Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Yleinen

Intohimoina matkailu ja kirjoittaminen, olisiko jo blogin aika?

lauantai, 27 heinäkuun, 2019

Vastaus on kyllä.  Vihdoinkin! Koska vaikka matkattu on, niin kirjoitettu ei siitä vielä koskaan.

Tein ensimmäisen aikuisiän ulkomaanreissuni Kreikan Samokselle vuonna 2006. Tuo matka toi silloiseen elämääni paljon valoa, uusia näkökulmia ja herätti uinuvia unelmia. Tuosta syyskuisesta aurinkomatkasta alkoi aikakausi, jolloin matkailu täytti reissu reissun jälkeen sydämeni lokeroita ja kietoi minut lämmittävän pikkusormensa ympäri. Reissujen suunnittelu ja toteuttaminen olivat parasta irtaantumista sen hetkisen elämän henkisistä haasteista.

Kreikkalaista maisemaa olen päässyt ihastelemaan muun muassa Kalymnoksella ja Telendoksella kesällä 2009.

Seuraavien lähivuosien aikana sain kokea Kreikan auringon vielä useasti sekä Kreetalla, Lefkaksella, Kalymnoksella että Kefaloniassa. Pääsin myös toteuttamaan lapsuudenunelmani nähdä edes joskus pala Afrikkaa lomaillessani sekä viikon Gambiassa vuonna 2009 että kaksi viikkoa Keniassa vuonna 2012. Myös Madeiran, Pariisin ja Nizzan sain merkata karttaani nuppineuloin noiden vuosien saatossa.

Keniassa Tsavon kansallispuiston norsut suojaavat itsensä auringolta alueen maaperän punertavalla savella.

Syksyllä 2012 aloittamani opiskelut saivat minut taloudellisista syistä pitämään taukoa ulkomaanmatkailusta aina kolmen vuoden ajan. Pitäessäni taukoa ulkomaanmatkailusta pääsin kuitenkin näkemään kotimaisia luonnonkaunottaria, kuten Kolin ja Riisitunturin. Suomalaisen luonnon puhtaus, monimuotoisuus ja karukin estetiikka antoivat sekä kaivattuja lepohetkiä työntäyteiseen arkeen että olivat oivallista heijastuspintaa kulttuurisen ohjaustoiminnan opiskelulle. Ja kuinka omat henkiset kivutkin tuntuivat hetken pienemmiltä Pielisen pinnanmuotoja tutkaillen.

Pieliseen laskeutuva sateenkaari Kolilla kesällä 2012.

Kaipuu päästä lentokoneeseen ja uusiin, ennen kokemattomiin maihin kyti kuitenkin koko ajan rinnassani. Syyskuussa 2015 pääsin jälleen siiville ystäväni turvin ja laskeuduimme Roomaan, jossa italialaissieluni vaeltelee edelleen aika-ajoin. Seuraavana vuonna ostin uuden matkalaukun, jota kutsuin uudeksi parhaaksi ystäväkseni ja suuntasimme serkkuni kanssa kesälomalla Riikaan ihailemaan jugend-rakennuksia ja tuon kauniin kesäkaupungin kukkaloistoa.

Colosseum ja Rooman taianomainen kuu.

Vuonna 2017 opettelin matkustamaan yksin. Ensin kävin harjoittelemassa sooloreissaamista viiden päivän mittaisella syntymäpäivämatkalla jo ennestään tutussa Nizzassa. Vahvuus tehdä asioita yksin myös ulkomailla kasvatti rohkeutta ja itsetuntemusta. Myöhemmin keväällä toteutin unelmani omasta pienestä tour de Francesta ja ranskan kielikurssista autenttisessa ympäristössä. Ranskan kieli ujuttautuikin päähäni jotenkuten junaillessani vajaan kuukauden aikana Nizzan seutuvilta Marseillen ja Aix-en-Provencen kautta Montpellieriin. Ranskan eteläosista matkani jatkui kielikurssin jälkeen Lyonissa vietettyjen päivien jälkeen Pariisiin. Pidin Ranska-viikkojen aikana matkapäiväkirjaa Instagrammissa ja Facebookissa, ja valokuvat olivat pääosassa  kirjoittamisen rajoittuessa lopulta pieniin somepäivityksiin ja matkalla syntyneisiin runoihin. Soolomatkailuvuosi huipentui uusintakierrokseen Roomassa, missä marraskuinen auringonvalo, museoiden loppumaton taide ja munakoiso-artisokka-sienipizza saivat minut tuntemaan oloni etuoikeutetuksi ja onnekkaaksi. Italialaissieluni toinen versio pääsi myös vapaaksi ja kenties nautiskelee siellä parhaillaankin proseccoa sen ensimmäisen, vuonna 2015 vaelluksensa aloittaneen version kanssa.

