Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Thaimaa

Hong Islands – soolomatkaajan meripäivä

sunnuntai, 31 toukokuun, 2020

Yksi toteutumaton unelmani on Tapaninpäivän rekiajelu lumisessa pakkassäässä hevosen hengityksen höyryjä katsellen. Viime jouluna pääsin kuitenkin toteuttamaan täysin toisenlaisen Tapaninpäivän ajelun, nimittäin merimatkan Hong saarille Thaimaan Krabilla. Ja vaikka ympärillä oli lukuisia ihmisiä tungokseen asti, minä nautin ajatuksissani yksin matkustamisen ihanuudesta ja pohdiskelin jälleen myös sisäisen matkustamisen merkitystä.

Rakastan meriretkiä, sitä tunnetta kun vene tekee pienen pieniä hyppyjä aaltojen päällä ja itse tunnen olevani vain yksin ajatusteni kanssa seilaava ihminen merten valtavasssa kokonaisuudessa. Meriretkien aikana koen aina olevani vapaa ja vailla maallisia huolia. Merellä pääsen aidosti hetkessä elämisen tunnelmaan, jossa menneet ovat menneitä ja tulevaisuudessa kaikki hyvä on mahdollista. Rakkaus meriretkiin syttyi Kreikan Samokselle lähes viisitoista vuotta sitten, kun istuin pienen sinisen paatin kyydissä ja jalkani kylpivät samaan aikaan Egeanmeren vilvoittavassa vedessä.

Nyt matkattiin kuitenkin Andamaanienmerellä Thaimaan Krabilla. Matka Hong saarille Ao Nangin läheisestä Nopparat Thara satamasta kesti noin 40 minuuttia, jonka aikana ennätin saada kasvoilleen suolaisia vesipisaroita, ilmavirran heittämät hiukset ja paahtavaa aurinkoa. Ne yhdessä horisonttiin tuijottelun kanssa tekivät ainakin tästä sooloilevasta merimatkaajasta onnellisen.

Merimatkan ensimmäinen pysähdys oli Koh Daengin pieni ruskeanpunaista kalliota oleva saari, jonka edustalla halukkaat pääsivät snorklaamaan.

Veneessämme oli noin parisenkymmentä turistia, minä olin yksinäni liikkeellä ja taisin olla myös joukon ainoa suomalainen. Nautin tunteesta, että sain taittaa retkipäivää yksin omien ajatusten kanssa ilman tarvetta puhua kenellekään. Olin tuohon mennessä reissannut jo puolitoista kuukautta ja viettänyt edeltävät kaksi viikkoa ilman matkaseuraa, mutta silti tarvitsin edelleen näitä päiviä, jolloin sain olla vain yksin ajatusteni kanssa.  Ja merimaisemat antoivat siihen uutta heijastuspintaa. Olin viimeisten viikkojen aikana alkanut saada vihiä siitä, mitä pitkä yksin matkustaminen, hidas matkailu ja ylipäänsä elämän hidastaminen itselle tärkeiden asioiden äärellä voisivat kohdallani olla.

Veneen etuosa on paitsi paras paikka kerätä mukaansa maisemamuistoja, se on myös hyvä paikka sulkeutua omaan maailmaansa vain ympäröivä maisema seuranaan.

Krabin alueen saariin mahtuu monta muotoa ja korkeutta.

Retken tunnelmallisin, mutta valitettavasti myöskin ruuhkaisin paikka oli Koh Lao Lading ja sen satumainen poukama. Ranta oli täynnä pika- ja pitkähäntäveneitä, mutta siltikin sen maisemat olivat ainutlaatuiset ja upeat. Palmut reunustivat rantaa ja trooppisten puiden lehdet pääsivät kehystämään lukuisia rannalla otettuja valokuvia. Merellä seisoivat mahtavat karstikivikalliot tuijottivat retkeilijöitä ja kylpivät kuumassa, valkeassa valossa.

Saapuminen Koh Lao Ladingin poukamaan ilostutti ruuhkasta huolimatta.

Ruuhkaisten paikkojen kauneutta.

Lounaan ja pikaisen uinnin jälkeen matka jatkui kohti Koh Hongin laguunia. Pienellä sisäänmenoaukolla oli ruuhkaa mennen tullen. Silti veneen lipuessa sisään laguuniin kykenin nauttimaan minua ympäröivien karstikivikallioiden mahtipontisesta jylhyydestä. Jälleen kerran olin jossain paikassa, jonka olin aiemmin nähnyt vain kuvissa ja jonka näkemiseen olin joskus ennen soolomatkailun aloittamista luullut tarvitsevani matkaseuraa. Kuitenkin olin tullut tähänkin paikkaan yksin, rohjennut lähteä omin avuin tälle pitkälle matkalle ja tehnyt siitä merkityksellisen ihan vain minulle itselleni.

