Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Thaimaa Thaimaan temppeleillä

Thaimaan temppeleillä: Lumoava Wat Chedi Luang

lauantai, 29 helmikuun, 2020

Chiang Main vallihaudan ympäröivän vanhan kaupungin sisäpuolella reissaaja löytää lukuisia temppeleitä. Osaan temppelialueista peritään muutaman kymmenen bahtin pääsymaksu, moneen pieneen temppeliin pääsee kurkkaamaan ilmaiseksi. Osassa temppelialueen rakennuksista ovet voivat olla suljettuina, mutta rakennusten kauniista arkkitehtuurista ja pienistä yksityiskohdista pääsee nauttimaan vaikka vain käyskentelisi ulkona temppelialueella.

Wat Chedi Luang on yksi kaupungin suosituimpia temppeleitä. Temppelialueen historia ulottuu aina 1400-luvulle, miltä ajalta on peräisin kaunis, punertavan ruskeasta kivestä rakennettu, osin jo romahtanut norsupatsain koristeltu chedi. Chedin rauniot voi nähdä sieltä täältä vanhan kaupungin katuja kulkiessaan, koskapa sillä on korkeutta yli viisikymmentä metriä.

Oma vierailuni osui päivään, jolloin kaipasin rauhoittumista ja tilaa omille ajatuksille useimman aktiivisen reissupäivän jälkeen. Ja tälle rauhoittumiselle temppelialue antoi täydelliset puitteet. Nautin temppelialueen historiallisesta tunnelmasta jalkojeni kuljettaessa minua rakennukselta toiselle. Istuin päärakennuksen sisällä temppelialttarin edessä kultaista buddhapatsasta tuijotellen samalla kun seurasin, kuinka isohko pitkäjalkainen hämähäkki käveli kangaskassini yli. Tutkin koristeellisia pylväitä, joiden kultaiset koukerot muodostivat toinen toistaan kiehtovampia kuvioita mustapohjaisten pylväiden pinnalle. Tarkkailin kamerani läpi vastakohtia, jotka muodostuivat kun rosopintainen, kivinen cheditorni ja pinkkiä hehkuva kukkarypäs tallentuivat samaan kuva-asetelmaan.

 

Temppelikierros alkoi lohikäärmeiden värikästä kutsua temppelin päärakennukseen seuraten.

 

Päärakennuksen alttarisaliin luovat loisteliasta tunnelmaa kultaiset buddhat ja koristeelliset pylväät.

 

Kiinalaisen horoskoopin mukaiset eläinhahmot koristavat koristeviirejä, joita roikkui temppelin katosta.

 

Temppelin päärakennuksessa oli esillä jokaiselle kiinalaisen vuoden eläimelle oma pienoischedinsä.

 

Myös jokaiselle viikonpäivälle löytyi oma pienoisbuddha.

 

Alttarin sivusta katsottuna buddhapatsaat näyttätyvät aivan uudesta näkökulmasta.

 

Tähän buddhapatsaaseen sai ostaa pieniä lehtikultaliuskoja, jotka kiinnitettiin patsaan pintaan rukousten saattelemana.

 

Lepäävä buddhapatsaat eivät ole yhtä yhtä yleisiä kuin istuvat, mutta silti niitä näkee useilla temppeleillä. Tämä patsas lepää yhdessä Wat Chedi Luangin katetussa ulkorakennuksessa.

 

1400-luvulla rakennetun chedin raunioita vartioivat useat buddhapatsaat.

 

Raunioituneen chedin portaita koristavat käärmepatsaat.

 

Tämä patsas on puettu oranssinkeltaiseen vaatteeseen. Keltaisen ja oranssin värit liittyvät buddhalaisuudessa yleisesti juhlaan ja valaistumiseen.

 

Osa Wat Chedi Luangin pienemmistä temppelirakennuksista olivat väritykseltään tummanpuhuvia.

 

Korkealla, vanhan chedin raunioiden suojissa hohtaa myös kullan sävyinen patsas.

 

Wat Chedi Luang otti minut lumoihinsa ja siellä otettuja kuvia katsellessa saan nauttia uudelleen temppelialueen kauneudesta. Kuvia katsellessa mieli rauhoittuu.  Vierailun aikana pyörittelin mielessäni ajatuksia siitä, kuinka hetkessä eläminen vaatii itseltäni tämänkaltaisia pysähtymisiä kauniissa ympäristössä. Ja kun matkustaa hitaasti, löytyy siihen myös aikaa ja tilaa.

