Suurin osa meistä viiniä joskus juoneista on maistanut Argentiinalaista malbec-rypäleestä tehtyä punaviinia ja kuten monen muunkin mielestä niin myös minunkin mielestä nämä viinit ovat aivan loistavia. Siksipä Etelä-Amerikan matkaa suunnitellessa jo heti alkuun halusin sisällyttää matkaan pysähdyksen Mendozan kuuluisalla viinialueella.
Alkuperäisenä suunnitelmanani oli lentää Buenos Airesiin ja ottaa siitä bussi Chilen Valparaisoon, siten että matkalla olisin pysähtynyt Mendozassa muutaman päivän mutta matkasuunnitelmien muuttuessa ja hintoja matkayhteyksille etsiessäni tajusin sen, että jos sinne haluan päästä ja ehtiä muutaman päivän paikalla olemaan, niin nopein ja suhteessa edullisin konsti olisi lentää sinne. Lentojen ja muiden majoitusten hintaa en halua täällä alkaa erittelemään sen takia, että kummankin hinta riippuu aivan siitä milloin varaa, milloin matkustaa ja kuinka paljon lisäpalveluita haluaa. Hintaero kuitenkin viiden tähden pitkänmatkan bussiin verrattuna oli joitakin kymmeniä euroja Aerolineas Argentinaksen lennolla tammikuussa 2017, kun lennot oli varattu edellisen vuoden lokakuussa.

Viiniköynnöksiä Dante Rovinon viinitilalla
Lentokoneen valmistautuessa laskeutumaan horisontissa alkoi näkymään lumihuippuisia vuoria, viinitarhoja sekä suurkaupunki ja ensimmäinen viinitarha tuli vastaan jo ennen lentokentän porteista ulos ajamista, joten nyt todellakin tuntui heti siltä, että ollaan tärkeällä viinintuontatoalueella.
Argentiina on maailman viidenneksi suurin viinintuottajamaa ja Mendozassa, joka on yksi Argentiinan kuudesta viinintuontantoalueesta ja koko Latinalaisen Amerikan suurin viinialue, tuotetaan vuosittain 2/3 koko maan viineistä. Tunnetuin rypäle täällä on Malbec mutta alueella viljellään myös muita rypäleitä kuten punaisista Cabernet Sauvignonia sekä Bonardaa sekä valkoisista Torrontésia, Chardonnayta ja Sauvignon Blanchia. Mendozan alue jaetaan vielä erikseen kolmeen alueeseen ja näistä Luján de Cayossa kävin muutamalla suositulla viinitilalla tutustumassa heidän tuotteisiinsa.

Ensimmäiset viiniköynnökset näkyi jo lentokentän aitojen sisäpuolella
Mendozan vuoristoinen aavikkoilmasto tarjoaa päiväsaikaan tummakuoristen rypäleiden kypsymisen kannalta tärkeää auringonvaloa ja lämpöä. Öisin lämpötilat putoavat, mikä hidastaa kypsymistä ja säilyttää rypäleissä tasapainoisten, hienojen viinien valmistukselle välttämättömän hapokkuuden.
Viininviljely on aloitettu Argentiinassa 1550-luvulla Eurooppalaisten maahanmuuttajien mukanaan tuomista viiniköynnöksistä, esimerkiksi Malbec on lähtöisi Luoteis-Ranskasta, jossa sen kasvuolosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset, jonka takia kyseisen rypäleen kasvatus on siirtynyt pääsääntöisesti Argentiinaan. Uuden maailman ensimmäiset viininvalmistajat olivat ”uudisraivaajia”, koska alueella ei ollut perinteisiä viininvalmistusperinteitä he joutuivat kehittelemään oman tapansa tehdä juomaa soveltamalla eurooppalaisia reseptejä. Vallitsevat olosuhteet kuitenkin poikkesivat eurooppalaisista ilmaston, teknologian kuin kaupankäynninkin suhteen ja näistä syistä johtuen viinikin maistui täysin erilaiselle. Uudessa maailmassa viineistä tuli vahvempia, täyteläisempiä ja tuoksultaan kypsempiä ja hedelmäisempiä. 1900-luvun lopulla maahan saapui paljon Italialaisten viinintekijäsukujen nuoria jäseniä nostamaan viinien tuotantoa ja tasoa. He toivat mukaan tietotaitoa ja rahaa investointeihin, jolla moni viinitila on saatu uuteen kukoistukseen.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana tuotantomäärät ovat lisääntyneet Argentiinassa räjähdysmäisesti ja Mendosasta löytyykin kaikille tuttuja isoja viinitiloja, pieniä boutigue-tiloja sekä kokeellisempia pieniä perheyrityksiä. Oletko kuullut Trapichesta tai Nortonista? Kumpikin näistä toimii alueella, mutta halusin käydä katsomassa jotain vähän pienempää. Kaupungin keskustasta bongasin yrityksen nimeltään Mendoza Wine Camp ja heidän matkassaan lähdin sitten kiertelemään päiväksi.

