavat ja taidokkaasti helmiäiskoristellut kantapohjat.

Lopuksi vielä katsaus mosaiikkimaisesti koristelluiden stubien värikkäisiin yksityiskohtiin.

Oletko vieraillut Wat Pho temppelissä? Mikä on ollut mieleisin temppelivierailusi Thaimaassa?

 

 

 

 

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 15 marraskuun, 2020 at 17:30

    Enpä ole käynyt Wat Pho temppelissä, mutta näyttävältä se joka tapauksessa vaikuttaa. Muutenkaan en oikeastaan Kaakkois-Aasian temppeleissä ole vieraillut ylipäätään. Vedenalainen maailma on kiinnostanut aina enemmän. Aika erilaiselta tuo näyttää esim. Japanin temppeleihin verrattuna, joista pidän kyllä kovasti. Voisimmekin käyttää hieman aikaa temppelienkin tutkimiseen, kun seuraavaksi olemme Kaakkois-Aasiassa.

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 22 marraskuun, 2020 at 14:28

      Kaikilla on toki aina ne omat mieleisimmät kiinnostuksen kohteensa, itseäni kiinnostaa paljon rakennushistoria, siitä lienee juontaa innostus katedraaleihin ja temppeleihin. Ja Japani temppeleineen olisi yksi unelmien reissukohde!

  • Reply Maapalloilija sunnuntai, 15 marraskuun, 2020 at 19:14

    Olen vieraillut tuolla, Bangkokissa on ne muutamat pakolliset temppelit. Tuo Buddha on kyllä iso, ja siitä on vaikea saada kunnon kuvaa, kun ei pääse kauempaa ottamaan 🙂

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 22 marraskuun, 2020 at 14:30

      Joo, kuvaaminen oli haasteellista. Aina kun sai hyvin tarkennetun kuvan, siinä oli aika monen ihmisen pää mukana. Ja kun oli tilaa muilta, kuvauskulma oli onneton.

  • Reply Mari / Kodinvaihtaja sunnuntai, 15 marraskuun, 2020 at 21:32

    Thaimaassa on tullut niin monessa temppelissä vierailtua, että aika laille loppuelämän ajaksi ne nähty 😊. Mieleen jäänyt visiitti jolloin mieheni nahkasandaalit varastettiin, paikalliset ystävämme olivat niin järkyttyneet, että näin voi käydä…

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 22 marraskuun, 2020 at 14:31

      Kyllä itsekin muutama tuli reissussa nähtyä mutta vielä ei kyllästyttänyt vierailut niissä 😊

  • Reply Anne / Elämää Nomadina maanantai, 16 marraskuun, 2020 at 17:50

    Upeaa värien ja yksityiskohtien taidetta! Omasta vierailusta Wap Phon temppeliin, Bangokiin ja Thaimaahan ylipäätään on jo ihan liian monta vuotta. Itse asiassa juuri näihin aikoihin oli suunnitelmissa lentää Kaakkois-Aasiaan ja kierrellä siellä suunnilla talvikuukaudet, mutta sen sijaan nyt ollaan Ranskassa ja lockdownissa… No, minkäs teet, mutta joskus tulevina vuosina sitten toivottavasti.

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 22 marraskuun, 2020 at 14:35

      Ymmärrän pettymyksesi, kovin toivoin itsekin viettäväni edes osan tästäkin talvesta jossain aurinkoisessa ja vehreässä. Mutta parempaa aikaa odotellessa on tyytyminen muistoihin, haaveisiin ja virtuaalireissuihin . Kaikkea hyvää Ranskaan, se on mun rakkain reissumaani ❤

  • Reply Asko Leppilampi maanantai, 16 marraskuun, 2020 at 17:58

    Upea paikka, todella! Tässä vähän toisenlainen näkökulma. https://appamatkustaa.fi/bangkok-suuri-palatsi-wat-phra-kaeo-2/

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 22 marraskuun, 2020 at 14:39

      Kiitoslinkistä. Itsellä jäi Suuri palatsi kokematta, ja sitä jäin toki harmittelemaan. Toivottavasti joskus vielä sinnekin pääsen. Jokiristeily tuli tehtyä, se on kyllä osa Bangkok elämystä 😊

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää keskiviikko, 18 marraskuun, 2020 at 03:25

    Upeita temppeleitä ja patsaita. Haaveilen kovasti pääseväni Thaimaaseen jossain vaiheessa ystäväni kanssa joka on sieltä kotoisin. Kukapas voisikaan olla sen parempi opas kuin paikallinen. Toki muutenkin se on varmasti vierailun arvoinen paikka, mutta nyt varsinkin motivaatio vierailuun on kasvanut. Kunhan päästään taas normaaliin elämään joskus…

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 22 marraskuun, 2020 at 14:41

      Kyllä Thaimaa on ehdottomasti tutustumisen arvoinen maa. Monipuolisempi kuin uskoin.

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, 19 marraskuun, 2020 at 10:53

    Olemme viettäneet vain muutamia päiviä Bangkokissa, mutta toki niistä yksi piti omistaa temppeleille ja yksi niistä oli tuo Wat Pho. Olihan tuo jättimäinen buddha jotain aika erilaista! Ja totta, sen kuvaaminen oli haastavaa. Jos haluat, niin voit tästä kurkata miten me onnistuimme 🙂
    https://meriharakka.net/2018/12/04/bangkokin-temppelit-chao-phraya-joen-varrella/

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 22 marraskuun, 2020 at 14:42

      Hienosti onnistuitte, kivoja kuvia 😊

  • Reply INDIVUE perjantai, 20 marraskuun, 2020 at 21:50

    Hyviä kuvia olet ottanut ja piristävän epätavanomaisella rajauksella 🙂

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 22 marraskuun, 2020 at 14:44

      Kiitos 😊. Ihan aina ei pysy kaikki valokuvausopit matkassa, kuvaan mieluummin tästä omintakeisesta näkövinkkelistä 😊

  • Reply Anna | Muuttolintu lauantai, 21 marraskuun, 2020 at 05:52

    Upealta näyttää! Vähän harmittaa ja nolottaa melkein myöntää, että temppelit on jääneet omilla Bangkokin vierailuilla vielä käymättä. Ensi kerralla ehdottomasti!

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 22 marraskuun, 2020 at 14:46

      Itselläni jäi välistä Suuri palatsi ja Smaragdibuddhantemppeli ja se jäi harmittamaan. Mutta Bangkok on niin valtava paikka että kaikkea ei millään ennätä nähdä.

  • Reply Cilla Maria lauantai, 21 marraskuun, 2020 at 12:07

    En ole koskaan käynyt Thaimaassa. Tuo koristeellisuus on jotain ihan uskomatonta ja ihmettelin sitä samaa Mongoliassa buddhalaisilla temppeleillä. Näistä sun kuvista mieleenpainuvin oli Buddhan helmiäis-kantapohjat 😀

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 22 marraskuun, 2020 at 14:46

      Nuo kantapohjat oli kyllä mahtavat 😊

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.