 

 

 

Thaimaa

Pelkojen voittamista Bua Thongin vehreillä putouksilla

lauantai, 22 helmikuun, 2020

Reilun tunnin ajomatkan päässä Chiang Maista pohjoiseen, Bua Thongin vesiputouksilla, pääsin kokemaan jotain itselleni uutta, ainutkertaista ja ennen kaikkea jännittävää.

Vihreän maiseman lumoissa.

Bua Thongin vesiputous tunnetaan myös niemellä Sticky Waterfalls, mikä kuvaa hyvin virtaavan veden alla lepäävän kallion tuntumaa paljaiden jalkojen alla. Bua Thong on siis kuuluisa siitä, että sitä pitkin pystyy osan matkaa kävelemään. Osan putouksesta voi edetä sekä alas- että ylöspäin. Vaativimmat kohdat voi halutessaan kulkea myös portaita pitkin. Lähtöpiste sijaitsee putouksen yläjuoksulla. Olin liikkeellä ystäväperheen kanssa, joille putous oli tuttu muutaman vuoden takaa. Alkumatkan jyrkimmät kohdat menimme portaita alas, sitten jatkoimme putousta pitkin alaspäin ja takaisin kiipesimme putousta pitkin. Jyrkimmässä kohtaa ylöspäin kiivetessä, aivan putouksen yläjuoksulla, on käytettävä kiipeämisen apuna kallioon pultattuja köysiä. 

Kallio on hiukan karhea, jopa vähän tahmea, jolloin sen pintaa pitkin pystyy kävelemään. Paikoin karkea pinta on kuitenkin kulunut, mikä näkyy vihertävän sinisinä kohtina kallion pinnassa. Nuo kohdat voivat olla petollisen liukkaita, joten kauniista ympäristöstä ja jalkoja viilentävästä virtaavasta vedestä huolimatta en todellakaan kovin rentouttavaksi tätä retkeä joka hetki kokenut. Pelkäsin liukastumista ja kaatumista, kuolemaakin.  Silti selvisin, peloista ja huimauksen tunteesta huolimatta, vesiputouksen alas ja vielä takaisin ylöskin köysien avulla kiiveten. Vesiputouksella kulkeminen oli minulle matka kohti omien pelkojen kohtaamista. Elämänfilosofiaani kuuluu, että kun jokin asia on samaan aikaan pelottava mutta kuitenkin kiehtova, sitä kohti on hyvä mennä. Omaa itseään kuunnellen.

 

Vesiputouksen yläjuoksulla vesi virtasi vielä rauhallisesti.

 

Luonnon muovaamaa kauneutta.

 

Osa reitistä oli aidattu kulkemisen helpottamiseksi.

 

Näissä maisemissa kaamospakoilija sai kaipaamaansa vehreyttä ja valoa.

 

Käärmeestä varoittavat kyltit muistuttivat, että seikkailimme aidossa viidakossa.

 

Tyytyväinen vesiputous-seikkailija.

 

Vesiputouksen kohinaa ei kuvasta kuule.

 

Reitti ylöspäin jatkui tästä. Loppureitistä ei ole kuvia, sillä kamera pysyi visusti repussa ja kaikki keskittyminen meni ylöspäin etenemiseen.

 

Jännityksestä ja peloista huolimatta, en luopuisi tästä kokemuksesta. Sen lisäksi, että uskalsin mennä reitin läpi ja kiivetä sen vaativimman kohdan ylöspäin, oli vesiputouksella kiipeily maisemineen yksi elämäni upeimmista luontokokemuksista. Kun katson näitä otoksia Pohjois-Thaimaan viidakkomaisemista, kuulen vesiputouksen kohinan ja pauhun. Ja muistan salpaavan hengityksen, kun otin köydestä kiinni ja lähdin voittamaan pelkojani.

Thaimaan temppeleillä

Thaimaan temppeleillä: Chiang Main Wat Phrathat Doi Suthep

lauantai, 15 helmikuun, 2020

Wat Phrathat Doi Suthep on Pohjois-Thaimaan Chiang Maissa, Doi Suthep vuorella sijaitseva luostaritemppeli. Koristeelliset lohikäärmefiguurit toivottavat vierailijan tervetulleeksi. Ne on koristeltu sinisen ja vihreän sävyisin pienin mosaiikkipalasin. Niiden pitkät aaltoilevat vartalot seuranamme lähdemme kiipeämään kohti varsinaisia temppelirakennuksia.

Temppelille päästäkseen saa joko kiivetä näitä lohikäärmefiguurein koristeltuja portaita pitkin tai käyttää hissiä.

Hetki, jolloin kiipeilyurakka on vielä edessä.

