Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Alsace Ranska

Kipaisu Kehliin

keskiviikko, 27 marraskuun, 2019

Koskapa Strasbourgista pääsee ratikalla Saksan puolelle Kehliin, oli tuo mahdollisuus käytettävä. Hyppäsin siis keskustassa D-linjan ratikkaan kohti saksalaista naapurikaupunkia. Jossain kohtaa alkoi soida saksalainen marssimusiikki, melko tunnelmallista matkantekoa julkisilla siis. Linjan pääteasema oli Kehl Rathausen kohdalla, ja siitä oli helppoa lähteä tutkimaan tätä pikkuruista kaupunkia.

 

Strasbourgista saapuvan raitiovaunun päätepysäkki on Kehl Rathausin edustalla

 

Kehl oli ensimmäinen kosketukseni saksalaiseen maaperään ja jotenkin kaupungista tulikin fiilis, että nyt ollaan muulla kuin Ranskassa. Toki jo itse katukylttien ulkonäkö ja kieli ilmoittaa, että olemme saksankielisellä alueella. Mutta niin myös talojen arkkitehtuuri ja pienen pääkadun liikkeiden mainokset. Ja tietysti ravintolat ja ruokapaikat.

Friedenskirche on Markplatz-aukiolla sijaitseva evankelinen kirkko

Lounaspaikaksi halusin valita jotain perinteisempää saksalaista kuin lukuisat kebabpaikat, joita kaupungissa riitti jonkin verran. Niinpä pysähdyin erään perinteisemmän oloisen ruokapaikan kohdalla ja koska lista näytti hyvältä, astuin sisään kestikievarin puutarhaan. Ehkäpä se oli tähänastisen elämäni erikoisin salaattiannos leikkelemakkaroineen, mutta hyvänmakuinen silti. Myös olut oli oikein maistuva. Ja juttuseura, jota sain naapuripöydän vanhemmasta herrasmiehestä, oli oikein mukava lounaslisä soolomatkailijalle.

Lounas Baldner’s Gasthof Schwanenissa toi päivääni mukavaa keskikievarin tunnelmaa

St. Johannes Nepomuk on katolilainen kirkko Kehlin Rosengarten puiston vieressä. Eksyin puistoon ja kirkon eteen vallan sattumalta ja jäin hetkeksi ihailemaan kaunista kirkkorakennusta ulkoapäin. Puistosta olisi lähtenyt myös kävelykierros Der blaue Weg, joka olisi ollut varmasti mielenkiintoinen reitti seurattavaksi.

 

St. Johannes Nepomukin katolilainen kirkko

Halusin kuitenkin jo ”kotimatkalle” Ranskaan. Se hoituikin mukavasti kävellen Passerelle de Deux Rives siltaa pitkin. Tämä kevyenliikenteen silta on avattu näiden kahden kaupungin ja valtion välille vuonna 2004.

Passerelle des Deaux Rives johdattaa Saksasta Rein-joen yli Ranskaan

 

Olen pikkutytöstä asti innokkaasti tutkinut karttoja, niin kuin luullakseni ja kuullakseni moni meistä matkailuun hurahtaneista. Siksi tunne siitä, että seison nyt kahden eri valtion rajalla yhden Euroopan kuuluisimpien jokien ”päällä” oli hauska ja hymyilyttävä. Nyt voin laittaa sisäiseen karttaani täplän Rein-joen päälle.

Näkymä Rein-joen Strasbourgin puoleiselta rannalta Kehliin

 

 

 

 

 

Alsace Ranska

Strasbourgia siemaillen

lauantai, 16 marraskuun, 2019

Saavuin Strasbourgiin illan suussa, auringon jo painuessa mailleen. Ja katedraalille mielin heti ensimmäiseksi. Oijoi, eihän se mahdu edes kuvaan.

Jotain samaa kuin Reims’n katedraalissa. Silti niin erilainen. Se on varmasti tuo kiven väri, joka muuttaa tunnelman.

Kierrän kirkon ympäri. Värisävy mietityttää yhä. Mutta on se kaunis.

Seuraavana aamu Petit Francessa. Lintujen lento on samanaikaisesti vahvaa, mutta herkkää. Peilikuvinakin näen talot ja niiden ristikot.

Jatkan kohti Barrage Vaubanin patoa. Taivas on hehkuvan sininen. Minä mietin paikan historiaa.

Ristikkotaloja riittää. Niitä reunustavat hempeät kukat. Pääsisinpä vierailulle, mietin.

Aurinko, kukat, kanaalin heijastava pinta. Koen kauneutta, jota ei Suomessa näe. Ei se ole parempaa, mutta erilaista, unenomaistakin.

Katedraalin sisätilat ovat näkemättä, sinne siis suunta. Astronominen kello kerää yleisöä ja kuvaajia. Minä muiden mukana, täydellistä kuvaa metsästäen.

