Yksi toteutumaton unelmani on Tapaninpäivän rekiajelu lumisessa pakkassäässä hevosen hengityksen höyryjä katsellen. Viime jouluna pääsin kuitenkin toteuttamaan täysin toisenlaisen Tapaninpäivän ajelun, nimittäin merimatkan Hong saarille Thaimaan Krabilla. Ja vaikka ympärillä oli lukuisia ihmisiä tungokseen asti, minä nautin ajatuksissani yksin matkustamisen ihanuudesta ja pohdiskelin jälleen myös sisäisen matkustamisen merkitystä.
Rakastan meriretkiä, sitä tunnetta kun vene tekee pienen pieniä hyppyjä aaltojen päällä ja itse tunnen olevani vain yksin ajatusteni kanssa seilaava ihminen merten valtavasssa kokonaisuudessa. Meriretkien aikana koen aina olevani vapaa ja vailla maallisia huolia. Merellä pääsen aidosti hetkessä elämisen tunnelmaan, jossa menneet ovat menneitä ja tulevaisuudessa kaikki hyvä on mahdollista. Rakkaus meriretkiin syttyi Kreikan Samokselle lähes viisitoista vuotta sitten, kun istuin pienen sinisen paatin kyydissä ja jalkani kylpivät samaan aikaan Egeanmeren vilvoittavassa vedessä.
Nyt matkattiin kuitenkin Andamaanienmerellä Thaimaan Krabilla. Matka Hong saarille Ao Nangin läheisestä Nopparat Thara satamasta kesti noin 40 minuuttia, jonka aikana ennätin saada kasvoilleen suolaisia vesipisaroita, ilmavirran heittämät hiukset ja paahtavaa aurinkoa. Ne yhdessä horisonttiin tuijottelun kanssa tekivät ainakin tästä sooloilevasta merimatkaajasta onnellisen.
Merimatkan ensimmäinen pysähdys oli Koh Daengin pieni ruskeanpunaista kalliota oleva saari, jonka edustalla halukkaat pääsivät snorklaamaan.
Veneessämme oli noin parisenkymmentä turistia, minä olin yksinäni liikkeellä ja taisin olla myös joukon ainoa suomalainen. Nautin tunteesta, että sain taittaa retkipäivää yksin omien ajatusten kanssa ilman tarvetta puhua kenellekään. Olin tuohon mennessä reissannut jo puolitoista kuukautta ja viettänyt edeltävät kaksi viikkoa ilman matkaseuraa, mutta silti tarvitsin edelleen näitä päiviä, jolloin sain olla vain yksin ajatusteni kanssa. Ja merimaisemat antoivat siihen uutta heijastuspintaa. Olin viimeisten viikkojen aikana alkanut saada vihiä siitä, mitä pitkä yksin matkustaminen, hidas matkailu ja ylipäänsä elämän hidastaminen itselle tärkeiden asioiden äärellä voisivat kohdallani olla.
Veneen etuosa on paitsi paras paikka kerätä mukaansa maisemamuistoja, se on myös hyvä paikka sulkeutua omaan maailmaansa vain ympäröivä maisema seuranaan.
Krabin alueen saariin mahtuu monta muotoa ja korkeutta.
Retken tunnelmallisin, mutta valitettavasti myöskin ruuhkaisin paikka oli Koh Lao Lading ja sen satumainen poukama. Ranta oli täynnä pika- ja pitkähäntäveneitä, mutta siltikin sen maisemat olivat ainutlaatuiset ja upeat. Palmut reunustivat rantaa ja trooppisten puiden lehdet pääsivät kehystämään lukuisia rannalla otettuja valokuvia. Merellä seisoivat mahtavat karstikivikalliot tuijottivat retkeilijöitä ja kylpivät kuumassa, valkeassa valossa.
Saapuminen Koh Lao Ladingin poukamaan ilostutti ruuhkasta huolimatta.
Ruuhkaisten paikkojen kauneutta.