Kiipeilyn jälkeen on tasattava hetki hengitystä. Mutta pian on otettava esille kamera, sillä portaat ovat johdattaneet meidät alueelle, jolla ikuistettavaa riittää. Kultaisiin koristeisiin osuva iltapäivän aurinko tekee kuvaamisesta haastavaa, mutta tallennan silti. Temppelirakennusten katot yhdessä puiden vihreyden kanssa ovat tähän vuodenaikaan jotain niin ainutlaatuista, että on kokeiltava, millaisia asetelmia niistä saa kameralla taltioitua.

Thaimaan temppeleille tyypillinen kattosilhuetti.

Temppelialueen ulkokehää kiertää kävelytie, jota reunustavat kukkivat bougainvilleat ja pienet buddhapatsaat. Monen muun Thaimaassa näkemäni temppelialueen tavoin koen käveleväni kauniiksi koristellussa puutarhassa. Jumitun ihailemaan patsaiden yksityiskohtia. Minulle ne ovat taidetta ja mystiikkaa, monelle muulle täällä kävijälle pyhiä veistoksia.

Temppelialuetta koristavat lukuisat pienet patsaat.

Kun kävelyreitti saavuttaa vuoren itäisen puolen, pääsemme nauttimaan huimaavista näköaloista Chiang Main kaupunkiin. Taivas on kirkkaansininen. Kaupungin yllä roikkuvat poutaiset pilvet. Lentokentältä nousee kone.

Näkymä Doi Suthep vuorelta Chiang Main kaupunkiin.

Kameralle riittää töitä. Kuvia räpsitään monesta suunnasta ja useasta kulmasta. Yritän siristää silmiäni, että hahmottaisin missä onkaan vanhakaupunki jossa majoitun. Auringonvalo häikäisee. Joulukuinen maisema on tänä vuonna aiemmista poiketen kovin toisenlainen. Kotimaan lehdettömät puut ovat vaihtuneet palmuihin ja päivien pimeys auringon häikäisyyn.

Palmupuita ja poutapilviä.

Temppelin sisäpihalle saapuessaan jokaisen on riisuttava kenkänsä. Sukkasiltaan astelen keskelle kullankimallusta, jollaista en ollut aiemmin nähnyt missään. Alueen keskellä kohoaa lehtikullalla päällystettey korkea chedi. Buddhalaisuutta harjoittavat vierailijat kiertävät chediä kukat kämmentensä välissä. Olen unohtanut kaikki koulussa oppimani buddhalaisten riittien merkitykset. Opiskeltavaa ja kerrattavaa elämässä riittää.

Wat Phrathat Doi Suthepin kultainen chedi

Minä keskityn ihailemaan ympärilläni istuvia ja makaavia buddhapatsaita. Niiden värit ja materiaalit vaihtelevat. Niiden seassa kukkivat muoviset kukat, jotka näyttävät erehdyttävän aidoilta. Punaiseen kaapuun pukeutunut buddha kiehtoo minua useasta kuvakulmasta.

Chedia ympäröivät monet erilaiset buddhapatsaat.

Temppelialueen rakennelmat ovat mielessäni nimeä vailla. Lupaan itselleni täydentää myöhemmin nämä aukot sivistyksessä. Nyt keskityn niiden katseluun, ihailuun ja ikuistamiseen. Hetkessä eläminen ei ole näköjään edelleenkään helppoa, mieli harhailee moneen suuntaan.

Joulukuisessa iltapäivässä riitti temppelivierailijoita ympäri maailman.

Katonrajassa roikkuvat rukouskellot. Niiden sydämet tuovat mieleeni lähestyvän joulun ja piparkakut. Niitä minä en tulevana jouluna kokisi. Mutta mielessäni risteilevät myös ajatukset tulevaisuuteen liittyvistä toiveista ja odotuksista. Paljon haluaisin vielä nähdä ja kokea.

Rukouskellot helisevät tuulessa.

Chedin  luona istuvan ilmeikkään buddhapatsaan luona muistutan itseäni kiitollisuudesta. Siitä, kuinka onnekas olin, että sain mahdollisuuden lähteä tälle matkalle. Kaukana kotoa vieraassa kulttuurissa kokee ja näkee paljon sellaista, mitä ei koe ja näe silloin, jos tutusta turvallisuudestaan ei koskaan hyppää pois. Thaimaan temppelit ilmentävät minun matkamuistoissani niitä kokemuksia, joita en koskaan olisi saanut missään muualla maailmassa. Temppelirakennusten kauneus ja kimallus on minulle maallista, mutta niihin tehdyt vierailut ovat pysyvä osa elämäntarinaani. Sillä niillä vierailin aina mieli täynnä mietteitä ja sydämessä kannettuja toiveita.

Temppelivierailusta jäi muistoksi monia valokuvia, mutta myös mietteitä matkailusta ja sen merkityksestä.