Tämän viikon perjantaina 5.4 aukeaa Kansallismuseossa kaksi näyttelyä, valokuvaaja Nick Brandtin Inherit the Dust sekä Kansallismuseon omaa tuotantoa oleva Jälkiä, joista kumpikin kertoo ihmisten ja eläinten yhteiselosta tai siitä, onko sitä ja millä tavoin se toteutuu nykyajassa.
En ollut aiemmin juurikaan tutustunut Nick Brandtin tuotantoon mutta näyttelyn nähtyäni ja kuultuani valokuvaajan kertovan kuvien taustoista, en voinut pidätellä itkuani. Millaisen maailman jätämme jälkeemme? Jätämmekö perinnöksi vain tomua? Näyttelyssä olevat 27 suurikokoista mustavalkoista panoraamakuvaa näyttävät kauempaa katsottuina lähes tavallisille luontokuville, mutta lähempi tarkastelu kertoo muuta. Kuvat järkyttävät kun katsot niitä ajan kanssa pienet yksityiskohdat huomioiden.
Tarkemmin katsottuna kuvista paljastuu paljon yksityiskohtia
Brandt kuvaa eläimiä kuten ihmisiä, yksilöinä ja mahdollisimman läheltä. Näyttelyn kuvat ovat otettu vuosina 2003-2012 ja myöhemmin, vuonna 2014, nämä kuvat ovat viety kuvauspaikoilleen luonnollisessa koossa olevina kuvina, paikoille jotka ennen olivat eläinten valtakuntaa. Kuvissa näemme kuitenkin jotain ihan muuta kuin mihin olemme tottuneet luontodokumenteissa.
Nick Brandtin valokuva, jossa iso afrikan norsu
Kuvat herättävät voimakkaita tunteita sekä keskustelua siitä, mitä voimme vielä tehdä. Näyttelyn lehdistötilaisuudessa oli puhumassa myös Suomen WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder, joka toi ilmi luonnon monimuotoisuuden häviämisen myös pohjoisella pallonpuoliskolla. Ilmaston lämpeneminen, lajeille tyypillisten elinolosuhteiden väheminen, ihmisten toimiminen, politiikka ja salametsästys (tai kuten meillä Suomessa, ahmojen laillinen metsästäminen) on asia, joihin voimme vielä vaikuttaa ennenkuin on liian myöhäistä.
Tiedämmekö mitä eläimet ajattelevat vallitsevasta tilanteesta?
Näyttelyn tärkein oppi taitaakin olla se, että eläinten elinolojen ohella myös ihmisten elämisen ympäristöt ovat uhattuina. Tulet huomaamaan sen, kun katsot tarkasti näyttelyn teoksia, niiden pieniä yksityiskohtia. Kättä, joka koskettaa norsun kärsää vain todetakseen, ettei kyseessä ole elävä eläin tai lapsia, jotka surullisin silmin kohtaavat arkensa liimapullo nenän alla villieläinten katsellessa vieressä.
”Kuvani ovat valitusrunoni maailmalle, joka on vääjäämättömästi, traagisesti katoamassa.” Nick Brandt 2004
Bloggaajakollega Tiia tutkii idolinsa Nick Brandtin teosta
”Kansallismuseon tämän vuoden ohjelmisto laajentaa ymmärrystä globaaleista kysymyksistä, kulttuurimme kestävyydestä ja suhteestamme elinympäristöön. Nick Brandtin vaikuttavat valokuvateokset herättivät meidät myös tutkimaan sitä, miten uhanalaiset eläimet ovat läsnä Kansallismuseon kokoelmissa.” Ylijohtaja Elina Anttila
Kansallismuseossa avautuu perjantaina myös näyttely Jälkiä, joka luotaa ihmisen ja eläimen välistä suhdetta museokokoelmien kautta. Näyttely kertoo, miten monin tavoin ajasta ja paikasta riippumatta, ihminen on käyttänyt eläimiä kulttuurinsa käyttövoimana.