Koh Hong pääsaaren laguuniin saavuttiin idyllisyyttä hipoen.

Laguuni ei lienee ole koskaan tyhjä veneistä päiväsaikaan turistikaudella.

Luonnon omaa kalliotaidetta.

Viimeinen pysähdys ennen kotimatkaa tehtiin Koh Hong Island Beachille, jonka puiden varjoissa luin Hemingwayta, nukuin päiväunet ja pohdin, miten tännekin rannalle tulisivat seuraavana päivänä uudet turistijoukot, joukossa kenties joku kaltaiseni yksinmatkaaja. Mutta se ajatus ei tullut mieleenikään, että vain muutama kuukausi tästä päivästä eteenpäin matkailumaailma olisi pysähtynyt ja rannat autioituneet.

Päivän lopuksi pysähdys Koh Hongin pääsaaren rannalle. Ranta oli matala ja vesi kirkasta, kalat uivat seurana.

Sisäisen matkan tekeminen ei kuitenkaan ole pysähtynyt, vaan se jatkuu loppuelämän ajan. Omien ajatusten ja tarpeiden äärelle pysähtyminen ei kuitenkaan aina ole helppoa, siihen ei aina ole ollut aikaa ja pysähtymisenkin keskellä sitä on sävyttänyt outo syyllisyys siitä, että pitäisikö nyt kuitenkin tehdä jotain muuta, jotain ulkoisesti näkyvämpää ja kenties jopa vaikuttavampaa. Sisäinen matkustaminen on ennen kaikkea opettelua ja oppimista, uusien oivallusten löytämistä. Monesti ajatukset saattavat myös vuodesta toiseen tallata samoja puuduttavia polkuja pitkin tai omat unelmat lähtevät helposti virtaamaan valtavirran mukaisesti, kun itsensä kuuntelu jää muiden ihmisten odotusten tai miellyttämisen jalkoihin.

Sisäinen matkustaminen on monimutkainen ja monitahoinen asia, ja sen merkitys on jokaiselle omanlainen. Itselläni se tarkoittaa aika-ajoin paikan vaihtamista, uusien kokemusten haalimista ja välillä epämukavuusalueelle joutumista. Se tarkoittaa väliä pitkiä yksinäisiä ajanjaksoja, välillä läheisten ihmisten seuraan hakeutumista ja tuttujen arkisten asioiden hoitamista kenties uudella tavalla ja uudesta näkökulmasta. Välillä elämään tulleet uudet ihmiset ovat vieneet myös uusiin sisäisiin maailmoihin.

Ja sitten on näitä meripäivän kaltaisia reissuja, jolloin olet yksinäsi osa jotain suurta ihmisjoukkoa samalla ruuhkaisella turistialueella, mutta huomaat silti kykeneväsi olemaan täysin omissa ajatuksissa, sisäisessä rauhassa ja vieläpä nauttimaan luonnon tarjoamista ihmeistä. Toivon, että pääsen vielä jonain päivänä palaamaan niille juurille, jotka herättivät rakkauteni merimatkailuun. Kreikan Samos pienine sinisine paatteineen voisi jälleen tuoda uusia tutkimattomia reittejä sisäiseen matkaani. Uusia pieniä hyppyjä aaltojen yli odotellessa.

 

 

Pariisi Ranska

Ilta Montmartrella

lauantai, 16 toukokuun, 2020

Montmartren kukkulan päällä kohoaa tuo ihmeellinen, samaan aikaan hiukan utopistinen ja mielestäni jopa synkänoloinen rakennus. Muistan nähneeni ensimmäisen kuvan Sacré Coeurin katedraalista neljätoistavuotiaana ranskantunnilla oppikirjan sivuilla. Sen arkkitehtuurissa oli minulle jotain täysin uutta, jylhää ja korutonta. Kupolit toivat mieleeni ampiaispesät. Myöhemmin opin, että kyseessä on roomalaisbysanttilainen tyylisuunta. Tänään kirkon jyhkeys näyttää jollakin tavalla jopa hiukan pelottavalta tässä pilvisessä alkuillassa.

Sacré Coeur on rakennettu Pariisin korkeimmalle kukkulalle ja sen edustalta avautuu näkymä kukkulan eteläpuolella olevaan kaupunkiin. Selkeimmin näkymästä erottuu Ranskan korkein pilvenpiirtäjä Tour Montparnasse. Onneksi pilvenpiirtäjät eivät ole täyttäneet Pariisia. Vanhempi rakennustyyli miellyttää minua enemmän ja tekee Pariisista juuri Pariisin.

