Suomen suurin matkablogiyhteisö
Singapore

Gardens by the Bayn puita ihmettelemässä

lauantai, 15 elokuun, 2020

Kun aikanaan suunnittelin viime talven Aasian reissun kohteita, Singapore kuului ilmiselvänä listalle. Olin kuullut tästä kaupunkivaltiosta paljon positiivisia mielipiteitä ja sen maine itämaista ja länsimaista elämäntyyliä yhdistelevänä metropolina oli päästävä kokemaan paikanpäälle. Ja vaikka Singaporen monipuolisuudesta mainitaan jokaisesta siitä kertovasta artikkelista, ei sitä voi ymmärtää kuin menemällä paikanpäälle ja tutkimalla sen eri kaupunginosia. Ja ehdottomasti suosittelen tutustumista Singaporen historiaan esimerkiksi kansallismuseovierailun merkeissä, sitä kautta moni nykyisyyden asia näyttäytyy aivan uudessa valossa. Itse aloitin kuitenkin Singaporee tutustumisen Gardens by the Bayn nykyaikaisten puiden ihmettelyllä, sillä se oli ensimmäinen asia, minkä halusin nähdä tästä Kaakkois-Aasian modernista metropolista.

Kun olin Krabilta lähteneen aamupäivälennon jälkeen majoittunut Chinatownissa sijaitsevaan hostelliini ja syönyt lounaaksi mausteista kiinalaista munakoisoa, lähdin iltapäiväkävelylle kohti Gardens by the Bayta. Metro on ehdottoman kätevä Singaporessa ja kuljinkin paljon niiden viiden päivän aikana kun tutustuin eri alueisiin. Kävely on kuitenkin se tapa, jolla mieluiten lähden liikkeelle tutustuakseni itselleni uusiin paikkoihin. Kun otan jaloillani tuntumaa uuteen maaperään, sielu seuraa perässä ja tulen tietoisemmaksi siitä missä olen. Siellä minä ujo maalaistyttö pienestä savolaisesta kaupungista kävelin toisella puolella maailmaa suurkaupungin katuja. Moni on kutsunut sitä rohkeudeksi, minä kutsun sitä uteliaisuudeksi. Ja ennen kaikkea onnellisuudeksi.

Kävelymatkalla oli mahdollisuus kuvata Marina Bay Sands -hotellia useasta kuvakulmasta.

Kukkien kuvaamiselle pyhitetettyjä hetkiä.

Vuonna 2012 avatun Gardens by the Bay ulkoilmapuutarhan vetonauloina toimivat futuristiset teräksestä rakennetut superpuut, joiden runkoa pitkin kiemurtelevat elävät saniaiset ja muut trooppiset kasvit kohoavat superpuiden mukana useiden metrien korkeuteen. Kestävän kehityksen periaatteita noudatten rakennetun puutarhan superpuut on päällystetty aurinkokennoin, joilla kerätään energiaa tämän ainutlaatuisen puutarhan käyttöön.  Noin parikymmentämetriä maanpinnasta kulkee Skywalk, jota pitkin halukkaat pääsevät muutaman euron hintaan kulkemaan superpuulta toiselle. Itse tyydyin ihailemaan puita maantasalta, sillä jonot yläilmoihin ovat pitkät. Jätän väliin myöskin molemmat puutarhan lasikuvut, joihin on myös erillinen pääsymaksu. En siksi, että pääsymaksu olisi ollut liian kova, vaan siksi että iltapäivä alkoi olla jo pitkällä ja ihailtavaa ja tutkittavaa riitti ulkonakin. Puita, kukkia ja varoituksia alueella elävistä saukoista. Ulkoalueella on erilaisia teemapuutarhoja kiinalaisista puutarhoista palmumaailmoihin ja vesililjalampiin.

Muurahaisia maailmalla.

Aika kului ympäröivää ihmetellessä eri puolilla puistoa kävellen ja välillä puiston penkeillä loikoillen. Lämpöä riitti. Sielu huokaili painavana kiitollisuudesta nähdä tämäkin paikka. Olin jälleen kerran kiitollinen itselleni, että olin seurannut uteliaisuuttani ja lähtenyt katsomaan näitä paikkoja maailman toisella laidalla. Toivoin, että sisälläni oleva uteliaisuus säilyisi elämänkatsomuksenani eloni loppuun asti. Ja että aina jollakin muotoa uteliaisuus saisi täytettä, vastauksia, uusia pieniä kokemuksia elämän upeudesta. Antaen toivoa siitä, että kannatti jatkaa uuteen päivään silloinkin, kun tuntuu, että oma elämänpolku on liian raskas ja yksinäinen. Auringon hiljalleen laskiessa ulkopuutarhan tunnelma muuttui satumaiseksi ja taustalla kohoavan Marina Bay Sands- rakennuksen figuuri piti jälleen ikuistaa useasta kuvakulmasta.