Lounaan ja pikaisen uinnin jälkeen matka jatkui kohti Koh Hongin laguunia. Pienellä sisäänmenoaukolla oli ruuhkaa mennen tullen. Silti veneen lipuessa sisään laguuniin kykenin nauttimaan minua ympäröivien karstikivikallioiden mahtipontisesta jylhyydestä. Jälleen kerran olin jossain paikassa, jonka olin aiemmin nähnyt vain kuvissa ja jonka näkemiseen olin joskus ennen soolomatkailun aloittamista luullut tarvitsevani matkaseuraa. Kuitenkin olin tullut tähänkin paikkaan yksin, rohjennut lähteä omin avuin tälle pitkälle matkalle ja tehnyt siitä merkityksellisen ihan vain minulle itselleni.
Koh Hong pääsaaren laguuniin saavuttiin idyllisyyttä hipoen.
Laguuni ei lienee ole koskaan tyhjä veneistä päiväsaikaan turistikaudella.
Luonnon omaa kalliotaidetta.
Viimeinen pysähdys ennen kotimatkaa tehtiin Koh Hong Island Beachille, jonka puiden varjoissa luin Hemingwayta, nukuin päiväunet ja pohdin, miten tännekin rannalle tulisivat seuraavana päivänä uudet turistijoukot, joukossa kenties joku kaltaiseni yksinmatkaaja. Mutta se ajatus ei tullut mieleenikään, että vain muutama kuukausi tästä päivästä eteenpäin matkailumaailma olisi pysähtynyt ja rannat autioituneet.
Päivän lopuksi pysähdys Koh Hongin pääsaaren rannalle. Ranta oli matala ja vesi kirkasta, kalat uivat seurana.
Sisäisen matkan tekeminen ei kuitenkaan ole pysähtynyt, vaan se jatkuu loppuelämän ajan. Omien ajatusten ja tarpeiden äärelle pysähtyminen ei kuitenkaan aina ole helppoa, siihen ei aina ole ollut aikaa ja pysähtymisenkin keskellä sitä on sävyttänyt outo syyllisyys siitä, että pitäisikö nyt kuitenkin tehdä jotain muuta, jotain ulkoisesti näkyvämpää ja kenties jopa vaikuttavampaa. Sisäinen matkustaminen on ennen kaikkea opettelua ja oppimista, uusien oivallusten löytämistä. Monesti ajatukset saattavat myös vuodesta toiseen tallata samoja puuduttavia polkuja pitkin tai omat unelmat lähtevät helposti virtaamaan valtavirran mukaisesti, kun itsensä kuuntelu jää muiden ihmisten odotusten tai miellyttämisen jalkoihin.
Sisäinen matkustaminen on monimutkainen ja monitahoinen asia, ja sen merkitys on jokaiselle omanlainen. Itselläni se tarkoittaa aika-ajoin paikan vaihtamista, uusien kokemusten haalimista ja välillä epämukavuusalueelle joutumista. Se tarkoittaa väliä pitkiä yksinäisiä ajanjaksoja, välillä läheisten ihmisten seuraan hakeutumista ja tuttujen arkisten asioiden hoitamista kenties uudella tavalla ja uudesta näkökulmasta. Välillä elämään tulleet uudet ihmiset ovat vieneet myös uusiin sisäisiin maailmoihin.
Ja sitten on näitä meripäivän kaltaisia reissuja, jolloin olet yksinäsi osa jotain suurta ihmisjoukkoa samalla ruuhkaisella turistialueella, mutta huomaat silti kykeneväsi olemaan täysin omissa ajatuksissa, sisäisessä rauhassa ja vieläpä nauttimaan luonnon tarjoamista ihmeistä. Toivon, että pääsen vielä jonain päivänä palaamaan niille juurille, jotka herättivät rakkauteni merimatkailuun. Kreikan Samos pienine sinisine paatteineen voisi jälleen tuoda uusia tutkimattomia reittejä sisäiseen matkaani. Uusia pieniä hyppyjä aaltojen yli odotellessa.