Kirkot ja katedraalit ovat eräänlainen taidenäyttely. Ikkunoiden lasimaalaukset viehättävät täälläkin. Seurassa on myös modernimpaa taidetta, kuten eräs katselmus viimeisestä ehtoollisesta.

Strasbourg, sinun iltasi ovat ihmeelliset, herkät ja hehkuvat. En ole saanut sinusta tarpeekseni, tuskin koskaan tulen saamaankaan. Mutta siemauksistasi, niistä olen nauttinut, au revoir!

 

 

 

 

 

 

 

Ranska

Reims’n riemut

keskiviikko, 6 marraskuun, 2019

Ensi hetkestä alkaen Reims tuntui iloiselta, värikkäältä ja ilmapiiriltään lämpöiseltä. En ollut osannut odottaa mitään, koska ainoa syyni piipahtaa kaupunkiin yhdeksi yöksi matkalla Pariisista Strasbourgiin oli katedraali. Muuten ajattelin kaupungin olevan perinteinen ranskalainen kaupunki, kaunis, historiallinen, mutta hiukan kylmä ja etäinen. Mutta sehän olikin jotain aivan muuta.

Ensinnäkin, hotellin vastaanotossa minua oli vastassa ystävällinen, hyvin englantia puhuva nainen, joka järjesti minulle pikkuruisen, mutta viehättävän huoneeni kolmisen tuntia etuajassa. Olin enemmän kuin kiitollinen reissattuani kaupunkiin muutaman tunnin Pariisin hostelliltani metrolla, bussilla ja junalla. Huoneeni värimaailma ja sisustus sai minut innostuneeksi: koin olevani maailman onnellisin nainen siitä, että voitin aikanaan yksinäisyyden pelkoni ja kykenen nyt matkustamaan yksin vieraissa maissa ja kaupungeissa. Tätä rohkeutta en tahdo antaa enää koskaan pois! Hotellisuositus budjettireissaajalle: https://www.hotel-azur-reims.com/

Rue de Tambour oli saanut pintaansa väriä. Lilaa, keltaista, punaista, mustaa, sinistä ja vihreää. Lähdin hipsimään tuota katua pitkin poikettuani ensin hotellini lähellä sijaitsevassa kauppahallissa ja ohitettuani monta katuruokakojua. (Edelleen mietin miksi en pysähtynyt lounaalle.) Myös kaupungintalo jäi matkan varrelle. Mutta minulla oli kiire nähdä katedraali.

   

Saavutin katedraalia pohjoisesta. Suunnistin kohti sen ruusuikkunaa. Vähitellen pohjoisjulkisivu paljastui. Siirryin sivukujaa katedraalin edessä olevalle aukiolle ja katsoin taakseni vasta kun tiesin näkeväni näkeväni läntisen, koko kirkon pääjulkisivun kellotorneineen. Ja kun käänsin pääni, sisälläni kupli ilo ja riemu. Tuo Unescon maailmaperintökohteisiin kuuluva goottilaisluomus seisoi ylväänä edessäni.

 

Pääportaalin koristeelliset veistokset yksityiskohtineen olivat suorastaan mykistävän kauniita. Veistotaide on taiteenlajina monivaiheista ja vaatii avaruudellista hahmottamista, joten en voi kuin ihailla heitä, jotka ovat osallistuneet tämän katedraalin suunnitteluun ja käytännön toteuttamiseen. Ja kuinka monta työtuntia kaikkien noiden veistosten valuun onkaan kulunut. Yli kahden tuhannen veistoksen joukosta kuuluisin on Hymyilevä enkeli (Le Sourire de Reims), joka osaltaan vaurioitui ensimmäisen maailmansodan pommituksissa.

    

Veistotaidenäyttely jatkui kirkon sisällä ruusuikkunoiden lasitaiteen väriloisto seuranaan. Istuin kirkon penkille ja hengitin rauhaa. Sytytin kynttilän niin kuin toisinaan teen ulkomailla kirkoissa vieraillessani. Siihen ei liity mitään uskonnollista, mutta paljon henkisyyttä. Kynttilän liekissä paloi nytkin kiitollisuus, toivo ja pieniä pyyntöjä paremmasta maailmasta.

Katedraaalivierailun jälkeen olotila oli rauhallinen, mutta virkistynyt. Mitäs seuraavaksi? Hmmm. En kai jättäisi kokematta Reims’n toista kuuluisuutta? Kyse oli tietenkin samppanjasta. Siispä lähdin taittamaan noin kahden ja puolen kilometrin matkaa kohti hotellivirkailijan suosittelemaa samppanjataloa. Jotenkin päädyin taas väärälle puolelle risteystä, josta suora tie Vranken Pommeryn samppanjatalolle olisi mennyt. Ystävällinen vanhempi rouva huomasi eksymiseni ja avusti minut hersyvällä ranskallaan kohti toista reittiä. Mietin jo oliko tässä retkeilyssäni taas mitään järkeä, kunnes huomasin aukon tietä ympäröivän muurissa ja sieltä pilkottavan viinitarhan (Parc de Champagne). Järjestä viis, tunsin olevani juuri oikeassa paikassa kun pihistin makean mutta raikkaan rypäleen suuhuni. Rypäleen voimalla jaksoin korjata eksymiseni jäljet ja pian olinkin jo Vranken Pommeryn pihamaalla ja edelleen viileässä viinikellarissa.