Aix-en-Provencessa Cezannen jalanjäljillä keväällä 2017.

Kesällä 2018 päätin toteuttaa Gaudin taiteesta lumoutuneena Barcelonan matkan ja siihen suunnitelmaan istui sopivasti junamatkailu Ranskan puolelle Montpellieriin tervehtimään korealaista kielikurssiystävääni. Riian matkaseuralaisserkku lähti mukaani ja reissun aikana muun muassa suuntasimme köysiradalla Montserratin benediktiiniläisluostariin ja harjoittelimme orastavaa espanjankielentaitoa tapaksia tilaillen. Joulun ja uuden vuoden välipäivät viime vuonna puolestaan vietin siskon perheen kanssa Lontoon vilinässä. Häivähdys auringonvaloa Hyde Parkissa kuin yhtä kaikki Harrods’n jouluinen värimaailma valoineen toi pohjolan pimentämään sieluun voimaa jatkaa kohti uutta kevättä ja uusia matkasuunnitelmia. Niistä onkin tarkoitus tulevina kuukausina kirjoittaa tässä blogissa.

Luonnonhistorillinen museo oli yksi ensimmäisen Lontoon matkani suosikkipaikkoja joulukuussa 2018.

Nämä edellä kuvailemani matkamuistot ovat kaikki jääneet elämään sisimpääni ja ovat lokeroituneet vahvasti osaksi minuuttani menneiden reilun kymmenen vuoden aikana. Tuona aikana elämäntilanne on muuttunut siten, että ensimmäiset, silloisen puolison kanssa pariskuntana tehdyt aurinkomatkat ovat vaihtuneet yhteisiin reissuihin ystävien ja muiden läheisten kanssa sekä itselleni suureksi yllätykseksi myös soolomatkailuun. Joitakin vuosia takaperin en olisi voinut kuvitella, että minä, kaikkea hiukan jännittävä ja pelokaskin ujo maalaistyttö, uskaltaisin lähteä yksin Suomen rajojen ulkopuolelle kun vielä muutama vuosi sitten kävely yksin Helsingin keskustassakin aiheutti paniikkihäiriön oireita. Mutta koska jossain sisimmässäni olin oivaltanut sen, että jos jokin asia sekä samanaikaisesti pelottaa mutta silti kiinnostaa, sitä kohtaan on syytä lähteä vaeltamaan. Niinpä tilasin itselleni syksyn 2016 aikana kielikurssimatkan Ranskaan seuraavalle keväälle ja päätin, että muu elämä järjestyisi sitä mukaellen. Ja päätin, että minusta on löydyttävä edes sen verran rohkeutta, että uskallan tuon unelmani toteuttaa. Enkä ole katunut päätöstäni. Tulin reissulta kotiin paitsi ainoa luottokorttini lyonilaisessa pankkiautomaatissa, myös rohkeuteni vähintäänkin tuplanneena. Ja kuten kaikkien muidenkin reissujen jälkeen, sydän täynnä onnea, sielu valoa ja mieli uusia reissu-unelmia!

Vaeltajasielu, joka nauttii paitsi tarinoiden kirjoittamisesta, myös kaikenlaisten kirjojen lukemisesta.

Ja tässä minä olen, utelias vaeltajasielu ja innokas tarinankertoja, valmiina lähtemään tämän nyt elettävän iloisen kesän jälkeen etsimään sitä valoa, jota joka vuodenkierto pimeiden kuukausien aikana kivunomaisesti kaipaan. Ja lähden tänä vuonna etsimään sitä jostain muualta kuin kirkasvalolampuista tai automarketin jouluvalo-osastoilta. Jos suunnitelmani käyvät toteen, vaellukseni on suuntautuva syyskuussa Pariisiin ja siitä itäiseen Ranskaan Alsacen maakuntaan sekä marraskuussa Aasian auringon alle. Sitä ennen pääsette kuitenkin lukemaan pieniä tarinoita, jotka sijoittuvat ainakin kesäiseen Koillismaahan ja minulle rakkaaseen pohjois-savolaiseen maaseutuun!

Tervetuloa mukaan tarinamatkalle valoisiin maisemiin!

-Reeta