Kuala Lumpur

Värikäs aamupäivä Batu-luolilla

sunnuntai, 3 toukokuun, 2020

Sininen, punainen, keltainen, vihreä. Kiipeäminen värikkäitä portaita pitkin hindujen pyhälle paikalle Batu-luolien uumeniin oli yksi Kuala Lumpurin reissupäivien yksi kohokohdista.

Kuala Lumpurin keskustasta, KL Sentral asemalta on vajaan puolen tunnin junamatka maailmaan, joka on tunnelmaltaan jotain muuta kuin keskustan pilviä hipovat piirtäjät. Junalaiturilla miesten on oltava tarkkana, ettei vahingossa astu junavaunuun, joka on tarkoitettu vain naisille. Muutenkin kannattaa olla tarkkana, sillä juna voikin lähteä juuri siltä viereiseltä laiturilta, miltä näytöt ja kyltit sen ilmoittavat lähtevän. Junamatka ei kestä kauan, mutta silti sinä aikana ennättää nähdä ainakin kauniin moskeijakupolin ja tavallisen kansan asuinlähiöitä.

Junasta ulos ihmispaljouteen astuessaan ymmärtää olevansa paikassa, joka on paitsi tärkeä hinduille, myös kiinnostava kohde matkailijoiden silmissä. Naisten sharien oranssit, sinisen ja turkoosit värit hohtavat puhtaan kirkkaina ja länsimaalaiset ovat majapaikastaan lähtiessään muistaneet pukea polvet ja olkapäät peittoon.

On pilvinen joulukuun aamu. Vaatteet liimautuvat jo ihoon. Värikäs luolaretki on kuitenkin vasta alussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Juna-aseman liepeillä tervehtii vaikuttava ja värikäs patsas.

Temppelialueella kävellessä mietin, miltä alue on näyttänyt ennen kuin ihmiset ovat sen vallanneet.

Batu-luolien suosituin kuvakulma on lienee tämä, jossa näkyvät yli 40 metrinen kullattu hindupatsas ja luolalle johtavat pitkät värikkäät portaat jylhässä kalkkikivikalliomaisemassa. Alueen ihmispaljous pyrkii väkisinkin mukaan kuviin.

Hindujumala Murugan patsas hallitsee temppelialueen maisemaa jo kaukaa, mutta läheltä paljastuvat sen pienet taidokkaat yksityiskohdat.

Luonto kohtaa värikkään hindulaisen rakennustavan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Luolaan päästäkseen on kiivettä lähemmäs 300 porrasaskelmaa seuranaan lukuisat muut ihmiset ja ruokaa kerjäävät apinat.

Apinat ovat toki söpöjä, mutta valitettavasti myös aggressiivisia, koska ovat tottuneet siihen että ihmiset ruokkivat niitä. Eräs apina yritti viedä laukun olaltani.

Luolareissun kauneudessaan pysähdyttävimpiä näkyjä. Pientä hindulasta kannetaan luolan temppelille.

Luolan sisällä on paitsi suosittu temppeli, myös kaunis kalkkikivikatto ja runsaasti tuoksuja.

Suitsukkeiden polttaminen kuuluu olenaisena osana hindulaisuuteen.

Temppelin sisällä paljain jaloin kävellessä ihastelin näitä kauniita kynttilöitä.

Riikinkukko on suosittu aihe hindulaistemppeleiden koristeena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Luolan perällä on aukko, josta tulvii sisään sekä päivänvaloa että aika-ajoin myös kaatosadetta.

Vaikka luolassa oli sangen paljon ihmisen rakentamaa, pystyi luolan alkuperäisestäkin kauneudesta saamaan jonkun käsityksen.

Itse en kokenut apinoiden läheisyyttä kovinkaan miellyttäväksi, vaikka ne tässä kuvassa ovatkin rauhallisia.

Luolalta alaspäin laskeutuessa näkymä oli hyvinkin kaupunkimainen.

Matkalla takaisin juna-asemalle pysähdyimme vielä ihmettelemään hedelmäkauppaa.