Omatoimikierrokseni kymmenen lämpöasteen viinikellarissa oli jotain ennen kokematonta. Kellariin laskeuduttiin pitkiä rappusia pitkin. Samppanjapulloja eri vuosikymmeniltä lepäsi pölyttyneinä ympärilläni. Merkinnät kertoivat yksityiskohtaista tietoa pullojen sisältämistä vuosikerroista. Olisin varmasti saanut kierroksesta enemmän kiinni oppaan avulla, mutta yleisesti ottaen olen todella huono seuraamaan mitään ohjattua kierrosta esimerkiksi museoissa vaan mieluummin koen kaiken ominpäin ja etsin tarvittaessa tietoa vaikkapa nettisivuilta. Harrastin kyllä välillä pientä salakuuntelua sattuessani jonkun toisen ryhmän kanssa samoihin viinikellarin osasiin.

Kellari oli tietenkin pimeä, mutta siellä oli mukava ottaa tunnelmallisia valokuvia. Välillä mietin, voisiko kellariin eksyä. Löytyisikö jostain salainen käytävä? Selviäisikö tässä kylmyydessä yön yli? Malttaisiko silloin olla avaamatta yhtä pulloa tuota vanhaa kuplivaa juomaa? Mieleeni muistuivat myös viinikellareihin sijoittuvat dekkarit. Täytyisiköhön lukea se yksi hyvä dekkari uudelleen? Kirjasuositus: Kåre Halldenin Samppanjaruhtinas

Kellarissa oli esillä paljon erilaista taidetta. Osa vanhaa, osa uutta. Pienet hiirihahmot siellä täällä kellarissa vartioivat pulloja. Tämä nykytaide sopi mielestäni upeasti viinikellarin historialliseen ja kolkkoon miljööseen. Myös itse pullot ja niistä tehdyt asetelmat olivat tietynlaista taidetta. Pöly pullojen pinnoilla vain lisäsi niiden kiehtovuutta.

Esillä oli myös vanhaa, historiallista taidetta. Taulut ja reliefit kuvasivat juhlia, joissa naiset olivat pukeutuneet kauneimpiin mekkoihinsa ja samppanjamaljoja nostettiin korkealle. Kierros tauluineen sai minut kiinnostumaan samppanjan valmistusprosessista ja tämän kyseisen samppanjatalon voimanaisesta, madame Pommerysta. Taidankin selvittää, onko hänestä kirjoitettu elämäkertaa.

Kierroksen loputtua oli samppanjalasillisen aika. Lasillista juodessa oli tunnelmallista palata kellarikierroksella otettuihin valokuviin, kuunnella ympärillä kuuluvaa ranskankielistä keskustelua ja vain pysähtyä nauttimaan rauhaisasta tunnelmasta. Tyytyväisyys siitä, että päiväni oli ollut jo tähän asti täynnä jotain ennenkokematonta ja mieltä virkistävää paistoi varmasti läpi väsyneiden kasvojeni. Ja kyllä, samppanja oli maistuvaa.

Reims’ssa sijaitsevia samppanjataloja ovat mm. Veuve Clicquot, Vranken Pommery, Taittinger ja Lanson. Monella hotellilla on sopimuksia samppanjatalojen kanssa, jolloin hotellikuittia vastaan kierroksen hinta putoaa hiukan. Maksoin omasta itsenäisesti tehdystä kierroksestani 15€. Hintaan kuului lasillinen talon brut royal samppanjaa. 

Maaginen. Se lienee ainoa oikea sana kuvailemaan tuon lauantaipäivän loppua Reims’ssa. Tästä taianomaisesta musiikillisesta katedraalin pääjulkisivulle heijastettavasta valoshowsta vastasi Regalia. Ilmainen, kaikille kaupunkilaisille ja matkailijoille tarkoitettu valoshow oli henkeäsalpaavan vaikuttava. Valoshow pidettiin tuona iltana kahdesti, itse osallistuin aiempaan näytökseen yhdeksän maissa illalla. Tummassa mutta lämpimässä syyskesän illassa seisoimme suurena kansanjoukkona Place du Parvis’n aukiolla ja huokaillen ihailimme tuota tarinaa, joka puki katedraalin milloin tricolorin väreihin, milloin lämpöiseen kultaan tai hohtavaan kuninkaiden kruunuun. Reims’n riemuissa vietetty päiväni ei tule löytämään vertaistaan.

 

Lisätietoa katedraalin valoshown esitysaikatauluista  sekä kaupungin muista nähtävyyksistä ja tapahtumista voi lukea Reims’n kaupungin matkailusivuilta: https://www.reims-tourism.com/