Rakkauslukot ovat saavuttaneet Montmartrenkin.

Maalipinnaltaan kuluneen rauta-aidan takaa, yli tv-antennien ja syyskuisten puiden pääsemme kurkistamaan Eiffel-tornille asti.

Montmartre on elämänmakuinen ja rakastamieni idyllisten rakennusten täyttämä. Sen ilmapiirissä on edelleen 1900-luvun alun vahva kaiku. Tuolloin Montmartre oli suurien taitelijoiden koti. Katutaiteilijat istuvat nytkin pienine maalaustelineineen Place du Tertren aukiolla. Ja katukuvassa näkyvät lukuisat turistit, jotka haluavat tänä iltana olla osa Montmartrea. Mutta on joukossa myös niitä, joille Montmartre on koti, työpaikka tai muuten vain tavallista pariisilaista arkea.

Le Consulat on yksi Montmartren kuvatuimmista ravintolarakennuksista.

Taide näkyy Montmartren kaduilla vielä monella tapaa. Se on täynnä pieniä liikkeitä, jotka myyvät edullisia ja konein tehtyjä vedoksia ja postikortteja vanhoista, kuuluisista maalauksista ja kabareemainoksista. Ja sitten on nykypäivän taidetta, seinämaalauksia, jotka ilmentävät osaltaan Ranskan monikulttuurista ilmapiiriä. Ja historiaa, sillä sitä, jos mitä Pariisi on kokenut. Sotilasta ja naista kuvaava seinämaalausteos lennättää minut mielikuvissani oitis toisen maailmansodan aikaiseen, miehitettyyn Pariisiin. Taustalla rapistuva maali kuoriutuu seinästä. Jään miettimään millaisia ovat sotilaan ja naisen tarinat. Ja missä kohtaa ne kietoutuivat toisiinsa?

Ilta Montmartrella jäi arvatenkin liian lyhyeksi. Edelleen minulta on näkemättä Moulin de la Galette, vanha tuulimylly, jonka sisäpihalla sijaitsi aikoinaan ulkoilmakahvila, jonka Pierre-August Renoir ikuisti maalaukseensa  Bal du Moulin de la Galette. Myös lähikaupunginosan kuuluisa Moulin Rougen kabareerakennus jäi odottamaan seuraavaa kertaa Pariisissa. Sillä jos vain matkustaminen on tulevaisuudessa yhä mahdollista, uskon, että tulen matkustamaan Pariisiin yhä uudelleen ja uudelleen. Rakkauden kaupungista riittää koettavaa useiksi kerroiksi.

Thaimaa

Krabin rantamaisemissa

perjantai, 8 toukokuun, 2020

Olin saanut jostain päähänpinttymän, että monien muiden suomalaisten tavoin haluaisin viettää elämästäni yhden joulun Thaimaassa, ja mielelläni juuri Krabin alueella. Viime jouluna sen pinttymän sitten toteutin ja olivathan ne maisemat sen arvoisia, että kannatti kerran elämässä nähdä.

Tervetuloa pienelle kuvatarinamatkalle Krabin rantamaisemiin!

Ao Nangin ja koko Krabin alueen suosion perustana ovat alunperin lienee olleet nämä kauniit rantamaisemat karstikivikallioineen.

Ao Nangin vilkkaalla rannalla on myös nämä harvinaiset, rauhalliset hetkensä.

Pitkähäntäveneet aamun kajossa.

Veneen kyytiin ja Railayn niemeä kohti.

Tyrskyämistä ja karstikivikallioita.

Paahdetta ja vesipisaroita varpaille.

Merimaiseman vallitsevimmat värit olivat vihreä, turkoosi ja sininen.

Vene kyydin määränpää oli Itä-Railayn ranta.

Sekä Itä- että Länsi Railaylta on kävelymatka Phra Nangin rannalle. Matkalla ihastelin karstikiven luonnetta ja kauneutta.

Rohkeat kiipesivät, minä katsoin.

Ja kun katsoin kallion suojista kohti merta, vaikutuin.

Phra Nangin luolalla on ainutlaatuinen paikka, Prinsessaluolaksi nimetty pyhättö.

Prinsessaluolalle tuotujen fallosveistosten tarkoituksena on taata alueen merimatkojen turvallisuus.

Phra Nangin perimmäisessä puokamassa oli vielä aamusta kohtuullisen rauhallista.

Päivä kului varjossa kirjaa lukien ja välillä meressä uiden.

Oli aikaa myös tutkailla korallikiven pinnanmuotoja.