You Might Also Like

22 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 3 toukokuun, 2020 at 13:15

    Onpa suuri luola! Apinat ovat kivoja, kun ne eivät ole tottuneet ihmiseen, mutta kun ne oppivat siihen, että ihmisiltä voi saada ruokaa, ne tosiaan muuttuvat jopa aggressiiviseksi ja se on todella ärsyttävää. Näistä Aasian kohteista ei ole kokemusta, mutta jopa joissain Afrikan safarikohteissa ollaan huomattu sama, esim. Tarangiressa: https://www.matkallamissamilloinkin.com/tarangiren-kansallispuisto/ Voisin kuvitella, että esim. Batu-luolilla apinat varmasti häiritsivät vielä enemmän.

    • Reply reetaeevi keskiviikko, 6 toukokuun, 2020 at 12:57

      Mulla on myös kokemusta Afrikan apinoista usean vuoden takaa ja jotenkin nämä Aasian apinat tuntuivat villimmiltä tapauksilta. Toki riippuu nimenomaan siitä miten niitä ihmiset ovat ruokkineet kuinka aggressiivisia ovat. Tuolla Batu-luolilla ihmiset heittelivät niille esim. banaaneja ja siitäkös villiintyivät.
      Kiitos tuosta Tarangiren postauksesta, nopeasti vilkaistuna muistoja herättäviä Afrikka-kuvia, täytyy lukea koko juttu vielä myöhemmin.

  • Reply Terhi sunnuntai, 3 toukokuun, 2020 at 13:19

    Portaissa näyttää olevan uusi väri. Apinat todellakin ovat aika vikkelia veitikoita. Tavaroistaan saa pitää hyvää huolta.

    • Reply reetaeevi keskiviikko, 6 toukokuun, 2020 at 12:58

      Katsoinkin jotain aiempien vuosien kuvia ja portaat olleetkin silloin eriväriset!

  • Reply riitta reissaa sunnuntai, 3 toukokuun, 2020 at 14:28

    Upeita kuvia, upeita värejä! Tuo luola on käsittämätön! Kiinnostavaa vertailla värien käyttöä eri kulttuureissa. Me suomalaiset taidamme olla siinä suhteessa ihan oma maanläheinen lukumme. Ja niitä apinoita kannattaakin varoa, vaikka ovatkin ihania!

    • Reply reetaeevi keskiviikko, 6 toukokuun, 2020 at 13:01

      Aasian maiden värimaailma on kyllä itsellekin niin poikkeava koto-Suomesta, vaikka kirkkaista väreistä paljon tykkäänkin. Mutta se piristää kun saa välillä olla ihan toisissa maailmoissa värienkin osalta!

  • Reply Reissu-Jani sunnuntai, 3 toukokuun, 2020 at 18:03

    Hieno paikka, Kävin tuolla joulukuussa 2014 ja tällöin ei portaat olleet noin värikkäät. Helppo kohde tosiaan KL paikallisjunalla, Muistaakseni kävelin tuonne paljain jaloin ja ne olivat sitten täynnä apinan paskaa – eli kannattaa varata pyyhkeitä mukaan. Maaginen tunnelma siellä temppelissä oli — apinat tosin yrittivät kokoajan jotain varastaa.

    • Reply reetaeevi keskiviikko, 6 toukokuun, 2020 at 13:10

      Mä menin portaat kengät jalassa mutta luolan temppelille jos halusi oli kengät riisuttavat ja kyllä aika hyvin pesin jalkani tuon päivän jälkeen! Mutta hieno tunnelmainen paikka todella, kannatti tehdä reissu luolille!

  • Reply Sini matkakuumeessa sunnuntai, 3 toukokuun, 2020 at 19:55

    Huh miten makea paikka. Sisältä se näyttää melko askeettiselta. Tuolla ei varmaan ole ainuttakaan hiljaista päivää. Ruuhkaa joutuu sietämään.

    • Reply reetaeevi keskiviikko, 6 toukokuun, 2020 at 13:12

      Tuo oli muistaakseni sunnuntaipäivä ja melko ruuhkainen kyllä. Mutta todella hieno paikka kaikkineen, kiipeämisurakka luolan sisälle on vaivan arvoista!