Tarvitsemmeko me ihmiset eläimien osia vaatteisiimme tai koruihimme vai voisimmeko tyytyä vain eläinkuosiin? Voisimmeko elää ilman eläimen taljaa lattialla? Ja voisiko potenssilääkkeitä valmistaa muustakin kuin sarvikuonojen sarvista. Näyttely kiinnittää huomiomme siihen, kuinka vuorovaikutus ihmisten ja eläinten välillä on muuttunut ajan saatossa.
Tiia paidassa, jossa kuva eläimestä eikä eläintä ole tässä tapauksessa vahingoitettu
Ihmisten, myös sinun ja minun, toiminnan seurauksena moni eläinlaji on kadonnut, vaarantunut tai vakavasti uhanalainen. Meneillään oleva kuudes sukupuuttoaalto on ensimmäistä kertaa ihmisten aiheuttama. Etenkin ilmaston lämpeneminen vaikuttaa luonnossa elävien eläinten selviämismahdollisuuksiin ja matkabloggaajana tuleekin mietittyä sitä, voisinko osaltani tehdä vielä jotain enemmän auttaakseni maapalloa selviytymään. Haluanko kuitenkin vielä nähdä Afrikan upeita eläimiä niiden alkuperäisessä asuinympäristössään vai tyydynkö television luontodokumentteihin kotisohvallani. Tuenko pientä paikallista kyläyhteisöä ja heidän työtään eläinten hyväksi mutta joutuisin lentämään toiselle puolelle maapalloa ja samalla aiheuttamaan lisää ongelmia ympäristölleni.
Paperikori tai sateenvarjoteline, aito norsunjalka. 1930-luku, Kongo. Kuva Ilari Järvinen / Museovirasto
Joten… käy tutustumassa näyttelyyn ja sen ohessa järjestettäviin tapahtumiin, ensimmäinen niistä, Kulutusjuhla, on jo tulevana lauantaina ja siellä valokuvaaja Nick Brandt on Jani Toivolan haastateltavana. Toivon, että kumpikin näyttelyistä, Inherit the Dust sekä Jälkiä, saavat sinut miettimään pieniä arkisia asioita, joita voisit muuttaa ympäristömme hyväksi.
Näyttely saa katsojankin surulliseksi 🙁
Ei haittaa vaikka itkisitkin muutaman kyyneleen näyttelyssä tai sen jälkeen, lupaan ettet ole ainoa.
Inherit the Dust
5.4 – 1.9.2019
Jälkiä
5.4 – 4.8.2019
Mannerheimintie 34
Helsinki
Ps. My lovely colleque has written to her blog about this exhibition in english, have a look Fangirlquest.com
6 Comments
Onneksi ehdin seuraavalla Helsingin vierailulla käydä katsomassa molemmat. Kiitos hyvästä jutusta, olisinpa ollut paikalla kuulemassa Brandtia. Olen hänen suuri faninsa. <3
Kiitos kommentistasi <3 Nick vaikutti hyvälle tyypille ja puhui asiaa eikä halunnut nostaa itseään jalustalle vaan keskittymään siihen mitä hän kuvillaan ajaa takaa. Näyttelyt olivat kummatkin koskettavia ja puhuttelevia, sai jopa mut miettimään uudelleen sitä, haluanko sittenkään matkustaa Afrikkaan (toisaalta paikalliset yhteisöt tarvitsevat turismin tuomia rahavirtoja ja enemmän he tienaavat elävillä eläimillä kuin salametsästyksellä).
Suosittelen lämpimästi!
Ja muute perjantaisin klo 16-18 on Kansallismuseoon ilmainen sisäänpääsy 🙂
Ooh, pitääpä laittaa muistiin! Nuo on niin vaikuttavia kuvia.
Saattaa olla, että muutamaan otteeseen kesän aikana tuosta näyttelystä muistuttelen ainakin instagramin puolella 😀
Iho nousee kananlihalle liikutuksesta. Menen katsomaan, vaikkei käynnistä tule helppo.
Kiitos että sinä kävit ja kirjoitit tämän <3
Kiitos että luit jutun ja kommentoit. Silloin tiedän, etten kirjoita turhaan.