Auringonlaskun aikaan.

Heijastuksia.

Marina Bays Sandsin katolla olevien puiden figuurit piirtyivät mukaan tähän hetkeen.

Straussin sävelet saattelivat valoketjuja superpuiden rungoilla kohti sen oksia. Garden Rhapsodyksi nimetty valoshow on alkanut. Ihmishahmot liikkuvat puiden välissä kävelyreittejä pitkin. Minä olen maassa, mutta samanaikaisesta jossain pienessä taivaassa. Tai ehkä sittenkin avaruudessa. Pimeyden, valojen tuikkeen ja klassisen musiikin yhdistelmä sellaisessa paikassa, jonne pääsystä on pitkään unelmoinut, tekevät paikasta entistä taianomaisemman. Jotain samaa koin edellisenä syksynä Reims’n katedraalilla. Niissä hetkessä sielussa huokaileva kiitollisuus saavuttaa uuden tason. Se nousee tyrskeen lailla pintaan ja saa kyyneleet kirpoaman silmiin. Sain vielä tämänkin kokea. Nähdä nämä puut ja sen kuinka ne muuttavat väriään pimeässä Singaporen illassa.

Avaruudellinen vihreys.

Sininen hetki.

Valoshown päätyttyä lähdin satojen muiden ihmisten tavoin etsimään reittiäni läheiselle metroasemalle, jotta pääsisin kulkupelillä kätevästi takaisin Chinatowniin. Reitti vei Marina Bays Sands hotellin lävitse ja ennen sitä ihmisjoukko pysähtyi kuvaamaan puiston ja hotellin välisen Dragonfly laken valopallomerta.

Dragonfly lake

Ajatuksena oli tulla joku aamupäivä lasikupujen puutarhoille uudelleen, mutta sehän jäi, kun Singaporen muut nähtävyydet veivät mennessään. Näin silti yhden illan aikana enemmän kuin olin ajatellut, sain enemmän irti kiitollisuudesta kuin aiemmassa elämässäni tavallisena tammikuun keskiviikkona. Oman elämän uteliaisuusseikkailut olivat jälleen hyvässä vauhdissa, kiitos siitä superpuut!

Muista Singaporen kokemuksista lisää seuraavissa postauksissa!

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Marika / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 16 elokuun, 2020 at 18:33

    Todella kaunista! Olin haltioissani jo kuvistasi auringonlaskun aikaan, mutta valoshow on ollut varmasti mielettömän upea! Vielä tuo yhdistelmä klassiseen musiikkiin. Kuulostaa ja näyttää upealta.

    • Reply reetaeevi tiistai, 18 elokuun, 2020 at 08:46

      Ehdottomasti sellainen paikka, joka Singaporessa kannattaa käydä kokemassa 🙂 Ja valoshow kruunasi kokemuksen!

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta maanantai, 17 elokuun, 2020 at 09:45

    Garden by the Bay on kyllä ihan mun lemppari ikinä! oon käynyt siellä kolme kertaa ja voisin mennä makoilemaan sinne uudestaankin ilta-aikaan. Aivan mielettömän kiva kokemus!

    • Reply reetaeevi tiistai, 18 elokuun, 2020 at 09:02

      Kyllä menee minunkin suosikkipaikkoihin heittämällä! Jos joskus vielä Singaporeen tieni vie niin menen päiväksi lasikupujen alle!

  • Reply Reissu-Jani maanantai, 17 elokuun, 2020 at 19:20

    Hieno paikka. Itse pidin kovasti niistä puutarhoista lasikupujen alla – varsinkin se sademetsä. Illalla tuon alueen näkymä muuttuu täysin, kuten kuvista näkyy. Viereisen hotellin kattoterassilta oli kiva katsella öistä Gardens by Bayn puita. Suunnitelmissa olisi lähteä ensi keväänä uudestaan käymään — jos korona sen sallii.

    • Reply reetaeevi tiistai, 18 elokuun, 2020 at 09:18

      Kovasti jäi kyllä harmittamaan ne lasikuvut. Ehdottomasti käyn ne tsekkaamassa, jos seuraava kerta tuohon paikkaan vielä tulee mahdolliseksi. Toivotaan, että ensi kevät jo suosisi matkailua enemmän!

  • Reply Reason for Season maanantai, 17 elokuun, 2020 at 21:30

    Legendaarinen GBTB. En muista, montako kertaa olen käynyt fiilistelemässä tätä valoshowta, mutta onhan se huikea. Ja yhden superpuun katolla oleva baari oli hauska myös. Singaporeen on kyllä ihan ikävä, kun en ole hetkeen päässyt käymään. Ja tässä maailmantilanteessa ei kyllä todellakaan ole tietoa, milloin tulee seuraava kerta. Onneksi on ainakin mahtavia muistoja.