  • Reply Teija / Lähdetään Taas maanantai, 4 toukokuun, 2020 at 09:29

    Mukavaa lukea paikoista, joissa olen itse käynyt niin monta vuotta sitten. Tuolla kävin ehkä vuonna 2008. Silloinkin apinoita jo oli paljon, mutta eivät kyllä olleet yhtään agressiivisia. Toki heidän käytöksensä muuttuu sitä myöden, mitä enemmän matkailijoita on.

  • Reply reetaeevi keskiviikko, 6 toukokuun, 2020 at 13:15

    Minusta on myös mukava lukea toisten kokemuksia paikoista, joissa on itse aiemmin käynyt. Josko on kiva kirjoittaakin omista kokemuksista jälkikäteen, koska kun jo hiukan aikaa kulunut reissusta ja kotoiluelämää Suomessa takana niin pääsee ikään kuin uudestaan reissuun.

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta torstai, 7 toukokuun, 2020 at 11:33

    Viime reissulla ei keritty tuonne. Topias kävi ja sanoi myös tykänneensä. 🙂 Nuo portaat on kyllä ihanan värikkäät.

    • Reply reetaeevi tiistai, 12 toukokuun, 2020 at 09:19

      Kokemuksena niin hieno, että kyllä paikkaa täytyy suositella jos siihen vain aikaa on. Nyt kun kuvia jälkeenpäin katsoo, niin tulee vaan fiilis, että wau, mä oon kiivenny noi portaat, ihanan värikkäät vielä 😊

  • Reply Taina lauantai, 9 toukokuun, 2020 at 22:39

    Ooh, näyttääpä kerrassaan lumoavalta! Varmasti huikea kokemus. Tuosta junan sukupuolitetuista vaunuista tuli mieleen, kun ensi kertaa reissasin Turkissa ja pitkänmatkanbussissa ja tajusin, että sukupuolen mukaan sielläkin paikat meni. Eli yksinäisenä naisena sain paikkalipun automaattisesti toisen yksinään matkustavan naisen vieraan.

    • Reply reetaeevi tiistai, 12 toukokuun, 2020 at 09:24

      Reissatessa törmää aina itselle uusiin asioihin, jotka ovat paikallisille itsestäänselvää arkipäivää. Näistä naisten omista junavaunuistakin luin sattumalta juuri päivä ennen tuota luolareissua, ja laiturilla vaan totesin että kyllä tuo ihan käytännössä toimiikin 😊

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää sunnuntai, 10 toukokuun, 2020 at 08:43

    Olen lukenut tästä paikasta ennenkin ja ajattelin heti, että tuolla olisi upeaa päästä käymään. Upeita kuvia! Oli varmasti ikimuistoinen reissu ja retki.

    • Reply reetaeevi tiistai, 12 toukokuun, 2020 at 09:25

      Kiitos! Kyllä tämä upeimpia reissumuistojen joukkoon menee 😊

  • Reply Sandra sunnuntai, 10 toukokuun, 2020 at 10:25

    Ilmeisesti korona-arkea on jatkunut jo liian kauan, kun tuntuu ihan absurdilta nähdä noin paljon ihmisiä sulloutuneena yhteen paikkaan. Vaikuttaa ikimuistoiselta paikalta, jonne ei ehkä toista kertaa pääse käymään 🙂

    • Reply reetaeevi tiistai, 12 toukokuun, 2020 at 09:29

      Kyllä montaa asiaa katsoo nykyään ns. koronasilmin ja miettii että millaiseksi tämä maailmanmeno ja ihmisten kanssakäyminen jatkossa muotoutuu. Itse olen onnekas kun sain toteuttaa pitkän ja kokemusrikkaan reissun ennen pandemiaa.

  • Reply Kohteena maailma / Rami perjantai, 15 toukokuun, 2020 at 00:14

    Olen käynyt päivän pikavisiitin aikoinaan Kuala Lumpurissa, mutta en käynyt Bali-luolilla. Nuo värikkäät portaat ovat kiehtovan näköiset ja on tullut vastaan muutaman kerran blogijuttuja lukiessa. Ehdoton must seuraavalle kunnon Kuala Lumpurin reissulle.

    • Reply reetaeevi maanantai, 18 toukokuun, 2020 at 07:23

      Batu-luolia voi kyllä suositella jos Kuala Lumpuriin menee ja aikaa on. Ihan ei heti tule samanlaista kokonaisuutta tunnelmineen vastaan 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.