CLOS DE CHACRAS
Vaikka ensimmäinen pullotettu vuosikerta viinejä tältä tilalta on vuodelta 2004, niin viinitila on perustettu vuonna 1921 osana isompaa projektia nimeltään “Bodegas y Viñedos Gargantini”. Ensimmäinen sukupolvi Gargantinin perheestä muutti Sveitsistä Argentiinaan 1800-luvun lopulla italiankieliseen kaupunkiin Ticinoon. Seuraavan sukupolven edustaja Don Bautista Gargantini onnistui luomaan keinon hyvien viinien valmistukseen alueella.

Viinitilan päärakennus
Vuosien kuluessa yritykseen kuuluneet kolme viinitilaa vaihtoivat omistajia useampaan otteeseen kunnes 1987 Bautistan lapsenlapsi Silvia osti yhden viinitiloista takaisin perheeseen kunnioittaakseen isoisänsä perintöä.
Silvia puolisonsa Alejandro Genoudin kanssa kunnosti viinitilan rakennukset ja muutti tuotantotilat nykyaikaiset vaatimukset täyttäviksi. Genoudin suku liittyy myös paikalliseen viinihistoriaan, Alejandron isoisoisä insinööri Cesar Cipolletti oli luomassa kastelujärjestelmää, jolla mahdollistettiin viininviljely alueella käyttäen hyväksi vuoristosta valuvia lumien sulamisvesiä.

Viinitilan alkuperäinen vesisäiliö
Nykyään kaikki viini mitä tilalla tuotetaan käytetään betonitankeissa, jotka ovat korjattu vastaamaan nykyaikaisia säädöksiä. Viinit ikäännytetään joko Ranskalaisissa tai Amerikkalaisissa tynnyreissä ja pullotuksen jälkeen viinejä toimitetaan ympäri maailmaa.

Käymistankkeja, jotka ovat korjattu vastaamaan nykyajan vaatimuksia
Tilalla käytettävät rypäleet tulevat Mendozan alueen parhailta ja tunnetuimmilta alueilta Uco Valleysta, Luján de Cyosta ja Maipústa. Alueilla on juuri sopiva määrä auringonvaloa sekä rypäleille soveltuva ilmasto. Tilan viineistä kaksi palkittiin International Wine Challenge kisan hopeisella mitalilla vuonna 2017.

Alkuperäiset käymistankit viinitilan kellarissa

Bodega Dante Robinon päärakennus, jossa myymälä ja tasting-tilat
BODEGA DANTE ROBINO
Squassinin perheyritys tuottaa viinejä sekä kuohuviiniä, joihin rypäleet tulevat noin 400 hehtaarin alueelta sekä Lujan de Cyon että Maipu´n alueelta. Tila on perustettu vuonna 1920 ja kuten muillakin alueen tiloilla tuotanto ei ollut alkuun kovinkaan laadukasta, vaan enemmänkin tuotettiin pöytäviinejä, ja vasta noin 20 vuotta sitten he istuttivat uudet köynnökset ja aloittivat viininvalmistuksen alusta, jolloin laatua saatiin parannettua huomattavasti.
Viinitilalla sijaitsee museo, jossa pääsee tutustumaan viininvalmistuksen välineisiin aina 1920-luvulta alkaen sekä maistamaan myös tankista kuohuviiniä. Tilan viinejä ei tällä hetkellä saa Suomesta, mutta Saksan lomilla näitä useasti palkittuja viinejä voi hankkia.
Tilan Malbec-viinit olivat loistavia mutta omaksi suosikikseni tuli allaoleva Bonarda-rypäleistä valmistettu viini.

Viinitilan tuotteita myymälässä

Kuohuviinipullot kypsymässä

Viinitilan museosta, kuvassa keskikokoisia tynnyreitä.

Viinitilan museosta
Tässä ensimmäiset kaksi vierailluista tiloista ja jotta postauksesta ei tulisi romaania, niin seuraavista kahdesta tulee postaus huomenna 17.4, koska silloin juhlitaan kansainvälistä Malbec-päivää Argentiinassa. Helsingissä päivää juhlitaan vasta 5.5. Vanhalla Ylioppilastalolla, tilaisuuden järjestää Argentiinan Suomen suurlähetystö. Täältä löydät tilaisuudesta lisätietoja.