    • Reply reetaeevi tiistai, 18 elokuun, 2020 at 21:06

      Ymmärrän hyvin, miksi olet käynyt tuolla useasti. Ja samoin ikävän Singaporeen. Itse olen todella onnekas, että ennätin tehdä tämän ja monta muutakin reissuani ennen tätä vallitsevaa tilannetta, sillä ne muistot, ne kantavat pitkälle!

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, 18 elokuun, 2020 at 10:59

    Gardens by the Bay on huikea! Me ostimme liput sekä skywalkiin (kannatti, se oli upeaa kesken valoshow’n) ja niihin kahteen lasikupoliin, joista toinen oli kyllä aika turha. Tuo pallomeri on hauskannäköinen, sitä en itse muista nähneeni. Osaan kyllä samaistua tuohon onnen ja kiitollisuuden fiilikseen, mikä matkoilla aina tulee. 🙂 Pääsisipä vaikka sitten ensi vuonna taas kokemaan jossain muualla kuin Suomessa.

    • Reply reetaeevi tiistai, 18 elokuun, 2020 at 21:09

      Skywalk valoshown aikana on kyllä varmasti ollut mahtava! Ja mitä matkailun tuottamaan onneen ja kiitollisuuteen tulee, niin matkailu on antanut ja opettanut niin paljon, että ilman sen tuomia kokemuksia olisin varmasti ihan eri ihminen.

  • Reply Ne Tammelat keskiviikko, 19 elokuun, 2020 at 11:59

    Olipa mukavaa lukea tarkemmin tästä hienosta puutarhasta ja noiden superpuiden hyödyntämisestä. Katsoin juuri dokumentin Singaporesta ja se ei yhtään vähentänyt kiinnostusta – päinvastoin! Tosi upeita kuvia olet ottanut pimeällä ja valtavan hieno tuo valopallomeri <3

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 23 elokuun, 2020 at 08:27

      Kiitos kommentista 😊 Singapore on kyllä kokemisen arvoinen!

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, 20 elokuun, 2020 at 17:10

    Viimeksi Singaporessa vaan lyhyesti pistäytyessämme kävimme juurikin katsastamassa Marina Baysiä ja tätä Gardens by the Baytä. Harkitsimme Marina Baysissä yöpymistäkin, mutta se olisi tullut sen verran arvokkaaksi, että jätimme väliin. Nyt koronan lopetettua noin kaiken matkailun tuntuu jälkijättöisesti siltä, että olisi kyllä sekin pitänyt tehdä.

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 23 elokuun, 2020 at 08:31

      Moni mielenkiintoinen asia jää reissuilla kokematta kun kaikkeen ei millään riitä aika tai budjetti. Mutta silti itsestä ainakin tuntuu näin jälkikäteen, että onhan sitä tullut matkoilla koettua ihan todella paljon kaikkea.

  • Reply Sini matkakuumeessa lauantai, 22 elokuun, 2020 at 13:58

    Kaunis paikka erityisesti pimeällä. Tulee mieleen Avatar tai joku muu scifi -leffa 😁

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 23 elokuun, 2020 at 08:31

      Joo, vähän sellainen olo oli välillä että oonko jossain toisella planeetalla 😊

  • Reply Johanna M. / Muu maa mandariini lauantai, 22 elokuun, 2020 at 15:43

    Tämä on mielenkiintoisen näköinen paikka ja todellakin haluaisin vierailla siellä, jos Singaporeen joskus poikkeaisin. Noista superpuista on vähän ristiriitaiset fiilikset – tavallaan ne ovat irvokkaita, mutta samalla upea osoitus siitä miten futuristisetkin rakenteet voivat olla oikeasti luonnon tukena, ihan kirjaimellisestikin. 🙂

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 23 elokuun, 2020 at 08:41

      Mä oon itse enemmän historiallisen rakennusarkkitehtuurin ihailija, mutta joku tässä puiston nykyaikaisuudessa veti puoleensa.

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista lauantai, 22 elokuun, 2020 at 17:54

    Pari vuotta sitten oltiin miehen kanssa Singaporessa ja kyllä tykättiin. Aivan mahtava kaupunki ja PALJON nähtävää. Rakastin myös tuota Gardens by the Bayn valoshowta. Rakastin niin paljon, että menimme katsomaan sen uudestaan. Kannatti kyllä käydä niissä molemmissa ”kuplahalleissa”. Singaporelaiset osaavat tehdä asioita isosti ja näyttävästi. Vaikka kaikki olikin ihmiskäden tulosta, koko paikka aivan upea.

    • Reply reetaeevi sunnuntai, 23 elokuun, 2020 at 08:44

      Nähtävää ja koettavaa todentotta riitti. Singapore oli kyllä mun Aasian kuukausien kohokohta 😊

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.