Paluumatkalla omaan venerantaan ihastelin jälleen kalliokiipeilijöiden urakointia.

Yläsuuntaan katsoessa kohtasin kauniit poutapilvimaisemat.

Jalkojen juuresta kuului rapinaa ja totesin, että muitakin oli liikkeellä. Iiik!

Selvisin liskoyllätyksestä ja pääsin takaisin Ao Nangille ennen auringon laskua.

Varpaissa hiekkaa ja meri valmistautuu yöhön.

Pilvien taakse piiloutuva aurinko ja öljynmustaksi tummeneva meri. Hyvää yötä, Ao Nang!

 

Kuala Lumpur

Värikäs aamupäivä Batu-luolilla

sunnuntai, 3 toukokuun, 2020

Sininen, punainen, keltainen, vihreä. Kiipeäminen värikkäitä portaita pitkin hindujen pyhälle paikalle Batu-luolien uumeniin oli yksi Kuala Lumpurin reissupäivien yksi kohokohdista.

Kuala Lumpurin keskustasta, KL Sentral asemalta on vajaan puolen tunnin junamatka maailmaan, joka on tunnelmaltaan jotain muuta kuin keskustan pilviä hipovat piirtäjät. Junalaiturilla miesten on oltava tarkkana, ettei vahingossa astu junavaunuun, joka on tarkoitettu vain naisille. Muutenkin kannattaa olla tarkkana, sillä juna voikin lähteä juuri siltä viereiseltä laiturilta, miltä näytöt ja kyltit sen ilmoittavat lähtevän. Junamatka ei kestä kauan, mutta silti sinä aikana ennättää nähdä ainakin kauniin moskeijakupolin ja tavallisen kansan asuinlähiöitä.

Junasta ulos ihmispaljouteen astuessaan ymmärtää olevansa paikassa, joka on paitsi tärkeä hinduille, myös kiinnostava kohde matkailijoiden silmissä. Naisten sharien oranssit, sinisen ja turkoosit värit hohtavat puhtaan kirkkaina ja länsimaalaiset ovat majapaikastaan lähtiessään muistaneet pukea polvet ja olkapäät peittoon.

On pilvinen joulukuun aamu. Vaatteet liimautuvat jo ihoon. Värikäs luolaretki on kuitenkin vasta alussa.

Juna-aseman liepeillä tervehtii vaikuttava ja värikäs patsas.

Temppelialueella kävellessä mietin, miltä alue on näyttänyt ennen kuin ihmiset ovat sen vallanneet.

Batu-luolien suosituin kuvakulma on lienee tämä, jossa näkyvät yli 40 metrinen kullattu hindupatsas ja luolalle johtavat pitkät värikkäät portaat jylhässä kalkkikivikalliomaisemassa. Alueen ihmispaljous pyrkii väkisinkin mukaan kuviin.

Hindujumala Murugan patsas hallitsee temppelialueen maisemaa jo kaukaa, mutta läheltä paljastuvat sen pienet taidokkaat yksityiskohdat.

Luonto kohtaa värikkään hindulaisen rakennustavan.

Luolaan päästäkseen on kiivettä lähemmäs 300 porrasaskelmaa seuranaan lukuisat muut ihmiset ja ruokaa kerjäävät apinat.

Apinat ovat toki söpöjä, mutta valitettavasti myös aggressiivisia, koska ovat tottuneet siihen että ihmiset ruokkivat niitä. Eräs apina yritti viedä laukun olaltani.

Luolareissun kauneudessaan pysähdyttävimpiä näkyjä. Pientä hindulasta kannetaan luolan temppelille.

Luolan sisällä on paitsi suosittu temppeli, myös kaunis kalkkikivikatto ja runsaasti tuoksuja.

Suitsukkeiden polttaminen kuuluu olenaisena osana hindulaisuuteen.

Temppelin sisällä paljain jaloin kävellessä ihastelin näitä kauniita kynttilöitä.

Riikinkukko on suosittu aihe hindulaistemppeleiden koristeena.

Luolan perällä on aukko, josta tulvii sisään sekä päivänvaloa että aika-ajoin myös kaatosadetta.

Vaikka luolassa oli sangen paljon ihmisen rakentamaa, pystyi luolan alkuperäisestäkin kauneudesta saamaan jonkun käsityksen.

Itse en kokenut apinoiden läheisyyttä kovinkaan miellyttäväksi, vaikka ne tässä kuvassa ovatkin rauhallisia.

Luolalta alaspäin laskeutuessa näkymä oli hyvinkin kaupunkimainen.

Matkalla takaisin juna-asemalle pysähdyimme vielä ihmettelemään hedelmäkauppaa.